Miten suoritin peruskoulun sisäilmasairaana?
Oireet alkoivat tarhassa, ratkaisuihin päästiin 9-luokalla. Mitkä olivat etenemisen avaimia?
Teksti ja diat: Nonna Palmunen
Kirjoittaja valmistui peruskoulusta keväällä 2016 ja suoritti sen jälkeen sisäilmasairastuneelle nuorelle suunnatun kesätyöjakson Homepakolaiset ry:ssä.
Monien altistumis- ja sairasteluvuosien jälkeen sain peruskoulun päättötodistuksen samaan aikaan kuin muutkin, 4.6.2016.
Sisäilmaongelmille altistuminen alkoi jo ennen peruskoulua. Olin kahdessa eri päiväkerhossa ja esikoulussa, jotka on myöhemmin suljettu sisäilmaongelmien takia. Vuonna 2007 aloitin peruskoulun ja lentopalloharrastuksen.
Tähän mennessä minulla oli ollut usein poskiontelotulehduksia. Ensimmäisellä luokalla tehtiin ensimmäiset puhallustestit astmaa tutkittaessa, mutta kaikki oli ok. Neljännellä luokalla aloin sairastella enemmän. Jatkuvaa flunssaa ja pientä kuumeilua oli usein.
Täti tunnisti
Samana vuonna joukkueellani oli turnaus Seinäjoella. Joukkuekaverini äiti tunnisti turnauspaikalla heti sisäilmaongelman. Seuraavana aamuna minun olisi pitänyt mennä kouluun, mutta en päässyt sängystä ylös. Olo oli kuin olisi hakattu sänkyyn, lihakset olivat voimattomia. Äiti ihmetteli, että en yleensä ole turnauksen jälkeen ollut näin voimaton. Vielä tällöin ajattelin sen olevan normaalia sairastelua.
Sisäilmasairastunut tätini totesi, että hänen mielestään nämä olivat sisäilmaoireita. Toteamus oli hyvä yhdistää joukkuekaverini äidin kommenttiin turnauspaikan sisäilmasta. Vihdoin asioihin saatiin selvyyttä, epätietoisuus oli ehkä kauheinta.
Viimeisinä ala-aste vuosina koulurakennuksella alettiin tehdä korjauksia, ja nykyään kyseisestä koulusta on evakossa alakoulun luokkia yläasteellani. Itse siirryin yläasteelle vuonna 2013 ja sairasteluni alkoi pahentua.
Jatkuvia oireita olivat kurkun käheys, nuha, epänormaali väsymys, pääkipu ja äänen lähteminen. Vakavimmillani kadotin ajantajun ja ihoon tuli punaisia läikkiä.
Kahdeksannella luokalla jouduin vaihtamaan kotitalouden tekniseen työhön, koska kotitalousluokka oli yksi pahimmista minulle. Oireilu ei loppunut, ja kahdeksannen luokan tammikuussa tuli iso alamäki. Kurkkuni tuli yhtäkkiä voimakkaasti kipeäksi koulussa, ja sen jälkeen olin todella huonossa kunnossa. Pari viikkoa kului kuumeessa ja alakerran sohvalla nukkuessa, kun voimat eivät riittäneet portaiden nousemiseen omaan huoneeseen.
Pari aamua siitä eteenpäin juoksin huulet sinisenä kertomaan äidille, että en saa henkeä. Kurkku oli turvonnut. Lähdimme päivystykseen ja pyörryin odotusaulaan. Sain mehua ja leipää, muuta ei siltä reissulta käteen jäänyt.
Äiti lähti ajamaan ratkaisuja
Koulunkäynti ja elämä oli todella raskasta. Lentopalloharjoituksiin en voinut keskiviikkoisin mennä, koska ne pidettiin sisäilmaongelmaisessa salissa. Jos menin, en voinut huonon kunnon takia mennä torstaina puhtaaseen saliin, koska voimat eivät riittäneet.
Viimeinen vuosi peruskoulussa alkoi, ja päätin lopettaa lentopallon. Koulunkäynti ei kuitenkaan lähtenyt nousuun. Ratkaisuja oli keksittävä, ennen kuin terveys romahtaisi täysin.
Äitini alkoi ajamaan asiaa rohkeasti ja nopeasti. Hän otti yhteyttä koululle rehtoriin, terveydenhoitajaan, luokanvalvojaan ja kunnan puolelle tekniseen johtajaan, sivistystoimeen, kiinteistöpäällikköön, kunnanvaltuutettuun ja kunnanjohtajaan.
Vihdoin monien yhteydenottojen jälkeen joulukuussa 2015 minulle tehtiin erityisjärjestelyt koulunkäynnissä. Palavereja pidettiin useita – ennen erityisjärjestelyjä ja jokaisen jakson alussa. Palavereissa oli mukana rehtori, luokanvalvoja ja opinto-ohjaaja, minun ja vanhempieni lisäksi. Myöhemmin yhteen palaveriin tuli mukaan sivistystoimenjohtaja ja kiinteistöpäällikkö. Äitini ja koko perheeni oli tukenani ja edistämässä asiaa.
