RATKAISUJEN PERUSPILARIT

Seuraavassa on listattu tärkeimpiä huomioon otettavia osa-alueita sisäilmasairastumisiin liittyvän ongelmavyyhdin ratkaisujen saavuttamiseksi.



Ratkaisujen edellytyksiä

Kaksi kärkeä: uusien sairastumisten ennaltaehkäisy ja sairastuneet

Ratkaisuissa tulee huomioida kaksi osa-aluetta:

  • uusien sairastumisten ehkäisy
  • jo sisäilmasta sairastuneiden henkilöiden tilanteiden ratkaisu.

Uusia sairastumisia ehkäistään toimivalla rakennuslainsäädännöllä, nykyistä tiukemmalla kemikaalipolitiikalla, kehittämällä terveydensuojelujärjestelmää nykyistä tehokkaammaksi sekä kouluttamalla terveydenhuollon henkilöstöä tunnistamaan sisäilmaan liittyvät oireet ajoissa ja reagoimaan niihin asianmukaisesti. Myös yleistä tietoutta sisäilmaongelmista ja sisäilmasairastumisista tarvitaan.

Suurin osa vakavista sairastumistapauksista olisi voitu ehkäistä tunnistamalla ongelma ajoissa ja toimimalla ratkaisuhakuisesti heti tunnistamisen jälkeen.

Vakavasti sisäilmasta sairastuneiden tilanne on monimutkaisempi ratkaistava ja vaatii laaja-alaisempia toimenpiteitä.

Suomeen tarvitaan erityisrakennettuja tiloja sisäilmasta sairastuneiden asuin-, työ- ja opiskelutiloiksi, sekä joustavaa ja räätälöityä sosiaalipolitiikkaa, jotta sisäilmasta sairastuneet tulevat huomioiduksi niin taloudellista apua, työllistämisapua, kuntouttavia toimia tai terveydenhuoltoapua hakiessaan.

Tietouden ja osaamisen lisääminen

Sisäilmaongelmat ovat monialainen, kansantaloudellinen ja kansanterveydellinen ongelma. Perustietoa sekä sisäilmaongelmista että –sairauksista on kuitenkin edelleen niukasti. Vääriä ennakkoluuloja, kuten ”hometta ei ole jos sitä ei näy”, elää yhä sitkeästi niin kansalaisten kuin sisäilma-asioiden parissa työskentelevienkin keskuudessa.

Monesti sisäilmaongelmia ratkovan ketjun tehokkuus on yhtä kuin ketjun heikoimman lenkin osaamisen ja toiminnan taso. Tietämätön tai ennakkoluuloinen ihminen voi usein lamauttaa koko asian etenemisen.

Sisäilmaan liittyvistä teemoista tarvitaankin rakentavaa ja tietopohjaista keskustelua, koulutusta, journalismia ja asennemuutosta. Sisäilmasairaat rajoitteineen tulisi huomioida kuten muutkin sairasryhmät, joilla on rajoitteita elämässään. Niin asiantuntijoita, eri alojen toimijoita kuin sisäilmaongelmia kohtaavia kansalaisia palveleva tietopalvelu olisi todennäköisesti hyödyllinen ja toisi säästöjä, jos sen avulla kyettäisiin edistämään sairastumisten varhaista tunnistettavuutta ja ennaltaehkäisyä, rakennusten asianmukaista rakentamista ja korjaamista sekä ehkäisemään sisäilmasta sairastuneiden syrjäytymistä – osa-alueita jotka nyt ”vuotavat”.

Lisätietoa:

Myyttejä

Mistä on kyse?

Vastuutahojen määrittely

Vastuualueita ongelman ratkaisuun liittyen tulee tarkentaa.

