2011
2020–2023 2018–2019 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 Pidempiä tarinoita
Homevaurioita tutkivien asiantuntijoiden on helppo uskoa homeiden negatiivisiin terveysvaikutuksiin. Viimeistään siinä vaiheessa kun vauriotutkija sairastuu astmaan, hän alkaa käyttää aktiivisesti erilaisia suojavälineitä. Itsekin tyhmyyksissäni käytin hajuaistiani monta vuotta jäljittäessäni homevaurioituneita materiaaleja taloista. En vieläkään tiedä mitkä mikrobit minulle aiheuttavat terveyshaittoja, mutta joissain taloissa niitä tulee. Minä havaitsen varmimmin hometalon siitä, että kasvoja alkaa kirvelemään hetken oleilun jälkeen ja seuraavaksi nenä menee tukkoon. Yksi omituisimmista, mutta onneksi vähän harvinaisempi ilmiö, on voimien totaalinen katoaminen parin tunnin työskentelyn jälkeen. Vaikka kuinka on käynyt syömässä ennen kohteeseen menoa ja vetää energiapatukkaa naamariin, niin voimat katoavat kropasta. Totaalinen väsymystila. Joskus kotimatkalla on täytynyt pysähtyä nukkumaan tienposkeen, kun ei ole jaksanut ajaa autoa! Onneksi kuitenkin havahduin ajoissa suojavälineiden käyttöön ja olen selvinnyt pahemmilta sairauksilta. Näin ei asia ikävä kyllä ole kaikkien kollegoideni kohdalla, vaan osa on saanut elinikäisen astman, nuhan tai muun sairauden.
Juhani Pirinen
Juhani Pirinen, TkT
Ohjelmapäällikkö
Kosteus- ja hometalkoot
Aloitin luokanopettajan työt pääkaupunkiseudulla 2000-luvun alussa. Olin perusterve nuori nainen ja onneni kukkuloilla saadessani pian kaupungin viran. Tätä onnea ei kestänyt kauan, sillä työssäoloon yhdistyvä oireilu alkoi. Kesälomat olin terve, mutta lukuvuoden alkaessa alkoi myös sairastelu, joka paheni pikku hiljaa. Jatkuva kuumeilu ja kymmenet muut oireet veivät minut niin huonoon kuntoon, että työterveyslääkäri määräsi minut sairauslomalle ja työpaikan vaihtoon. Alkoi jatkuva koulunvaihtokierre, joka on kohdallani jatkunut jo vuosia. Tarpeeksi terveellistä koulua ei ole löytynyt, ja terveys on heikentynyt koulu koululta ja vuosi vuodelta. En voi ymmärtää miksi sopivaa työpaikkaa etsivän täytyy testata rakennusten kuntoa omalla kehollaan ennen kuin tilat on tutkittu käytössä olevilla tutkimusmenetelmillä ja homekoirien avulla. Kymmenissä rakennuksissa oleskelu ”testimielessä” voi olla pahasti sairastuneelle hengenvaarallista, mutta tämä on kuitenkin ollut käytäntö minun ja monen muun sairastuneen koulutyöntekijän kohdalla.
Haluaisin tehdä työtä, mutta terveellisiä työoloja ei löydy, eikä mikään taho ota vastuuta sairastuneen toimeentulosta. Tajusin liian myöhään, että olen yhteiskunnalle arvokas vain terveenä. Toivon, että muut oireilijat tunnistavat riskin ajoissa ja vaihtavat työpaikkaa ja tarvittaessa kaupunkia, ennen kuin on liian myöhäistä.
38-vuotias luokanopettaja, Uusimaa
Altistuin homeille kerrostaloasunnossa 1990-luvulla. Siitä lähtien ovat yliherkkyysoireeni edenneet, aluksi pikkuhiljaa ja nyt kiihtyvällä vauhdilla. Olen jo aika vaikeasti sairas. Nyt 15 kuukauden aikana olen joutunut muuttamaan 7 kertaa. Oireita ovat mm. paheneva pänsärky ja pahoinvointi, kun oleskelen altistavassa tilassa. Myös hengenahdistusta on ollut ja toisinaan kurkussa tuntuu tukahduttavalta. Kahtena viimeisenä kesänä ja syksynä olen nukkunut parvekkeella makuupussissa. Talvella ovat ikkunat aina auki, myös kovilla pakkasilla. Parhaillaan suunnittelen lähtöä etelän maihin talvikuukausiksi, jotta voisin nukkua siellä parvekkeella. Olen sairastunut homeiden toksiinien aiheuttamaan kemikaaliyliherkkyyteen. Oireet ilmenevät myös tuoksuyliherkkyytenä. Saan oireita tuoreista lastulevyistä, muovimatoista, hajusteista ja luonnollisesti myös homeista. Sairaus on romahduttanut koko sosiaalisen elämäni.
Sairas mies
Missään tilastoissa ei ole minunkaan kärsimykseni, vaikka koko elämä on mennyt uusiksi ja olen vaikeasti vammautunut tämän sairauden vuoksi. Sisäilmaongelmat (koti, työpaikka & koulu) lopulta sairastuttivat minut niin pahoin, että jouduin lopettamaan työni ja asuminen ilman jatkuvaa vakavaa sairastelua ei onnistu lukuisista muutoista huolimatta. Koetan nukkua ulkona niin paljon kuin mahdollista. En ole löytänyt pysyvää kotia, sillä oireilen kaikkialla. Tämä sairaus rajoittaa elämää valtavasti, tai itse asiassa tuhoaa suurimman osan normaalista elämästä. Lukuisista yrityksistä huolimatta en ole saanut mitään apua miltään taholta, esim. taloudellista tai lääketieteellistä apua tai apua asumisjärjestelyiden kanssa.
Minä olin ennen aivan terve. Asunnostani löytyi mm. sädesientä ja märän betonin ilmaan höyrystämiä liimoja. Joudun nyt maksamaan sairasloma-ajan palkat takaisin työnantajalle, sillä KELA ei korvaa niitä vedoten siihen, että minulla ei ole varsinaista sairautta ja että oireet ovat epämääräisiä. Niin ovatkin, oireet ovat epämääräisiä, moninaisia, ja vammauttavia. Pahan altistuksen jälkeen saatan oksentaa, olla korkeassa kuumeessa ja niin kovissa nivelkivuissa, että kävely on vaikeaa. Mikä tämä on, jos ei sairaus?
Silti Suomessa 2011 olen virallisesti terve, ja ongelma on enintään korvieni välissä.
Nainen 33v.
Homekoulussa viisi vuotta. Työpäivieni aikana aloin kiinnittää huomioita jatkuvaan haukotteluun ja voimakkaaseen väsymykseen. Työmatkani 15 km kuljin autolla ja joka päivä kiitin luojaani, etten ollut nukahtanut rattiin tai ajanut kolaria. Iltapäivällä työpäivän päättyessä otsan ja kasvojen alueen särky oli jo alkanut ja levisi iltaan mennessä koko päähään. Särky ja voimakas uupumus kuljetti minut usein sohvan pohjalle. Sekavana ja tokkuraisena, huimausta lukuunottamatta piti myös valmistella seuraavan päivän työt. Viikonloput kuluivat itseäni elvyttäessä, maanantaina jälleen uusi annos hometta.
Lisäksi sitkeät ihottumat vaivasivat ja olivat tehdä minut hulluksi. Silmät kirvelivät, vuotivat ja punoittivat. Työpaikkalääkärissä käydessäni vastaus vaivoihin oli, että ”näihin vaivoihin muuta keinoa ei ole kuin osiottaa sinulle ulko-ovea”. Ikävää tässä oli myös se, että asiasta oli vaikea puhua muille. Oireet ovat välillä sellaisia, että alkoi jo epäillä omaa mielenterveyttäänkin. Kärsin ja olin hiljaa. Onneksi pääsin pois, muttä jälkensä jätti kuitenkin.
Koulussa Uusimaalla
Sairastuin teini-ikäisenä 60-luvun valesokkelirivarissa. Sain mm. toistuvia poskiontelon tulehduksia ja päänsärkyä. Asunnosta löytyi mm. sädesientä ja aspergillus-hometta. Uudessa talossa asuminen auttoi, kunnes erehdyin muuttamaan vanhaan. Tästä lähti muuttokierre, joka on jatkunut nyt yli 4 vuotta. Uudetkin talot vaikuttavat nykyään huonoilta, ilmeisesti koska ne rakennetaan niin nopeasti, että betoni jää märäksi pintojen alla. Silmä-, nenä-, kurkku- ja päänsärkyoireita sekä kuivia limakalvoja on vähitellen seurannut ajoittainen painon tunne keuhkoissa. Mies väsyi oireiluun. No, lapsia en ehkä uskalla tähän homekoulujen luvattuun maahan hankkia. Toivon, että säilytän työkykyni työpaikan muuttaessa eri rakennukseen ja löydän asunnon, jossa en pahasti oireilisi.
Olen pohtinut, liittyvätkö gynekologiset autoimmuunisairauteni myös siihen, että asuin jo 7-18-vuotiaana hometalossa. Limakalvo-ongelmien lisäksi minulla on diagnosoitu vulvodynia ja endometrioosi: molemmat vaivoja, joiden syytä tai parantamiskeinoa ei lääketieteessä tiedetä.
Nainen 30v.
Pari vuotta juoksin useilla eri lääkäreillä, mutta he eivät tienneet alkuunkaan, mikä on homman nimi. Kaikki vain kehottivat olemaan välittämättä koko oireiluista ja kertoivat, ettei siitä voinut olla haittaa. Todellisuudessa kohdalleni oli osunut peräkkäin pari sisäilmaongelmaista asuntoa. Sen seurauksena menetin niin terveyden, työuran, kodin kuin toimeentulonkin. Herkistyin niin pahasti, etten ole enää onnistunut edes asuntoa löytämään, jonka sisäilmaa sietäisin. Siksi olen joutunut olemaan viimeisen vuoden kodittomana. Kaikki viranomaistahot olen kiertänyt läpi yrittäessäni saada apua, mutta tilanteeni ei millekään viranomaiselle tässä maassa kuulu.
Tämä asia on Suomessa tabu ja sisäilmasairastuneet ovat modernin ajan leprasairaita. Meidät halutaan vain pois silmistä, eikä kukaan halua meidän olemassaolosta kuulla. Ja todellisuus on se, että sisäilmasairastuminen on tie rikkauksista ryysyihin. Itse menetin koko elämäni, rysähdin yhteiskunnan menestyneimmästä osasta kodittomaksi. Yhteiskuntakin menetti korkeasti koulutetun veronmaksajan lähes 30 vuoden työpanoksen. Miksi terveysviranomaiset, joiden tehtävänä pitäisi olla kansalaisten terveydestä huolehtiminen, vain ummistavat silmänsä koko ongelmalta?
Kysyy mies vailla tulevaisuutta
Tuolloin vielä kolmihenkinen perheemme muutti 80 -luvun taloon, jossa sairastuimme yhdessä yössä; kuumeilua, flunssaa, ihon kuoriutumista, voimakasta hengenahdistusta. Meillä kellään ei ollut koskaan aiemmin ollut mitään vastaavaa. Muutimme evakkoon ja meidän oli hävitettävä suuri osa irtaimistostamme. Muutamaa kuukautta myöhemmin muutimme kahteen kertaan kuntotarkastettuun uuteen asuntoomme. Toisen lapsen syntymän jälkeen laitoimme patterit päälle ja sitten alkoivat nivelkivut, päänsäryt, erilaiset keskushermostolliset ja kognitiiviset oireet. Voimakas uupumus oli jatkuva seuralainen.
Noin vuoden asumisen jälkeen muutimme jälleen evakkoon, maksoimme kahta asuntoa ja saimme onneksi lopulta kaupanpurun. Vaikka voimmekin nyt huomattavasti paremmin, niin silti perheemme oireilee jonkin verran lähes kaikissa sisätiloissa. Lamaannuttava uupumus on yleisin oire, jäsenet ovat raskaat, kaikki suoriutuminen vaatii ponnistuksia. Täysin puhdasta kotia emme ole nykyisestä asuntokannasta löytäneet, mutta onneksi vakavammat oireet tulevat takaisin vain harvoissa paikoissa. Uuteen taloon muuttaminen on huono neuvo; nykymenetelmillä rakennetut uudet talot ovat meille täysin sopimattomia. Lasteni tulevaisuus mietityttää, kuinka he pystyvät käymään koulunsa, opiskelemaan ja harrastamaan.
Kun koko perhe sairastuu
Sairaassa työpaikkarakennuksessa useita vuosia jatkunut oireilu sairastutti minut hyvin vakavasti ja mahdollisesti pysyvästi enkä pystynyt enää edes asumaan asunnossani vaan jouduin muuttokierteeseen. Nykyisin tärkeintä elämässä on löytää asunto ja paikkoja, joissa on hyvä hengittää, koska ainoa lääke tähän sairauteen on välttää tiloja, joissa oireilee. Sisäilman myrkyt veivät lähes kaiken mitä minulla oli. Meni mahdollisuus tehdä töitä (ellei löydy puhdasta työtilaa) ja koko irtaimisto (huonekalut, nuotit, instrumentit, työkalut, materiaalit, muistot, vaatteet jne.). Harrastusmahdollisuudet väheni/katosi sisätiloissa (kuntosalit, kirjastot, teatterit jne. homeessa, uimahalleissa klooria…) ja myös ulkona, koska kosteat metsät ja rannat aiheuttaa myös oireilua.
Sosiaalinen elämä kärsii kun ei voi kyläillä eikä kutsua vieraita; oireet kun voi tulla siitäkin, että jollain on hajuvettä, asuu sairaassa rakennuksessa tai pessyt vaatteensa hajusteellisilla pesuaineilla. Viherpeukalolle on tuskaisaa, kun ei voi enää pitää kotona viherkasveja tai tuoda kukkia sisälle, koska oireilen niistäkin. Home- ja kosteusvauriot laukaisi minussa monikemikaaliherkkyyden joka tekee sen, että elimistöni reagoi tuhat kertaa herkemmin kemiallisiin yhdisteiisiin, tuoksuihin ja myrkkyihin verrattuna terveeseen ihmiseen. Tämä vamma rajoittaa elämää todella paljon ja tekee elämästä epäinhimillisen taistelun tavoitteena löytää paikkoja, missä olisi hyvä hengittää.
Hyvä hengittää, nainen 40+
IM MEMORIAM
Terveyteni oli minulle kultaakin kalliimpi.
Vain terveenä jaksoin tehdä työtäni antaumuksella,
paapoa perhettäni ja osallistua taloustalkoisiin.
Menetin terveyteni rakennuksessa,
jota työpaikaksi kutsutaan,
hengittämällä sen arveluttavaa sisäilmaa keuhkoihini.
Ei siellä välitetty työntekijöiden oireilusta,
ei silloin eikä nytkään,
uudet sairastuneet kolkuttelevat lääkärien oville.
Hukkaan valuivat ne koulutukseeni käytetyt
valtion varat ja otetut opintolainat.
Olinkin kallis menoerä tälle yhteiskunnalle.
Ja minkä vuoksi?
Siksi, että työsuojelupiiri ei valvonut ja
työnantaja ei noudattanut työturvallisuuslakia.
Meillä on turhaan hyvä työturvallisuuslaki.
