SAIRASTUMISTEN Poissulkeminen HOIDON PIIRISTÄ tulee kalliiksi

Home- ja kosteusvaurio-oireiluun julkaistu Käypä hoito -suositus ei osu tähän hetkeen.

Suomalainen lääkäriseura Duodecim on julkaissut Käypä hoito -suositukset home- ja kosteusvaurioista oireilevan potilaan hoitoon.

Yksi sisäilmasta sairastunut syrjäytyvä potilas maksaa yhteiskunnalle helposti yli miljoona euroa. Varovaistenkin arvioiden mukaan syrjäytymisvaarassa on yli 200 000 sisäilmasairasta henkilöä. Kertolaskulla saadaan hurjia lukuja.

Sisäilmasairauksiin tarvitaan ratkaisuja ja terveyttä edistävä käypä hoito -suositus. Ongelman kieltämiseen ei ole enää varaa.

Uudet Käypä hoito -suositukset eivät auta suurinta osaa sisäilmasairastuneista, sillä sitä todellisuutta, johon suositus viittaa, ei ole enää olemassa. Suosituksissa ei ole huomioitu sisäilmasairaan potilaan todellista oirekuvaa eikä sitä, mille ihmiset sisäilmaongelmissa oikeasti tänä päivänä altistuvat.

Rajattu tulokulma

Tulokulma on rajattu homeisiin. Siksi suosituksessa ei päästä käsiksi siihen, miksi massat sairastuvat ja miten tilannetta voidaan todentaa ja ratkoa. Nyt sisäilmaongelmat ovat homeiden, niiden tuottamien toksiinien ja lukuisten eri rakennusmateriaaleissa käytettyjen, terveydelle haitallisiksi todennettujen aineiden sekoituksia. Vain harvoissa kohteissa, kuten vanhoissa hirsitalossa, kyse on pelkistä ”perinteisistä” homeongelmista.

Lääkärille ei anneta kuitenkaan suosituksessa välineitä hahmottaa, millaisissa kohteissa ja tilanteissa tätä suositusta voidaan soveltaa, eli miten tunnistaa kohde, jossa kyse on vain kosteus- ja homevauriosta.

Tuntuu rajoittuneelta näkökulmalta, että hetkellä, jolloin tarvittaisiin ratkaisuja merkittävään kansanterveydelliseen ja -taloudelliseen ongelmaan, julkaistaan ongelman poissulkeva ja ratkaisuja ehkäisevä suositus.

Suosituksessa sisäilmaperäiseksi sairaudeksi kyetään myöntämään astma. Muut sisäilmassa tänä päivänä relevantit tekijät, kuten rakennusmateriaalien sisältämät lukemattomat kemikaalit (esim. muovimattojen ftalaatit, eristemateriaalien palonestoaineet, märän betonin päältä haihtuvat liimapäästöt) jätetään huomioimatta. Niin myös kaikki niihin liittyvät monisyiset elinvasteet, oireet ja sairaudet eivät mahdu suosituksen piiriin.

Murto-osa saa apua

Tällä suosituksella voidaankin auttaa vain pientä murto-osaa sisäilmasairaista potilaista.

On syytä kysyä, onko lähtökohtaisesti tämänkaltainen hoitosuositus ollenkaan toimiva tapa tarkastella ympäristöperäisiä sairauksia, jotka ovat monisyisiä ja joista kattavaa epidemiologista tietoa kertyy kymmenien ja satojen vuosien kuluessa, jos koskaan.

Rakentamisessa käytetään tuhansia eri kemikaaleja, joiden vaikutukset ovat moninaisia. Homelajeja on tätä paljon enemmän, ja niitä löydetään joka vuosi lisää. Näillä jokaisella on omanlaisensa elinvasteet. Millaista tutkimusta näistä kaikista on mahdollista saada? Entä yhteisvaikutukset? Miten kaikki tämä voidaan huomioida? Tarvitaanko Käypä hoito -suosituksiin jokaisen osalta syy-seuraus -ketju ja siitä näyttöä epidemiologisissa tutkimuksissa? Miksi nyt käytetty tulokulma on niin rajallinen?

Toki ongelmallista on tulokulmaan liittyvien ongelmien lisäksi myös se, että suositus jatkaa nykyistä linjaa, jossa on hyväksyttyä käsitellä ”tunnistamattomia ja selittämättömiä oireita” psykologisina ongelmina. Suositus alleviivaa potilaiden sisäilmaongelmiin lataamia ”vaaramerkityksiä”. Jos sisäilmasairaalla ei voida todentaa astmaa ja rakennuksessa mittavaa kosteus- ja homevauriota, potilas on suosituksille liian absurdi tapaus – paitsi käyttäytymisterapeuttisin ja rauhoittelevin keinoin käsiteltäväksi. Samaan aikaan suositus ei tarjoa lääkärille välineistöä poissulkea erilaisten terveydelle haitallisten rakentamisperäisten altistusten vaikutusta, sillä suositus ei käsittele niitä koskevaa tietoa.

Verrattuna aikaisempiin hoitosuosituksiin (Majvik II -suositus: Kosteusvauriomikrobeihin liittyvien oireiden selvittely) tämä suositus on hoito-ohjeiden suhteen jopa suppeampi. Mm. Alveoliitti, ODTS ja RADS eivät näiden uusien suositusten mukaan enää liity sisäilmaongelmiin.