Esimerkiksi:

  • Kenellä on vastuu ratkaisujen kehittämisestä, kun kunnassa on sisäilmaongelmien vuoksi asunnottomia henkilöitä, joille kunnan asuntokannasta tai yksityisiltä vuokranantajilta vuokratut asunnot eivät sovellu?
  • Kenellä on vastuu sisäilmasairaan lapsen mahdollisuudesta käydä koulua ja toimia sosiaalisessa ympäristössä, jos kunnassa ei ole yhtään sisäilmaongelmatonta koulu- ja kerhorakennusta?
  • Mihin virastoon ja kenelle siellä ohjataan sisäilmaongelmien vuoksi työkyvytön henkilö, jolla ei ole sairaudestaan diagnoosia?
  • Kenellä on vastuu, kun sisäilmasairastuneista syntyy soveltuvien tilojen puutteen vuoksi laaja työvoimapoliittinen ongelma? Kenen vastuulla olisi rakentaa soveltuvia työtiloja Suomeen?
Miten näissä esimerkeissä vastuu jakautuu esimerkiksi työvoimaviranomaisten, terveydenhuollon, opinnoista vastaavien viranomaisten sekä tilojen kunnosta ja rakentamisen laadusta vastaavien viranomaisten kesken?

Välttämättömiä lähestymistapoja

Monialaisuus 

Sisäilmasairaudet ovat rakennustekninen, sosiaalipoliittinen, lääketieteellinen, ympäristöpoliittinen sekä hallinnollinen ongelma.

Sisäilmasairastuneiden kasvava määrä kertoo merkittävästä ongelmasta yhteiskuntamme rakenteissa ja toimintatavoissa.

Ongelman ratkaisemiseksi vaaditaan yhteistyötä ja vuoropuhelua eri hallinnonalojen välisten rajojen ylitse, sekä vastuualueiden tarkentamista nykyisestä. Suomeen olisi hyvä saada taho, joka tarkastelisi kenttää kokonaisuutena ja työskentelisi aktiivisesti solmukohtien ratkaisemisen eteen. Myös muualle kuin ympäristö- ja sosiaali- ja terveysministeriöön kaivataan syvällistä ymmärrystä sisäilmasairauksista ja niiden aiheuttamista ongelmista.

Nykyisten tukijärjestelmien tulee joustaa ja kyetä yksilöllisiin räätälöityihin ratkaisuihin, jotta sisäilmasta sairastuneita voidaan auttaa ja kuntouttaa. Tämä vaatii monialaista osaamista ja asiantuntijuutta.

Sisäilmasairas työntekijä esimerkiksi kuntoutuu todennäköisemmin, jos asiaa hoitavassa monialaisessa työryhmässä on pätevää rakennusterveysalan, sosiaalipolitiikan, kliinisen ympäristölääketieteen sekä mikrobiologian ja kemian osaamista.

Tapauskohtainen räätälöinti

Yhtä kaikille sopivaa ratkaisua ei ole. Sisäilmasairaan auttaminen alkaa aina tilanteen kartoittamisesta. Toimenpiteet räätälöidään tilanteen mukaan ja niitä muutetaan tilanteen vaatiessa.

Työkyvyn asteen kartoitusjärjestelmä ja sitä suorittava pätevä taho olisi pohja räätälöityjen ratkaisujen luomiselle työelämässä. Tällöin ratkaisutoimenpiteet olisivat lähtökohtaisesti nykyistä oikeammin kohdennettuja ja osuisivat todennäköisemmin oikeaan.

Lisää yksilöllisyyden huomioimisesta käytännössä työpaikoille ja oppilaitoksille suunnatuista oppaistamme.


Ongelman todentaminen

Ongelmanratkaisu lähtee tavallisesti siitä, että ongelma on virallisesti olemassa. Tämä ei nyt toteudu, ja monia kuntouttavia toimia ei siksi päästä järjestelmällisesti soveltamaan. Tähän liittyen kaksi ydinkohtaa ovat:

Sairauden diagnosointi

Lääkärit ja muu terveydenhuoltohenkilökunta tulee kouluttaa tunnistamaan sisäilmaan liittyvät oireet ja sairaudet nykyistä tehokkaammin. Varhaisella tunnistamisella ja puuttumisella ehkäistään vakavien sairastumistapausten määrän kasvu.