Turhaan meillä on myös toimimaton työterveyshuolto.
Menetinkö terveyteni turhaan?
Menetin!
Asuin 60-luvulla rakennetussa talossa lasteni kanssa n. Vuodet 1987-1998. Tyttäreni sai siellä ”homeallergian”. Asunnosta löydettiin mm. sädesientä linoleumimaton alla olevasta vanerista. Jo monta vuotta ennen varsinaista talon perusteellista tutkimista valitin asiasta taloyhtiön isännöitsijälle. Hän ei ottanut asiaa vakavasti ja asia jäi useaksi vuodeksi aluksi vain hajuhaitaksi. En pystynyt enää loppuaikana nukkumaan siellä lainkaan. Vieläkin jotkut kellarissa pidettävät tavarat aiheuttavat oireita. Keskimmäinen lapsistani oli kehitysvammainen ja kuoli hoitokodissa, kun antibiootit eivät enää purreet jatkuviin keuhkokuumeisiin. Hänen verikokeestaan löytyi stachybotrys astraa, toisin kuin meiltä muilta. Osallistuin Asumisterveysliiton tilaisuuksiin. Sain ohjeita ja opastusta. Esim. eläimet saavat verenvuotoja sädesienestä. On tutkittu, että monet. ns. autoimuunisairaudet johtuisivat juuri homeista kun niiden kanssa joutuu liian tiiviisti elämään ns. ”symbioosissa”. Nykyisessä asunnossani saan nivelkipuja ja olen aina väsynyt. Tyttäreni haistaa täälläkin homeen, mutta hänen muuttokierrettään seurattuani en tiedä mihin tästä kannattaisi huonompaankaan muuttaa.
Surullinen tositarina hyvinvointi-Suomesta
En muista millaista on viettää kokonainen terve ja oireeton päivä. Näen unia oireettomista päivistä. Olisi kiva liikkua ja harrastaa kuten ennen. Näitä ei tarvinnut aiemmin ajatella, mutta nyt sen on jokapäiväistä arkea. Sairastuin työpaikallani home- ja kosteusvauriomikrobeille sekä toksiineille. En olisi arvannut, että ensioireet nuha ja yskä voivat johtaa lopulliseen immuunipuolustusjärjestelmän tuhoutumiseen. Pitkä tie on pitänyt kulkea ilman asiantuntevaa apua. Lääkärikuntamme on vaiennettu aiheesta, ehdotellaan mitä ihmeellisimpiä hoitoja – jopa siedätyshoitoa.
Toivon, että sinä joka painit samojen asioiden kanssa tutustut aiheeseen ja osaat olla fiksumpi ja tunnistaa vaarat ajoissa.
Nainen 40+
Tässäpä osa omasta kohtalostani, vaikka oireiden osalta menisi vähän toiston puolelle, jos kaiken luettelisi, niinpä ajattelin keskittyä taloudelliseen puoleen. Minulla sairastelu alkoi työpaikallani (koulussa) v. 1996. Lyhyesti sanottuna siitälähtien tilanne on pahentunut niin paljon, että olen kohta ollut kaksi vuotta kuntoutustuella. Eräs muukin kertoi alamäestään rikkauksista ryysyihin ja kovaa vauhtia on sama kehitys itselläkin menossa (tosin rikas en ole missään vaiheessa ollut).
Yhteiskunta on edesauttanut talouden ahdinkoa viisaudessaan siten, että kuntoutustuki (=työkyvyttömyyseläke) lasketaan viiden edellisen vuoden toteuman mukaan eikä niin kuin aikaisemmin, että paljonko olisi tulot olleet terveenä ollessa. Täten, jos sairastelet paljon, niin saat vähemmän tukea. Toisaalta, jos saat tukea, niin sinun on pitänyt sairastella paljon. Näin sinua rankaistaan loppuelämäsi ajan pienemmän tuen muodossa.
Työnantajalle voi tulla oikeus liikaa maksetun palkan takaisinperintään, jota toki ei olisi pakko käyttää. Itselläni se tarkoittaa lähes kahdeksan tuhannen euron summaa ja työnantaja (eräs iso kaupunki etelässä) ei ole suostunut luopumaan takaisinperinnästä vaikka se lain mukaan olisi mahdollista. Tuo liikaa maksettu palkka osaltani oli sairasloma-ajan palkka vähennettynä saman ajan kuntoutustuella.
Tarvitsee varmaan lopetella ja jatkaa joku toinen kerta. Kohtelustani aion kannella eduskunnan oikeusasiamiehelle; toivottavasti sieltä saisi jotain apua.
Opettaja etelästä, mies, 46v
Kesäasumista. Olin huomannut voivani huonosti asunnossani ja toivoin mökillä pärjääväni paremmin. Mökissä ilmeni sitten kosteusvaurio. Ikkunat auki voin asua mökissä (korjauksen jälkeen) ja varsinaisessa asunnossakin, siis kesällä.
Ostin matkailuauton ja asun siinä Etelä-Espanjassa tai Marokossa talvet (kuudes talvi alkaa pian). Osan kesästäkin. Ihmettelen miten keinomateriaaleista kasatussa autossa voi paremmin kuin asuinkäyttöön tehdyssä rakennuksessa?
nimimerkki Fuen, mies, 71v, Jyväskylä
Muutimme ollessani pieni 1980-luvun pientaloon. Isäni piti energiansäästösyihin ja vetohaittoihin nojautuen talon huippuimuria sammuksissa. Suihkun jälkeen peili saattoi olla puoli tuntia huurteessa, ja kylpyhuone monta päivää kostea vaikka sitä ei käytettäisikään. Sisällä saattoi kuivaa vaikka koneellinen pyykkiä, kylpyhuoneen laatoissa valui vesivanoja koska kosteus ei päässyt muualle. Aloin heräämään teini-iässä ilmanvaihdon merkitykseen ja sen laiminlyönnin aiheuttamiin terveyshaittoihin. Sain pitkän riidan kautta ilmanvaihdon pysymään jatkuvasti käynnissä, eikä sitä saanut käsirysyn uhalla sammuttaa. Sitten alkoi sairastelu. Verestäni löytyi aikuisellekin hengenvaarallisia määriä Aspergillus- ja penisilliini-homeen sekä sädesienen tuottamia myrkkyjä. Tämä on vienyt työkykyni kokonaan. En saa töitä, ja oireettoman asunnon saanti on mahdotonta. Minun ja äitini välit isääni ovat tulehtuneet pahasti, perheessämme on tapahtunut avioero eikä isä saa myytyä asuntoaan läpimätien rakenteiden takia. Oikeastaan isä-lapsi suhteemme on täysin kadonnut, tilalla on pelkkää vihaa, enkä ehkä pysty tukemaan henkisten esteiden takia isääni rahallisesti tämän vanhuusaikana. Siis: pitäkää se rakennuksenne ilmanvaihtojärjestelmä aina käynnissä ja huolehtikaa suodattimien ja kanavistojen puhtaudesta, vaikka energiaa kuluisikin ja vetoa syntyisi. Se on pieni hinta verrattuna totaaliseen terveyden ja työkyvyn romahtamiseen!
Pidä ilmanvaihto aina toiminnassa, nainen 26v, Pirkanmaa
Olen 35-vuotias nainen. Minulla on hyvä koulutus, olen ahkera, sisukas ja tunnollinen työntekijä. Niillä asioilla kun vain ei tunnu olevan mitään merkitystä tässä yhteiskunnassa, mikäli sattuu sairastumaan työssään väärään sairauteen. Siihen sairauteen, jota ei ole olemassa, joka jättää pimeään ilman apua, tukea ja hoitoa.
Kymmenen vuoden aikana olen vaihtanut lähes 10 työpaikkaa ja 20 asuntoa sisäilmaongelmien vuoksi. Olen kiertänyt 200 asuntoa, enkä ole löytänyt itselleni sopivaa. Olen saanut osakseni nöyryyttäviä kohtaamisia, lääkäreiden, isännöitsijöiden, asiantuntijoiden ja työnantajien taholta. Kymmenen vuoden aikana olen kärsinyt lukemattomista tuskallisista oireista ympäri kehoa. Minulle on puhjennut useita lisäsairauksia ja autoimmuunisairauksia.
Kokemuksieni kanssa en ole yksin, oman taistelunsa kanssa sitä kuitenkin on pohjattoman yksin. En keksi turvattomampaa tilaa kuin työpaikan menettäminen, asunnon menettäminen, terveyden menettäminen, voimavarojen loppuminen.. tämä kaikki ilman oikeaa diagnoosia ja hoitoa. Siihen tilanteeseen lääkärin naurahtava kommentti mielenvikaisuudesta vetää melko hiljaiseksi.
Tällä hetkellä nukun teltassa, olen työtön ja oireilen jatkuvasti. Siitä huolimatta, en aio luovuttaa. Aion etsiä omaa polkuani niin kauan kun voimavaroja riittää. Vielä en aio kaatua tämän kauheuden alle. Siihen olen ihan liian arvokas.
Maria 35-vuotta
ODTS on tunnistamaton diagnoosi Suomessa perusterveydenhuollossa. Oven avaaminen väärään taloon saa jalat nykyään jalat alta, vaikkei lääkkeitä olekaan; hoito onkin sairaitten rakenusten välttäminen. Muistikin alkaa jo rakoilla, koska kosteusvauriokorjauksia tehdään kaikkialla ilman asbestitasoista pölynhallintaa.
Alunperin sairastuin ilmanvaihdottomassa tilassa työskenneltyäni. Työpaikka ja käsityön opettajan ammatti meni kun ilmanvaihdon orgaaniset homepölyt puhallettiin työntekijän niskaan ajattelemattomasti hihnankorjauksen jälkeen. 10 vuotta meni ennenkuin ilmanäytteistä siirryttiin rakennenäytteisiin. Työkavereitakin sairastui. Yhtä kohdeltiin psykiatrisena potilaana ja syötettiin monia lääkekuureja seurauksella, että elimistö meni sekaisin antibiooteista ja tuli krooninen hiivatulehdus ja mielenterveyspaperit miltei. Hän lähti tiloista opiskelemaan, muttei jaksanut. Kolmas työntekijäkin alkoi oireilla, meni rehtoriksi ja sai sairastelun jälkeen itsensä rehtoriksi ja tiloille väistötilat. Rakennukselle tuli purkupäätös 12 v. siirrostani huoltoteknisistä virheistä osittain.
Sitten alkoi työnantajan kiusaamiseni. Olen eristettynä kotiin, paperityöruuhkasta uupuneena. Minut siirrettiin homesairaana niin pitkän työmatkan taakse, etten kykene sitä selkäsairaana kulkemaan. Olen kahden lapsen yksinhuoltaja, virassa, mutta työnnettynä Opettajien työttömyyskassaan, koska olen päättänyt ryhtyä ”homesoturiksi”. Minulla ei ole vaihtoehtoja. Avissa on tutkinta syrjinnästä ja häirinnästä. Lapsenikaan eivät ole koulussa juuri nyt koska peruskorjatun koulun käyttöönotto on epäonnistunut; homepölyä kulkeutuu remontista, joka on kesken, kotiin. Lapsellani on homegeenit ja lähimuistiongelmia. 3.ja 5.lk lapseni ovat olleet kosteikkopäiväkodissa, asuneet kosteikkokodissa (kodittomina 8 kk mummolassa), kodittomina koulun lattiaremontista 3 kk kosteusvauriomikrobipölystä. Nyt jo toisella (5.lk) muisti menee homepölyistä oppikirjoissa. Tiedän että homepöly aiheuttaa oppimisvaikeuksia ja matemaattisten taitojen ongelmia. Ihmettelen miksi remontit onnistuu vain kauppakeskuksissa, mutta julkiset rakennukset ovat ”aivan heitteillä” Itse olen kokenut pahan ”aivosumun” kahdesti astuessani julkiseen rakennukseen. Oletan sairastavani BIOTOKSIINISAIRAUTTA, jota voitaisiin kolestyramiinilla puhdistushoitaa. Olen väsynyt, hapeton, kipeä ja kiusattu, jopa Kelan ja Kevan toimesta.
Valtion johtomiesten pitäisi olla pienten asialla, mutta näin raha kääntyy lasten oppimiskykyäkin vastaan!
Kotona eristyksissä, lapsilla ei koulua, nainen 45 v, Jyväskylä
Asuin kolme vuotta kaupungin vuokra-asunnossa, jossa oli ollut vesivahinko. Ilma oli todella huono ja ilmanvaihto olematon, mutten sitä silloin tajunnut. Asunnon vaurioiden seurauksena sairastelin pari vuotta kerran kuukaudessa, saatan alkaa voida pahoin tietynlaisissa asunnoissa, en voinut lukea pääsykokeisiin kuin yhdessä kirjastossa ja parhaan ystäväni koti aiheuttaa minulle poskionteloiden särkyä. 21-vuotiaana elämäni pitäisi olla suht huoletonta, mutta kun joutuu murehtimaan mistä löydän koskaan sopivan seuraavan vuokra-asunnon tai voinkohan istua kahta tuntia luennolla jos salin ilma on huono, siitä on huolettomuus kaukana.
Helsinkiläinen opiskelijatar
Tarinani muistuttaa paljon tarinoiden joukosta löytyvää nuoren naistutkijan tarinaa.
Nautin uusien asioiden opiskelusta ja älyllisistä haasteista. Päästyäni opiskelemaan unelmieni alaa korkeakouluun, olin onneni kukkuloilla. Opinnot sujuivat hyvin. Opintojen loppuvaiheessa aloin huomata pitkien kurssipäivien aikana ja tietyissä luokkahuoneissa outoja oireita. Jalkojen lihaksista voimat katosivat, korviani kutitti, silmät olivat kuivat (piilolinssit piti jättää) ja nenä oli jatkuvasti tukkoinen. En kuitenkaan asiaa sen kummemmin ajatellut; en edes tiennyt homeista mitään. Varsinainen helvetti alkoi vasta kun jatkoin valmistuttuani työskentelyä samassa paikassa. Jo ensimmäisellä työviikolla minulla todettiin elämäni ensimmäinen poskiontelutulehdus. Kamala sairauskierre alkoi. Kymmeniä antibioottikuureja, poskiontelopunktioita, allergialääkkeitä ja lopuksi kaksi turhaa leikkausta joiden piti lopettaa oireiluni. Tässä vaiheessa tiesin jo, mistä kiikastaa ja oirekuvaan oli tullut mukaan kymmeniä muita oireita (kilpirauhasvaivat, ihon tulehduksia, nivelkipuja, sekavuutta, hengitysvaikeuksia ym). Muutin työpaikan sisällä viisi kertaa löytämättä paikkaa, missä olisin voinut työskennellä. Ajatukset pyörivät aamusta iltaan sairastelun ympärillä ja olin vain varjo entisestä minästä. Työterveyshuollossa sain kyllä jonkinlaista ymmärrystä ja sairauslomaa tarvittaessa eli käytännössä kaiken aikaa, mutta konkreettista apua tai neuvoja en mistään. Onnekseni tunsin tässä vaiheessa jo muitakin sairastuneita, joilta sain tarvitsemaani henkistä tukea. Selän takana kyllä puhuttiin pahaa ja jopa kyseenalaistettiin mielenterveyttäni. Yhdessä sisäilmatutkimuksissa työpaikaltani löytyi varsinkin sädesientä, mutta tutkimustulokset jotenkin unohdettiin ja kumottiin taas seuraavilla tuloksilla jotka olivat puhtaita tai ainakaan mitään vakavaa vaaraa ei pitänyt olla.