On totta, että jos tulokulma pidetään ”homeongelmissa”, kattavaa epidemiologista tietoa ei ole saatavilla tarpeeksi laajasti. Suosituksen teossa olisi kuitenkin voitu avata lääkäreille sitä, mitä me tiedämme mikrobiperäisistä lähteistä muidenkin tautien ja tautimekanismien kuin astman suhteen. Suosituksen ympäristöherkkyysosiossa on keskushermostoperäisyyden suhteen käytetty hypoteesitason ”näyttöä”, ei vahvaa saati kiistatonta tutkimusdataa. Miksi laaja-alaista näyttöä ei ole vastaavasti esitelty muidenkin oireiden ja tutkimusten suhteen? Tällä olisi voitu tuoda suosituksen piiriin monia tavallisia sisäilmaoireita ja -sairauksia ja auttaa potilaita sekä lääkäreitä kokonaiskuvan hahmottamisessa. Hyvälaatuista tutkimustietoa on saatavilla hyvin paljon. Kun puhutaan uusista ilmiöistä, joista tiedon kattavaa kertymistä joudutaan odottamaan vielä kauan, on hyvin tärkeää kuvata myös muissa kuin epidemiologisissa tutkimuksissa saatua tutkimustietoa, jotta ei jouduta odottamaan täysin epätietoisina vuosikymmeniä. Mikrobeihin ja niiden erilaisiin aineenvaihduntatuotteisiin liittyvistä terveyshaitoista olisi saatavilla tällaista laadukasta tutkimusta.

Ja tietenkin kun olisi huomioitu myös hedelmän toinen puoli eli homeiden lisäksi kemikaalit, se varsinainen ongelmien aiheuttaja, olisi tutkimustietopaketti jo tarjonnut käytännön hoitomahdollisuuksia.

Kaikki tämä huomioiden on lienee syytä kysyä, voiko varmaa tutkimusnäyttöä vaativa Käypä hoito -järjestelmä lähtökohtaisesti kyetäkään tuottamaan välineitä uusiin ilmiöihin, joissa näytön kertyminen on pitkä prosessi?

Mikä vaihtoehdoksi?

On ongelmallista, että nyt suositus ei helpota lääkäreiden työtä. Sairastunut tarvitsee asiantuntevaa lääketieteellistä apua sekä moniammatillista kuntoutusta esim. hänet terveenä pitävän kodin, työratkaisujen ja kokonaistilanteen järjestämiseksi.

Suomalaisissa kodeissa, työpaikoilla ja oppilaitoksissa sairastutaan sisäilmasta kansanterveysongelman mittakaavassa. Yhteisöt ajautuvat kriiseihin, kun ratkaisuja ongelmaan ei löydy.

Tarvitaan sekä ennaltaehkäiseviä toimia, joilla moninaiset ja monisyiset rakennuksiin liittyvät oirekuvat kyetään tunnistamaan ajoissa, tai edes myöhään, ja samalla tarvitaan keinoja, joilla helpottaa jo sairastuneiden terveysongelmia ja nostaa heidän työ- ja toimintakykyään.

Millaisen roolin lääkäri tässä voi ottaa? Miten lääkäri toimii osana työkykyä tukevaa prosessia? Millaisilla lausunnoilla ja tukitoimilla lääkäri voi missäkin tilanteessa edesauttaa sairastuneen onnistunutta hoitopolkua? Miten tunnistaa sisäilmaan liittyvät oireet eri sairastumisen vakavuusasteilla? Miten lievittää näihin liittyviä terveyshaittoja? Tarvitaan suositus, joka vastaa näihin.

Tässä tilanteessa herättää lisäkysymyksiä, miksi julkaistaan hoitosuositus, jonka työkalupakki riittää vain todentamaan, että ongelmaa ei ole. Tällainen on myös hyvin kallis tulokulma. Yhä suurempi ihmisjoukko tulee sairastumaan vakavasti, kun heidän oireitaan ei osata jatkossakaan liittää sisäilmaan ja tarjota tilanteeseen toimivia ratkaisuja.

 

Kun suositusluonnokset valmistuivat, annoimme niistä lausunnon.  1.4.2016 antamamme lausunto löytyy yhtenäisenä tekstinä täältä: Homepakolaiset ry:n lausunto

Homepakolaiset-yhdistys tapasi suosituksen laatijoita v. 2015 ennen työn aloittamista ja toimitti seuraavan koosteen suosituksen laatijoille: Yhdistyksen ajatuksia suosituksessa huomioitaviksi asioiksi

Homepakolaiset ry:n projektipäällikkö Katja Pulkkinen ja professori Kari Reijula Helsingin yliopistolta keskustelivat hoitosuosituksista YLE:n Aamu-tv:ssä: http://areena.yle.fi/1-3738319

Esitimme lausunnossamme suosituksen laatijoille pohdittavaksi tulokulmaa, joka on käytössä ympäristösairaiden hoidossa Kanadan Nova Scotiassa julkisessa terveydenhuollossa: Ympäristösairas on monisairas