Minun elämästäni: Sisäilmasairaiden kokemuksia heidän itsensä kertomina

2020–2023 2018–2019 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 Pidempiä tarinoita

Sairastuin sisäilmasairauteen opiskellessani taidemaalariksi v. 2015. Tulin allergiseksi ensin maaleille, sitten kaikille kemikaaleille sekä homeelle. Immuunipuolustukseni heikentyi niin, etten löytänyt itselleni tavallista asuntoa.

Asuin pari vuotta puisessa saunarakennuksessa ja puolitoista vuotta asuntovaunussa, minkä jälkeen pääsin muuttamaan uuteen, kuusesta ja lampaanvillasta rakennettuun minikotiin. Asuin puisessa minikodissa luonnon keskellä 4,5 vuotta. Tämän jälkeen olin parantunut lähes kokonaan ja löysin itselleni sopivan kerrostaloasunnon.

Toipumisen ja parantumisen ylläpitämisen edellytyksenä itselleni ovat päivittäinen jooga- ja meditaatioharjoitus, ulkoilu, yksinkertainen ja luonnollinen ravinto sekä hiljaisuus.

Anna Y, nainen, 31

*****

Aloitin työskentelemään kouluilla keväällä 2011. Olin lapsena atoopikko, mutta iho-oireet olivat hävinneet aikuistuttuani. Astmaa tai muuta ruoka-aineallergiaa minulla ei ole todettu tähän päivään mennessä. Vuoteen 2020 asti kärsin raskaasta sisäilmasta kouluissa, mutta en ollut vielä silloin sairastunut pysyvästi. Ensimmäisen poskiontelotulehduksen, useita flunssia ja mykoplasman aiheuttaman kuumetaudin olin sairastanut vuosina 2011−2020.

Muutimme uuteen opetustilaan kevätlukukauden 2020 alkaessa. Sitä ennen olimme syyslukukauden opettaneet toisessa ns. puhtaassa opetustilassa, jossa kollegani enkä myöskään minä saaneet mitään sisäilmaoireita.
Alussa tilassa oli kohtuullisen hyvä ilmanvaihto. Siellä kuitenkin tehtiin remontteja ja korjaustöitä samanaikaisesti työskentelymme ohella ja ilmanvaihto huononi radikaalisti.

Ilmanvaihdon heikennyttyä aloin saamaan runsasta väsymystä, hengitystieoireita, kuten aiempaa huomattavasti vahvempaa keuhkokirvelyä ja silmäoireita (punoitus) työpäivän päättyessä. Suurin ja pysyvin sisäilmaoireeni oli vuosikausia minulla tuo “keuhkokirvely”, eli outo, epänormaali olo keuhkoissa sisäilmasairaassa rakennuksessa oleskelun jälkeen. Hengitykseni oli normaalia, mutta minulla oli tunne kuin olisin ”impannut liimaa” eli hengittänyt vapaaehtoisesti keuhkoihin jotain kemikaalia. Tämän keuhkokirvelyn kanssa olin tehnyt töitä eri kouluissa vv. 2011-2020. Olin vain kestänyt kaikki nämä vuodet, ja nyt se voimistui.

Sisäilmasairastunut kollegani sai anafylaktisen reaktion oleskeltuaan työtilassamme kolme viikkoa, häneltä turposivat kasvot ja kieli. Tilassa oli vielä tuolloin käynnissä korjaukset. Hän jäi työstä pois, eikä tietenkään milloinkaan palannut takaisin opettamaan tuon reaktionsa jälkeen sinne työpisteellemme. Kollegani oli erittäin huolestunut jatkostani tuossa sisäilmaltaan epäterveessä työpisteessämme.

Samana keväänä koulut siirtyivät koronan vuoksi etäopetukseen. Lähiopetus jatkui meillä, sillä olin 1.-2.luokkien opettaja.

Hakeuduin ensimmäistä kertaa sisäilmaoireilun takia sairauslomalle työssäni. Tosin työterveys diagnosoi minut lievästi masentuneeksi, koska sisäilmaongelmaa ei voida laittaa sairausloman syyksi.

Pidin aluksi 10 päivän sairausloman, sillä se oli jo koronatilanteen takia mahdollista. Halusin tuulettaa keuhkojani kotona terveessä sisäilmassa. Kun palasin sairausloman jälkeen takaisin opetuspisteellemme töihin, koin sisäilmaongelmat entistä vahvempina. Elimistöni suorastaan kertoi minulle, että jatka sairauslomaasi, äläkä palaa sinne rakennukseen altistamaan itseäsi lisää. En kokenut voivani jatkaa työskentelyä kyseisessä tilassa. Sinnittelin muutaman viikon, kunnes kerroin esimiehelleni, että hakeudun sisäilmaoireitteni takia sairauslomalle. Ratkaisu tuntui erinomaiselta. Hän tuki minua täysin.