Minun onnekseni työsopimukseni päättyi. Tällä hetkellä teen töitä kotoa käsin apurahalla ja olen tervehtynyt lähes täysin, mistä olen erittäin onnellinen koska viisi vuotta elämästäni menetin jo homeelle. Pelkään tulevaisuutta, koska alalla työpaikat ovat vähissä. Jos töitä yleensäkin löytyy, pystynkö työskentelemään missään sairastumatta. En haluaisi olla yhteiskunnan elätettävänä. Tuntuu, että valitsin väärän alan ja varsinkin väärän opiskelupaikan. Olen lopun ikääni homeherkkä vaikka toivonkin, että viiden vuoden painajainen riitti minun henkilökohtaiseksi osakseni tästä homekatastrofista.
Toinen tutkija, nainen 30 v.
Olen 29v sosionomi. Tiedän olevani työssäni hyvä, pienestä asti olen tiennyt, että kutsumukseni on auttaa muita. Olin ehtinyt tehdä työtäni pari vuotta kun sain määräaikaisen työsuhteen kaupungilta. Sairastuin parissa viikossa vanhassa toimistorakennuksessa: rintakipuja, huonovointisuutta, flunssaista oloa, viiltävää kipua imusolmukkeissa. Toimistolla ollessa kurkussa oli jatkuvasti ns. palan tunne, pikku hiljaa nieleminen kävi todella vaikeaksi. Kurkussa oli sitkeää limaa, korvat kutisi, silmät kuivui, kehoa pitkin meni ”kylmiä väreitä” jatkuvasti, nenä vuoti ”vettä”, aivastelin, poskiontelot ja otsaontelot olivat todella kipeät ja ”paineistetut” työpäivien jälkeen. Oloni oli ns. kokonaisvaltaisesti tulehtunut. Vähän väliä oli joku kehon osa tulehtumassa mutta missään testeissä ei kuitenkaan oikein tavoitettu mitään.
Työterveyshuollossa ei ensin otettu kuuleviin korviin, mutta kun tilanteeni jatkui, niin sieltäkin alkoi tulla neuvoja työpaikan vaihtamisesta ja lääkäri totesi, että en tule kaupungilta sellaista työtilaa löytämään jossa en oireilisi. Ajanmittaan oireeni pahenivat ja lisääntyivät: Tuli nivelkipuja, jatkuvaa lämpöilyä ja palelua, laihtumista, hiusten lähtöä, ihottumaa, keuhkokipuja ja keuhkojen ja keuhkoputkien tulehduksia.
Työnantaja ei reagoinut tarpeeksi pian eikä tarpeeksi voimakkain keinoin: työtilaani vaihdeltiin samassa toimistossa vaikka huomasin saavani oireita koko tilassa. Lopulta sain kolmikantaneuvottelun tuloksena paperin, joka kielsi työskentelyni toimistossa. Työnantaja tarjosi minulle vaihtoehtona kaksia sisäilmaongelmaisia tiloja, joista uudempiin sijoituin hetkeksi kunnes olin niin sairas, etten enää kyennyt työhön ollenkaan. Ehdotin tuon pitkän puolitoistavuotisen työsuhteeni aikana monesti, että työskentelisin osittain kotoa mihin suhtauduttiin lähinnä huvittuneesti. Olisin ollut täysin työkykyinen vielä työsuhteen alussa, ainoastaan työpaikka sairastutti minut. Olisin voinut tavata asiakkaita vaihtoehtoisissa paikoissa jne.
Nykypäivänä olen sairastunut useisiin ruoka-aineyliherkkyyksiin, jotka on varmistettu verikokein että on edes jokin lista, jonka mukaan voin syödä. Oli pitkiä aikoja kun en uskaltanut syödä oikein mitään koska tuntui, että saan jatkuvasti anafylaktistyyppisiä yliherkkyysreaktioita. Lisäksi minulla on ns. MCS eli monikemikaaliyliherkkyys.
En pysty enää työhön koska saan oireita nyt jokapaikassa ja kosteusvaurioissa sosiaalialan tiloissa joita on valtavasti en voi edes kuvitella oleilevani.
Ympäristölleni allerginen, 29-vuotias nainen, Vantaa
Olen hieman yli viisikymppinen nainen. Sairastuin homealtistukseen 1990-luvulla. Jatkuvia antibiottikuureja, lopulta jopa masennuslääkkeitä. Tiesin, että diagnoosit ovat vääriä. Lopulta, puolivahingossa, jouduin altistustesteihin. Elämä vaikeutuu vuosi vuodelta altistusastman ja kaikenlaisten muiden reaktioiden vuoksi. Jatkuvasti tulee uusia yllätyksiä (marjat, hevi-osastot, metsä, sienet, eläimet), jotain rakasta tippuu joka vuosi elämästä pois. Minunkin takanani on vaikeita vuosia, nihkeä työnantaja, kiusaamista ja lopulta työpaikalta pakeneminen (terveiset vaan ministeriötyönantajalle) sekä työttömyyttä ja pätkätyötä.
Ymmärrän, etteivät ulkopuoliset tätä taudinkuvaa ymmärrä, itsekin yllätyn sairastamisen monimuotoisuudesta.
Junip, nainen 55v, Helsinki
Pääsimme muuttamaan työpaikalla 1998 UUSIIN tiloihin ja jo ensimmäisenä kesänä tuli iso vesivahinko yläkerran ison ilmastointikoneen ”hikoilun” vuoksi. Suunnitelmiin oli unohtunut piirtää lattiakaivo. Kondensiovettä tuli tuhansia litroja elosaumoista ja sähkökaapelikoteloja pitkin alakertaan. Lattiat ja seinät pyyhittiin kuiviksi, mutta rakenteisiin ei koskettu, olihan lama. Puolen vuoden kuluttua sain elämäni ensimmäisen astmakohtauksen pahimmin kastuneessa huuhteluhuoneessa (massiiviset home ja mikrobilöydökset). Vasta, kun ilmoitin työterveyteen oireeni, remontoitiin huuhteluhuone jotenkin. Infektiot lisääntyivät ja migreenityyppiset päänsäryt tihenivät. Jouduin omalle työpaikkani osastolleni potilaaksi 2001, niin silloin myös veren happiarvot laskivat. Minulla todettiin astma ja lähimuisti oli heikkolahjaisen tasolla.
Olin erittäin työhullu. En suostunut jäämään sairaslomalle kortisonikuurillakaan. En uskonut työpaikkani olevan oireiluni syy. Halusin olla töissä. Astmalääkitykseni määrää lisättiin jatkuvasti, kunnes katto tuli vastaan. Yskä tuli niin kovaksi, että yskin solisluuni pois paikoiltaan. Jouduin lopullisesti sairauslomalle 2004 41-vuotiaana! Kävin työkokeilussa 2007 minkä jälkeen hain työkyvyttömyyseläkettä. Eläke evättiin, tein valituksen muutoksenhakulautakunnalle, sieltä tuli kielteinen päätös ja valitin vakuutusoikeudelle. Lähetin n. 25 lääkärintodistusta vuosien varrella KEVAlle. Itse en jaksanut/pystynyt asiakirjoja tekemään, mutta onneksi mieheni sisu nousi ihmetyksestä vakuutusyhtiön toimintaa kohtaan ja hän jaksoi paperisodan tehdä. Sain pysyvän työkyvyttömyys eläkkeen 2007. Ammattitautiprosessi on jo toinen tarina
Olin niin sairas, että kävelin alle 200m mummokävelyä. Jouduin käyttämään jatkuvaa kortisoni-tablettikuuria. Pidin jatkuvasti Micro Air -sumutinta mukanani.
Otin pankista lainan ja lähdin Kanarialle hoitamaan itseäni suolaisella ilmalla ja lämmöllä. Kävin 3x 2 viikon matkaa vuoden sisällä. Tässä tapahtui käänne niin, että vointini tuli paremmaksi. Kärsin edelleen kaikista sairastalosyndrooman oireista. Olen saanut matkakumppaniksi hermovauriot, jotka ovat pysyviä. Mutta toivon saavani vielä apua jättämällä lisäaineet ruokavaliosta mahdollisimman vähiin. Yritän apuvälinein elämästä poistaa altisteet ympäriltäni. Toivon näin selviäväni pienemmin oirein arkipäivästä. Ihmettelen kuinka yhteiskunnalla on varaa antaa ympäristön sairastuttaa suuri osa väestöä.
Taina Laurinaho, 48v, Jyväskylä
Homepakolainen
Eläkkeelle JOUDUIN sairauteni takia ja koska puhtaita työtiloja ei K-SKS:sta löytynyt. Työpaikkani riskiluku on 5, joka tarkoittaa SIETÄMÄTÖNTÄ riskiä. Aikaisemmin minulla ei ole ollut allergioita/astmaa eikä atopiataipumusta.
Oireilin jo useita vuosia ennen sairastumistani ja astman diagnosointia, oireilut rajoittuivat VAIN JA AINOASTAAN TYÖPAIKALLE. Oireet helpottuivat kotona vapailla ja lomilla. Elokuussa 2008 kesälomalta paluuni jälkeen oireilu paheni entisestään huomattavasti ja siitä lähtien olin lähes yhtäjaksoisesti sairaslomilla. Sairastumiseni jälkeen olen alkanut oireilla monille epäspesifeille aineille, paikoille ja hajuille ym.
Miten oireilen:
yskä/köhä, käheys, yskänpuuskat, hengen ahdistus, limaisuus, voimakas väsymys (esim. ruokapöytään nukahtelut), nenän tukkosuus, nenäverenvuoto, silmien kirvely, sekava pää (kuin imppaajalla), tunne kuin pään sisällä olisi liikaa tavaraa, rintakipu (kuin keuhkoputket olisi vereslihalla), en ymmärrä kuulemaani, en löydä sanoja, muisti huonontunut huomattavasti, palelu, huimaus. Nämä kaikki alkuun vain työpäiviin liittyen. Ammattitautia ei ole (itse ja hoitavat lääkärit ovat eri mieltä)
Missä oireilen:
Virastot, kuten JKL:ssä, keskussairaala, Kela, verotoimisto, monet kaupat. Paikat, joissa paljon ihmisiä, esim. teatterit ym. yleisötapahtumat, jopa kesäteatterit, vaikka ovat ulkotilassa (parfyymit, hiuslakat, partavedet, deodorantit ym tuoksut), huoltoasemat.
Mille oireilen:
Ilman epäpuhtaus, homeenhajut, savu, tupakanhaju, kemikaalien tuoksut esim. parfyymit, dödöt, pesuaineet, pakokaasu, multa, katupöly, pakokaasut, monet voimakkaat tuoksut/hajut
Miten sairastuminen on vaikuttanut elämääni:
Menetin terveyteni, työni josta pidin, jouduin luopumaan kodistani, koska en pystynyt hoitamaan kesällä tuoksujen enkä talvella pakkasten takia pihahommia (terveenä olivat intohimoni), ruuan laitto ja leipominen lähes loppuneet, oireilen perunoille ym. juureksille ja jauhoille, sosiaalinen kanssakäyminen on supistunut minimiin, IHMISARVON MENETYS, olisi halu kehittää itseä, mutta en omaksu enää uutta.
Huolestuneena, liki kauhulla mietin tilannetta, että joudun jostain syystä sairaalahoitoon K-SKS:aan. Poliklinikka käyntikin jouduttiin toteuttamaan kahdessa erässä, koska oireilin niin voimakkaasti sairaalan sisäilmasta. Näistä molemmista puolikkaista käynneistä toipumiseen meni lähes viikko.
Aina hoitoa ei kuitenkaan voi keskeyttää, henkihän siinä menee. MUTTA jos jatkaa, niin henki ei kulje ja silloinkin hengen meno. EI HYMYILYTÄ EI!
Kaiku, nainen 59v, Jyväskylä
Toistakymmenta vuotta sitten alkaneet ensimmäiset oireet ovat paljastaneet työpaikan ongelmat. Työpiste on jo toista kertaa remontissa. Itse vaihdoin alaa saatuani astman lisäksi kourallisen muita sairauksia. Enää en vaan jaksanut uskoa parempaan.
Pailu, 49v, Pihtipudas
Vaikea tuottaa pitkää tarinaa lyhyesti, loogisesti ja niin, ettei kuulosta sekopäältä. Ensimmäisen kerran olen altistunut yläasteella. Poskiontelokierre 6/vuosi. Toisen kerran kansanopistossa, jossa klassiset lämpöily ja kurkkukipuja, 2 viikkoa terveenä ja taas. Sen jälkeen elin ja asuin ainakin 8-10 vuotta täysin terveenä, tosin sain siitepölyallergioita aikuisiällä. Sitten ostin 60-luvun osakkeen, joka paljastui homeasunnoksi: bakteeri ja homelöytöä ja vahva epäily vesikaton ongelmista. Käytävässä haisi imelä haju. Valitettavasti olin nuori ja tietämätön näistä jutuista ja ostin silloin asunnon hajusta huolimatta! Oireina jatkuvat silmä-ärsytykset, yöllinen yskä ja veren niistäminen nenästä. Pääsin asiallisesti eroon asunnosta, elin taas 2 vuotta täysin OK.
Sitten muutin halvemman asunnon perässä ja jouduin taas huonoon asuntoon. Maalinhajua remontin jäljiltä, joka ei koskaan sitten poistunutkaan ja jokin muu paha haju. Takuut jäivät sisään pois muuttaessa. Eläköön määräaikaiset vuokrasopimukset! Siitä alkoi tolkuton muuttokierre: oireita enemmän ja vähemmän joka paikassa, hajuja ja muovimattojen kupruilua, oireita ihan uudessa talossa materiaalipäästöistä. Samaan aikaan töissä pahenivat oireet, joita oli vähän ollut jo aiemminkin. Työpaikka: koulu. Siirryin uudempaan siipeen, mikä oli virhe, sillä siellä kaikki oireet tuplaantuivat, asiaa tutkittiin ja sanottiin, että märkää muovimaton alla. Kahden viikon päästä ei kuulemma ollutkaan mitään vikaa ollut missään, vaikka lattia olikin korjattu, ilmeisesti huvin vuoksi. Se ei kuitenkaan oireiluun auttanut.
Uusi työpaikka, missä aivan ihana suhtautuminen asioihin, mutta todella pahat oireet. Totaalinen huono olo, yskää, poskionteloiden turpoaminen päivän aikana selkeästi ja nopeasti, äänen käheys, välillä oksetus. Lähden työpaikasta.
Vielä uskon riittävän ok-asunnon löytymiseen, olenhan 2 vuoden sisällä ollut ainakin kahdessa sellaisessa, mihin en muista syistä voinut jäädä. Töitä haluan tehdä, olen innokas, mutta kun olen kuullut ja täältä lukenut muiden sairastumisia, en ota riskiä ja jää sinnittelemään terveyteni kanssa minnekään, missä on noin paha olo. Tulevaisuus kyllä pelottaa. Asuntoa on tosi vaikea löytää ja etsimiseen liittyy aina hirveä pelko ja paine, mietityttää vuokraisäntien ymmärrys ja yhä yleistyvät määräaikaiset sopimukset. Olen siisti ja kunnollinen vuokralainen. Uskokaa nyt hyvät vuokraisännät, että en huvikseni muuta ikinä tämän rumban jäljiltä, ellei ole pakko!