Sisäilmasta sairastuneet tarvitsevat myös kunnollisen diagnoosikoodin. Vaihtoehtoisesti Suomeen tarvitaan sosiaalipolitiikkaa, joka kykenee tunnistamaan ja auttamaan sisäilmasta sairastuneita ilman diagnoosikoodia. Lisää diagnoosista voit lukea täällä.

Suomessa on hyvin vähän sisäilmasairauksiin perehtyneitä lääkäreitä. Näiden lääkäreiden kirjoittamien lääkärinlausuntojen tulisi toimia kuntoutuksen mahdollistajina, vaikka varsinaista diagnoosikoodia tai B-lausuntoa ei olisikaan. Syrjäytyminen sen vuoksi, että vakavaa sairautta ei kykene paperilla todentamaan, ei ole järkevää yksilön eikä yhteiskunnankaan kannalta. Kuntoutuspoliittisesti sairauden diagnosointi on olennainen askel, jos sisäilmasta sairastuneet halutaan pitää työelämässä.

Sairauden tunnistamis- ja todentamisjärjestelmiä tulee kehittää aktiivisesti.

Kliininen ympäristölääketiede olisi hyvä ottaa osaksi terveydenhuoltoalan ja lääketieteen koulutusohjelmia.

Sisäilmapoliklinikat ovat kannatettava ajatus, jos niille saadaan osaavaa ja asiallisesti aihepiiriin suhtautuvaa henkilökuntaa. Tällä hetkellä aihepiiriä tuntevia osaajia on Suomessa liian vähän. Suomalaisessa lääketieteessä on vieläkin valitettavan yleistä sisäilmasairauksien käsittely psykologisina ongelmina. Tilanne tulee ajanmukaistaa ja kehittää ympäristölääketieteen osaamista vastaamaan nykyistä elinympäristöämme.

Vakavimmin sairastuneille taloudellisen tilanteen turvaaminen on oleellinen syrjäytymistä estävä tekijä. Todenmukainen diagnoosi takaisi myös sosiaaliturvan toteutumisen. Diagnoosi mahdollistaisi myös vakavimmin sairastuneiden tarvitsemien apuvälineiden saamisen; esimerkiksi erilaiset hengityssuojaimet ovat toiminta- ja työkykyä nostava apu vakavasti sairastuneille.

Sisäilmasairastuneet ovat heterogeeninen ryhmä. Työkyvyn aste ja oireita aiheuttavien altisteiden laatu sekä määrä vaihtelevat sairastuneilla suuresti. Sisäilmasairaan työkyvyn aste sijoittuu välille 0 – 100 %. Tärkeä osa diagnosointia onkin asiantunteva työkyvyn asteen määrittely. Tällöin esimerkiksi työllistymistä edistävät toimenpiteet voidaan räätälöidä tarkoituksenmukaisesti ja voidaan välttää turhia työllistämisen tukitoimia silloin, jos työkykyä ei ole jäljellä. Toisaalta sellaisten sisäilmasairaiden kohdalla, joiden työkyvyn aste on normaali, vältyttäisiin näin perusteettomilta epäluuloilta työkykyä kohtaan. Tämä hyödyttäisi sekä työntekijää/työnhakijaa, työnantajaa että kuntoutumisesta vastaavia henkilöitä, kun olisi selvää, kuinka työkykyisestä sisäilmasairastuneesta kulloinkin on kyse.

Rakennuksen terveyshaitan tunnistaminen

Rakennusten terveyshaitan tunnistamisen välineitä tulee kehittää, jotta päästään tilanteesta, jossa vakavia sairastumistapauksia aiheuttaneiden rakennusten terveyshaittaa ei kyetä todentamaan.

Sisäilmaongelmatapauksia varten laaditut toimintamallit ovat usein järkeviä teoriassa, mutta käytännössä niiden toiminta on hyvin tapauskohtaista ja prosessit saattavat kestää vuosia ja vuosikymmeniä. Työtä terveyshaittaprosessin luotettavuuden ja nopeuden parantamiseksi on syytä aktiivisesti jatkaa.