Tämän jälkeen olen tehnyt vain lyhytaikaisia opettajansijaisuuksia kouluilla, joissa pystyn hengittämään tervettä sisäilmaa.

Vuoden 2020 aikana aloin oireilla sisäilmasta pysyvästi. Hajuaistini terävöityi, haistan esimerkiksi voimakkaat hajuvedet, bensiinin sekä erilaiset kemikaalit hyvin nopeasti ja vahvasti. Minulle kehittyi monikemikaaliyliherkkyys.

Olin tiedostanut altistuvani sisäilmaongelmille jo vuonna 2011, mutta koska oireeni eivät pahentuneet astman tai tulehduskierteiden tasolle, päätin sinnitellä eli etsin rajojani. Se oli hölmöä tietenkin näin jälkeenpäin ajateltuna.

Koen saaneeni apua ravitsemuslääketieteellisistä hoidoista. Minulle on tehty ”paketti”, jossa on erilaisia elimistöäni vahvistavia hivenaine- ja vitamiinilisiä, aminohappoja, rasvahappoja jne, jotka ovat tukeneet minua vahvistamaan immuniteettiani ja elimistöni terveydentilaa. Hoidot eivät kuitenkaan ole poistaneet monikemikaaliyliherkkyyttäni tai sisäilmaoireitani.

Kotini on puhdas paikka elää ja hengittää. Koulujen suhteen on oltava tarkkana. Sisäilmaltaan huonossa koulussa oireeni vain pahenevat ja sairauteni vakavoituu. Jos joudun olemaan sisäilmasairaassa rakennuksessa, alan saada päänsärkyä, huimausta ja muita neurologisia oireita.

Astma ei onneksi ole minulle kehittynyt, kiitos hoitojeni* ja vahvan keuhkoterveyteni. Kiitos, myös sen, etten enää työskentele sisäilmasairaissa kouluissa. Näin täytyy jatkaa. Minun täytyy poissulkea kaikki sellaiset työtehtävät, joiden tekemiseksi minun pitäisi viettää aikaa sisäilmasairaassa rakennuksessa. Ja meitä on todella paljon, meitä altistuneita.

Valotar, nainen, 55

(*Toim. huom: Tutkittua tietoa siitä, että lisäravinnehoidot auttaisivat ehkäisemään astmaa, ei tietääksemme ole. Tässä on kyse yksittäisestä tapauskuvauksesta, jonka perusteella emme voi suositella tekemään johtopäätöksiä oman terveydentilan ja hoitovaihtoehtojen suhteen.)

*****

Möin vanhan asuntoni ja ajattelin asua jonkin aikaa vuokralla kunnes löydän uudemman asunnon. Tämä oli paha virhe. Jokaisessa uudemmassa (5–20v vanhassa) asunnossa näyttäisi olevan jokin outo mätäinen/kellarimainen haju.

Kun asuntoa menee katsomaan ne ilmeisesti käydään tuulettamassa ennen esittelyä, jolloin ongelmien huomaaminen on hankalaa. Järjestelmä on järkätty niin älyttömäksi, että ongelmatapauksissa vuokrasopimuksista on käytännössä mahdotonta päästä eroon (mitään täysjärkistä tai ylipäänsä ketään velvoittavaa tapaa hoitaa asumisongelmia ei ole, ongelman todistaminen on tehty mahdottomaksi), uusi asunto pitäisi löytää 1–2kk etukäteen (koska irtisanomisaika on säädetty seuraavaksi kuukaudeksi), muuttokuljetusta on lähes mahdotonta järjestää järkevästi (koska koko kaupunki muuttaa samana päivänä ja samalla viikolla) ja valtaosaan vuokrasopimuksista on järkätty sopimussakko jonka johdosta asumiskelvottoman asunnon vuokraaminen maksaa pahimmillaan 2–3kk vuokran ja parhaimmassakin tapauksessa päälle kuukauden vuokran jos onnistuu vuokraamaan asunnon esim. viikkoa ennen kuun loppua ja irtisanoo vuokrasopimuksen saman kuun puolella.

