Miksi suomalaiseen sisäilmakeskusteluun ei tule järkeä?

Kuka vastaa siitä, että terveyshaittojen käsittely kansallisissa sisäilmaohjelmissa on edistyksellistä ja palvelee kentällä työskentelevien tarpeita?

Voiko tämä olla totta, ajattelin kävellessäni kasseineni bussiin Liettuan Kaunasissa elokuisen konferenssiviikon päätteeksi. Ero siihen, mistä maailmalla sisäilman suhteen keskustellaan ja mitä suomalaisissa sisäilmaohjelmissa painotetaan, tuntui hämmentävältä.

Matkustin Liettuaan, sillä maan yliopistokaupunki Kaunasissa järjestettiin merkittävä kansainvälinen tapahtuma: altistumistieteilijät (exposure scientists) ja sisäilmatutkijat kokoontuivat yhteen, höysteenään paljon viranomaisia ja kärkihankkeita. Satoja vieraita eri maista, neljä täyttä päivää esityksiä viidessä salissa. (Konferenssiohjelma löytyy täältä. Sitä selaamalla pääsee vihille, missä sisäilma- ja altistumistutkimuksessa nykyisin mennään. Esitykset on lueteltu sivuilla 34–103.)

Esitykset Kaunasissa käsittelivät pitkälti sisäilmaa ja kemikaaleja. Sisäilmahan on tullut viimeisten 10−20 vuoden aikana ryminällä mukaan ympäristöterveystutkimukseen. Perinteisesti ympäristöterveyden tieteenalalla on keskitytty ulkoilman saasteisiin ja työperäiseen altistumiseen. Tällä vuosituhannella on herätty siihen, että vietämme sisätiloissa valtaosan ajastamme. Ympäristöterveyshaittojen ymmärtämiseksi suurennuslasi on siis pitänyt kohdentaa sisäilmaan. Tutkimuskentällä tapahtuukin nyt paljon mielenkiintoista sisäilma-asioissa.

Kaunasissa niin tutkijat kuin useiden maiden julkislaitokset esittelivät työtään. Moni esityksistä käsitteli altistumisen ymmärtämistä: mitä aineita sisäilmasta löytyy, miten aineet käyttäytyvät sekä kulkeutuvat ja siirtyvät ihmiseen ja millä menetelmin kaikkea tätä kannattaa mitata. Kyseessä on valtava kokonaisuus ja aivan korvaamaton pohja terveysvaikutusten ymmärtämiselle ja riskien vähentämiselle. Samoin esityksissä käsiteltiin terveyshaittojen arviointia, etenkin sitä, mitä sisäilmasta löydetyistä aineista tiedetään.

Esitysten antia, muutamia esimerkkejä

• Esimerkiksi ranskalaistutkijat maan julkisista tutkimuslaitoksista (CSTB & ANSES) esittelivät toimenpiteitä sisäilman haitallisten aineiden kartoittamisessa. Maassa on tällä vuosituhannella toteutettu laajoja hankkeita, joissa sisäilmaa on tutkittu erilaisissa rakennuksissa (esimerkiksi 600 luokkahuoneessa yhteensä 301 koulussa). Tietoa löydettyjen aineiden myrkyllisyydestä hyödynnetään terveysriskejä arvioitaessa. Maassa etsitään sisäilmasta myös nk. tulokasaineita (aineita, joita ei ole ennen ollut sisäympäristössä tai joita ei ole osattu siitä mitata). Kaikkiaan sisäilman kemikaaleja on ollut ranskalaisten työpöydillä muutamia tuhansia, ja nyt niistä 109 on valittu perusteellisempaan jatkotarkasteluun ”high priority” -luokassa. Moni muukin maa toteuttaa samankaltaisia selvitysohjelmia kuin Ranska.

• Toisena esimerkkinä voisi nostaa ruotsalaisen Lundin yliopiston tutkimukset, joissa vertailtiin sisäilman ja ulkoilman hiukkasten toksisuutta. Tutkija Aneta Wierzbicka totesi, ettei sisäilman hiukkasten toksisuutta ole ympäristöterveysriskien laskennassa osattu erikseen huomioida. Riskilaskelmat voivat antaa väärää tietoa, toisin sanoen ulkoilman riskit painottuvat ehkä virheellisesti, kun hiukkasten arvioidaan olevan kaikkialla samanlaisia. Tätä epäkohtaa lähdettiin korjaamaan vertaamalla ulko- ja sisäilman hiukkasten myrkyllisyyttä. Sisäilman hiukkasten havaittiin olevan selvästi ulkoilman hiukkasia myrkyllisempiä. Nyt seurataan, miten tutkimus aiheesta etenee ja vaikuttaa mahdollisesti jatkossa sisäilmaa koskeviin riskiarvioihin.

• Kolmantena esiin kannattaa nostaa havahtuminen yhteisvaikutuksiin. Esimerkiksi suuressa EDC-MixRisk -hankkeessa on mallinnettu kemikaaleille altistumisen yhteisvaikutusta. Kemikaalien riskit voivat jäädä huomiotta, jos niitä arvioidaan yksi aine kerrallaan, kuten tähän asti on toimittu. Kukaan ei kuitenkaan arkielämässä altistu vain yhdelle aineelle. Sen vuoksi vaikutuksia pitää tutkia seoksilla, jotka sisältävät keskenään samankaltaisesti vaikuttavia aineita. Hankejohtaja Carl-Gustaf Bornehag (Mount Sinain lääketieteellinen tiedekunta, New York, ja Karlstadin yliopisto, Ruotsi) esitti päätösluennossa tähän soveltuvan mallin, jolla he ovat nyt selvittäneet ftalaattien vaikutuksia. Ftalaatteja on esimerkiksi muovimatoissa, ja niille altistutaan juuri sisäympäristössä, Bornehag painotti. Uudella yhteisvaikutukset huomioivalla mallilla havaittiin, että itse asiassa 13 % raskaana olevista naisista altistuu merkittävälle riskille (lapsen kehityshäiriöt). Jos aineita olisi tarkasteltu perinteisellä aine kerrallaan -mallilla, vain 1 % naisista olisi osattu laskea riskiryhmään.

Konferenssipäivien aikana nähtävillä oli myös valtava määrä postereita. Niissä kerrottiin mm. 2-etyyliheksanolin aiheuttamista maksamuutoksista eläinkokeissa (ainetta haihtuu sisäilmaan mm. lattiamateriaalien liimoista) ja huonekalujen ja rakennusmateriaalien vaikutuksesta sisäilman pölyn myrkyllisyyteen sekä esiteltiin malleja sen tutkimiseen, mitä kautta altistumme ftalaateille.

(Jos haluat vilkaista aiheita tarkemmin, hae tviittejä tunnisteella: #ISESISIAQ2019 − konferenssista nimittäin tviitattiin aktiivisesti. Myös Sisäilmauutiset on kirjoittanut muutamista konferenssiesityksistä.)

Miksi näitä asioita ei käsitellä Suomessa?

En ollut Kaunasin bussiasemalla ensimmäistä kertaa hämmentynyt. Vuosi sitten paluumatkalla Berliinin konferenssista ja mietin: Miksi emme Suomessakin yritä kurottaa eteenpäin sisäilmaan liittyvien terveysongelmien ymmärtämisessä ja ehkäisemisessä, vaikka meillä olisi siihen hyvää osaamista?

Meillä on kansallisissa sisäilmaohjelmissa ja julkisten laitosten taholta laajamittaisesti juurrutettu kyseenalaista tietoa. Esimerkiksi Työterveyslaitos on esittänyt, ettei muissa maissa koeta vastaavaa turhaa homehuolta kuin meillä¹. Kansallisessa sisäilma ja terveys -ohjelmassa puhutaan sisäilmaan liitetyistä, ei liittyvistä oireista². Sisäilmaoireilun kerrotaan johtuvan pitkälti median levittämästä huolesta –  oireista kuulemma valitetaan paljon, vaikka altistuminen on meillä vähäistä³. Kyse onkin peloista ja ehdollistumisreaktioista⁴, eivätkä altistumistasot rakennuksissa oleville kemikaaleille ole merkittäviä terveydelle⁵. Lisäksi opetetaan, että ”homeista aiheutuu vain astmaa” ja muut oireet eivät ole pysyviä⁶.

Esimerkiksi Kaunasissa käsiteltiin nimenomaan sisäilmaperäisen altistumisen yhteydessä mm. bentseenin aiheuttamien syöpien kustannuksia kansantaloudelle, 2000-luvun uusien kemikaaliyhdistelmien löytymistä sisäilmasta ja muovinpehmentimiin liittyviä kehityshäiriöitä.

Suomen sisäilmaohjelmat ovat jääneet valovuosien päähän tällaisista keskusteluista.

Rakennuksissamme sairastetaan valtavasti ja niin kunnat kuin yhteisötkin ovat oireilevien kanssa aivan liemessä. Valtakunnallisten ohjelmien ja ohjelmaviestinnän tulisi auttaa ratkaisemaan tätä tilannetta, ei hämmentää sen syitä ja tukahduttaa ennaltaehkäisyä⁷.

Vuosi sitten Berliinissä esimerkiksi Kanadan, Japanin ja Itävallan ympäristöviranomaiset kertoivat maissaan käynnissä olevista ohjelmista, joissa kartoitetaan sisäilmassa esiintyviä kemikaaleja laajoin ohjelmin ja tehdään löydetyistä aineista riskinarviointia kemikaalitietokantoihin ja tutkimuskirjallisuuteen perustuen. Nyt Kaunasissa vastaavia ohjelmia esittelivät mm. Kiina ja Ranska.

Suomessa ei ole selvitetty kattavasti väestön altistumistasoja sisäilman kemikaaleille. Suomessa ei ole kartoitettu uusia aineita sisäilmasta (emerging substances). Sisäilmaohjelmissa ei vastata kysymykseen, mikä sisäilman kemikaalicocktailissa on nimenomaan Suomelle tyypillistä, minkälaisia haittoja näihin aineisiin voi liittyä ja mitä tutkimuskirjallisuus niistä sanoo, mistä materiaaleista ja rakennustavoista näitä aineita sisäilmaan tulee ja niin edelleen. Sen sijaan meillä puhutaan toiminnallisista sisäilmaoireista.

Muutama kysymys:

1. Suomen edustajia vierailee kansainvälisissä tapahtumissa julkisin varoin. Kenelle näistä tapahtumista raportoidaan? Verrataanko Suomen toimia muiden maiden toimiin? Miksi kansainväliset kehityskulut eivät näy sisäilmaohjelmiemme sisällöissä ja viestinnässä? Millaisia arvokeskusteluja ja linjanvetoa tästä käydään ja missä? Vai käydäänkö edes?

2. Eikö juuri Suomessa, jossa esimerkiksi märkäbetoni−muovimatto-ongelmat, monikerrosrakentaminen ja monenlaisten aivan uusien materiaalien käyttö ovat yleisiä, olisi tarvetta juurikin materiaalipäästöjen ja niiden terveysvaikutusten syvälliseen tarkasteluun?

3. Hallitusohjelmassa mainitaan, että Terveet Tilat 2028 -ohjelman kunnianhimoa nostetaan ja tavoitteenasettelua tarkastellaan. Voisiko tasoa nostaa esimerkiksi ottamalla oppia maista, joissa tehdään systemaattista arviointia sisäilman kemikaaleista ja niiden riskeistä? Meillä on paljon osaamista yliopistoissa, julkisissa laitoksissa, järjestöissä ja yrityksissä. Mitä jos heitettäisiin se aidosti yhteiseen pataan ja alettaisiin pohtia, mitä nimenomaan täällä kannattaisi tehdä uuden ymmärryksen rakentamiseksi?

Välineitä tilanteen ratkaisuun

Olemme järjestönä useamman vuoden yrittäneet tuoda näitä asioita keskusteluun mm. monin lausunnoin ja osallistumalla kansallisten ohjelmien valmisteluprosessiin. Pyysimme vuonna 2012, että kansallista sisäilmatyötä ei terveysvaikutusten osalta jämähdytettäisi koskemaan vain kosteutta ja homeita, vaan sisäilma otettaisiin mukaan kokonaisuutena. Eduskunnassa työtä vetäneen Tuija Braxin asiantuntijana toimi tuolloin mm. Kari Reijula, jonka mielestä vielä vuonna 2019 ”lääketieteen päivitetty ja yleinen näkemys on, että kosteus- ja homevauriot eivät aiheuta pitkäaikaisia, vakavia sairauksia eivätkä vahingoita terveyttä pysyvästi. Sen sijaan astmaan ja hengitystieoireiden ilmaantumiseen sisäilmaongelmilla on ajallinen yhteys”.⁸

Toimenpiteet pidettiin homekeskeisinä, ja valokeilan ulkopuolelle jäi valtavasti olennaisia oireita, sairauksia ja epäpuhtauksia.

Kansainvälisestä tutkimuksesta ei voi tehdä johtopäätöstä, että sisäilmaongelmat tai homeet eivät aiheuttaisi pysyviä, vakavia sairauksia⁹.

Vuosina 2017−2018 käydyt Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman valmistelukeskustelut olivat vinoutuneita. Niissä keskityttiin pitkälti sisäilmaoireiluun toiminnallisena häiriönä − häiriönä, jolle ei ole elimellistä, altistumiseen liittyvää perustaa. Hoitopolkuja lähdettiin kehittämään tältä pohjalta. Sanouduimme ohjelmasta lopulta irti sen psykologisten painotusten vuoksi.

Miksi potilasjärjestönä haluamme puhua tästä? Kun sisäilmaoireita väheksyviä näkökantoja jalkautetaan, ei oireilevia oteta vakavasti: Hoitoa ei saa, kuntoutukseen ei pääse, oireisiin suositellaan mielenhallintatekniikoita, työelämästä pudotaan. Sairastuneiden ahdinko näkyy potilasjärjestöön merkittävämmin kuin koskaan aiemmin. Myös sairastuneita kohtaavat ammattilaiset kärsivät siitä, että ratkaisujen kehittäminen viivästyy. Hämmentyneitä ammattilaisia, jotka jäävät yksin oireilevien ja ongelman väliin, palaa kunnissa loppuun.

Kuka vastaa siitä, että Suomessa ohjelmasisällöt muutetaan eteenpäin katsoviksi ja palvelemaan kentällä ongelmien kanssa kamppailevien tarpeita?

Katja Pulkkinen
Kirjoittaja toimi Homepakolaiset ry:n toiminnanjohtajana 2017-2019.

 

*****

Lähteet:

1.
Kyseistä viestiä on toistettu useissa tilaisuuksissa ja medioissa monien henkilöiden toimesta. Esimerkiksi: ”Työterveyslaitoksen ylilääkärin Markku Sainion mukaan Suomi on yksi maailman puhtaimmista maista, jossa on paljon sisäilmasta oireilevia. – Missään muualla maailmassa ei oteta sisäilmaongelmia yhtä vakavasti kuin Suomessa. Täällä ongelmia yritetään ratkaista tosissaan. Suomi edustaa maailman kärkeä siinä, että ihmiset kokevat sisäilman terveysuhaksi.”
https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/huoli-sisailmasta-herkistaa-keskushermoston-ttln-ylilaakari-markku-sainio-oireilu-ei-selity-pelkastaan-rakennukseen-liittyvilla-tekijoilla-239425/

2.
Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma:
http://www.julkari.fi/handle/10024/137064
ja
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137627/Terve%20ihminen%20terveiss%c3%a4%20tiloissa_Ymp%c3%a4rist%c3%b6%20ja%20terveys_2019.pdf?sequence=1&isAllowed=y

3.
Esimerkiksi Kuntamarkkinat 2019: Juha Pekkasen ja Kari Reijulan esitykset 11.9.2019.

4.
Lukuisat koulutukset, ks. esim. kysymykset STM:lle:
https://homepakolaiset.fi/2019/09/kysymyksia-sosiaali-ja-terveysministeriolle-ja-tyoterveyslaitokselle-12-9-2019/

5.
Useissa tilaisuuksissa ja keskusteluissa, mm. Terveet Tilat 2028 -foorumissa valkoisessa salissa 28.2.2019 Homepakolaiset ry:n kysymykseen vastasi Jussi Lampi (THL): Suomessa VOC-päästöt rakennuksissa ovat pitkälti varsin matalia, eikä niihin liity merkittävää sairastumisen riskiä (aiheuttavat pääasiassa ärsytysoireita). Kuuntele koko vastaus: https://youtu.be/NzHpLyCiaPk?t=10659

6.
Toistuva viesti useissa yhteyksissä: oireet eivät ole pysyviä ja vakavia. Esimerkiksi Anne Hyvärinen (THL) esityksessään, jossa tiivistyy se, miksi sairastuneet ovat ahdingossa: Jos radonia tai ulkoilman kulkeumaa ei lasketa, katsotaan Suomessa, ettei sisäilmaongelmista voi aiheutua pysyvää haittaa kosteusvaurioastmaa lukuun ottamatta (s. 4).

7.
Näiden teesien jalkauttamisen seuraukset näkyvät mm. näin:

Avi lopetti Julkulan sisäilmaongelmien käsittelyn – KYSin mukaan osastoilla voi työskennellä ilman pelkoa pysyvästä terveyshaitasta: https://yle.fi/uutiset/3-10967355

152 huolestunutta vanhempaa kirjoittaa lastensa oireiden käsittelystä Sepänkadun koulussa:
Lukijalta: Sepänkadun koulutilojen sisäilma ei ole aivan ok:
https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4713044/Lukijalta+Sepankadun+koulutilojen+sisailma+ei+ole+aivan+ok

8.
Jämijärvellä roihahti tyypillinen suomalainen homesota – Koulusta paennut opettaja: ”Minua mustamaalataan kylällä ja leimataan hysteerikoksi”:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4865e72b-d3cd-4e12-bee4-49221a2f512a

9.
Esimerkiksi WHO:n vuoden 2009 laajassa home- ja kosteusvaurioita käsittelevässä raportissa kuvataan monia sairauksia, joiden osalta on riittävää näyttöä yhteydestä home- ja kosteusvauriorakennuksiin. Samalla julkaisussa kuvataan kattavasti, minkälaisia puutteita on vielä esimerkiksi mittausmenetelmissä ja altistumisen määrittämisessä, ja selitetään, että tämän vuoksi home- ja kosteusvaurioaltistumiseen liittyvien terveyshaittojen selvittäminen on kokonaisuutena kesken. WHO toteaa, että syy-seuraussuhteiden todentaminen on hankalaa, sillä tarkan terveyshaittoja aiheuttavan tekijän ja siihen johtavan tautimekanismin sekä annos-vastesuhteen todentaminen on näin monitekijäisessä ongelmavyyhdissä hankalaa (luku 4.1 ja luku 2 ja sivut Xii, 2 ja 29), mutta liiallinen määrä mitä tahansa mikrobiperäistä epäpuhtautta on mahdollinen terveyshaitta (s. 94). Monen sairauden ja oireen osalta tutkimuksia on joko liian vähän kattavan arvion tekemiseen, ne ovat heikkolaatuisia tai näyttö on vasta alustavaa (s. 63–78, luku 4.1). Dokumentissa ei missään nimessä todeta, että sairaudet ja oireet eivät liittyisi altistumiseen, vaan ennemminkin sen mahdollisuutta, lisätutkimustarvetta ja riskien minimoinnin hyödyllisyyttä.
Home- ja kosteusvaurioihin liittyvien tautitaakka-arvioiden keskeneräisyydestä on Suomessakin kirjoitettu. Arvioissa on tutkimusnäytön keskeneräisyyden vuoksi osattu huomioida vasta joitakin epäpuhtauksia, sairauksia ja vain osa oireista – kokonaiskuva ei ole selvä, ja sitä on tarve täydentää. Sisäilma ja tautitaakka – Missä mennään?
Homeiden ohella tulisi huomioida myös kemikaalit, joita esiintyy modernissa rakennetussa ympäristössä. Niihin liittyen kansainvälistä keskustelua löytyy esimerkiksi tästä konferenssikoosteesta: Sisäilman kemikaaleista keskusteltiin Berliinissä.