
Tervetuloa Homepakolaisten sivuille!
Homepakolaiset -yhdistyksen on perustanut joukko sisäilmasta vakavasti sairastuneita ihmisiä, jotka ovat jääneet vaille diagnoosia ja apua sairaudelleen. Ongelma on Suomessa vaiettu, vaikka tila romuttaa elämän peruspilareita: kotia, terveyttä, työtä, opiskelumahdollisuuksia ja sosiaalista turvaverkostoa. Sairautta ei Suomessa ole virallisesti olemassa, joten sairastuneet putoavat oman onnensa nojaan. Ihmisiä elää epäinhimillisissä olosuhteissa sekä taloudellisesti että inhimillisesti katsottuna.
Kyse on uudesta ongelmasta. Homeita on toki aina ollut, mutta uudet rakennustavat ja materiaalit ovat luoneet otollisen ympäristön erittäin haitallisille yhdisteille. Sairastuneiden pelottavalla tahdilla kasvava määrä kertoo siitä, että suuntaa on muutettava. Olemme luoneet rakennuskulttuurin, jota ihmiselimistö ei kestä.
Homepakolaiset haluaa lopettaa asiasta vaikenemisen. On uskallettava myöntää, että rakennukset voivat sairastuttaa ihmisiä vakavasti ja pysyvästi. Sairaus on virallistettava ja lopetettava sairastuneiden leimaaminen psyykkisesti häiriintyneiksi. Olemassaoleva tieteellinen todistusaineisto epäterveellisen sisäilman ja fyysisten sairauksien yhteydestä on otetettava käyttöön myös Suomessa. Sairastuttavaan rakentamiseen on puututtava.
Homepakolaiset eivät keskity vaatimaan ilmaisia palveluja ja yhteiskunnan etuja, vaan sellaisia asuntoja, työpaikkoja ja opiskelupaikkoja, joissa voi elää sairastumatta. Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan 600 000 - 800 000 ihmisen altistuvan jatkuvasti joko kotonaan ja/tai työpaikoillaan kosteusvaurioaltisteille.
Toimiva yhteiskunta rakentuu niin, että sen perusrakenteet pitävät ihmiset toimintakuntoisina. Tämä ei sisäilma-asioissa tällä hetkellä maassamme toteudu.
Homepakolaiset
Lue lisää
Sivun alkuun
|
|
| Ajankohtaista |
| |
22.4.2013
Tiedote tutkijoille ja tutkimusrahoittajille sisäilma-alan
ongelmallisen kapeasta tutkimusnäkökulmasta
Lue tästä |
| |
3.4.2013
Launeen koulun oppilaiden tueksi
Lue tästä |
| |
10.3.2013
Homepakolaiset ry Toiminta- kertomus 2012
Lue tästä |
| |
22.2.2013
Kannanottopyyntö valtakunnalli- selle sosiaali- ja terveysalan
neuvottelukunnalle sisäilma- sairaiden tilanteesta.
Lue tästä
|
| |
14.2.2013
Homepakolaiset ry luennoi 14.2. lääkäreille ja
terveydenhuolto- henkilöstölle suunnatussa koulutustilaisuudessa.
Lue tästä
|
| |
16.1.2013
Tietoa
homedesinfioinneissa
käytetyistä hengenvaarallisista biosideista. Lue tästä
|
| |
16.12.2012
Tiedote työmahdollisuuksien parantamisesta sisäilmasairaille:
Lue tiedote |
| |
5.12.2012
Vastine sekä rinnakkaislaskel- mat TTL:n raporttiin kosteus- ja homeongelmista:
Lue lausunto |
| |
25.11.2012
Homepakolaiset osallistuu eduskunnan tarkastus- valiokunnan homeraportin
kommentointikierrokselle.
materiaalit täällä:
|
| |
14.11.2012
TTL:n vastine raja-arvoista
tekemäämme kanteluun.
Lue koko kantelu
|
| |
13.10.2012 Homepakolaiset ry on hakenut kolmivuotista apurahaa.
Lue lisää
|
| |
9.10.2012 Vetoomus Helsingin kaupungille ja opetusvirastolle.
Lue tästä
|
| |
| |
|