Itse en ole koskaan ollut allerginen tai yliherkkä millekään. Nyt on jo useampi muutto takana sisäilmaongelmien vuoksi ja kaikissa tapauksissa toistuu sama kaava: esittelyssä ongelma jää huomaamatta, muuton jälkeen alkavat hengitystieoireet ja asiasta reklamointi on yhtä tyhjän kanssa (joku käy ”toteamassa”, ettei asunnossa ole vikaa). Sitten älytön järjestelmä pakottaa irtisanomaan vuokrasopimuksen ennen kuun loppua vaikka uutta asuntoa ei olisi tiedossakaan, uutta tervettä asuntoa on mahdotonta tällä aikataululla löytää, joku asunto on pakko vuokrata tai olet kadulla ja olet helposti muuttokierteessä.

Näiden kokemuksien pohjalta voisi tehdä yhteenvedon:

– valtaosassa asuntoja on pahoja sisäilmaongelmia
– tervettä asuntoa on vaikeaa löytää
– sisäilmaongelmien toteen näyttäminen on tehty lähes mahdottomaksi
– sisäilmaongelmien osalta mitään oikeusturvaa tai kuluttajansuojaa ei ole
– vuokrasopimuksista on mahdotonta päästä eroon vaikka asunnossa ei pystyisi asumaan
– järjestelmä ei mahdollista ongelma-asunnon järkevää vaihtamista
– järjestelmä ei mahdollista ongelmien järkevää hoitamista
– rakennus tai muutakaan valvontaa ei ole, touhuiluun ei puutu kukaan
– asumisongelmissa suuria summia rahaa menee kankkulan kaivoon.

A.H., mies, 47

*****

Olen altistunut homeelle 30 vuotta sitten ensimmäisessä omassa asunnossamme. Olin silloin todella monisairas. Muu perhe sairastui myös, pienet lapsemme olivat koko ajan antibioottikuureilla erilaisten tulehdusten vuoksi.

Itselleni jäi ’myrkkyherkkyys’ elimistöön ja olen vuosien aikana kärsinyt siitä kemikaalien ja lääkkeiden yhteydessä.

Olen kuitenkin pystynyt normaaliin elämään ja töihin, lukuunottamatta muutamaa terveydenhuollon yksikköä, missä en ole voinut työskennellä sisäilmaongelman takia. Mutta freelancerina se ei ole haitannut, koska töitä on muualla ollut koko ajan.

Viime vuodet olen työskennellyt samalla työnantajalla oireetta. Tähän asti.

Koronan vuoksi työpisteemme muutettiin 3kk sitten rakennuksen alakertaan siksi, että mahdollisille koronapotilaille saadaan lisähuoneita. Alakerroksessa ikkunat ovat ns. maan tasalla, eli viereisen laskevan metsärinteen maa tulee kiinni ulkoseinään lähes ikkunan tasalle. Lisäksi tilat ovat ahtaat ja huonon sisäilman huomasimme heti ensimmäisenä päivänä.

Minulle alkoi tulemaan outoja oireita mitä en heti yhdistänyt sisäilmaan. Kärsin jatkuvasta päänsärystä, heikotuksesta, mahakrampeista, keskittymiskyvyn puutteesta, väsymyksestä ym. Sitten kun aloin saamaan nokkosihottumaa ja hengitystieoireita vasta tajusin, että nyt ollaan taas keskellä kaaosta.

Jäin sairaslomalle omalla ilmoituksella, ja kävin sen jälkeen työterveydessä ja lomaa jatkettiin. Hengitystieoireet ja ihon kutina loppuivat heti kotona, mutta tää valtava heikotus ja huonovointisuus vaan jatkuu jo toista viikkoa. Mitään en jaksa kotona tehdä ja pelottaa miten kauan taas oireet kestävät.

Työpiste on luvattu siirtää takaisin entisiin tiloihin mutta sekin pelottaa, että onko tavaroissa homepölyä tms. ja oireilenko, jos joskus töihin pystyn palaamaan. Rakastan työtäni enkä koskaan ole pois pienen vaivan takia, joten tuntuu ihan kauhealta, kun en pysty töihin. Jalat ovat  kertakaikkiaan ihan kuin keitetyt makaronit ja hiki haisee pistävältä, ja huimaa ja päätä kivistää pitkin päivää.

Kotona ainoa aktiviteetti on sängystä siirtyminen sohvalle.  Mietityttää, kuinka elimistöä saisi puhdistettua.

