Miksi hallitus toteuttaa sisäilmasairaille haitallisia aputoimia?

Tätäkö eduskunta todella tarkoitti?

Tiedustelimme tarkastusvaliokunnalta, kuinka se valvoo toimien tarkoituksenmukaisuutta. 

16.8.2016

Eduskunnan tarkastusvaliokunta laati muutamia vuosia sitten mietinnön kosteus- ja homeongelmista. Sen perusteella aloitettiin toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi.

Toimenpidekohdat kosteus- ja homeongelmien suhteen ovat paperilla hyviä. Sairastuneiden tilannetta ja hoitoon pääsyä halutaan parantaa.

”Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin huonosta sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden ihmisten tutkimusten, hoidon sekä viranomaisten antaman tuen parantamiseksi mietinnössä ehdotetulla tavalla. Tärkeää on huolehtia, että kaikki terveyshaitoista kärsivät pääsevät asianmukaisiin tutkimuksiin ja saavat apua riippumatta siitä, ovatko he työelämässä tai missä päin Suomea asuvat. Myös silloin, kun oireiden ja sairauksien lääketieteellisistä syistä ei ole varmuutta, tulee käytettävissä olevin keinoin varmistaa, että potilas saa hoitoa mahdollisimman hyvin.”

Sisäilmasairaita edustavana potilasjärjestönä olemme kuitenkin huolestuneet siitä, miten toimenpidekohtia käytännössä toteutetaan.

Kerroimme keväällä 2016 tarkastusvaliokunnalle, että viimeisten muutaman vuoden aikana sisäilmasta sairastuneiden tilanne on huonontunut entisestään. Sairastuneille ei ole tarjolla apua, mutta ohjaaminen erilaisiin käyttäytymisterapioihin on lisääntynyt. Näihin terapioihin ohjataan pieniäkin lapsia, jotka oireilevat homekouluissa. TTL ohjaa sisäilmasairaita näihin hoitoihin järjestelmällisesti. Lääkärikuntaa koulutetaan siihen, että ympäristöherkkyydet ovat ”kokemisen häiriöitä aivoissa”.

Tiedustelimme viestissämme tarkastusvaliokunnalta, onko se tietoinen ongelmista ja mitä tilanteelle on suunniteltu tehtävän.

Sairaus kroonistuu ja työkyky on uhattuna, kun asianmukaista apua ei saa. Ihmiset invalidisoituvat ja syrjäytyvät. Ei ollenkaan järkevää.

Sisäilmasairaiden kuntoutuksen tulisi lähteä siitä, että sairastunutta autetaan lääketieteen keinoin ja hänelle räätälöidään sellainen työympäristö, jossa hän kykenee tekemään töitä tai opiskelemaan. Suurin osa vakavastikin sisäilmasairastuneista on työkykyisiä, jos he saavat oikeanlaista apua. Tällaisten lähestymistapojen toimivuudesta ympäristölähtöisten sairaus- ja oirevyyhtien hoidossa on tutkittua tietoa. Käyttäytymisterapioista ei.

Kerroimme tämän tarkastusvaliokunnalle ja kysyimme, ovatko valiokunnan jäsenet tietoisia, että sairastuneiden tilannetta parannetaan nyt aivan toisin. Esimerkiksi Työterveyslaitoksen neurologi Markku Sainio vetää valiokunnan toimesta aloitettua ”poikkeavasti herkkien työkykyisyyden turvaaminen” -projektia, ja opettaa lääkärikollegoilleen ”ympäristöherkkyyksien” hoituvan erilaisilla käyttäytymisterapioilla. Työterveyslaitos panostaa näkyvästi käyttäytymisterapioiden tutkimiseen, vaikka näyttö tukee sitä, että sairastuneet kuntoutuvat altistusta välttämällä ja monialaisella potilaskeskeisellä hoidolla.

Altistusten välttäminen on mainittu tarkastusvaliokunnan valvomissa toimenpiteissä:

”Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin mm. antamalla ohjeita ja tiedottamalla hyvistä käytänteistä, jotta ihmisten altistumisaika kosteus- ja homevaurioituneissa rakennuksissa saadaan mahdollisimman lyhyeksi.”