Vielä nimimerkillä, nainen 35
Se tuska mikä tulee näistä tarinoista saa minutkin itkemään. Se eristäytymisen pakko, se että yhteiskunta ei auta vaan hylkää. Sairastuneesta tulee jotenkin ei-ihminen, jotain mistä halutaan eroon ja jotain, mihin ei olla enää edes yhteydessä. Haudataan sosiaalisessa mielessä elävältä kuten mun työyhteisö on tehnyt. Jos olisin sairastunut syöpään, varmasti olisi tullut vuoden aikana edes yksi parane-pian kortti.
Ei-ihminen, jota kohdellaan huonommin kuin koiria
Helsinki, nainen 45
Oireeni alkoivat työpaikalla 90-luvulla – sairaalassa. Työkaverit alkoivat hätääntyä hengenahdistus oireista työpaikalla. Oireet helpottuivat alussa työpaikalta poistuttua, mutta vähitellen ne ”jäivät päälle”. Sain astma diagnoosin ja lääkkeet maksimi annoksilla. Oireilin runsaasti työpaikalla ja kävin tutkimuksissa Työterveyslaitoksella asti kahdesti, joidenka seurauksena altistuin maaperähomeille ja olin entistä sairaampi. Ammattitauti diagnoosia en saanut: jäi muutaman prosentin päähän vakuutusyhtiön raja arvoista. Kortisonikuureja usein – työpisteen vaihtoja. Addisonin tauti tuli sivudiagnoosina sekä hypokalemia ja nivel- ja limakalvo oireet. Tällä hetkellä työskentelen talon ainoassa työpisteessä sisäilman vuoksi, muihin paikkoihin Työsuojelu on kieltänyt minua menemästä.
Koulutuksiin en pysty osallistumaan lääkkeidenkään avulla, koska oireilen niin herkästi limakalvoturvotuksina ja muutaman viikon kipeänä sen jälkeen. Sosiaaliset kuviot ovat supistuneet ja toimin homekoirana vierailuilla tahattomasti. Teattereihin ym laitoksiin mennessä tarvitsen antihistamiineista kortisoniin asti pohjalääkityksen. KELA:n kuntoutuksiin en pysty osallistumaan sisäilmaongelmien vuoksi (kartoitettu), joten yksityiseltä puolelta on haettava apuja tarvittaessa ja omatoimisesti kuntoiltava.
Psyyken puolikin on testattu virallisesti sairastelun yhteydessä. Perhe on ollut tiukilla ja ystävistä on jäänyt ydin jäljelle. Suomalaisen sisun avulla on ”potkiuduttu” eteenpäin – vertaisryhmästä olen saanut tietoa ja tukea myös. Hoitava lääkäri löytyi toiselta paikkakunnalta ja hänen avullaan oireeni ovat hallinnassa ja olen virkistynyt fyysisesti ja psyykkisesti oikeiden diagnoosien ansiosta. Paitsi se ammattitautidiagnoosi puuttuu…
Kemu, nainen 51
Altistuin työpaikalla 6/2010 kosteusvarion aiheuttamille mikrobeille. Aina kun palaan työpaikalle niin saan voimakkaat oireet, nenän limakalvoihin poltteen ja iltakuumeen. Yritän välttää sellaisiin paikkoihin menemistä (esim.puutarhoja,kasvihuoneita) sillä heti saan voimakkaan poltteen nenään.
1 Ykä, mies 57v, Pudasjärvi.
Sairastumishistoriani on ulottuu pitkälle. Olen perusallerginen ihminen ja suvussani on astmaa. Kävin kouluni homekouluissa ja lapsuuden kodissani oli tiedossa ainakin katossa vesivuotoja. Yliopistossa ja työpaikoilla oli myös sisäilmaongelmia.
Ilmeinen ja jatkuva sisäilmasta johtuva oireilu alkoi vasta vaiheessa, jossa erehdyin ostamaan ensiasuntoni kerrostalosta, jossa vesivahingot olivat vakavia. Käytävillä leijui makea homeen haju, etenkin sateella. Myös omasta osakkeestani löytyi sisäilmatutkimuksissa kohenneita määriä terveydelle haitallisia homeita. Asuntoon muuttamisen jälkeen oireet alkoivat limakalvojen kuivumisella, tukkoituudella ja allergisella nuhalla. Sen jälkeen tulivat jatkuva yskä ja toistuvat poskiontelontulehdukset. Välittömät oireet helpottivat ollessani poissa asunnosta.
Aloitin työt uudessa paikassa jossa yskäni paheni. Koska oireet jatkuivat kuukausitolkulla ja mukaan tulivat lämpöily sekä pahat hengenahdistus- ja astmaoireet, jouduin lopettamaan työn. Sain apurahan väitöskirjatyöhön ja sekä työhuoneen yliopistolta. Ajattelin olevani turvassa. Siellä oireiluni kuitenkin vain paheni. Muiden oireiden lisäksi mukaan tuli jatkuva pyörrytys. Kuulin vasta myöhemmin lääkäriltäni, että hänellä oli ollut useita, samassa yliopiston rakenuksessa työskenteleviä henkilöitä potilaina. Rakennuksen sisäilmaongelmat olivat yleisessä tiedossa. Jouduin jättämään sekä työhuoneeni, että kotini. Tästä alkoi melko pitkä evakkojakso. Jouduin olemaan pitkään myös sairauslomalla.
Sisäilman homeille ja mikrobeille altistuminen on tehnyt minusta invalidin. En pysty oleskelemaan pitkään tiloissa, joissa saan altistusta. Heti alkaa paineenomainen päänsärky, sitten alkavat hengitysvaikeudet ja yskä. Nykyään oireilen myös luonnon homeille, liikkuminen syksyllä ulkona on etenkin sateella vaikeaa, pienikin ylämäki tai puisto yskittää.
Tuskin olen enää missään oireeton. Nykyisessä asunnossani pärjään juuri ja juuri. Joka aamu herään kuitenkin siihen, että olen kipeä. Olen onnekas, koska kohdalleni ovat osuneet viisaat lääkärit. Diagnoosini on keskivaikea homeallergia sekä kosteusvaurioaltistus.
Tutkija, nainen 30v
Ostimme unelmien talon (50-luvun rintamamiestalo) kun muutimme maalle. Asuimme vajaa kaksi vuotta talossa. Pieni poikamme yski ja oli nuhainen suurimman osan ajasta jonka asuimme talossa. Lääkärit sanoivat vaan, että ainahan lapset sairastaa ja määräsivät ventolinea ja antibiootteja. Me aikuisetkin oireilimme, mutta tajusimme sen aivan turhan myöhään. Oli huimausta, viiltävää päänsärkyä, hassua oloa (kuin olisi humalassa vaikka ei ole juonut), kutinaa, iho-oireita, järkyttävää väsymystä, nenäverenvuotoa ym. Lopulta saimme varmuuden, että talossa on alapohjavaurio. Ehdimme kuitenkin jo kaikki altistua pahasti ja sairastaakin paljon. Menetimme koko irtaimiston ja talo on asuinkelvoton. Yritämme päästä hometalosta eroon oikeusteitse.
Tällä hetkellä olemme vailla omaa kotia. Asumme ystävän luona. Oireilemme helposti ja haistamme homeen monessa paikassa ja ihmisten vaatteissa. Pelottaa mennä kylään, kauppaan, kirjastoon, lähes minne tahansa kun koskaan ei tiedä milloin ja kenen luona/kenen vaatteista oireet alkavat.
Sen perheemme haluaisi sanoa että:
Terveystarkastaja ei ole aina paras vaihtoehto. Ainakaan meidän kunnassa (pieni kunta p-karjalassa) tt ei ottanut ongelmaamme tosissaan (jopa vähätteli). Lääkäreistä ei ole ollut apua.
Uskokaa omiin oireisiinne! Terve asunto ei haise! Vaatteeiden ei kuulu haista. Ihminen ei ole koko ajan kipeä ja lapset ei yski montaa viikkoa/kuukautta putkeen! Jos voit lähteä pois hometalosta niin lähde! Vaikka menettäisit rahaa niin terveys on silti aina kaikkein tärkeintä. Sitä ei raha tuo takaisin.
Unelmien talosta tuli painajainen, nainen 25v, Pohjois-Karjala
Olen nyt kotona vailla mitään tuloja. Työsuhde on edelleen tosin voimassa, mutta käytännössä minua ei ole olemassakaan. Luojan kiitos, olen säästänyt vuosien varrella rahaa, joten pärjään jonkun aikaa. Työnantajalla ei ole tarjota puhtaita tiloja. KELAn piiriin en kuulu, työvoimatoimiston piiriin en kuulu, liiton päivärahojen piiriin en kuulu. Kaikki pystyvät pesemään kätensä asioistani vedoten työturvallisuuslakiin ja työnantajan vastuuseen järjestää työtilat. On turhaa puhua hyvinvointi-Suomesta – niin helppoa täällä on pudottaa ihminen kaiken ulkopuolelle. Kaikki sen vuoksi, että työpaikkani sisäilmapulmien väheksyminen niitä perusteellisesti kuntoon hoitamatta, on saanut tämän aikaan. Terveydellisten tappioiden ja elämän rajoittuneisuuden lisäksi koko ajan tulee taloudellisesti takkiin, koska työturvallisuuslakia ei noudateta.
Mahdolliset harrastukset ja asiointipaikat pitää miettiä. Enää ei voi etukäteen arvailla missä oireilen ja sen jälkeen toivun hyvän aikaa. Sosiaalinen elämä on supistunut paitsi minulla, myös perheelläni tämän pulman myötä.
Tämäkö on hyvinvointia ja ihmisarvoista elämää?
Kunpa olisin nostanut aikanaan kytkintä työpaikaltani ajoissa. Jälkiviisaus on aina niin helppoa, joten on syytä vain katsoa eteenpäin. Jotenkin.
Voi elämän kevät, nainen 43v
Työskentelin sairaalassa, joka oli valmistunut muutama vuosi aikaisemmin ja aloin siellä saamaan erilaisia oireita hengitysteihin, iho-oireita, väsymystä, pääkipua ym. Tutkimuksissa ei löydetty mitään. Jatkoin työskentelyäni ja muutama vuosi ja minulla todettiin ammattinuha, jota TTL:llä ei pystytty toteamaan ammattitaudiksi. Jatkoin vaan töitäni, oireet koko ajan lisääntyivät ja pahenivat, työnantajani/työterveyshuolto jopa tietoisesti siirsi minut työskentelemään paikkaan missä tiedettiin olevan laajat kosteus-, home- ja sisäilmaongelmat, mutta pitivät minua siellä töissä ”testinä” kuinka pärjään. Tämän jälkeen hakeuduin keuhkolääkärille. Hän aloitti massiivisen lääkityksen, jolla pärjään joten kuten. Oireilen silti jokapaikassa enempi ja vähempi, mutta eivät oikein usko minua, ”päässä vikaa”, sain loppuutilin työpaikastani kun kieltäydyin tekemästä töitä tiloissa, joissa oireilin. Siellä oireili muitakin, mutta kun ”ammattilainen” kävi kierroksen tekemässä ja haistelemassa, niin ei voi tulla oireita. Nyt uusimmissa tutkimuksissa työpisteistäni on löytynyt pistäävä haju (fenoli) joka tulee märän betonin päälle liimatusta pvc-muovimatosta, kallistukset olleet pesuhuoneissa väärinpäin, vesi valuu huoneisiin ja käytäville (mattojen alle), ilmastointi puoliteholla yöaikaan ja tupakansavu levisi pitkin osastoa tupakkahuoneesta ja potilaiden vaatteiden mukana, olin kuin kala kuivalla maalla työpaikallani, ammattitaudiksi ei ole pystytty toteamaan!
Olen yrittänyt löytää puhdasta työpistettä, mutta joka paikassa oireilen, nyt olen sairauspäivärahoilla ja kunta maksaa kaikki lääkkeeni kun itsellä ei ole varaa. Tässä näkyy erittäin hyvin että näyttöä löytyy, mutta ei sitä joka ottaisi vastuun työtiloista ja niiden kunnosta. Kosteusvaurioista puhuttu vuosikymmeniä, mutta korjauksiin ei vaan ole ryhdytty, vaikka laki niin vaatii. Kun ei ole rahaa niin korjauksia ei voida aloittaa, valvonta on olematonta, korjaukset tehdään mutu-tuntumalla, vaikka kaikkia Suomen huippuasiantuntijoita käytetään apuna. Mikä on rakennusten omistajan vastuu ja mikä on Työsuojelun taso jos eivät puutu selvästi tiedossa oleviin ongelmiin – ”pilaa hyvän yhteistyön, jos aletaan puuttumaan aktiivisesti”. Sisäilmatyöryhmiä perustetaan ja niistä paasataan kuinka hyvin toimii, mutta päättäjät (rakennusten omistajat) eivät anna rahaa korjauksiin ja edes kunnollisiin uudisrakennuksiin vaan kaikki on sutta jo syntyessään.
Sairaaloissa on kyllä töissä terveydenhuollon ammattilaisia, mutta eivät ymmärrä homeista tuon taivaallista eikä niihin sairastuneiden kärsimyksistä.
Pyörittäjä, mies, 49v, Jyväskylä
Olen 59-vuotias toimistotyöntekijä Valtion laitoksessa. Minulla on diagnosoitu astma noin 4 vuotta sitten. Ne kaikki oireet löytyvät, mitä muiltakin tällä sivulla olevilta homepakolaisilta: väsymys, jatkuva ahdistus, huonot unet, nenä vuotaa, korvat kipeät, allergiat, useat antibioottikuurit viime vuosina, kortisonikuurit, jotka on aiheuttaneet diabeteksen pahenemisen ja 4 eri insuliinin ja 2 tabletin käytön sokeriarvojen tasapainottamiseksi. Minulla on yhteensä yli 20 lääkettä ja lisäksi astmaan 4 hengitettävää lääkettä. Tällä hetkellä olen työssä eristettynä parakkiin, jossa olen hyvin yksin. Työpaikkani on siirretty kokonaan parakkeihin. Mutta parakissa voin olla lähes ilman oireita. Ongelmat ovat tällä hetkellä kotona, samat oireet ovat alkaneet kuin aikaisemmin työssä. Nyt mietimme, miten jatkamme, kodista on tosi vaikeaa luopua ja tällä iällä ei viitsisi alkaa rakentamaan uuttakaan. Siitäkään ei voisi olla varma, että siellä voisi hyvin. Vielä rakkaampi kesämökki on jäänyt pois käytöstäni, koska siellä on hometta ja siellä käynnin jälkeen on monen viikon sairastaminen edessä.
Vaikka minulla on mennyt Kelan katto jo helmikuussa umpeen, niin lääkemenot ovat tosi suuret, aina kokeillaan uusia lääkkeitä, jotka eivät vielä kuulu Kelan korvauksen piiriin. Viime viikolla esimerkiksi sain insuliinin, joka maksoi minulle 190e/reilun kuukauden annos. Se on aika paljon köyhän toimistorotan ansiossa. Toivon voivani joskus vietää paremman päivän ja nauttia lapsenlapsistani ja ennenkaikkea ELÄMÄSTÄ.