Mieli maassa, nainen, 58

*****

Asuin noin 10 vuotta kunnan vuokrarivitalossa, jossa isännöitsijän mukaan kaikki oli ok. Kului muutama kuukausi, kun aloin sairastella erilaisilla hengitystieongelmilla – antibioottikuureja oli vähän väliä.

Olin töissä vanhusten palvelutalossa hoitajana, ja tuo talo oli varsin uusi. Mutta yllätys – yllätys, sielläkin ilmaantui sisäilmaongelmia. Siellä muutama työkaveri oireili myös. Sain tietää vasta vuosien jälkeen tutkimustulokset, rakennuksesta oli löytynyt mm. sädesientä.

Tämän asunto-ongelman tutkimusten kanssa olikin tosi vaikeaa. Minulla oli kahden lääkärin tutkimuspyyntö taloyhtiölle, että asuntooni on tehtävä sisäilmatutkimus, mutta se asia ”unohtui” isännöitsijältä. Minä sain vain lisää lääkkeitä – mm. astmalääkkeet. Lopulta kun naapurinikin sairastui, alkoi tapahtua.

Tulosten tultua asunnostani löytyi useita eri mikrobilajeja sekä sädesientä. Jouduimme muuttamaan pois ja laittamaan paljon irtaimistoa roskiin. Kukaan ei korvannut mitään.

Muutin toiseen vuokrarivitaloon, sen isännöitsijä vannoi myös, että kaikki olisi kunnossa. Nyt astmaoireeni ovat pahentuneet, ja joudun taas muuttamaan.

Asuntoni koneellinen ilmastointi ei toimi niin kuin pitäisi. Olen ilmoittanut asiasta isännöitsijälle monta kertaa, mutta hän levittelee vaan käsiään, eli ei ota asiaan kantaa. Sain hänen puheestaan sellaisen käsityksen, että minulla olisi ”vikaa korvien välissä”.

Vaikka olen ikäni puolesta karanteenissa, minun on pakko muuttaa pois. Kunpa saisin jostain muuttoapua!

Karanteenissa, nainen, 73

*****

Sairastuin jo alle parivuotiaana, kun asuimme tietämättämme hometalossa. Olin jatkuvasti sairaana ja flunssainen.  Vanhempani eivät tuolloin sairastelleet, mutta lopulta talosta tehtiin isot homelöydökset. Muutimme talosta pois ja sen jälkeen en oireillut vuosiin.

Aikuisiällä tietämättäni olin töissä paikassa, jossa oli hometta, ja oireiluni alkoivat taas. Migreenikohtausten määrä alkoi lisääntyä ensimmäisenä. Niitä alkoi olla jokaisen työpäivän jälkeen, vaikka muuten elintavat olivat kunnossa – nukuin hyvin ja riittävästi, söin säännöllisesti, vältin stressiä ja harrastin liikuntaa. Tuolloin ilmeni myös muuntyyppistä päänsärkyä.

Sen jälkeen alkoi muukin oireilu: poskionteloiden ja nenän särky, flunssainen olo, väsymys, aivosumu, ihon kutina, silmien kuivuus ja äänen käheys – näitä oireita ilmaantuu edelleen herkästi, jos olen sisäilmaongelmaisessa paikassa tietämättäni. Myös monet muut työtoverini oireilivat työpaikalla. Työterveys teki tutkimustakin siitä, kuinka moni oireilee. Mitään muuta asialle ei kuitenkaan tietääkseni ikinä tehty.

Huomasin, että oireet johtuivat työpaikan sisäilmasta, kun lopetin työn päästessäni opiskelemaan. Opinnot aloitettuani migreenikohtausten määrä vähentyi puolella, vaikkei mitään muita muutoksia elintavoissa tai lääkityksessä tapahtunut. Myös muut oireet loppuivat. Olin ihan eri tavalla pirteä, ei ollut enää voimakasta väsymystä ja aivosumuista oloa.

Koska työskentelen terveydenhuoltoalalla ja monet sairaalat ovat sisäilmaongelmaisia tai homeessa, on sairastuminen vaikuttanut paljonkin siihen, minne työllistyn. Olen joutunut rajaamaan omasta mielestäni mielenkiintoisia työpaikkoja pois ja etsimään töitä ensisijaisesti puhtaimman sisäilman perusteella. Se on harmittanut, sillä olisi niin monta paikkaa, jotka kiinnostaisivat, mutta rakennukset ovat todella huonokuntoisia.

