Sisäilmaongelmat veivät terveyden ja toivat huolen tulevaisuudesta – tutkijan tarina
Mitä tulevaisuudessa?
”Miksiköhän olen koko ajan flunssassa?”, jouduin opiskeluaikoinani miettimään, kun kuljin opiskelijaterveydenhuollossa ja popsin antibioottikuurin jos toisenkin. Valmistumiseni jälkeen sain työpaikan opiskelupaikastani. Enpä arvannut, mihin ryhdyin!
Koko ajan kärsin jatkuvasta pikkukuumeesta, kovasta väsymyksestä ja kovasta yskästä. Myös uusia ruoka-aineallergioita alkoi ilmaantua. Silmät kuivuivat niin, että piilolinssit juuttuivat silmiin kiinni. En osannut epäillä, mistä vaivat aiheutuvat. Sairaslomalle jäin vasta aina kun lämmönnousu muuttui kuumeeksi ja todella huonoksi oloksi. En kuitenkaan osannut epäillä sairasteluni johtuvan sisäilmaongelmista, koska en tiennyt sellaisia työpaikassani olevan. Epäilykset heräsivät kuitenkin, kun olin täysin terve työhöni kuuluvilla useamman viikon mittaisilla työmatkoilla, sekä lomien aikaan.
Menin oireideni vuoksi työterveyshuoltoon, missä sairasteluani alettiin tutkia astmana. Kävin läpi astmatutkimukset, keuhkojen ja poskionteloiden röntgenit ja keuhkojen varjoainekuvaukset. Lopputulos kuitenkin oli, että astmaa ei ole eikä syytä sairastelulleni löytynyt (tosin eräs lääkäri ehdotti syyksi naisten hormonitoimintaa). Syyksi epäiltiin myös diagnosoituja allergioitani. Jos minulla olisi ollut lemmikkieläimiä, niitä olisi tässä vaiheessa osoiteltu oireideni syyksi.
Oireita alkoi ilmaantua lisää: vaikeaa ihottumaa sekä nivelsärkyjä. Yskä oli aamuisin niin paha, että oksensin aamukahvini pois joka aamu ja töihin piti lähteä itku kurkussa. Tässä vaiheessa hylkäsin muun muassa rakkaat liikuntaharrastukseni, koska olin joutunut oireiden pahentumisen vuoksi jäämään pois tunneilta, kun särkylääkkeiden voimalla ei siellä enää jaksanut. Jouduin myös miettimään, pitäisikö häitäni siirtää koska olo oli niin huono. Hääpäivästä jäi mieleen mukavien muistojen lisäksi se, että olin homeoireiden vuoksi kuumeessa.
Tässä vaiheessa aloin järjestellä itselleni siirtoa toisiin työtiloihin. Niitä järjestyikin, mutta vaihtelevalla menestyksellä. Tilojen tarjoajilla eikä minullakaan kun ei ollut oikein käsitystä minkälaiset tilat pitäisi olla. Kaksi ensimmäistä työhuonettani aiheuttivat vieläkin hankalampia oireita. Kolmas tila oli parempi, jossa työskentelinkin puolentoista vuoden ajan. Oireet lievenivät, mutta eivät hävinneet.
Työhuoneeni kuitenkin sijaitsi eri rakennuksessa kuin muiden tutkimusryhmässäni työskentelevien työtilat. Tunsin syyllisyyttä siitä, että jouduin ”juoksuttamaan” ihmisiä tapaamaan minua muualla, koska tiesin, etten pysty oleskelemaan ”pahimmissa” tiloissa pidempiä aikoja kuten muut. Myös päivittäiset kontaktit työkavereihin jäivät pois. Samaan aikaan tiloissa, joissa oireilin, tehtiin tutkimuksia rakennuksen kunnon suhteen. Osa tahoista oli sitä mieltä, että mitään vikaa ei ole, mutta toisaalta sain kuulla myös toisista oireilevista henkilöistä. Tilanne oli kahtiajakoinen: toisaalta tiesin, että täytyy olla jotain, joka minut sairastuttaa, mutta miksei siihen löydy syytä. Työpäivän jälkeen olo oli ikävä oireiden vuoksi, eikä virtaa tahtonut riittää kotiaskareisiin eikä perheen yhteisiin tekemisiin.
Kun havahduin siihen, etten aamulla tahtonut nousta sängystä lainkaan ja työpäivät kuluivat suljettujen ovien takana itkiessä ilman että työhön pystyi ollenkaan tarttumaan, otin yhteyttä työterveyspsykologiin, joka auttoi vaikeimman ajan yli diagnosoituaan keskivaikean masennuksen. Työterveyslääkäri myös kirjoitti reseptillisen mielialalääkkeitä, joita en kuitenkaan koskaan ottanut. Oireilu jatkui vaihdettuani jälleen työhuonetta. Työaikaa tuntui kuluvan jatkuvaan tavaroiden pakkaamiseen ja siirtelyyn sekä käytännön asioiden järjestelyyn.
Päätinkin tässä vaiheessa siirtyä etätyöhön, koska työtilanteeni ei vaatinut fyysistä oleskelua työpaikalla. Terveyteni on kohentunut, vaikkakin fyysinen kunto onkin vuosien mittaan rapistunut urheilun jäätyä vähiin. Työpaikalleni en voi kuitenkaan mennä ilman, että sairastun. Lisäksi oireilen julkisissa rakennuksissa sekä käytyäni vierailulla asunnoissa, joissa sisäilmaongelmia on. Saan myös oireita kotini erillisessä ulkovarastossa ja siellä säilytetyistä tavaroista.
Vaikka terveys on tällä hetkellä hyvä, koen että altistuminen sisäilmaongelmille on tuonut mukanaan suuren epävarmuuden tulevaisuudesta. Työpaikkoja on muutenkin hankala löytää ja joudun asettamaan kovia vaatimuksia työtilojen suhteen. Mitä jos uudessa työpaikassa onkin sisäilmaongelmia, joita ei haluta myöntää? Joudunko aloittamaan koko kierteen uudelleen jossa todistelen itselleni, etten kuvittele sairasteluani. ”Ennestään testaamattomaan” paikkaan lähtemiseen liittyy aina pelko siitä, että mitä jos oireet tulevat taas.. Ja valitettavan usein ne sitten tulevatkin.
Entä miten vierailen ihmisten kotona, joissa oireilen? Miten voi kertoa tupaantuliaisissa ”Ihana uusi koti teillä. Täällä on muuten varmaan hometta..”? Mitä jos itse joudumme joskus etsimään uuden asunnon? Mitä jos joku perheenjäsenistäni työskentelee tai opiskelee sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa ja alan saamaan heidän vaatteidensa mukana mukana kulkeutuvasta pölystä oireita?
En uskalla edes kuvitella mihin olisin päätynyt, jos ei minulla olisi ymmärtäväistä aviomiestä sekä kotia jossa en oireile! Kotia, jossa minun kai pitäisi pysytellä eristäytyneenä, jotta pysyisin terveenä.
-Home sweet home
Kerro oma tarinasi lomakkeella.
Palaa tarinoiden etusivulle.
