Helena järjesti itselleen puhtaat työtilat, mutta joutui luopumaan ammatistaan

Terveissä tiloissa poissaoloja on keskimääräistä vähemmän.

”Ystäväni ovat nähneet eron siihen, mikä olin vuosi sitten ja miten voin nyt”, Helena kertoo.

38-vuotias sairaanhoitaja availee lenkkikenkiensä nauhoja tyytyväisenä juostuaan kymmenen kilometrin lenkin. Se on asia, johon hän ei uskonut enää kykenevänsä.

Helena on parantunut odotuksiaan paremmin välttämällä altistumista häntä sairastuttaville sisätiloille ja kemikaaleille. Vielä viime syksynä hän tuli sairaaksi lähes kaikkialla, eivätkä kahdenkaan viikon sairaslomat riittäneet paranemiseen yhdestä altistuskerrasta.

Nyt tilanne on toinen.

”Kun elimistön perustila on hyvä, on oireiden erottaminen helpompaa. Jatkuva huono olo hankaloitti työkokeilujen aikana sen erottamista, mistä oireet ovat peräisin. Kesti jonkin aikaa ymmärtää, että nykyisessä työtilassa voin hyvin.”

Helena sairastui sisäilmaongelmaisessa sairaalassa viiden vuoden työuran jälkeen. Nyt hän tekee toimistotyötä palveluohjaajana.

Kielteinen sairaspäivärahapäätös

Helenalla on edelleen toimi kunnan sairaalassa sairaanhoitajana, mutta hän työskentelee palveluohjaajana kunnalla toisessa yksikössä. Tähän ratkaisuun päädyttiin, kun Helena ei kyennyt enää olemaan sairaalassa ollenkaan ja sairauslomia kertyi.

”Ehdotin siirtoa kotisairaanhoitoon, jossa tiedän voivani työskennellä, mutta tähän ei suostuttu. Näin olisin voinut jatkaa omani alan töitä samalla työnantajalla, mutta poissa ongelmasairaalasta”, Helena harmittelee. Koska oman työn tekemiseen kotisairaanhoidon puolella ei suostuttu, Helena hyppäsi pois uppoavasta laivasta, kun työn puolesta avautui mahdollisuus työkiertoon.

”Ongelma oli, että uudet työskentelytilat olivat yhtä huonot kuin sairaalammekin”, Helena kertoo. Hän kokeili sattumanvaraisesti kuutta eri tilaa.

”Menin aina jonkun tilalle, minne sattuu. Sairaustilanteeni kriisiytyi. Elimistöäni olisi pitänyt suojella lisäaltistumisilta.”

Helenalle järjestettiin kaksi kolmikantaneuvottelua. Ensimmäisen jälkeen hänelle kirjoitettiin kolme kuukautta sairauslomaa.

Sairausloman aikana oli tarkoitus etsiä Helenalle uutta työpaikkaa ja tutkia etätyön mahdollisuutta. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan aktiivisesti haettu. Helenaa kehotettiin miettimään ratkaisuja itse, ja häntä neuvottiin myös hakemaan muita töitä. ”Kun ymmärsin, mitä oli tapahtumassa, olin epätoivoinen. Ajattelin, että lähestyy se hetki, kun en pysty enää tekemään mitään työtä.”

Sairasloman lopulla Helena tunsi olevansa umpikujassa. Kelalta oli tullut kielteinen sairaspäivärahapäätös, ja kaupunki lopettaisi palkanmaksun vuodenvaihteessa. Esimies ja henkilöstöasiantuntija eivät tulleet avuksi. ”Henkilöstöasiantuntija sanoi, että hän ei ole tehnyt vielä mitään asian eteen. Koin olevani ihan yksin.”

Tuuria tilojen kanssa

Lopulta keksittiin, että kaupungilla on korvamerkittyä rahaa työkokeiluun. Helenalle järjestettiin kolmen kuukauden työkokeilu palveluohjaajan työhön. Hänelle tarjottiin myös työnohjaajan työtä, mutta tilat eivät sopineet Helenalle. ”Sihteerin paikkaakin tarjottiin, mutta tuloni olisivat pudonneet huomattavasti. Olisin joutunut kiertämään sihteerien sijaisena paikasta toiseen, mikä ei ole sisäilmasairastuneelle sopiva vaihtoehto.”

Aluksi työ toteutettiin kolmen kuukauden työkokeiluna työkokeilurahastosta. Nyt Helenan pestin kulut katetaan säästetyistä palkoista, joita kertyy täyttämättömistä vakansseista ja osa-aikaisten paikkojen ylijäämistä.

Paikka on väliaikainen. Vanhasta yksiköstä Helena on työvapaalla, ja hänellä on siellä sijainen.

Hyödyllinen työ, mutta..

SONY DSCHelena kokee olevansa hyödyllinen uudelle työyhteisölle. ”Työpanokseni tulee todelliseen tarpeeseen”, hän näkee.

”Se ei kuitenkaan ole minun paikkani. Koen suurta turhautumista ja surua. Olen opiskellut ammattiini kolme ja puoli vuotta ja pätevöittänyt itseäni jatkuvasti työn ohella. Tiedän että minulla on enemmän annettavaa ja että osaamisestani olisi hyötyä sekä asiakkaille että työnantajalle. Nyt opettelen uusia tehtäviä niitä tehdessäni, kantapään kautta.”

Miksi Helenaa ei pyritty avustamaan työllistymisessä omalle alalleen?

Helenan kotikunnassa on pätevän kuuloinen sisäilmaohjelma, mutta tilojen tutkimisen, korjaamisen ja asenteiden kanssa siitä ei ole ollut apua.

”Käytännössä asiat eivät toimi”, sanoo Helena. ”Sisäilmaongelmien aiheuttamista sairastumisista puhutaan ’oireiden kokemisena’, ’flunssien kokemisena’ ja ’sairaaksi mieltämisenä’. Kunta on mukana Työterveyslaitoksen TOSI-hankkeessa, jossa sisäilmasairaisiin testataan erilaisia psykoterapiatyyppejä”, Helena kertoo.

”Tuntuu siltä, että olisi helpompi hyväksyä tilanne, jos en voisi enää toimia omalla alallani, silloin pitäisi oppia hyväksymään asia ja etsiä uusia polkuja.”

 

HELENAN TAPAUKSEN KULUJA
  • Suomalaiset ovat sairastelun vuoksi pois työstään keskimäärin noin 11 päivää vuodessa, kuntatyöntekijät 17 päivää vuodessa (1).
  • Helenalla on siirron jälkeen ollut sairauspoissaoloja 8 päivää vuodessa.
  • Ennen siirtoa sairauspoissaolojen määrä kasvoi tasaisesti. Siirtoa edeltävänä vuonna sairauspäiviä oli 121, sitä edeltävänä vuonna 43.
  • Sairauslomapäivän kustannus on työnantajalle tavallisesti 300 – 700 euroa riippuen palkkakustannuksista.
  • Sairaspäivien väheneminen tuo huomattavat säästöt työnantajalle ja KELA:lle. Helenan siirtäminen pois sisäilmaongelmaiselta työpaikalta oli taloudellisesti kannattava ratkaisu.
  • Helenan tapauksessa menetettiin kuitenkin koulutuskustannukset, koska hän ehti toimia omalla alallaan vain viitisen vuotta. Sairaanhoitajan koulutuksen hinta on yhteiskunnalle noin 27 000 euroa. Tämän lisäksi Helenan työnantaja ja Helena itse olivat panostaneet taloudellisesti täydennyskoulutukseen.

 

(1) Lähteet: Terveystalon tilastot 2012 ja Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimus 2013.