Helsingin sosiaalipäivystyksen työjärjestelyjä
Helsingin sosiaali- ja kriisipäivystyksessä on saatu sisäilmasairastuneita työkykyisiksi erityisjärjestelyillä
Sovittelunohjaaja Liisan pesti hoituu nyt kätevästi kotoa käsin. Ilo ja teho ovat palanneet työyhteisöön. Ennen ongelmien ratkeamista yksikön päällikön työajasta viidennes hupeni sisäilmaongelmien ratkomiseen.
”Suosittelen ehdottomasti kaikkia työnantajia ottamaan käyttöön tällaisia ratkaisuja”, sanoo Olli Salin, Helsingin kaupungin Sosiaali- ja kriisipäivystyksen päällikkö.
”Meillä on useita henkilöitä etätyössä tai muissa erityisjärjestelyissä.” Salin kertoo järjestelyjen toimivan hyvin ja sisäilman laadun näkyvän olennaisesti työotteen paranemisena.
Kun työntekijä on saatu kunnollisiin työolosuhteisiin, se näkyy heti työtehossa, kuvaa Salin. ”Terveissä tiloissa pystyy ylipäänsä tekemään töitä. Normaali elämä voi palata.”
Vuosien kierre
Salinista on tullut sisäilmakonkari olosuhteiden pakosta. Hänen luotsaamansa yksikkö on kärsinyt sisäilmaongelmista parikymmentä vuotta. Viidenkymmenen hengen työyhteisössä sairastui vakavasti useita ihmisiä, ja ennen kunnollisten tilojen järjestymistä lisäksi muutama kymmenen sai sisäilmasta työntekoa haittaavia oireita.
Vakavasti sairastuneista osa on jäänyt jo luonnollisesti eläkkeelle ja osa tekee töitä erityisjärjestelyin.
”Esimerkiksi etätyöntekijämme tekee nyt valtavan hyvää työtä”, Salin sanoo.
Liisa kyllästyi kiertolaisuuteen
Liisa, 58 , toimii sovittelunohjaajana Salinin johtamassa Helsingin kaupungin Sosiaali- ja kriisipäivystyksessä. Liisa sairastui vakavasti yksikön remontti- ja evakkokierteen aikana, eikä sopivia työtiloja useista yrityksistä huolimatta löytynyt. Liisa ehti kokeilla kahtatoista eri työpistettä kahdentoista vuoden aikana, ja hoitaa nyt työnsä kotitoimistosta käsin.
”Tietysti toivoisin, että voisimme olla koko työyhteisö samassa tilassa, mutta realiteetit huomioon ottaen tämä on paras ratkaisu”, Liisa sanoo.
Kokonaisvastuu puuttui
Salinin johtama Sosiaali- ja kriisipäivystys ehti olla evakossa moneen otteeseen. Takana on useita epäonnistuneita remontteja ja teknisiä ongelmia laidasta laitaan. Matkalla sairastui useita työntekijöitä. ”Olimme koekaniineina Kallion virastotalon remontissa noin vuosikymmenen ajan. Lopulliseen evakkoon lähdimme vuonna 2006”, Salin sanoo.
Pahimpien kuuden seitsemän vuoden aikana Salinin työajasta vähintään viidennes meni pelkästään teknisten sisäilma-asioiden hoitoon.
”Enkä ollut ainoa, joka juoksi.”
Sosiaalipäivystyksen työtiloja virastotalossa ei koskaan saatu lopullisesti kuntoon. Kolmannen evakkokerran jälkeen tiloihin ei voitu enää palata, kun ihmiset saivat oireita jopa tiloissa olleista papereista. Myös asiakkaat oireilivat.
Ilo palasi yhteisöön
Nyt työpaikka on luotsattu terveellisimpiin tiloihin. Sosiaali- ja kriisipäivystys muutti 50-luvun rakennukseen ja sovittelutoiminta sata vuotta vanhaan taloon Vuorikadulle. Tilan teknisiin järjestelyihin on panostettu, esimerkiksi ilmanvaihto ja tilojen painesuhteet on viilattu kuntoon. Työyhteisössä voidaan vihdoin keskittyä työntekoon.
Hyvä sisäilma näkyy yksikön työtehossa. ”Työntekijöille tuli elämänilo takaisin”, hymyilee Salin. ”Kun sisäilma paranee, ihmiset muuttuvat kuin toisiksi.”
Suurin osa oireista katosi muuton myötä.