Katkera, nainen, 59v
Aloitin lukion vuonna 2009. Olin onneni kukkuloilla, sillä pääsin haluamaani lukioon. Tätä onnea ei kestänyt kauan, kun useita poskiontelotulehduksia alkoi ilmetä ja viime jouluna lihasvärinää. On ollut vaikka mitä oireita, ripulia ja oksennusta. En tiedä, enää mitä pitää tehdä. Olen niin ahdistunut ja väsynyt koko ajan. Pitäisi varmaan vaihtaa koulua, mutta en tiedä. Vika vuosi lukiossa ja kirjotukset lähestyvät. Ei voi muuta sanoa, kun elämä on on ollut aika epäonnista. Auttakaa minua!!!! En halua enää olla kipeänä. Haluan olla terve, sillä se on minun suurin toiveeni!
Huolestunut tyttö, 19v, Helsinki
Olen altistunut työpaikallani (työhuoneessani) viemärikaasuille n. 10 vuoden ajan tietämättäni sitä. Sairastin erilaisia infektiotauteja jatkuvasti (flunssaa, nuhaa, poskiontelotulehduksia, korvatulehduksia, keuhkoputkentulehduksia). Infektiokierre paheni vuosi vuodelta, kunnes syyskuusta 2010 lähtien olin kerran kuussa antibioottikuurilla. Tammikuussa 2011 tapahtui täydellinen romahdus ja jouduin sairauslomalle. Työpaikalla tehtiin sisäilmatutkimus, jossa työhuoneestani paljastui runsas sädesienipitoisuus. Myös työpaikan kellarikerroksesta paljastui paha kosteusvaurio ja Stacybotrys chartarum hometta. Kellarikerroksessa sijaitsee luokkatiloja, joissa myös hengitin myrkkyjä keuhkoihini. Työhuoneeni korvausilma oli tullut naapurihuoneen alaslaskusta ja siellä olleesta tulppaamattomasta viemäriputkesta. Tilat remontoitiin 2000-luvun alussa ja siinä yhteydessä on tapahtunut tällainen aivan käsittämätön virhe. Olen siis ala-arvoisen rakentamisen ja korjausrakentamisen uhri.
Nyt elän epävarmuudessa siitä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Työterveyslääkäri on kirjoittanut lähetteen ammattitautitukimuksiin, mutta vakuutusyhtiö ei ole vielä suostunut antamaan maksusitoumusta. Joudun käyttämään astmalääkettä päivittäin. Näyttää siltä, että kukaan ei ole vastuussa siitä, että olen työpaikkani sairastuttama.
Elämäni on nykyisin rajoittunutta, sillä saan erittäin helposti oireita kaupoissa ja muissa julkisissa rakennuksissa ja yritän välttää niitä.
Työpaikan sairastuttama opettaja, nainen, 54
20v tyttönä aloitin työt sairaalassa. Ensioireita oli jatkuva turvotus, korvatulehdukset, nielutulehdukset. Nielurisat oli kasvanut uudestaan ja ne leikattiin toistamiseen. Kova yskä oli aina seuralaisena. 30-v sain ensimmäiset rytmihäiriöt. Pulssi alkoi olemaan jatkuvasti koholla. WPW-syndroomaepäilykin oli, mutta johtorataa ei löydetty. Sain betasalpaajat hillitsemään pulssia.Verenpaineet alkoi olla koholla, ja jatkuva räkätauti koko ajan päällä ja poskiontelotulehdukset.
35-vuotiaana alkoi selkä ja maha reistailemaan. Olin niin jäykkä lihaksista, että en pystynyt hengittämään kunnolla. Koko ajan oli olo kuin zombiella, ihme aivosumussa ja haukoin happea kuin kala kuivalla maalla. Seuraavaksi diagnisoitiin astma ja tuli epäily selkärankareumasta. Homeallergia prick-testissä. Ja lääkäri ihmetteli, olenko ollut puutarhalla töissä tai sahalla.
Olin vähän alle 40 v eli 20 v oli sairastamista takana, koko ajan pahentuen. Sitten rysähti kerralla. Sain jonkun oudon keuhkokuumeen, josta toipuminen vei monta kuukautta. Lisäksi kuumeilua oli ollut jo vuoden verran. Kaikki voimat oli pois, infektiolääkäri antoi diagnoosiksi kroonisen väsymysoireyhtymän. JA VASTA tuossa vaiheessa joku sanoi, että onko teidän sairaalassa kosteusvaurio. Kävin ammattitautipkl:lla tutkimuksissa, mutta työpaikkani ei suostunut antamaan rakennenäytteitä, joten en saanut mitään vastetta home-epäilyille. Vaikkakin sairaalassa koko ajan tehtiin miljoonaremontteja (tänään jo tiedetään ongelma). Työterveyslääkäri sanoi minun sairastavan masennusta ja että psykoosi iskee aina työpaikalla. Kävin useita kertoja kokeilemassa paluuta töihin ja 10 minuutissa oireet tuli päälle. Monesti sinnitelin pari päivää (Peffit esim. laski 200:n) ja yleensähän kokeilu loppui koviin myrkytytilaoireisiin. Ja siitä sitten taas toivutiin kotona kuukauden verran ja lähdettiin taas yrittämään.
Loppujen lopuksi kaikki tiet oli koluttu, KELAn päivärahat, työmarkkinatuet, vajaakuntoisena työnhakijana (vaikka virka oli). Ja olin edelleen yhtä sairas monine diagnooseineni ja lääkkeineni. Työnantaja kylmästi ilmoitti, sanotaanko me sinut irti vai sanotko itse. Olisin jäänyt aivan tyhjän päälle. Viimeisenä oljenkortena työnantaja imoitti että mee psykiatrille (vaikka olin sairastelun aikana käynyt monellakin ja aina tultu siihen tulokseen että alla ilmeisesti jokin harvinainen sairaus, jota ei vielä tiedetä).
Olinkin loppujen lopuksi luulosairas pahasti, kun ”sairas-talo” -oirehdinta menee Suomessa psykolokiseksi sairaudeksi. Ei saa olla katkera, sanoi lääkäri, kun yritin hakea oikeutta myöhemmin, et ole ainoa.
Luulosairas, nainen 49v, Pohjanmaa
Huonepölylle olen ollut allerginen jo kauan.. lapsuudesta saakka. Ei mulle ikinä mitään testejä ole tehty. Sairastin koko lapsuusiän useita hengitystie-elintulehduksia ja reagoin mahallani kaikkeen. 16-vuotiaana minulla todettiin reuma. Aikuisiässä ensimmäinen kosteusvaurioasuminen tapahtui väliaikaisasunnossani äitini luona, olin raskaana. Kosteusvaurio paljastui vasta äitini myytyä talon pois. Vastasyntyneen lapseni kanssa muutimme kunnan pienkerrostaloon, jossa hyvin pian poikani alkoi sairastelemaan keuhkoputkentulehduksin ja sai infektioastman sekä allergisoitui lemmikkieläimillemme. Luovuimme eläimistä, terveystarkastaja totesi huimat kosteusarvot sekä hometta. Pyysimme kunnalta toista asuntoa, he pistivät vanhemman miehen asumaan homeasuntoon – kuulemma hän ei hajuista niin piittaisi. Paljon myöhemmin koko talo meni myyntiin, remontoitiin ja myytiin pois osakkeina.
Vähitellen poikani tervehtyi ja astmalääkettäkin tarvitsi vain harvoin. 2007 muutimme yhteen miesystäväni kanssa hänen omistamaan taloon. Hän oli remontoinut talon, käyttänyt tarkastuksen ennen pintojen laittoa, ostin talosta siivun. Pian muuton jälkeen reumani paheni, sain siihen biologisen lääkityksen solumyrkyn lisäksi. Poikani yski huoneessaan öisin, välillä käytettiin astmalääkettä porukalla. Avomieheni punajäkälä paheni ja hänen hengityksensä vinkui ja hän sairasti jatkuvasti keuhkoputkentulehduksia. Välillä haistoimme omistuista hajua keittiössä ja muiden mielestä vaatteemme haisi pahalle. 2010 aloimme remontoimaan takaoven ympärystää. Siitä tulikin hieman isompi juttu, levisi kuin jokisen eväät.
Muutimme evakkoon heti kun saimme sijaisasunnon. Sijaisasunnosta jouduimme muuttamaan pois selkäni romahduksen ja outojen hermostovaivojen invalidisoimisen takia. Olin erittäin vahvalla lääkityksellä pitkän aikaa. Sairasasuntoni oli äitini luona. Sekin oli homeasunto. Pääsimme nykyiseen asuntoomme 2010 marraskuussa, ja vointini parani huomattavasti. Haju- ym. yliherkkyydet ovat pahentuneet, ja usein olen haistanut tietyissä paikoissa täälläkin homeen hajun. Pystyn elämään toistaiseksi asian kanssa, en tiedä kuinka kauan. Muitakaan asuntoja täällä ei ole tarjolla meille.
Miten hometalomme kävi? Saimme sen tänä vuonna myytyä purkukuntoisena ja alihintaan. Itse emme saaneet remonttia varten rahoitusta järjestymään. Nyt olemme taistelleet huonon rahatilanteen takia ja hermostovaivani ovat nykyään jo keskushermoston vaurioita. Minua ei vieläkään ole kunnolla tutkittu…
Piia, nainen 38, Hollola
Altistuin homeelle monta vuotta ala-asteella ja siitä se alamäki alkoi kun nyt on terveys jo 21 vuotiaana aika huono. Homeesta annettiin koululle ja kaupungille ja muille tahoille valituksia monesti ja kun äitini laittoi lehteen asiasta juttua niin viimein sieltä alettiin heräämään tosin liian myöhään minun kannalta ajateltuna. En ole enää voinut olla huonossa sisäilmassa saamatta päänsärkyä, yskää ja ylipäätään huonovointisuutta. Ja lähes kaikista kemikaaleista saan samoja reaktioita. Koulussa en voinut puutyötunneilla olla kun sain aina pahoinvointia. Ja ihottumaakin on tullut mutta enpäs tiedä liittyykö homeallergia siihen mitenkään.
No nyt olen ollut työkkärissä ja saanut työharjoittelupaikan puutyöpajasta eli keskeltä puupölyä ja kemikaaleja niin minun oli pakko paikasta kieltäytyä ja hakea lääkärin todistus homeallergiasta ja kuten arvelin että ei sitä te-toimistoa moinen homeallergia kiinnosta ja kuukauden odottelun jälkeen tuli ilmoitus karensista. Eli minun olisi pitänyt ottaa palkaton työpaikka jossa terveyteni olisi huonontunut pölyn ja kemikaalien takia jo yhden päivän aikana. Ei näköjään lääkärin todistuksilla tee mittää vaikka tämän todistuksen antoi pätevä lääkäri joka tietää varsin hyvin sen koulun homeongelmat. Näin TE-toimisto pelasti yhden työttömän nuoren syrjäytymiseltä katkaisemalla hänen ainoan toimeentulonsa.
TE-toimiston sortama, Mies
Työpaikkani muutti pahasti vaurioituneisiin työtiloihin. Sain heti silmätulehduksia, useita. Huoneessani tehtiin Salkinojan tutkimus, tutkimus kertoi huoneen olevan erittäin myrkyllinen, altistusaika 2vrk. Tein ilmoituksen työsuojeluviranomaisille ja kävin työterveyslääkärin vastaanotolla. Itse muutin pois toisiin tiloihin keskustellessani yksikköjohtajan kanssa. Tilasin uudet tietokoneet ja työvälineet koska vanhat olivat saastuneet. Silmätulehduksia ei ole enää ollut.
Mies 50+, Helsinki
Olen 43-vuotias opettaja. Kolmikymppisenä aloin homesairastamaan oltuani pari vuotta samassa työpaikassa missä aikanaan kävin koulua myös oppilaana. Astmadiagnoosin sain infektioastman pohjalta rajujen flunssien seurauksena, jotka eivät koskaan meinanneet parantua ilman pitkiä poissaoloja työtiloista. Useissa työpaikka Pef-mittauksissa sain tulokseksi ’epätyypillisiä astmaoireita’. Tuolloin en vielä tajunnut työterveyslääkärien diagnosoivan potilaita ns. työnantajaystävällisesti. Kärsin pahoista ihottumista, rajuista 3vrk migreenikohtauksista, kasvojen ja käsivarsien ihon oudoista lihaskivuista,jotka tuntuivat siltä kuin mustelmaa olisi painanut. Huimausoireet yhtäaikaisen ja pitkäaikaisen kuumeilun kanssa saivat minut vaihtamaan työpaikkaa. Seurasi lähes kolme lääkkeetöntä ja oireetonta vuotta.
Palasin (osin) remontoituun vanhaan työpaikkaani. Vuosi meni suht mukavasti. Sitten pahat ihottuma- ja astmaoireet ajoivat minut väistötiloihin. Nyt tilanne on sellainen, että oleskeltuani lyhyitäkin aikoja vanhoissa remontoiduissa tiloissa, saan todella pahaa hengenahdistusta ja kuumeilua..ihottuma on jatkuva seuralainen. Suunnitelmissa on jäädä piakkoin jollekin opiskeluvapaalle, ja etsiä uutta työpaikkaa. Työhalut ja itseni kehittämishalut ovat suuret – onhan tämä ikä urasuuntautuneille yleensä kulta-aikaa. Ensin vain täytyy koettaa parantua homeisissa tiloissa saamastani pahasta keuhoinfektiosta kunnialla.
Yritän aina etsiä myönteisiä asioita hankalistakin tilanteista:
Olen onnellinen kodistamme, ja erityisen kiitollinen sen rakentaneelle pariskunnalle, joka tajusi jättää liimaamatta muovimattoja betonilattiaan – itsekin olivat näet astmaatikkoja ja rakennusalan yrittäjiä. Heitä on myös kiittäminen kotimme sijainnista, kunnollisesta salaojituksesta, todella korkeasta kivijalasta, toimivasta sähkökäyttöisestä lattialämmityksestä, kunnollisista kaadoista,pitkistä kattolipoista ja jyrkästä katosta,jolta lumet tulevat itsestään alas rytinällä joka talvi. Myös ikkunapeltien vinoudesta olen hyvin kiitollinen,ja siitä, että kerran avatun ikkunan saa myös suljettua ilman kaupungin laitosmiehen teknistä avustusta. Miestäni kiitän hänen pitkäaikaisesta panostuksestaan kaksi kertaa vuodessa tapahtuvaan ilmastoinnin suodattimien puhdistuksesta ja suodattimien vaihdosta.
Itseäni kiitän siitä, että hankin ilmastoinninpuhdistuksen ja desinfioinnin ammattitaitoiselta yrittäjältä. Hyvin suunniteltu ja rakennettu talo sopii homevammaisellekin.