Käytännön ratkaisuja

Alla on listattuna käytännön konkreettisia ratkaisuja ja ratkaisuehdotuksia eri osa-alueisiin liittyen. Jotta näitä ratkaisuja kyetään tehokkaasti hyödyntämään, tulee muiden peruspilareiden olla kunnossa.

Työelämä

Lue työelämän haasteista ja ratkaisuista täältä: työelämä.

Opiskelu

Opiskelu niin peruskoulussa kuin ylemmillä oppiasteilla on tällä hetkellä ongelmallista sisäilmasta sairastuneelle.

Sisäilmasta sairastuneille soveltuvia opiskelujärjestelyjä voidaan kehittää. Tuotamme projektin aikana tietoa aiheesta.

Opiskelu

Rakentaminen

Rakentamisen kuntoon saattaminen on tärkein sisäilmasta sairastuneiden tilannetta ratkaiseva ja uusien sairastumisten ehkäisyä edistävä tekijä.

Uudis- ja korjausrakentaminen tulee saattaa terveelliselle tasolle. Vakavasti sisäilmasta sairastuneet tarvitsevat erityistuotettuja rakennuksia asuin-, työ- ja opiskelutiloiksi.

Lue lisää:

Mistä tilat

Sisäilmasta sairastuneille soveltuvien tilojen rakentaminen – Ongelmakohtia ja aloituspisteitä.

Kemikaalipolitiikka

Kemikaalipolitiikassa tulee siirtyä kohti varoivaisuuspolitiikkaa. Nykyinen kemikaalipolitiikka kykenee tunnistamaan riskit vasta jälkikäteen, usein useita kymmeniä vuosia sen jälkeen kun aineet ovat jo olleet markkinoilla.

Kuluttajien mahdollisuuksia saada tietää, millaisia kemikaaleja tuotteet sisältävät, tulee parantaa. Tällä hetkellä esimerkiksi rakennustuotteet, tekstiilit, elektroniikka ja sisustustavarat sisältävät usein haitallisia kemikaaleja, mutta tuotteissa ei tarvitse tästä kertoa. Suomessa voitaisiin harkita terveysriskejä sisältävien aineiden tarkempaa rajoittamista sekä haitallisten aineiden käytön merkintävelvollisuutta.

Esimerkiksi Kaliforniassa voimassa olevan Proposition 65 -lain mukaan tulee tuotteet merkitä varoitustarroin, jos ne sisältävät syöpää tai kehityshäiriöitä aiheuttavia tai hedelmällisyyteen vaikuttavia kemikaaleja. Vastaava merkintävelvollisuus Suomessakin helpottaisi sisäilmasta sairastuneiden arkea ja työkyvyn säilymistä merkittävästi, vähentäisi väestötason altistumista sekä ohjaisi markkinoita turvallisempaan suuntaan.

Erilaisia listoja terveysriskejä sisältävistä kemikaaleista on useita. Looginen merkintävelvollisuuden pohja voisi olla esimerkiksi EU:n kemikaalilainsäädäntö REACH:n erityistä huolta aiheuttavien kemikaalien listan (Candidate List) kemikaalien merkintävelvollisuus. Listalla on mm. lisääntymismyrkyllisiä, biokertyviä ja karsinogeenisesti vaikuttavia kemikaaleja tällä hetkellä 155 kappaletta. Näiden kemikaalien käyttö on sallittua, mutta tuotteen valmistajan ja maahantuojan on pyydettäessä kerrottava, jos tuote sisältää yli 0,1 % jotakin listan aineista.

Tuotteiden sisältämien kemikaalien avoin merkitseminen on myös kilpailuvaltti, josta kuluttajat ovat kasvavassa määrin kiinnostuneita. Tämä koskee myös rakennusmateriaalien ja valmiiden rakennusten sisältämiä kemikaaleja.