Aloin käydä koulua noin tunnin päivässä liikuntahallin aulassa. Sain siellä tunnin ruotsia, englantia ja matikkaa/fysiikkaa, loput opiskelin itse kotona.
Opo koordinoi
Tapasin opinto-ohjaajaa kerran viikossa ja hän piti asiani järjestyksessä. Sovittiin hänen kanssa koepäivämääristä ja kuka kokeet pitää minulle siellä liikuntahallin aulassa. Opo oli luotettava, auttoi minua paljon ja piti asiat hyvässä järjestyksessä. Myös matikan opettaja oli ymmärtäväinen, ja osasi soveltaa opetuksen sen mukaan, että joudun tekemään niin paljon itsenäisesti.
Kaikkien kanssa ei ollut niin helppoa. Yhdellä tapaamisella purskahdin itkuun. Kommentti siitä, että minulla oli enemmän aikaa kuin muilla, sai minut surulliseksi. Asia ei ollut niin. Muut istuvat luokassa kuuntelemassa opetusta. Itselläni saattoi mennä tuplasti aikaa tajuta uusia asioita, koska kukaan ei ollut minulle niitä selostamassa.
Lääkärin ratkaiseva todistus
Koulun sisäilma-asioita myös salattiin, eikä oirekyselyitä lähdetty tekemään. Myöhemmin terveydenhoitaja kirjoitti minulle lähetteen koululääkärille, joka kirjoitti todistuksen, että en saa mennä kouluun. Erityisjärjestelyt saatiin alkuun. On ihme, että todistus kirjoitettiin, koska minulla ei ole astmaa.
Jatko-opintoja en jää suorittamaan omalle paikkakunnalle, vaan lähden kauemmas lukioon. Äitini, koulun terveydenhoitaja ja opo halusivat, että käyn kokeilemassa yhden päivän ajan onko sisäilma tulevassa koulussani hyvä. Opo otti yhteyttä lukion opoon, ja he sopivat, milloin voin mennä käymään siellä.
Itsenäinen opiskelu oli todella raskasta, mutta terveydelle paljon parempaa kun koulussa käyminen. Opiskelua olisi voinut kehittää esimerkiksi Skype-yhteydellä tunneille tai opettajiin. Sosiaalinen elämä kärsi, kun en pystynyt olemaan kavereiden kanssa koulussa. Kaverit eivät myöskään tuntuneet aluksi ymmärtävän tilannettani. Kommentit tulivat parhaimmilta kavereilta “ethän sä edes käy koulua”.
Olin silti tyytyväinen vähän ysin alle jäävään keskiarvoon ja nykyiseen terveydentilaani. Jos olisin jatkanut opiskelua koulun rakennuksissa, olisin paljon sairaampi ja arvosanat olisivat laskeneet.
Halataan kun tavataan
Pätkä puheestani 9. luokan kevätjuhlassa
”Kevättalvella alettiin tekemään yhteishakua, ja piti tietää minne aikoo ysin jälkeen. Monet jäävät tänne tuttuun ja turvalliseen ympäristöön, Laihian lukioon. Jotkut lähtevät Vaasaan jatkamaan, jotkut Isoonkyröön. Sitten on meitä muutamia, jotka jättävät valmiit ruokapöydät ja ihanat perheillat taakse ja muuttavat jonnekin kauemmas opiskelemaan.
Itselleni tämä viimeinen kevät peruskoulussa on ollut todella raskas, varmasti monille muillekin. Olen periaatteessa joutunut jo jättämään kaverit osaksi, joten luopuminen ei tunnu välttämättä niin raskaalta kuin mitä se olisi voinut tässä vaiheessa olla.
Olen siis opiskellut koko kevään täällä monitoimihallin aulassa ja kotona ilman kavereita. Kiitos kaikille opettajille, jotka on ollut minua täällä yksityisesti opettamassa, ja kiitos meidän opolle Outille, joka on pitänyt kaikki nämä asiat koossa, ja saan tänään peruskoulun päättötodistuksen samaan aikaan kun muut.
Kavereiden kanssa aika on siis käynyt vähiin sen takia. En ole nähnyt kavereita koulussa, ja harvoin ruokailussakaan kävin, kun tunnit ei olleet samoihin aikoihin. Illemmallakaan harvoin ehdin nähdä kavereita, koska itsenäinen opiskelu vei paljon aikaa. Jäin kaikesta paitsi, mitä koulussa oltiin puhuttu ja suunniteltu, eli jäin paljon ulkopuolelle.
Toivon, että asioita saataisiin täällä meidän kunnassa vähän järjestykseen ja tämä sisäilmasairastelu saataisiin kuriin.
Haluan toivottaa teille kaikille onnea jatko-opintoihin ja muutenkin tulevaisuuteen, sitä tarvitaan. Me tullaan ottamaan nyt iso askel eteenpäin ja asiat tulevat muuttumaan paljon. Pysytään yhteyksissä ja halataan kun tavataan.”
Lue myös:
Nonnan kirjoitus Vanhempainliiton blogissa.