Osa työntekijöistä sai kuitenkin pysyviä terveysvaurioita, eikä pysty työskentelemään nykyisissäkään tiloissa. Heille on räätälöity erityisjärjestelyjä: Käyntejä oireita aiheuttaviin tiloihin on rajoitettu, töitä tehdään kotoa käsin ja työntekijät ovat saaneet kokeilla rauhassa mitkä tilat heille sopivat.
Työterveyshuolto on seurannut tilannetta oirekyselyillä ja tarvittaessa ottanut kopin myös tarvittavista tutkimuksista ja jatkotoimenpiteistä.
Liisalla ei ole enää asiaa hänet alun perin sairastuttaneisiin työtiloihin, mutta koska Liisa ehti pitkän altistumisensa aikana herkistyä vakavasti, hän saa hankalia oireita yksikön uusissakin työtiloissa. Uudet työtilat ovat vanhoja paremmat, mutta pieniä kosteusvaurioita on löydetty ja niitä ratkotaan. Liisa käy työpaikalla vain yhteisissä kokouksissa, asiakastapaamisissa ja päivystysluonteisissa työtehtävissä. Kokousten ajankohdat on muutettu niin, että niihin on etätyötä tekevien kätevä osallistua – aikaiseen aamuun tai iltapäivään.
Esimies suhtautui alusta alkaen ymmärtäväisesti työntekijöidensä ongelmiin.
”Olli tuli heti avuksi. Etsi minulle väistötiloja ja itse muutti tavaroitani niihin”, kuvaa Liisa.
Valmiit kontaktit auttoivat
Liisa oli yksikössä tuttu ja luotettu työntekijä, joten etätyöhön siirtyminen oli vaivatonta. Liisa oli ehtinyt luoda työn vaatiman verkoston työvuosiensa aikana, eikä sitä tarvinnut rakentaa alusta etäpisteestä käsin.
”On varmasti helpottava tekijä, että etätyöhön siirtyvä tunnetaan hyvin. Jos on ollut vähemmän aikaa töissä, pitää itse luoda kontaktit ja osoittaa, että on luottamuksen arvoinen.”
Yhteydenpitoon työpaikalle on tänä vuonna otettu käyttöön Lync-palvelu etäviestinnän toteuttamiseen. Työtunnit Liisa kirjaa excel-pohjaiseen taulukkoon. Etätyötä tekeville on laadittu omat säännöt.
Hankalinta etätyössä ovat paperiliikenteeseen liittyvät asiat. Liisa käy itse hakemassa tarvittavat paperit työpaikalta muutaman kerran viikossa. Ne aiheuttavat kuitenkin usein oireita. Herkempinä kausina altistumisten jälkeen hän saa oireita myös kotona tulostettavien papereiden painomusteesta. Se on vaiheessa oleva asia, jota pyritään aktiivisesti ratkomaan.
Helsingin kaupungilla on panostettu tietoturva- ja yhteydenpitojärjestelmien kehittämiseen etätyöntekijöille.
”Hyvään suuntaan asiat ovat menossa, se vie vaan paljon aikaa. Pitäisi itsekin irrottaa jostain työtunteja, jotta voisi kehittää asioita”, Liisa miettii.
Vaikka etätyö nyt toimii hyvin, oli ratkaisuun päätyminen traagisen ja surkuhupaisankin prosessin lopputulos. ”Se oli sellaista törmäilyä eri hallintokuntien kanssa, kun kokeiltavat työpisteet olivat missä vaan”, kuvaa Liisa kokeilukierrettä, jonka aikana hänelle yritettiin etsiä sisäilmaltaan soveltuvaa työpistettä. Kokeilujen aikana käytiin läpi työtiloja niin oman talon sisällä kuin muidenkin organisaatioiden työtiloissa.
Valmiita järjestelmiä, asiantuntijoita tai toimintamalleja tilanteiden varalle ei ollut.
Liisa sairastui tiloja kokeillessaan entistä pahemmin. Ei ollut tarkistettu missä kunnossa tilat sisäilmaltaan ovat, eikä ihmisillä uusissa tiloissa ollut välillä tietoa, kuka Liisa edes oli. ”Saattoi käydä niin, että iso kööri tuli huoneeseeni kysymään kuka olen ja sanomaan, että tila on varattu toiselle henkilölle. Välillä odottelin kadulla, kun työtilassa oli varauksia muille.”
Tervettä tilaa ei lopulta löytynyt. Kolmisen vuotta sitten Liisa kyllästyi ja siirtyi tekemään töitä kotoa käsin.