Laura, 43v, Pohjanmaa
Tulin just kaupungilta, taas löysit minut
kun kirjoitan tätä silmäni vuotavat,
eromme jälkeen olen usein humalassa sinut kohdattuani
teit pesän tupaani,
ilman lupaani
tunkeuduit sisääni,
vastoin tahtoani
kun kunnolla suutuit,
poltit ihoani
sait minut itkemään
monasti jalkojani heikotti,
päässäni jyskytti, happi tuntui loppuvan
käsittelysi jäljiltä
taistelin tajunnan menetystä vastaan
kun kuristit kurkkuani
toisinaan pahoinpitelit kasvoni turvoksiin,
nenäni ja ikeneni verille
eikä se riittänyt sinulle
vaan kajosit kaikkiin lapsiini
enkä pystynyt estämään sinua
minulla ei ollut keinoja suojella lapsiani sinua vastaan
sydämeni itki verta,
kun näin lasteni vuotavat silmät,
kuumottavat korvat
verta vuotavat nenät,
poltetun, punoittavan ihon
liikaa oli se
kun kajosit lasteni kurkkuun
monasti heillä henki vain pihisi käsittelysi jäljiltä
kun pakenimme luotasi pidit itselläsi ihan kaiken
jätit meidät alasti vailla omaisuuttaa, kotia
eikä sekään riittänyt sinulle
erostamme on pian kaksi vuotta mutta edelleen piinaat meitä
jahtaat meitä yllättävissäkin paikoissa
vasta nyt ymmärrän ettei sinusta voi erota
HELVETIN HOME
Maarit Valtonen, Jyväskylä (pojat 2v, 3v ja 16v)
Ala-aste ja ylä-aste homeessa. Oireilin molemmissa, ylä-asteella tosin jatkuvasti. Koko ylä-aste ajan joka toinen viikko antibioottikuurit poskiontelon tai keuhkoputkentulehduksiin, migreenilääkkeitä myös jouduin syömään kuin leipää. Lääkärit kohteli kuin paskaa ja käski syömään myös kofeiinitabletteja väsymykseen, heikotukseen ja yleiseen huonoon oloon. En myös tietenkään saanut nukuttua, sillä yskin keuhkoni pihalle ja nenä ja poskiontelot niin tajuttoman tukossa. Lääkärisetä antoi ison kasan unilääkkeitä 14-vuotiaalle tytölle.
Ollessani viimeistä vuotta ylä-asteella koulu purettiin ja pääsimme evakkoon. Peruskoulun jälkeen menin kauppikseen. Minun takiani aloitettiin tutkimukset. Koulussa oli myös hometta. Sain lääkäriltä todistuksen, jossa kielsi minun oleskelun kosteusvauriopaikoissa (paneeli kutosessa vasta-aineita). Etäopiskelin ekan vuoden loppuun. Etsin nuuhkimalla koulun, missä pystyn jatkaa opintoni loppuun ja vaihdoin kaupunkia. Valmistuttuani työpaikkoja on ollut yli 20, joista kaikista olen joutunut irtisanoutua homeen ja niiden aiheuttamien rajujen oireiden takia. Olen myös joutunut vaihdella kaupunkeja työpaikkoja etsiessäni. Kouluihin olisin halunnut vielä mennä, mutta en ole löytänyt sopivaa. Vaikea astma diagnosoitiin vuonna 2005, joka on mitä varmemmin ylä-asteelta lähtöisin ja sitä hoidettu vaan antibiooteilla.
Asuntoja myös olen joutunut vaihdella. Viimeisimmässä työpaikassani olin lähes viisi vuotta. Koko tämän ajan huonossa kunnossa. Tyhmyyttäni vain sinnittelin turhan pitkään. Koko työpaikka täysin susi. Irtisanoin itseni kun muukaan ei auttanut ja tilanne meni niin pahaksi, etten pystynyt enää olla minuuttiakaan kyseisessä paikassa. Olin sairaslomalla kolmisen kuukautta kun homeoireita tuli 61/100 ja myös keuhkoni ahtautui. En moneen kuukauteen pystynyt kävellä kuin mummovauhtia. Nyt olen siis työtön ja oloni on parempi. Tosin joudun vältellä kaikkia homeisia paikkoja eli toisin sanoen kaikkia rakennuksia…. Enpä tiedä mistä sitä töitä löytäisi, joissa pystyisi olla. Ei kivaa. Kämppäni tosin on hyvä, siitä kiitos.
Erittäin lyhyt kertomus 22 vuoden piinasta, nainen 29, Vaasa
Vanhin lapsistani sairastui jo 2003 ja sisarussarjan seuraava syksyllä 2010. Vanhimman lapsen sairaus on edennyt jo hyvin vaikeaksi hajuste- ja mikrobiyliherkkyyksineen sekä anafylaksia oireineen.
Molemmat lapset käyvät kotikoulua, vanhin jo vuosia. Tänä syksynä minut nimettiin lapsieni omaishoitajaksi.
Sairaiden lastensa hoitaja, nainen 43, Jyväskylä
Oli elämä, oli toivo, oli haaveet ja unelmat, tavoitteet ja pyrkimykset, oli mieletön yritys ja tekemisen meininki. Oli perhe, koti ja turvallisuus. Oli iloa hyvinvointia, pyrkimyksiä ja taistelutahtoa, ahkerat, tuottavat ja tunnolliset vanhemmat, kasvavat ja varttuvat iloiset ja viattomat lapset.
—-Tuli vastaan hometalo—–
Jäljellä ei mitään, ei mitään, ei mitään. Jäljelle jäi taloraunio, ihmisrauniot.
Jos Suomi on näin epäreilu tälle asialle, niin, sanon vain, pitäkää tunkkinne.
Eräs yksityiskohta vain: Tuotimme verotuloja 70000 vuodessa, nyt olemme vain kustannus yhteiskunnalle. Emmekä ole varmastikaan ainoa tällainen perhe. Hyvä Suomi!
Tuhkana tuuleen, mies 45v
Pallomeri
Sormeni kaartuvat ympärillesi
kämmeneni lämmin, pehmeä pesä sinulle
sinä pieni, ymmärtämätön lintuni
älä räpiköi, olethan kotona
kylmä, varjojen maailma ottaa meihin etäisyyttä.
Se tapahtuu silloin kun pimeä etsii kuuta
eikä aurinko tahdo vielä nousta
se tunkeutuu uneeni, sydämeeni ja kehooni
avaa käteni, turvallisen kohdun, johon ei ole paluuta
ojentuneet sormeni vaalenevat jääpuikoiksi
juuri silloin menetän sinut yöhön pieni lintuseni.
Anteeksi, en pysty antamaan tarvitsemaasi suojaa
rakkaimpani, aarteeni
universumilla on sinulle muita suunnitelmia
en ole tarkoitus sinulle
käsissäni ei voimaa
sormeni, varjon puolella mustaa jäätä
auringossa punaisia muistoja.
Sulan rakkaudesta, joka pakenee
haihdun sumuksi, joka etsii sinua
leijun maahan, jossa kerään itseni
vielä kerran
puristun palloksi vieraissa kourissa
pallomereksi maailman oville.
Lintuni, sinä laulat, aina muualla,
murenen, hajoan.
enkä tiedä miten ne palat kokoaisin.
Olen vaikeavammainen reumaatikko. Puolisoni on henkilökohtainen avustajani,minulla työnantajana velvollisuus työsuojelun järjestämiseen. Muutimme vuosia sitten perintötaloon ja ensin tehtiin remonttia. Ihmettelin kyllä muuton jälkeen sairasteluamme; ihottumaa, kuumeilua…, talvi aina pahempi. Hoksasin,että meillä on sisäilmaongelma. Asumisterveysliiton avulla asiat alkoivat rullaamaan. Valitettavasti terveystarkastaja ei löytänyt hälyttävää. Toimitin puolisoni työterveyshuoltoon, jotta saisimme työpaikkakäynnin, suunnitelman ym. Puolisoni oli todella sairas. Itse olin tukehtua, oksentelin. Pettymys. Hoitaja alkutarkastuksessa kysyessään sisäilmaongelmista kesken lauseen (olin mukana) tiuskaisi: ”Kyllä jokaisen ihmisen pitää hajuja sietää!”. Sähköpostitse pyysin hoitajan kautta lausuntoa, selvitystä työterveyslääkäriltä, mutta ei noteerattu. Puolisoni lähettettiin keskussairaalaan, missä hän sai happirikastimen kotiin. Aloitimme korjaukset ja löytyi tukkimaton viemäriputki (kaasuja) lattian alta, kellari poistettiin ja ilmastointi laitettiin kuntoon. Minulle taas keskussairaalassa tiuskaistiin: ”Me emme täällä välitä mistä ihmiset sairastuvat, me hoidamme vain oireita, emme paranna mitään!”. Meidän ”homeongelmat” laitettiin entisten sairauksien (vammojen) pikkiin. Valitimme Aluehallintokeskukseen ym. kohtelusta, mutta vastauksessa työterveyden kirjoista ei löytynyt merkintää ko homeasiasta, vasta kesk. sairaalassa. Voimme nyt paremmin korjausten jälkeen ja ravitsemushoidoilla.
Mixi, nainen 59v
Altistuin hometalossa pahasti homemyrkyille. Valitettavasti tein sen virheen, että muutin seuraavaksi juuri remontoituun asuntoon ja sairastuin melkein välittömästi monikemikaaliyliherkistymään. Uusista pinnoista (lattialakka, maalit, uudet kaapistot) lähti ns. voc- päästöjä johon homemyrkky oli altistanut reagoimaan. Jouduin ensiapuun kun henki ei enää kulkenut ja kova kortisonilääkitys päälle. Reagoin todella rajusti kemikaaleihin, hajusteisiin ja muihin ilman epäpuhtauksiin. Oli hengitysvaikeutta, limaa tuli paljon, verta keuhkoista ja nenästä. Limakalvot polttelivat koko ajan. Sain myös elohopeamyrkytyksen (amalgaamipaikat)eli myrkkyjen yhteisvaikutus ja elimistön ylikuormitus vaikutti tämän tilanteen puhkeamiseen. Oireeni olivat aivan karmeat ja kun sairaus ei sopinut astmaan sain erittäin ikävän leiman otsaani lääkäreiden taholta. Mitään ei tutkittu eikä mietitty enää kuin olinko psyykkisesti sairas. Jouduin kokemaan hyvin ikäviä ja traumaattisia asioita kun yritin löytää jostakin apua ja paikkaa missä olisin pystynyt toipumaan kun kotonani reagoin pahoin kemikaalipäästöihin. Olin täysin inhimillisen avun ulkopuolella, vaikka oli erittäin raju fyysinen sairaus päällä. Onneksi löytyi hyvä lääkäri yksityispuolelta joka pelasti tilanteeni. Tässä nyt toivutaan pikkuhiljaa, mutta edelleenkin oireilen tällä monikemikaaliherkistymällä voimakkaasti ja se rajoittaa elämääni aivan hurjalla tavalla. Asunnon etsimisessä on vaikeuksia löytää sellaista, jossa pystyn olemaan. Töissä ei voi olla. Sosiaalinen kanssakäyminen on romuttunut. Tässä on oman elämänsä vanki.
Lääkäreiden suhtautuminen tähän sairastumiseen on ollut aika ikävää. Näitä sairastuneita yliherkkyyksineen alkaa olla jo aika paljon ja silti moni joutuu kokemaan aikamoisia nöyryytyksiä lääkäreiden taholta ennenkuin joku osaa selvittää mistä oikeasti on kyse. Ihmisen psyyke joutuu tuossa aikamoiselle koetukselle ja jos ihminen lytätään lääkäreiden taholta vielä henkisesti, niin pahaa jälkeä siinä voi syntyä. Valitettavsti esim. tätä monikemikaaliherkistymää ei voi vielä todentaa lääkäreille millään testillä. Oireiden perusteella kylläkin voi jo tajuta mistä on kyse. Näitä monikemikaaliherkityneitäkin alkaa olla jo aika riittämiin, että voitaisiin jo alkaa uskomaan mitä se potilas kertoo oireistaan. Käsittääkseni muualla maailmassa tähänkin sairauteen suhtaudutaan aivan eri tavalla kuin suomessa ja tietoa löytyy. Diagnoosinkin saaminen Suomessa on mahdotonta ja tämä vaikeuttaa sairastuneen elämää.
Häkkilintu, nainen 45
Aloin oireilla 80 -luvun rivitaloasunnossa kaksi vuotta sitten. Aluksi meitä syyllistettiin oireilusta (minä ja poikani oireilimme, mieheni ei), mutta lopulta asuntoon saatiin mittaukset ja kosteusvauriohomeita löytyi. Sain asunnossa voimakkaita oireita ja myös keskenmenon. Muutimme pois ja hävitimme osan tavaroista. Oireilen uudessakin asunnossamme. Pelottaa, mitä talvella käy, sillä nyt olen kesän ollut paljon ulkona ja pitänyt ikkunoita jatkuvasti auki. Etsimme uutta, mutta sopivaa ei ole vielä löytynyt.
Fragile, nainen 36, Pohjois-Suomi
Vuonna 2009 muutimme pois hometalosta, jossa onneksi olimme vain vuokralla. Tätä ennen olin sairastellut kaksi talvea ja viimeisen todella taukoamatta (flunssia, poskiontelotulehduksia, mahdotonta väsymystä, muistihäiriöitä). Astma minulla todettiin tuolloin 2009 ja keuhkosairauksien erikoislääkärin painavasta kehotuksesta vaihdoimme asuntoa. Myös kilpirauhasen vajaatoiminta on sittemmin diagnosoitu.
Tällä hetkellä en oireile kotona, mutta työpaikalla asiakaspalvelussa saan oireita (äänen käheys, kihelöinti limakalvoilla, tykytys poskionteloissa, ”humalainen” olo, muistikatkokset, korvien kutina ja naksuminen) lukuisista asiakkaistamme.
Oireilen myös kaupoissa, teatterissa ja muissa julkisissa paikoissa, joissa on paljon väkeä, vaikka rakenteet olisivatkin kunnossa – todella usein ne eivät ikävä kyllä todellakaan ole. Lisäksi olen altistunut myös jossain määrin hajusteille. Luonnonhomeet saavat oloni syksyisin tosi huonoksi ja keväälläkin näistä oireilen.
Toinen poikani altistui myös samaisessa asunnossa ja joutui lopettamaan koulunkäynnin puoleksi vuodeksi, kun sai oireita myös koulusta. Nyt onneksi koulun vaihdon myötä hän on voinut jatkaa peruskoulua – ainakin toistaiseksi.
Altistuminen on vaikuttanut ja vaikuttaa todella kokonaisvaltaisesti ja koko ajan elämäämme. Joudun miettimään menojani tarkkaan: missä jaksan käydä, miten usein voin käydä tiloissa joissa oireilen, kuinka paljon kestän altistusta kerralla/peräkkäisinä päivinä jne.
Aina, kun lähtee kotoa pois, voi olla yllätyksiä vastassa!
Homekorva, nainen 41, Jyväskylä
Sairastuin itse työpaikkani kosteusvauriomikrobeista. Työskentelin hoitajana OYS:ssa (Oulun Yliopistollinen sairaala).