Entisestä työpaikastani saamani jo olemassa oleva migreenini on pahentunut paljon, ja sen olen saanut riesakseni. Joudun myös välttelemään joidenkin ystävieni luona vierailuja, koska olen alkanut oirehtia heidän kodeissaan.

Omaa kotia etsiessä tämä vaikuttaa myös paljon ja on tehtävä etukäteen mahdollisimman paljon ”taustatyötä” asunnon kunnon eteen. Useita ihania koteja on joutunut jättämään ottamatta siksi, koska en pystyisi niissä asumaan. Olen selviytynyt hyväksymällä tilanteeni ja miettimällä, että huonomminkin voisi olla.

Jo pienenä sairastunut, nainen, 26

*****

Aloin oireilla oudosti vuonna 2015 tajuamatta, mistä se voi johtua. Väsytti koko ajan, kurkku oli kipeä ja limaa täynnä, lisäksi sain ihottumaa ja monia muita oireita. Vuonna 2017 oireet pahenivat, ja niitä alkoi olla useilla työkavereilla. Aloimme puhua oireista yleisesti ja tajusimme, että työpaikalla joku oli pielessä. Vuonna 2019 rakennus sai purkutuomion ja itse olin menettänyt terveyteni.

Tällä hetkellä olen etätöissä, siitä kiitos työnantajalle, se onkin lähes ainoa asia joka pitää minut järjissäni. Kun menetin terveyteni, tuntuu että menetin myös elämäni. Minulla ei ole elämää. Olen vain kotona, en voi käydä missään enkä tavata ketään, olen täysin yksin. En tiedä paranenko enää koskaan, kemikaaliyliherkkyyteen sairastuin sitten viimeiseksi ja se tuntuu lopulliselta tuomiolta. Kemikaaleja en pääse pakoon mihinkään.

Tunnen itseni surulliseksi ja vihaiseksi. Haluaisin entisen elämäni takaisin ­­­­­– kun voin käydä töissä, kaupoissa, ravintoloissa, tilaisuuksissa ja paikoissa, joissa oli ihmisiä, harrastaa, tehdä mitä vaan.

Tirri, nainen, 47

*****

Opiskelin toista vuotta korkeakoulututkintoa liikunta-alalla, kunnes aloin saada ensimmäisiä oireita. Minulle tuli koulussa jatkuvasti nenäverenvuotoja, ensin muutamia kertoja viikossa ja myöhemmin jo lähes päivittäin. Vuodot saattoivat alkaa yks kaks ilman mitään selkeää syytä ja kestää todella kauan ensiavusta huolimatta.

Koulupäivät koostuivat tuolloin liikunta- ja teoriatunneista erilaisissa halleissa, koulun luentosaleissa ja muissa tiloissa. Kun vuodot eivät meinanneet loppua itsestään, ravasin päivystyksessä poltattamassa vuotavia suonia. Sekään ei tuntunut tuovan helpotusta, vaan vuodot jatkuivat samanlaisina, välillä todella rajuina.

Olin myös jatkuvasti pienessä ”flunssassa”. Lopulta hemoglobiinikin tippui vuotojen takia todella alas. Olin todella väsynyt ja muutenkin huonossa kunnossa, jolloin eräällä ”vuotokeikalla” lääkäri määräsi minut osastohoitoon, koska en meinannut enää pysyä hereillä toimenpiteidenkään aikaan.

Osastolla minulle tiputettiin punasoluja, jotta hemoglobiinini nousisi paremmalle tasolle. Vuodoille ei edelleenkään ollut löytynyt järkevää selitystä, mutta viimeisimmän toimenpiteen jälkeen, kun nenän verisuonia poltettiin sähköisesti, vuodot lakkasivat edes vähäksi aikaa.

Tähän mennessä minulle oli kertynyt jo valtava määrä poissaoloja ja terveydenhoitokuluja, mutta pahinta oli epätietoisuus siitä, että mikä minua oikein vaivasi. Sitten tuli joulu ja uudenvuoden aaton jälkeen ajattelin jo päässeeni eroon vuodoista, kunnes tammikuun alussa sama rumba alkoi uudestaan. Nenä vuosi aivan järkyttävästi ja päädyin taas useamman kerran sairaalaan.

Verikokeissa käydessäni myös CRP oli kohonnut 100:aan ja keuhkokuvien perusteella sain lisäksi keuhkokuumediagnoosin. Siitä selvittyäni tuli taas parempi jakso. Nenä ei vuotanut ja muutenkin terveys alkoi kohentua kotona ollessani. Sitten aloitin harjoittelun.

