Voiko sisäilmasairaudesta parantua?

Paras tapa edistää paranemista on altistuksen välttäminen. Näin kehon sietokyky voi myös hieman nousta, niin että uusia altistuksia sietää paremmin. Herkistyminen on usein voimakkainta juuri sairauden puhjettua ja voimakkaiden altistusten jälkeen.

Kun sisäilmasairaus on edennyt koko kehon kattavaksi laajaksi ja pitkäaikaiseksi oireiluksi, on siitä paraneminen kokemusten mukaan harvinaista.

Järjestämällä terveelliset olosuhteet pahastikin sairastunut voi kuitenkin olla jopa täysin oireeton.

Tavanomaiset lääkkeet auttavat huonosti varsinaiseen sisäilmaoireiluun. Sisäilmaongelmien aiheuttamiin jälkitauteihin ja infektioihin on toki käytettävä niiden vaatimaa lääkitystä, mutta paras hoito on elimistön toimintoja häiritsevän haitallisen aineen poistaminen ympäristöstä tai siirtyminen terveellisempään työtilaan.

Suomessa ei tällä hetkellä ole käytössä tarkempia tutkimusmenetelmiä elimistön häiriötilojen selvittämiseksi ympäristösairauksissa, eikä näin ollen myöskään näihin liittyviä hoitoja.