Veera sairastui vastasyntyneiden teho-osastolla
Veera sairastui vastasyntyneiden teho-osastolla
32-vuotiaan Veeran sairastuminen johti hänet ulkoasujaksi, mutta nyt Veera on palannut töihin.
Veera valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 2007. Tuore sairaanhoitaja aloitti työt vastasyntyneiden teho-osastolla. Kahden vuoden työssäolon jälkeen Veera sai ensimmäisen lapsensa ja vietti vuoden hoitovapaalla, mistä palasi töihin vuonna 2011.
Sairaalassa oli kuitenkin vakavia homeongelmia, ja pikkuhiljaa aiemmin perusterve Veera alkoi sairastaa. Veera odotti toista lastaan, ja viimeisiksi työviikoiksi hänet siirrettiin toiseen yksikköön.
Kolme kuukautta lapsen syntymän jälkeen, keväällä 2012, Veeran elimistö ei enää kestänyt, ja hänen terveytensä romahti. Veera oireili vakavasti lukuisille altisteille. Aluksi oireita aiheutti vain työpaikka, lopulta lähes kaikki sisätilat.
Samoihin aikoihin hänen vanha osastonsa asetettiin käyttökieltoon vakavien homevaurioiden vuoksi. Muu sairaala on yhtä lailla huonossa kunnossa ja edelleen toiminnassa.
Asunnottomuus ja työkyvyttömyys
”Joka ilta olin vuoteen omana. Altistuksia seurasi kuumeinen olo, luita vihloi hirveällä tavalla ja tuntui, että kävelin lasinsirpaleilla. Päätä särki, ja tuli erilaisia selkä- ja nivelkipuja.”
Veeran immuniteetti oli romahtanut, ja hänen elimistönsä ei sietänyt enää pieniäkään määriä homeita tai kemikaaleja. ”Kaikki tuntemani ihmisetkin aiheuttivat oireita, ja olin aina tapaamisten jälkeen vuoteen omana. Lopulta en ravannut enää lääkärissä, sillä en saanut sieltä apua ja tulin joka reissusta kipeäksi. Ainoa keino välttää oireita ja toipua niistä oli pysytellä ulkoilmassa.”
Veera kärsi hengitysvaikeuksista, rytmihäiriöistä, mahakivuista ja erilaisista tulehduksista. Ihon valtasi lähes joka päivä nokkosrokko. Usein oli niin paha olo, että oksetti.
Veera ei voinut enää asua kodissaan materiaalipäästöjen vuoksi. Hän kävi katsomassa noin sata asuntoa ennen kuin sopiva metsämökki löytyi toiselta paikkakunnalta. Perhe sai asua siinä vuoden. Tänä aikana Veera ulkoili paljon metsässä ja vältti altistumista sairastuttaville kemikaaleille ja mikrobimyrkyille. Harvoja kaupunkireissuja seurasi aina vammauttava oireilu.
Paluu kaupunkiin
Vuoden metsässä asumisen jälkeen perhe joutui uudestaan tien päälle omistajan laitettua mökin myyntiin. ”Kiersin kahdessa viikossa kokeilemassa 23 taloa, joista yksikään ei sopinut minulle.” Lopulta perhe löysi asunnon paikalla muuratusta 2000-luvun kivitalosta, jossa Veera selviää jotenkuten. ”En voi olla keittiössä. Erilaisia tulehduksia ja oireita on koko ajan, mutta selviän tässä toistaiseksi”, Veera sanoo.
Vuoden toipuminen altisteettomassa ympäristössä oli edellytys terveydentilan kohenemiselle ja sietokyvyn kasvulle. Veera pystyi lopulta palaamaan myös töihin. Hän toimii vanhan työnantajansa palveluksessa, mutta toisessa sairaalassa.
Hän aloitti työt räätälöidyllä toimenkuvalla toimimalla jatkuvaa hoitoa tarvitsevan potilaan vierihoitajana yhdessä potilashuoneessa. Apunaan hänellä oli ilmanpuhdistin.
