Sisäilmasta sairastuneen äidin kirje (aikuisille) lapsilleen

Hei rakkaat lapseni

Te, jotka olette minulle niin tärkeitä, niin rakkaita, että koen syyllisyytä hetkittäin siitä, että en ole kyennyt rakkauttani ja välittämistäni, aikaani antamaan teille. Viimeiset kymmenen vuotta homeongelmaisessa työpaikassa ja muutama vuosi sisäilmaongelmaisessa muovimatollisessa asunnossa on vienyt voimia jatkuvan oireilun ja sairastelun takia ja ennen kaikkea sen hirveän homeiden aiheuttaman väsymyksen vuoksi. Viime syksynä oireeni pahenivat enkä enää pysytynyt olemaan vanhassa asunnossani muuta kuin parvekkeella ja marraskuun jälkeen olen ollut evakossa omasta rakkaasta kodistani. Aika hurjaa näin aikuiselle naiselle nukkua tuttujen nurkissa, parvekkeilla ja autoissa. En pysty käymään kodissani ilman maskia ja kaikki tavarat aiheuttaa mulle oireita. Monet ystävänikin oireilevat asunnon irtaimistolle et ei kai auta muuta kun alkaa ostaa uusia vaatteita ja tavaroita. Ja en vielä tiedä, mitä teen kontaminoituneelle irtaimistolle, siellä kun on niin paljon perheeseen ja perheen historiaan liittyviä muistoja, isovanhempien tekemiä puuesineitä, huonekaluja, valokuvia, teidän piirustuksia, työkaluja, uniikkeja vaatteita, käsityötarvikkeita, kirjoja… On tämä vaan niin vaikeaa luopua kaikesta, mitä elämän varrella on kerännyt. Ja vaikeaa on myös luopua niistä suunnitelmista ja unelmista, mitä olen haaveillut, että voin niistä materiaaleista tehdä ja värkätä.

Kuukauden parveekkeella tuulettumassa olleet vaatteet haisivat imelälle ja kymmenen pesukertaa ei poistanut niitä yhdisteitä, mitkä ne on saastuttanut. Jotain outoa asunnosta on niihin takertunut, tietäisipä miten sen saisi pois. Jos annan irtaimistoa teille, se tarkoittaa suurella todennäköisyydellä sitä, etten voi teidän luona käydä. Ja toisaalta pelottaa myös se, että irtaimisto altistaa teitä. Pitäisiköhän vuokrata varasto, jonne voisimme sitten yhdessä mennä maskien kanssa katselemaan valokuvia. Eipä kuulosta kovin mukavalta…

Olen etsinyt lukuisia asuntoja mutta aina sama juttu: alan oireilla, poskionteloja alkaa kirvelemään ja ulos päästyäni saan useita oksennus-myrkytyskohtauksia ja olen tosi kipeenä loppuillan. Kaupassa käynti on yhtä tuskaa, samoin pankki, kirjasto, lääkäri ja muut julkisissa tiloissa käynnit ja enkä pysty enää ratikoissa ja busseissakaan olemaan oireilematta. En enää kestä edes oman meikkipussini hajua hajustetuista pesuaineista puhumattakaan.

Minulla on hyvin surullinen olo, koska tunnen äitinä, että lapseni eli te, olette menettäneet äitinne. Välillä minulla on semmoinen olo, että olen elävä ruumis, mitään en voi enään tehdä (no kävellä ulkona), en halua mennä kylään, pelkään että alan oireilla ja miten sieltä sitten lähteä sivistyneesti pois. Mummolassa käydessä aloin lähes heti oireilla ja oli todella vaikea keksiä, miten selitän isoisällenne, etten jääkkään taloon yöksi. Onneksi kesämökki on lähellä ja pääsin tilanteesta, kun sanoin, että haluankin mennä katselemaan takkatulta mökille. Muutaman tutun luona käydessä on tullut tosi tukala tilanne, kun alan oireilla ja olen selitellyt, että olen nyt vaan niin herkässä tilassa, etten siedä mitään, kun ystävä kyselee oireiluni alettua että onko asunnossa homeongelmia. Enkä edes itse näin herkkänä tiedä, oireilenko asunnon kosteusvaurioille, ihmisten hajusteille, heidän vaatteissaan oleville muualta tulleille allergeeneille vai talon pesuaineille.