Kysyimme tarkastusvaliokunnalta:

  • Onko se tietoinen, että toimenpiteiden toteutus on ristiriitaista eduskunnan edellyttämän altistuksen vähentämisen kanssa?
  • Miten valiokunta valvoo, että toimenpiteitä toteutetaan asianmukaisesti? Millaisia raportteja toteutetuista ja työn alla olevista toimenpiteistä on saatu? Miten on varmistettu, että esim. terveydenhuoltohenkilökunnan koulutusmateriaalit ja koulutuskierrokset ovat sisällöltään asianmukaisia ja perustuvat tutkittuun tietoon? Pyytääkö tarkastusvaliokunta arvioita toimenpiteiden toimivuudesta?

Lisäksi pyysimme tarkastusvaliokunnalta vastauksia kaikkein tärkeimpään ydinongelmaan:

Miksi toimenpiteissä puhutaan sisäilmaongelmien sijaan home- ja kosteusvaurioista?

Suurin osa sairastuneista oireilee koko ”sisäilman cocktailille”, kuten esim. märkäbetoni-muovimatto-yhdistelmälle, eli liimoille ja muovinpehmentimille. Keskustelu pelkistä homeista ei ole nykyaikaa, homeet olivat pääroolissa sata vuotta sitten. Esimeriksi muovimattojen sisältämien ftalaattien aiheuttamia vakavia terveyshaittoja ei enää voida kiistää. Koko tämä cocktail puuttuu kuitenkin sairastuneiden diagnosoinnin ja hoidon osalta toimenpiteistä, eli toimet eivät edes kosketa ongelman ydintä paperilla eivätkä käytännössä.

Kysyimme:

  • Onko toimien tarkoitus koskea sisäilmaongelmia kokonaisuutena, vai vain home- ja kosteusvaurioita?
  • Jos toimenpiteet koskevat vain homeongelmia, miten voisimme edistää sitä, että saataisiin vastaavia ohjelmia myös sisäilmaongelmista kärsiville?
  • Jos taas toimien on tarkoitus koskea kaikkia sisäilmasta sairastuneita, miksi toimia ei toteuteta kuten on tarkoitettu?

Tämä on kaikkein tärkein kysymys, sillä nyt virallisesti hyväksyttyä ’homesairastamista’ on vain niillä, joilla keuhkotoimintaa mittaava PEF-mittari värähtää. Ongelmatilanteissa mitataan muutaman homemikrobin vasta-aineita, mutta kaikki muihin elinjärjestelmiin vaikuttavat mikrobit, niiden tuottamat toksiinit ja rakennuksissa esiintyvät haitalliset aineet kuten POP-yhdisteet, ftalaatit ja muut hormonihäiriköt, liuottimet ja raskasmetallit unohdetaan diagnosoinnissa.

Koska näitä ei huomioida ja samaan aikaan opetetaan käyttäytymisterapiaa ”ympäristöherkkien” pääasialliseksi hoitomuodoksi, sisäilmasairastuneet eivät saa apua. Tällaiseen hoitoon pääsyä onkin nyt ansiokkaasti tehostettu ja lääkärikuntaa koulutettu, kuten pitikin, mutta tätäkö eduskunta todella tarkoitti? Sairastuneiden tilannetta tämä ei paranna, vaan huonontaa.

Tätä peliä on helpointa pelata puhumalla ”homeongelmista” ja keskittämällä toimet ”homeongelmien” ratkaisuihin. Tällöin on helpompi todeta, että tutkimustietoa ja tutkimusmenetelmiä ei ole. Jos puhuttaisi sisäilmaongelmista, esimerkiksi ftalaatteja, liuottimia ja palonestoaineita koskeva tutkimusnäyttö tulisi huomioida. Ja oikeasti sairastuneita olisikin yhtäkkiä paljon enemmän – ja käyttäytymisterapian tarvitsijoita vähemmän.

Tarkastusvaliokunnalta emme ole vielä saaneet vastausta, mutta toivomme, että toimenpiteitä kohdennetaan jatkossa järkevämmin ja muuallakin kuin toimenpidelauselmissa halutaan kehittää sairastuneiden tilannetta, hoitoa ja kuntoutusta.

Julkaisemme syksyn aikana enemmän tietoa potilaskeskeisistä ja kuntoutumista tukevista hoitomuodoista. Pysy kuulolla!