Työpaikalla tiedotettiin Veeran herkkyydestä hajusteille etukäteen, ja työkaverit ovat ottaneet asian huomioon. Alussa Veera ei poistunut osastolta sairaalan muihin osiin.
Pikkuhiljaa Veera huomasi pystyvänsä liikkumaan sairaalassa vapaammin sairastumatta ja hoitamaan sairaanhoitajan tehtäviä laajemminkin. Hajusteherkkyyden vuoksi hänellä on ollut yksittäisiä vaikeuksia, ja silloin tällöin hän on saanut hajustealtistuksen vuoksi työpäivän jälkeen migreenikohtauksen.
Tällä hetkellä Veeralle ei enää ole tarjolla räätälöityä toimenkuvaa työnantajan puolesta. Hänen täytyy pystyä hoitamaan kaikkia sairaanhoitajan töitä osastolla ja tarvittaessa vierailla myös osaston ulkopuolella. Veera tekee täyttä työaikaa ja kaikissa vuoroissa.
Ilmanpuhdistin hänellä on edelleen apunaan, ja siitä on hänelle hyötyä. Veeran terveydentilaa seurataan työterveyshuollossa, ja hänen täytyy työssään kuitenkin välttää merkittävää altistumista sisäilman epäpuhtauksille. Hänelle ei suositella pidempiaikaista oleskelua vanhalla työpaikallaan.
”Työpaikkani on tällä hetkellä minulle riittävän puhdas sisäilmaltaan, ja sietokykyni sisäilman pienille epäpuhtauksille on kohentunut huimasti. Nykyään siedän lyhyitä aikoja kohtuullisesti hajustettujen ihmisten lähellä ja lyhyitä käyntejä sairaalan muissa osissa. Oireet tai haju paljastavat, missä minun ei kannata oleilla pitkään. Oireiluni on nykyään kuitenkin lievempää ja menee ohi nopeammin. Hometaloihin minulla ei ole kuitenkaan enää asiaa.”
Veera katsoo, että vuosi sitten hän ei olisi kyennyt vastaavaan työhön. Kun hänen elimistönsä oli ensin saanut rauhoittua, oli aika kokeilla miten hän sietäisi kohtuullisia altistusmääriä.
Terveen infrastruktuurin tarve
Veeran tilanne näyttää nyt paremmalta kuin kaksi vuotta sitten heti vakavan sairastumisen jälkeen.
Veeran tilannetta rauhoittaisi edelleen puhdas asunto ja kokonaan sisäilmaongelmaton työpaikka. ”Nyt en ehdi järjestämään asuntonäyttöjä ja koenukkumisia”, Veera selventää asuntotilannettaan.
Ratkaisuvaihtoehtoja rajoittavat myös taloudelliset tekijät. ”Sairastaessani olin hoitovapaalla, ja pärjäsimme taloudellisesti juuri ja juuri mieheni tuloilla ja säästöjen avulla. Kotihoidon tuella ei kannata sairastaa”, sanoo Veera.
”Meillä meni 30 000 euroa säästöjä vuodessa. Meillä oli vain yhdet säästöt ja niitä ei tule lisää. Se harmittaa, koska olisimme halunneet käyttää säästömme pitkän tähtäimen asuntoratkaisuun.”
Veeran tapauksessa sairastumisen todennäköisyyttä olisi voitu vähentää korjaamalla työpaikan kosteusvauriot ajoissa ja reagoimalla henkilökunnan oireiluun mm. asianmukaisin oirekyselyin.
Veeran vanha työpaikka on yksi niistä kohteista, joista on tullut vakavia sairastumisia vuosien ajan. ”Vanhoja työkavereitani on lähtenyt samasta sairaalasta homepakolaisina evakkoon vielä viime aikoinakin.”
Palaa tarinoiden etusivulle.