Työterveyslääkäriltä, omalta keuhkosairauksien erikoislääkäriltä, silmälääkäriltä, korva-, nenä- ja kurkkutautien lääkäriltä ja foniatrilta (’äänihäiriöiden erikoislääkäri’) oli lausunnot, että työpaikkani aiheuttai jatkuvia keuhkojen tulehduksia (inflammaatio – ei infektioita), äänen käheyden, nenän tukkoisuuden ja allergisen nuhan sekä rajuja silmäoireita. Silti minut altistettiin kolmelle kostausvauriomikrobille, joita hengitin TTL:lla. Sain ammattitautidiagnoosin 2003. Tulin erittäin sairaaksi noista altistuksista 2003. Jouduin olemaan noin kaksi kuukautta kortisonikuurilla. Pitkiä luita särki ja kaikkia niveliä särki. Nivelien ja lihasten särky ei loppunut ja menin reumalääkärille tk-lääkärin kautta. Hän teki diagnoosin FIBROMYALGIA.
Vakuutusyhtiön asiantuntijalääkärit väittävät etteivät oireeni ja sairastumiseni johdu työpaikkani kosteusvauriomikrobeista vaan ”jostain muusta”. Äänen käheyskään ei johdu homeista heidän mielestään, vaikka ääneni on palautunut lähes normaaliksi (laulaa en voi enää korkeaa sopraanoa) ja menee heti hometiloissa ihan käheäksi.
Muutaman kerran yskiessä äkillisesti jossain hometilassa, jonne menin vahingossa, tunsin hirveää kipua selässäni. Selkääni tuli prolapsi (välilevyn pullistuma) joka diagnosoitiin 2007. Siitäpä Vakuutusyhtiön asiantuntijalääkärit riemastuivat, että selästähän se johtuukin tuo työkyvyttömyyteni eikä astmasta. Selän prolapsi leikattiin 2008 joulukuussa ja työkyvyttömyyseläkkeen sain 2004.
Astmani on todella hankala. En kestä edes samassa huoneessa olevia homekodeissa asuvia tai hometyöpaikoilla työskenteleviä henkilöitä. Opiskelin uuden ammatin 2004 (sosionomi, lapsi- ja nuorisotyö) ammatillisena kuntoutuksena. Opiskeluun liittyvässä työkokeilussa nenän limakalvot menivät ihan rikki, ääni oli ihan käheä ja keuhkot menivät niin huonoon kuntoon että jouduin kortisonikuurille. Ryhmässä (työharjoittelu homeettomassa päiväkodissa) oli kaksi homekotilasta ja yksi kesätyössä oleva nuori poika. Minulle on tullut myös hajusteyliherkkyys ja en kestä hajusteita enkä tupakansavua (saan rajun astmakohtauksen). Pidän eläimistä, mutta en voi olla samassa huoneessa, jossa on eläimiä tai vaikka koiran omistaja ’liian lähellä’ että eläinepiteeli tulee hengitysteihini asti. Hajusteallergia ja eläinallergia ei näy iho- eikä verikokeissani. Olen ilmeisesti yliherkkä, mutta en allerginen. Ihotesteissä näkyy varastopölypunkki allergia (+) ja verikokeissa IGE +++ Streptomyces albus (”sädesieniallergia”). Varastopölypunkki viihtyy tiloissa, joissa on kosteusvauriomikrobja ja se syö niitä. Streptomyces albus on kosteuvauriomikrobi, joka on oikeasti kosteusvauriobakteeri, mutta sitä sanotaan ’sädesieni’ nimellä.
Tulee kyllä mieleeni, että vakuutusyhtiö IF:n asiantuntijalääkärit tietävät paremmin miten puoltaa vakuutusyhtiön asiaa kuin minun asiaani, sillä he kumoavat aina minua hoitaneiden erikoislääkäreiden lausunnot. Omat lääkärini ovat hoitaneet minua vuosikaudet ja nähneet kipuni, yskimiseni ja kuunnelleet keuhkojeni vinkumiset ja rahinat, kuulleet käheän ääneni, nähneet punaiset, turvonneet äänihuuleni, nähneet kipeät ja punaiset silmäni, nähneet tähystyksellä äänihuulet ja rikkinäiset nenän limakalvot. Sitten vakuutusyhtiön lääkäri, joka ei ole minua koskaan nähnyt, kirjoittaa kumoavansa omien erikoislääkäreitteni lausunnot. Tämä on niin väärin.
Tulee mieleeni, että Vakuutusoikeuden erikoislääkärit saavat isot palkkiot kumoamistaan lausunnoista ja siksi raha on heille tärkeämpää kuin työpaikalla terveytensä menettäneen oikeusturva ja lakisääteinen tapaturmaeläke.
Saan työkyvyttömyyseläkettä, joka on paljon pienempi kuin lakisääteinen tapaturmaeläke. Työpaikka vei terveyteni, joten lakisääteinen tapaturmaeläke kuuluu minulle.
Pyysin Korkeimman Oikeuden valituslupaa ja Korkein Oikeus ei anna lupaa.
Onko oikein että työpaikka vie terveyden ja terveytensä menettänyt joutuu taistelemaan byrokratiaa (ja korruptiota???) vastaan Suomessa? Sain ammattitautidiagnoosin 2003 ja vieläkään en saa lakisääteistä tapaturmaeläkettä.
Onneksi nuo Työterveyslaitoksen tekemät, terveyttä vaarantavat altistukset edes lopetettiin. Näyttöä olisi minullakin löytynyt jo työterveyslääkärin, foniatrin, keuhkolääkärin, silmälääkärin, korva-nenä ja kurkkutautien erikoislääkäreiden ja oman kertomani mukaan sekä työkokeilujen lausunnoista (työkokeilun työnantaja) ja opiskelujen aikana sairastumisesta koulunlääkärin lausunnosta niin ettei koko vaarallisia altistuksia olisi edes tarvinnut tehdä.
Kaikki oireeni ja sairauteni on lääketieteellisesti mitattavissa ja näkyy ja kuuluu sivullisellekin. En voi mitenkään itse ”keksiä” näitä sairauksia. Vakuutusyhtiön lääkäri kyllä voi näköjään minua näkemättä ja käheää ääntäni ja yskimistäni kuulematta noin vain kumota erikoislääkäreiden lausunnot.
Otin vihdoin tänä syksynä juristin ajamaan asiaani. Olen tapellut vakuutusyhtiö IF:n kanssa vuodesta 2003. Vien asiani myös EIT:lle (Euroopan Ihmisoikeus Tuomioistuin). Suomen vakuutusjärjestemä pitäisi laittaa uusiksi ja kaikki vakuutusyhtiöiden ketkut ja ”ilkeysassistentit” (ne jotka keksivät miten voi kumota hoitavan lääkärin lausunnon) pitäisi laittaa pois vakuutusyhtiöistä.
Hilkka Nivukoski, 61, Oulu
Altistuin homeelle omassa asunnossani, kun taloyhtiö ei ruvennut korjaamaan kosteusvauriota. Vauriot alkoivat v. 2005 ja niitä ruvettiin korjaamaan v. 2008. Siinä ajassa minä sairastuin pahasti homeesta ja kaikki tämä aiheutti vain taloyhtiö kun ei korjannut kosteusvauriota heti. Olin ihan terve ihminen sitä ennen, kunnes sairastuin homeelle. Alussa oli silmien kirvelyä, kuumetta, yskää, väsymystä, jatkuva päänsärky, nenä- ja poskionteloitten turvotus, nenästä verta, tunne, että hampaat tippuvat, huimausta, pahoinvoitia, oksentelua, nivelsärkyä, sormien turvotus, en pystynyt kävelemään kun jalkapohjat olivat kipeät, humalainen olo, sydämen tykytys, jne. Minun ei tarvitse olla sellaisessa tilassa missä on home-kosteusvaurio kuin muutaman minuutin ajan, kun saan kovan yskän puuskan. hengenahdistuksen, oksentelua, humalainen olo. Olen joutunut kolme kertaa turvautumaan ambulansiin. Jopa ihmisten päällä olevat homeiset vaatteet aiheuttavat minulle oireita. Tämä on vaikeuttanut minun normaalia elämää tosi paljon. Olen joutunut hävittämään kaikki huomekalut, jne käytännössä katsottuna koko omaisuuteni. Tästä minun hometarinasta olisi paljon kerrottavaa miten minua on kohdeltu. Tässä vaan pienen pieni osa siitä. Pahin minkä minä itse koen tässä asiassa on minun terveyteni menettäminen.
Selja Räty, 54, Kuopio
Työskentelin yli 10-vuotta katutason toimistossa, jonka kellarissa oli paha homevaurio, jota ei silloin ymmärretty. Yskin yötäpäivää tukehtumisen partaalla vuosikaudet. Tuntui, että keuhkoni olivat repeämisen partaalla ja jatkuvassa tulehdustilassa. Juoksin tutkimuksissa ja kokeiltiin lääkkeitä toisensa jälkeen. Mikään ei auttanut, eikä minusta löydetty mitään vikaa. Paitsi ehdotettiin aina allergiaa. Mutta sen tason yskä oli niin konkreettista, että lääkäritkin olivat ihmeissään. Lopulta olin niin raivoissani lääkäreiden pään pyörityksiin, että heitin lääkkeet ja lääkäreiden ohjeet hevonkuuseen ja otin hoitoni omalle vastuulleni.
Lääkärini kielloista huolimatta aloitin juoksemisen yskimisestä huolimatta. Juoksin myös 20 asteen pakkasessa, joka oli ehdottoman kiellettyä. Ja yllätys yllätys, pakkasessa hengittäminen olikin hyvin kevyttä (en suosittele, sillä vaarallista astmaatikolle). Juoksin kesät talvet, opettelin myös luisteluhiihdon. Pakkasessa urheilu tuntui olevan parasta hoitoa. Kovat pakkastalvet olivat flunssavapaita ja yöyskä helpotti. Pudotin kotona sisälämpötilan +16 asteeseen. Myös talvella nukuimme koko perhe ikkunat auki. Kesämökillä vanha hirsiaitta oli ihan paras nukkumapaikka. Otimme myös koiran. Vaihdoin työpaikkaa. Rakensimme omakotitalon allergialiiton ohjeiden mukaan. Taloon ei tullut muovimattoja, ei muovimaaleja, ei lastulevyjä, eikä koneellista ilmanvaihtoa, vaan painovoimainen. Lisäksi taloon tuli varaava takka, avotakka sekä saunaan puukiuas. Ilmanvaihtokanavien lisäksi piipussa oli kaksi ilmahormia. Ja talo oli pesuhuoneita lukuunottamatta kokonaan puusta. Yritin järjestää kaiken elämisen mahdollisimman luonnonmukaiseksi. Ruokatottumukset minulla oli valmiiksi jo terveelliset.
Juokseminen alkoi auttaa jo muutaman kuukauden kuluttua. Samoin huomasin, että joka aamuiset yskään tukehtumiset vähenivät kun laittoi heti herättyä villasukat jalkaan.
Olen ollut jo 15-vuotta täysin terve ja aina virkeä. Flunssia ei ole ollut vuosiin, eikä yskää. Mutta jos käyn rakennuksessa missä on kostea tuulettumaton alapohja tai tunkkainen kellari alkaa keuhkoissa voimakas poltto ja yskin monta viikkoa. Homealtistus on jäänyt, mutta akuutti vuosia jatkunut jonkinlainen keuhkojen tulehdustila on rauhoittunut.
Parantunut, Nainen 60v, Helsinki
A. Tein toisinaan etätöitä kesämökillämme, jossa käynnin haistoi tosin kyllä jo vaatteistakin – sellainen kostean puutalon haju. Selkein oire oli limanerityksen lisäksi mieletön tokkura, aivan kuin pää olisi ollut vaahtokumia.
B. Vuokrasin työhuoneen 50-luvun toimistotalosta. Ensimmäiseksi kiinnitin huomion huoneessa olleeseen vernissan tai lakanhajuun, jota arvelin remontin jälkihöyryiksi. 0,5 vuotta myöhemmin sama pistävä haju tuntui edelleen. Tunnin huoneessa oleskelun jälkeen alkoivat silmät kirvelemään, sitten nenän limakalvot, lopulta keuhkoputkissa alkoi tuntua ikävältä. Kaiken kruunasi sama tokkuramainen väsymys. Kerran lähtiessäni töistä kotiin mietin mahdanko olla ajokunnossa – niin hölmöltä olo tuntui.
Maallikkodiagnoosini: aldehydejä ja hometta. Sain purettua vuokrasopimukseni kaksi viikkoa sitten. Toivon että uudessa paikassa ongelmia ei olisi.
Frank, Mies 46, Turku
Tässä kaupungissa ensimmäiset sairastumiset alkoivat 90-luvun alussa. Itse sairastuin vuonna 2000, kaupungin työpaikalla. Menetin työni, ja putosin tyhjän päälle. Miehen tulot estivät myös työttömyystuen saannin.
Koko 2000- luku on ollut julkisten tilojen homeongelmia, taistelua, epäonistuneita remontteja jne.
Kun tämä rajoittaa elämääni niin paljon, niin olen monesti pelännyt, että jos ihminen sairastuu nuorena, kuinka paljosta hän joutuu luopumaaan koko loppuelämänsä, tämä kun ei ole parantunut edes 10 vuodessa. Esim Kanarialla lomamatkalla jouduin viettämään yön ulkona, kun hotellihuone oli homeessa. onneksi sain vaihtaa hotellia, samoin kävi nyt kesällä Suomessa.
Harrastuksia rajoittaa terveiden tilojen vähyys.
Jo silloin v. 2000 eräs AKAVAN lakimies oli joutunut pelastamaan homesairaan psykiatrisesta pakkohoidosta.
Nyt pahin pelkoni näyttää toteutuneen: Nyt sairastuvat jo nuoret, silloin 2000-luvulla enemmistö oli keski-ikäisiä, jotka olivat olleet jo vuosia hometiloissa. Nyt nuoret ovat altistuneet jo päiväkodeissa ja kouluissa ym.. Lisäaltistus yhä useammassa tapauksessa johtaa sairastumiseen.
Ja kun luin näillä sivuilla olevia sairaskertomuksia, oireet nuorilla ovat paljon pahempia, kuin niissä sairaskertomuksissa joita kuuli silloin 2000-luvun alkupuolella.
Jotain tarttis tehdä, barrikadeille tarttis päästä, sillä meitä on jo todella paljon, ja lisää tulee koko ajan kiihtyvällä vauhdilla.
Hyvä, että tulette julkisuuteen mutta sitä vain pitäisi jaksaa ylläpitää kaikin keinoin yhä suuremmalla joukolla, muuten kaikki oli turhaa työtä.
Malavi, nainen 50
Kokemusta homeasumisesta on noin 8-vuodelta. Ensin vuokralla vanhassa rintamamiestalossa ja sen jälkeen kuuskytluvun omakotitalossa. Molemmissa oli omat homeensa. Oireet alkoi pikkuhiljaa erilaisina nuha-köhä-käheys eli flunssa tyyppisillä oireilla. Pääosin oireet ei haitanneet elämää minkä vuoksi asiaa ei ottanut kovin vakavasti. Mikä näin jälkeenpäin ajatellen saattoi olla virhe….
Rintamamiestalossa asuessa tutuksi tuli em. lisäksi keskittymisvaikeudet, päänsäryt nenän veripurkaukset, masennukset, yleiset aloitekyvyttömyydet, ylähengitystieoireet ja silmien kirvely.
Muuttaessani toiseen asuntoon osa oireista helpottui hetkeksi kunnes alkoi uudestaan voimistuen ja uusilla mausteilla. Taloa tutkittaessa syyksi paljastui saastunut purueriste ja sen alta kosteuseristeeksi laitettu kreosoottibitumi.