Luovuutta vaadittiin
Onko Liisan työteho ja tarkkuus muuttunut sen jälkeen kun puhdas kotitoimisto järjestyi? ”Olen pystynyt tekemään tehokkaammin töitä, ja pystyn myös organisoimaan työni hyvin. Olen tyytyväinen omaan työtulokseeni. Ajankäyttökin on tehokasta. Aamulla nousen, teen aamuhommat ja juon aamukahvit. Sitten avaan koneen ja rupean tekemään töitä.”
Työnteko etätyöpisteestä vaatii tekijältään aktiivista ja luovaa otetta. Liisa kertoo itse rakentaneensa työtavat ja käyttäneensä aikaa toimivien järjestelyjen löytämiseen.
”Alussa mietin, että olenko osa työyhteisöä, mutta nyt olen mielestäni rakentanut sen ympärilleni. Osa työyhteisöä ovat myös yhteistyökumppanit, työyhteisöä voi itse laajentaa ja muokata.”
Liisa käy säännöllisesti pidemmillä lounailla esimiehen tai työkavereiden kanssa. Hän näkee, että se on välttämätöntä työn kannalta.
Liisa kokee, että hän olisi itse voinut olla jämptimpi vakavan sairastumisen ehkäisemisessä ja työjärjestelyiden kehittämisessä. ”Asioita on muutettu, kun vaan itse saa sanottua. Virkistyspäivien paikkakin muutettiin kun sain sanotuksi, että tulin kyseisessä paikassa kipeäksi.”
Myös normaalit järjestelyt kuten it-tuki ja ergonomia vaativat etätyöntekijältä enemmän omaa aktiivisuutta.
Sairastuminen syveni työpistekokeiluiden aikana. Työkokeilut saattoivat kestää useita kuukausia, vaikka oireet olivat vakavia – esimerkiksi päivittäistä kuumeilua ja mustelmia. Liisa näkee, että hän oli liian avoimin mielin, asenteella, ”että mennään vaan”.
”Olisin voinut itse ruveta miettimään aikaisemmin, mutta ei sitä ajatellut. Sairastutti itsensä”, hän pohtii.
Liisa teki paljon töitä sairaana ja lääkityksen avulla. Hänelle ehti puhjeta useampia kroonisia sairauksia. ”Joskus pidin töissä roskapönttöä vieressä kun soitin asiakkaalle. Sisäilma oksetti. Ja välillä kuumeisena soitin toiselle työpaikan sisäilmasairaalle, jotta sain voimia taas jatkaa työpäivää”. Jälkikäteen Liisa kuvaa tehneensä töitä sumussa ja vakavasti sairaana.
”Halusin vain pitää työstä kiinni kaikin voimin. Työ oli minulle tärkeää, ja minulla ei ollut pienintäkään halua lopettaa sen tekoa.”
Taloudellisesti kannattavaa
Tämän hetkisiin järjestelyihin Liisa on tyytyväinen. ”Olen nyt hyvin onnellinen, kaikilla ei ole tällaista mahdollisuutta.”
Liisa kaipaa kuitenkin ympärilleen ihmisiä. Tarvitsisiko työtovereiden olla ammatillisesti samalta alalta, vai voisiko työtiloina kiinnostaa myös yhteinen, eri alojen sisäilmasairaille rakennettu yhteinen etätyöpiste?
”Tykkäisin, tykkäisin, tykkäisin!”, innostuu Liisa välittömästi.
”Näen että se avartaisi, ja että siinä olisi yhteistyömahdollisuuksia. Yleensä tapahtuu vain hyvää, kun jaetaan ja tehdään yhteistyötä.”
Liisan siirto etätöihin on kannattanut myös taloudellisessa mielessä. Sairastelu on vähentynyt ja työaika tulee käytettyä työntekoon. ”Minulla ei enää tavallisia niin sanottuja flunssalomia ole. Työjärjestelyjen hakemiseen meni evakkoaikana uskomattoman paljon työaikaa.”
Esimies saa alaiseltaan täydet pisteet.
”Ollilla on ollut iso kivireki vedettävänä nämä sisäilma-asiat.
Työntekijät arvostavat häntä. Olli on viisas esimies.”
***
”Ihminen voi kyllä olla fyysisesti töissä, mutta ei ole työkykyinen, jos on jatkuvasti kipeä”, Salin kuvaa kokemustensa pohjalta.
Palaa tarinoiden etusivulle.