Homepakolaiset-yhdistyksen puhe Sisäilmakapinassa 31.8.2017

Sisäilmasairas ansaitsee toivoa ja moninaisempaa asiantuntemusta

Kaksi viikkoa. Vaivaiset kaksi viikkoa koulujen syyslukukauden alkamisesta, ja meille potilasjärjestöön tämä on alkanut kuulua lasten sairastelukierteen alkamisena, vanhempien huolina ja työntekijöiden turhautumisena. Miten selvitä taas yksi lukukausi eteenpäin sairaana?

Eräs yhdistykseemme yhteyttä ottanut, 12-vuotiaan pojan isä, kysyi huolestuneena, löytyykö enää mitään mahdollisuutta turvata pojan terveellinen koulupolku? Poika oli sairastunut vakavasti sisäilmasta kuntansa kolmessa koulussa. Jokainen koulupäivä vei sängyn pohjalle. Isojen ponnistelujen tuloksena isä oli saanut sovittua pojalleen räätälöidyt oppimisratkaisut, joiden avulla poika pystyi käymään koulupolkuaan.

Tänä syksynä kaikki hyvät ratkaisut oli kuitenkin purettu. Miksi?

Siksi, että koululääkäri oli tulkinnut uutta lääkäreille suunnattua Käypä hoito -suositusta ja todennut, ettei sen perusteella räätälöidyille ratkaisuille eikä sairastuttavien tilojen välttämiselle ole perusteita.

Poika oli palautettu samaan sairastuttavaan koulurakennukseen. Nyt – jälleen, poika makaa viikonloput kotona vakavasti oireilevana. Oppimisen ilo, jalkapalloharrastus ja toivo tulevaisuudesta on haihtunut taivaan tuuliin.

Minulle tämä ja lukemattomat muut sairastuneiden yhteydenotot ovat todella huolestuttava kuva tämän päivän Suomesta – ja sen tulevaisuudesta. Väärät auttamisen muodot ovat yleisiä, ja ihmisiä jätetään ongelmiensa kanssa heitteille. Sisäilmasta sairastumisten vakavuuteen ei uskota.

Ongelmat ovat niin yleisiä, että meidän olisi korkea aika päästä ongelman ytimeen ja todellisiin ratkaisuihin.

Halusin tarjota isälle ensisijaisesti toivoa. Halusin kertoa ratkaisuista, reiteistä, vaihtoehdoista. Siitä, että tuon ja tuon oven takaa saat apua, yksin ei tarvitse jäädä. Ja jos et sieltä, niin seuraavalta varmasti saat.

Nyt kerroin isälle muutamista valopilkuista etäopiskelujärjestelyjen suhteen ja rohkaisin olemaan sinnikäs, toiveikas ja taistelemaan pojan terveyden puolesta, koska kukaan muu ei sitä tee.

Yksittäisen ihmisen on mahdoton taistella tämän kaiken edessä. Siksi vetoan teihin, joilla vaikutusmahdollisuuksia on:

Sairastuneiden yhteinen viesti on, että he haluavat selvitä takaisin tavalliseen elämään. Sairastuneet eivät odota taikasauvalla ratkaisua tilanteeseensa ylhäältäpäin, mutta sairastuneet toivovat yhteistyötä, inhimillistä kohtaamista ja ennenkaikkea todellisia välineitä kuntoutua ja ratkaista ongelmia. Moni sanoo, että sairauden vielä jaksaisi, muttei toivottomuutta. Sitä, ettei uskota. Sitä, että tyrmätään. Sitä, että ylhäältä käsin tyynnytellään väärin perustein, eikä auteta ongelmien ratkaisussa ja sairauden luomien esteiden ylittämisessä.

Vetoan, että sisäilmasairaiden tilanteen ratkaisemiseen on saatava mukaan nykyistä moninaisempi joukko eri alojen asiantuntijoita: tutkijoita, erikoislääkäreitä, ammattiliittoja, lapsiasiajärjestöjä, työelämäasiantuntijoita ja kokemusasiantuntijoita, jotta saadaan asiantuntevaa apua ja todellisia ratkaisuja kehitettyä.

Kuten sanoin 12-vuotiaan pojan isälle: toivosta tulee pitää kiinni. Työtä on paljon tehtävänä ja taistelua käytävänä, mutta kaiken keskellä on hyvä muistaa, että hankalia yhteiskunnallisia ongelmia on aiemminkin saatu haltuun, kun ne nostetaan esiin ja niihin tartutaan tavoitteena saada oikeasti aikaan ratkaisuja.

Homepakolaiset-yhdistyksen suunnittelija Minna Pitkäniemi puhui Narinkkatorilla Vihaisten äitien järjestämässä mielenilmauksessa 31.8.2017.

 

Muita puhujia tapahtumassa olivat mm. Suomen vanhempainliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes, kansanedustaja ja eduskunnan sisäilmatyöryhmän varapuheenjohtaja Eeva-Johanna Eloranta, MLL:n johtava asiantuntija Esa Iivonen , ammattiliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sekä lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila.

Tapahtuman kantavana teemana oli: Terve sisäilma kuuluu kaikille!

 

Lue lisää aihepiiristä:

Kolmen asteen sisäilmasairaita: Tiina, Petri ja Veera

Ympäristöyliherkkyys on romukoppadiagnoosi