Kosteusvaurio- ja homealtistumisjuttuihin liitettyistä sairauksista tulee mieleen poskikontelo tulehdukset ja keuhkoputken tulehdus, mitä ei ole vielä koettu. Viimeisimpinä koettuina reuma ja mielikuvituksellinen ajoittainen kuulon häipyminen. Tuon kreosootin vuoksi odottelen syöpää…
En ole asioideni kanssa pahemmin viitsinyt lääkäreitä vaivata. Liian vaikeita kysymyksiä terveyskeskusten opiskeleville kandeille. Reuma(yli)lääkäri taas totesi, että homeilla ja reumalla ei ole yhteyttä. Kunnan tervestarkastaja on suojatyöpaikkaa ylläpitävä eläkettä odottava vitsi ja naapurikunnan terveystarkastajat ei saa ottaa kantaa reviirialueensa ulkopuolella.
Tällä hetkellä suurin osa irtaimistosta hävitetty, maksettu kämppä asuinkelvoton, kunnan vuokrataloihin en pääse, koska omistan talon, jota ei ole varaa korjata. Vapailla markkinoilta ei ole asuntoa saavana hintaan josta selviäisi.
Oireilen miltei kaikissa sisätiloissa ärsyttävällä kurkun polttavalla tunteella ja päänsäryllä. Lisäksi reagoin kaikkiin voimakkaisiin hajuihin ja kemikaaleihin. Tekstiilikaupat ja muovivalmisteita myyvät autotarvikeliikkeet on vaikeita paikkoja. Kaiken pahimpia on uimahallien spraysuihkuttelijat joita tekisi mieli niitata nokkaan.
Reuman ja niveltulehdusten vuoksi käytän neljää eri reuma- ja särkylääkettä mitkä ei aina tehoa. Loikkiva nivelkipu sormissa on jatkuvaa ja piakkoin olen köyhän pätkätyöläisen sijasta köyhä työkyvytön.
En ole asiat viimeaikoina enää edes vituttaneet saatikka masentaneet. Ne vaiheet on jo menneet. Nyt on menossa se vaihe kun enää naurattaa..
Jouni, mies 39
Homealtistukseni alkoi 1996, jolloin aloitin työskentelyn eräässä toimistossa. N. puolen vuoden jälkeen alkoivat oireilut, joita olivat mm. jatkuvat poskiontelotulehdukset, puhekyvyn ajoittainen menetys, unettomuus, erilaiset kuumeilut ym. Juoksin lääkärissä jatkuvasti ja mitään syytä ei löytynyt vaikka kaikenmailman kokeet otettiin. Sitten jäin vuodeksi vuorotteluvapaalle ja olin täysin terve koko vuoden, mutta palattuani töihin olin parin kk jälkeen samassa jamassa. Silloin aloimme tutkia talon rakenteita ja huomasimme, että tasakattoisessa rakennuksessa oli vesi vuotanut välikattoon joka oli homeessa. Tämän jälkeen olen joutunut lopettamaan kolmessa eri työpaikassa (homeet on toki mitattu mutta ”arvot” eivät ylittyneet) ja muuttamaan neljä eri kertaa. Kustannuksia en ole tarkkaan laskenut mutta kalliiksi on tullut. Tällä hetkellä opiskelen uutta ammattia vanhassa koulurakennuksessa jossa oireet alkoivat heti, onneksi koulutuksen järjestäjä on valveutunut tässä asiassa ja järjesti välittömästi korvaavat tilat johon pääsemme nyt muuttamaan. Voin vain toivoa, että uusi koulutustila on kunnossa sisäilman suhteen. Mikäli joudun tämän koulutuksen keskeyttämään on kyllä tilanteeni melko toivoton. Minut on testattu kaksi kertaa allergiasairaalassa mutta homealtistusta ei ole löytynyt. Käsitykseni mukaan altistusta on todella vaikea todeta koska homelajeja on n.700. On erittäin hyvä asia, että tämä nyt otetaan kunnolla julkisuuteen, eilinen homepakolaisten ohjelma (Ajankohtainen kakkonen toim. huom) varmasti avasi monien silmät. Suomessa useat rakennukset ovat kosteusvaurioituneet ja tästä syystä asiasta on vaiettu, korjauskustannuksethan tulevat olemaan mittavat. Tsemppiä kaikille kohtalotovereille, toivottavasti saamme vielä joskus oikeutta itsellemme.
Terv. Anne, 50v
Seuraavana niksi homealtistuksen vähentämiseksi: Jos sinulla on kesäasunto, joka jää kylmilleen talveksi voit vähentää kosteus- ja homerasitusta kun et jätä syksyn kosteutta talveksi taloon sisälle. Lämmitä taloa syyssateiden aikaan, jolloin talo pysyy sisältä kuivana. Kun sitten pakkaset tulevat voit lopettaa lämmittämisen, sillä pakkasten aikaan kosteus ei enää lisäänny. Näin mökkisi jää kuivaksi.
Nykyisin suositellaan myös ns. kuivanapitolämmitystä. Se tarkoittaa sitä, että kylmilleen jätetyn rakennuksen sisälämpötila pidetään muutaman asteen korkeammalla kuin ulkona. Se on myös ekologisempaa kuin jättää lämmöt päälle.
Parantunut, nainen 60, Helsinki
Kuinka jätkän käy?
Jatkuva tai ajoittainen
Suomen homepakolainen;
muuttanut on parvekkeelle
Istahtaa jo aamuteelle,
nukkui makuupussissaan,
aamuyötä palellaan.
Aikanansa asunnossa
asuin homeisessa, jossa
elin niin kuin kotonain,
mut sairastelin aina vain.
Siitä syntyi altistus,
sekä tämä vaellus.
Laminaattilattioita,
kemiallisia noita.
Jäynä poskionteloissa
sekä keuhkokammioissa.
Enpä jaksa hengittää
turtana on ruumis, pää.
Vaikka jatkan oireilua,
aio en mä lannistua.
Siitä vaan taas muuttamaan,
ehkä viimein kodin saan.
Viides kerta on se nyt
mut kotia ei löytynyt.
Muuttaiskohan ulkomaille.
Mistä rahat muuttohaille?
Taikka sitten vaikka Kuuhun,
konttikylään, mäntypuuhun.
Joskus näitä unelmoin
ja hetken paremmin mä voin.
Kauan sitten oli ajat,
jolloin eli Rakentajat.
Nyt vain elää elementit,
kasvukäyrät, eurot, sentit.
Kilpailu ja kiristys
on rakentajan piristys.
Olen nähnyt lääkäreitä
jotka ymmärrä ei meitä,
sekä isännötsijöitä,
joille tuotan paljon töitä.
Hyvä perusterveys,
eikö auta siedätys?
Ympäristöinsinöörit
tutkineet on talon röörit.
Kunnostettu ilmastointi,
silti jatkuu pahoinvointi.
Muuta emme tehdä voi.
Muuta! Se on taaskin Moi!
Jatkuva ja ajoittainen
joka kodin pakolainen;
siinä kaikki olennainen.
Näinkö tämä painajainen
loputtomiin jatkuu vaan,
kunnes jätkä haudataan?
Jukkeli
Mitä meni? Terveys, kyky työskennellä ammatissa, johon kouluttauduin, usko viranomaisiin ja lääkäreihin, yleensä yhteiskuntaan, avioliitto, suhteet moniin muihin läheisiin katkesivat, menetin myös aseman vakavasti otettavana ihmisenä.
Mitä sain? Tilalle sain esimerkiksi huolen, että entä jos sairastun ja joudun sairaalaan? Homeiset sairaalat ja terveyskeskukset ovat pelkoni. Jos en voi olla homeisissa tiloissa hoidossa, joudunko pakkohoitoon? Pysynkö hengissä tässä terveydenhuoltojärjestelmässä?
Entinen idealisti, nainen 34v
n. 5 vuotta sitten saneerattu erään valtion tutkimuslaitoksen käyttämä ja Senaatti kiinteistöjen omistama rakennus on altistanut minut ja kollegani jollekin (jota kahvipöytäkeskusteluissa arvellaan homeeksi). Asiaa on tutkittu ja tutkittu ja taas tutkittu (Senaatin tilaamana, sisäilma-ammattilaistenkin mielestä pintapuolisilta vaikuttavin menetelmin). Rakennuksen tyhjennykseen päätyminen vaati useiden oireilun sekä muutaman henkilön vakavan sairastumisen, joilla saattaa olla yhteys rakennukseen. Liekö kyse oikeasti vaikeasta asiasta vai kyse rahasta. Nytkin, vaikka on jo tunnustettu rakennuksen aiheuttavan sisäilmaoireita, on siirretty muutamia oireilevia henkilöitä pois ja laitettu ”tuoreet” henkilöt tilalle.
Kissa tulisi nostaa pöytälle ja kohdata tosiasia, että maamme on täynnä mm. kiinteistöjä, jotka hiljalleen sairastuttavat ihmiset. Vain ongelma tunnustamalla voidaan ruveta oikeasti etsimään ratkaisuja. Nyt vain toivotaan, että sairastuvien määrä ja siitä johtuvat kustannukset pysyvät pienempinä kuin asioiden korjaaminen (jonka kustannuksia ei myöskään tunneta).
Tutkija, mies, 38
Aluksi lääkärin mielestä oireeni olivat vain mielenterveysongelmia ja kun ympyrää oli pyöritty 5 vuotta niin sitten lääkäreiden oli pakko myöntää, että oireeni johtuivat työpaikan homeista. Mutta se ei minua enää liioin lohduttanut, kun terveyteni oli mennyt lopuksi iäksi. Korvausvelvollisia ei tietenkään ollut kukaan. Vakuutusyhtiökin vaan ilmoitti, että sairaudesta ei ole minulle mitään haittaa, mutta te muutkin sairastuneet tiedätte, että millaista elämä on sen jälkeen, kun on altistunut homeille. Nykyään olen myös hyvin hajusteyliherkkä ihminen, sosiaalinen elämäni on aivan olematonta. Mutta ei passaa vaipua synkkyyteen, sillä minulla on onneksi koti, jossa voin hyvin ja elän ilman altistuksia.
Justiina, nainen 49 v, Pieksämäki
20v samassa työpaikassa! Olen luonteeltani uskollinen. Mutta tämä menee nyt yli sietokyvyn. Koska olen aineenope, jään aina jalkoihin 15 lk-open vaatiessa itselleen parempaa luokkatilaa, ja minulle jää esim. entinen varastotila. Ilmanvaihto on ollut, mitä on, vanhassa rakennuksessa. Sekä oppilaat että minä reagoimme, mutta minulla allergisena on kait kaikkein karmeimmat oireet. Ja itsehän siellä luokassa eniten oleskelenkin.
Uusinta uutta on, että nyt muuttaessamme pois, tavarammekin ovat saastuneet ja aiheuttavat hankaliakin oireita uudessa sijoituskoulussamme muille luokille ja heidän opeilleen. Vaikka kunnan terveystarkastaja sanoi, että ”pölyt” kaikkoavat parissa viikossa. Kuulin juuri, että ns. toksiinit ovat pysyviä! Oireemme jatkuvat!! Mutta osan kamoista olen jo heittänyt menemään.
Ennen terve, nainen 49 v, Tuusula
Homehuuruinen elämäni on ollut jo 20 vuotta pitkä ja sen aikana olen sairastunut lukuisiin erilaisiin terveyshaittoihin, jotka vaivaavat lopun ikääni tai kuka tietää vaikka lopulta tappavat.
Räikeintä tässä järjestelmässä on se, että homeet ovat viranomaisten, joiden pitäisi edistää terveyttä ja auttaa, tiukassa suojeluksessa. Siihen syyllistyvät terveystarkastajat, rakennusvalvonta, terveyskeskuslääkärit, oikeuslaitokset, jotka syyllistävät ennemmin asunnon ostajan kuin panevat vastuuseen rakentajan ja myyjän. Kaikesta on kokemusta ja oikeusvaltion päätösten mukaan oikeus on tapahtunut kohdallamme, kun päätösten perusteella käsiimme jäi ongelmajätettä oleva talo, joka ostettaessa oli 3 vuotta vanha, ja asuntovelat ja kymmeniätuhansia velkaa oikeudenkäyntikuluja. Eikä taloa voi käyttää, ei vuokrata eikä myydä eikä edes polttaa.
Velkojen takia ei ole varaa vuokrata asuntoa ja kolme vuotta olemme olleet jo kodittomia ja seuraavat 10 vuotta kunnes kaikki velat on maksettu. Oikeusoppineiden mielestä oikeus terveeseen asumiseen on asunnon erityiskäyttöä.
Suomen virkamiehistö on korruptoitunut ja sen myötä epärehellisyyden kulttuuri on pesiytynyt järjestelmäämme ja rakennusalan rikollinen toiminta pyörittää tätä ja se ulottaa lonkeronsa yhteiskunnan ylimpiin kerroksiin, muutoinhan tämä homeiden aiheuttama inhimillinen kärsimys ei olisi mahdollista. Lainsäädännössä ei ole vikaa, vika on laittomassa toiminnassa. Meidät ovat pettäneet kaikki edellä mainitut viranomaiset ja vieläpä asianajajamme toimi rakentaja-myyjän eduksi ja asianajajillekin on tärkeintä mahdollisimman suuret palkkiot pitkitetyillä jutuilla ja tuntimäärillä.
Tämä kaikki pitäisi paljastaa vaikkapa tutkivan journalismin kautta kuten valelääkärit ja muut. Minun ja perheeni 20 vuotinen pitkä hometarina ja kokemukset on hyvä esimerkki joko valevirkamiehistä tai muusta arveluttavasta ilmiöstä. Media näyttää olevan ainoa tapa, jolla ihmiset saattaisivat päästä vaikuttamaan oikeusturvaansa. Pitäisikin paljastaa kaikki lainvastainen viranomaistoiminta koko maassa.
A.I.I, Nainen 63v, Häme
Nyt olisi jo aika terveydenhuollonkin puuttua ja myöntää tämä homealtistuminen sairaudeksi.
Meitä homealtistuneita ihmisiä alkaa olla paljon ja kokoajan tulee lisää. Minä itsekin olen tosi pahasti sairastunut homeelle. Toissapäivänä kävin kylässä sellaisessa kodissa, jossa oli tuotu muutama huonekalu homeasunnosta sinne, niin minulla oli seuraavana aamuna humalainen olo ja oksensin (tässä yksi esimerkki miten reagoin homeelle ja miten vähästä). Samoin kun henkilöllä on homeelle haiseva takki, niin siitäkin saan oireita, minun hengitystieni turpoavat enkä saa henkeä. Normaalielämässä minulla ei ole mitään sairautta eikä mitää oireita. Olisi hyvä ja oikeudenmukaista kun saisimme tälle homealtistumiselle kasvot ja nimen. Eikä meitä syyteltäisi luulosairaaksi. Tähänkin tilanteeseen olen monta monituista kertaa törmännyt. Se on tosi ikävää.
Tsemppiä kaikille homeelle altistuneille henkilöille. Elämä jatkuu siitä huolimatta.
Nainen, 54, Kuopio
2020–2023 2018–2019 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 Pidempiä tarinoita
Kerro oma tarinasi lomakkeella.
Palaa tarinoiden etusivulle.