Oireiden aiheuttajaa ei voida vielä nykytietämyksellä mitata ja määrittää, ainoa mittari on ihminen itse ja oireilu. Olen vielä elossa, mutta minusta on tullut kummajainen, ihminen, joka joutuu pakenemaan paikkoja, joissa vähemmän altistuneet ihmiset kykenee olemaan. Ja joudun myös pakenemaan ihmisiä, jotka ovat pesseet vaateensa hajustetuilla pesuaineilla ja paikkoja, jotka on pesty kloorilla ja en voi sietää tavaroita, jotka haisevat pvc-muoville.

Tämä sairaiden rakennusten aiheuttama sairaus on jotain vielä hirveämpäää kuin syöpä tai halvaantuminen. Tämä ei näy päälle päin, mutta se täyttää koko elämän, joka hetken, se eristää ihmisen pois koko normaalin elämän unelmista. Ainoa asia mikä on mielessäni nytkin, on se, että mistä minä voisin löytää asunnon tai edes paikan, jossa olisi sellainen ilma, ennen kaikkea sisällä ja tietysti myös ulkona, että en oireilisi, siis saisi oksennusrefleksejä ja poskionteloita ei kirvelisi, niveliä ei kolottaisi, ei väsyttäisi. Suomen ylempi johto eli STM, lait ym. tietää näistä ja Suomessa on tehty useita tutkimuksia ja ohjelmia asian korjaamiseksi yli kymmenen vuoden ajan, mutta jossain tieto ja suositukset häviää, tapahtuu se klikki, eli ympäristökeskus toteaa sairaan rakennuksen terveeksi, sairastuneet leimataan hulluiksi, ammattitautidiagnoosia ei anneta…. Minulla on ollut tuuria, kun olen löytänyt pari lääkäriä, jotka ovat hoitaneet useita vuosia sisäilmasta sairastuneita. Olen saanut lausuntoja, jotka auttavat sairauteen liittyvien asioiden hoidossa mutta hoitoahan tähän ei ole muuta kuin että välttää tiloja joissa oireilee. Tälle sairaudelle ei ole vielä olemassa diagnoosia Suomessa ja tutkimukset ovat kesken koko maailmassa. Kuten monet tämän asian kanssa työskennelleet ovat minulle sanoneet, lääkefirmoja ei tämä kiinnosta, koska tähän sairauteen ei ole lääkitystä ja kun yliopistotkin ovat nykyään voittoa tavoittelevia laitoksia, niin ketä kiinnostaa tämmöinen rahareikä, joka pistää koko nykyisen rakennuspolitiikan uusiksi ja toisi mielettömiä kustannuksia vakuutusyhtiöille.

On tainnut minun home- ja kosteusvaurio oireilu laajeta hajuste- ja kemikaaliherkkyydeksi ja erityisen voimakkaasti oireilen muovimatoille, muovituotteille, joillekkin kemikaaleille, pesuaineille ja painomusteelle. Tuore sanomalehti kirvelee silmissä! Spriitussin haju tuntuu kuvottavalta! En voi edes käyttää uutta reppua, jonka olen pessyt ja tuulettanut sitä yli kolme kuukautta – muovin haju kirvelee edelleen poskionteloissa. Hullultahan se kuulostaa, kun menee kauppaan ja kun löytää jotain mieleistä, niin sitten täytyy nuuskia, että kirveleekö poskipäissä. Sillä perusteella ostin uuden fööninkin.

Toivon teiltä rakkaat lapseni, että jos ilmaisen, että oireilen teille, se ei tarkoita, että hyljeksisin teitä, vaan sitä, että olen allergisoitunut joillekin näkymättömille yhdisteille, mitkä takertuu vaatteisiin, hiuksiin, irtaimistoon ym. Ihan niin kuin koirille allergisoitunut oireilee koirien kanssa tekemisissä olleille ihmisile ja heidän vaatteille. Itse joudun peseytymään ja vaihtamaan vaatteet aina kun olen käynyt ”sairaissa rakennuksissa”.

Toivottavasti pian löytyy paikka, jonne voin teidät kutsua syömään. Aluksi varmaan istumme lattialla Japanilaiseen tyyliin, kun en uskalla uusia huonekaluja hankkia ennen kuin varmistuu, ettei uusikin paikka ole homeessa. Kun ei oikein huvita joka kuukausi uusia kalusteita hommata.

Teitä niin usein ajattelen ja teitä rakastaen,

Äiti

Kerro oma tarinasi lomakkeella.

Palaa tarinoiden etusivulle.