Aihearkisto: Uutta meiltä ja maailmalta

Jaa kokemuksesi sisäilmaterveellisestä rakentamisesta

Oletko rakentanut tai rakennuttanut talon, jonka lähtökohtana on terve sisäilma? Keräämme tietoa erilaisista rakennusprojekteista.

Suomessa on havahduttava sisäilmasairastumista koskevaan denialismiin

Media jatkouutisoi sisäilma-aiheiset tiedotteet sellaisinaan silloinkin, kun kyse on tarkoitushakuisesta vaikuttamisesta.

Kantelimme Valtiontalouden tarkastusvirastoon hoitosuosituksen laadinnasta

Valtion rahaa on käytetty vastoin eduskunnan tehtävänantoa ja potilaiden etua.

Joululahjoitus sisäilmasairaiden hyväksi

Joulu on hyvien tekojen aikaa. Tuo valoa ja toivoa joulun aikaan lahjoittamalla yhdistykselle ja kertomalla siitä somekanavillasi!

Hallitukselta vahva tuki sisäilmasta sairastuneiden kaltoinkohtelulle

Rakennusten sisäilmaongelmien ennaltaehkäisyyn keskittyvä ohjelma lopetetaan, mutta sisäilmaoireita psykologisoivalle ohjelmalle löytyy rahaa.

Julkisen sanan neuvostolta pitää vaatia laatua ja läpinäkyvyyttä

Helsingin Sanomien faktalaatikko joutui osaksi sisäilmaoireisiin liittyvää kädenvääntöä.

Potilasjärjestö Homepakolaiset ry:n kirjelmä eduskunnan sisäilmaryhmälle

Uusi hoitosuositus ei turvaa potilaan hyvää ja tarkoituksenmukaista hoitoa.

Hoitosuosituksesta on löytynyt runsaasti kritisoitavaa

Katso, miten suositusluonnosta on kommentoitu sosiaalisessa mediassa.

Ovatko sisäilmasta sairastuneet saamassa hoitamattomuus-suosituksen?

Olemme turhautuneita. Julkiselle lausuntokierrokselle juuri tullut hoitosuositus on suuri pettymys.

Hyvän ilman koulu on avautunut!

Uudelta verkkosivustolta löydät ohjeita sisäilmasta oireilevan lapsen koulunkäynnin järjestämiseen ja keinoja koko kouluyhteisön avuksi sisäilmatilanteisiin.