Pari viikkoa isossa liikuntakeskuksessa sujui mallikkaasti, kunnes nenä alkoi jälleen temppuilla. Vuotoja alkoi tulla taas lähes päivittäin ja mieleeni ei vieläkään ollut edes tullut ajatus siitä, että tämä kaikki voisi ehkä johtua huonosta sisäilmasta. Kunnes kuulin liikuntakeskuksen työntekijöiltä, että entisillä ja nykyisillä työntekijöillä oli pahoja terveysongelmia huonosta sisäilmasta ja rakennuksen homeongelmista johtuen. Vasta sitten aloin miettimään omaa tarinaani ja tulin siihen tulokseen, että minunkin ongelmani saattoivat johtua sisäilmaongelmista, joita oli nyt havaittu myös koulussani.

Sisäilmaongelmako? nainen, 22

*****

Sisäilmasta sairastumisen jälkeen en ole ollut mukana työelämässä, koska olen toiminut omaishoitajana ja työpaikkavaihtoehtojen sisäilmat ovat olleet huonoja. Olen etsinyt pääasiassa etätyömahdollisuuksia. Ollessani vielä työelämässä tein loppuajan etätöinä ja se oli työssäni tehokasta. Globaalissa työympäristössä etätyön tuoma parempi aikataulutus mahdollisti asioiden hoitamisen eri puolille maailmaa. Aikaa ei kulunut työmatkoihin, työn ohella arkeen mahtui harrastukset ja kotityöt. Arki oli stressitöntä.

Vaikka olen alan osaaja, IT/Digiosaamiseni ei edusta enää tätä päivää. Työnhaun yhteydessä minulle ei ole tarjottu digikoulutuksia. Olen hakenut sellaisiin itsenäisesti, mutten ole päässyt. Sisäilmasta sairastuminen, ikä sekä korkeanpaikan kammo rajoittavat työllistymistäni. TE -keskuksen kanssa tehty työllistymissuunnitelmani on olematon eikä sisällä niitä asioita, joita pitäisi. Työllistämiseen keskittyneet rekrytointiyritykset ovat myös aika kädettömiä näiden rajoitteiden edessä.

Päällä leijuu jatkuva karenssin uhka ja aktiivimalli aiheutti omat hankaluutensa mm. tulojen tippumisella entisestään. Minua patistetaan työnhakuun, lisäksi kaupungin uudenlaiseen vuoden verran sitouttavaan koulutus/työllistymispalveluun. Kaupungin palveluksessa toimiva rekrytointihenkilö olisi halunnut tarjota minulle suoraan töitä. Lopputuloksena hän joutui toteamaan, että kaupungilla on omasta takaa jo 75% sisäilmasta oireilevia työntekijöitä, joten ei uskalla palkata minua, kun soveltuvia tiloja ei löytynyt.

Viime vuonna olin nollatuloilla neljä ja puoli kuukautta. Aloitin työkokeilun, jonka piti olla etätöitä. Työtilaksi osoitettiinkin paikka keskellä pölyistä tuotantotilaa, joten jouduin lopettamaan työkokeilun jo ensimmäisen päivän jälkeen. Muitakaan tukia en karenssin aikana saanut, koska asun omistusasunnossa.

Työllistämistoimet ovat kaikin puolin olleet riittämättömiä. Nyt asioita on tehty huomioimatta rajoitteita. Olisi tullut tehdä yksilöllisemmin räätälöity työllistymispolku. Suunnitelmissa ei ole ollenkaan pohdittu, että minkälaiset tilat ja olosuhteet olisivat sopivia. Digikoulutuksen avulla olisi ollut paremmat mahdollisuudet hakea terveydellisesti sopivia työpaikkoja.

On patistettu aktiiviseen työnhakuun tarjoamatta avuksi kunnollisia tukitoimia. On myös ollut epäselvää, miten teoria ja käytännön tilanne saadaan kohtaamaan. TE-toimisto ja työministeriö ovat katsoneet, että työnhakija ei voi hakea vain etätöitä, vielä liitettynä ”epäviralliseen” omaishoitoon.

Koronan myötä toivon, että Suomessa suhtautuminen etätyöhön muuttuu suopeammaksi. Etätyö palvelisi monia tahoja ja mahdollistaisi paremmat työllistymismahdollisuudet rajoittuneille.

Resursseja hukkaan, nainen, 51

 


2020–2023 2018–2019 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 Pidempiä tarinoita

Kerro oma tarinasi lomakkeella.

Palaa tarinoiden etusivulle.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista