Homepakolaiset ry:n kysely kertoo sisäilmasairaiden eriarvoisuudesta terveydenhuollossa

Homepakolaiset ry:n kyselyyn vastanneista vain harva koki saaneensa terveydenhuollosta apua sisäilmaoireisiinsa ja tulleensa asiallisesti kohdatuksi. Vähättelyn kokemukset toistuivat vastauksissa, ja moni myös epäröi kertoa lääkärille oireiden sisäilmayhteydestä. Potilasjärjestö pitää tuloksia hälyttävinä ja toivoo aiheesta pikaista jatkoselvitystä.

Lääkärin ja potilaan kädet vastaanotolla, potilas kuuntelee lääkäriä

Sisäilmasta sairastuneet toivovat, että heitä uskotaan ja heidän oireisiinsa suhtaudutaan vakavasti. (Kuva: Adobe Stock)

Homepakolaiset ry:n selvitys sisäilmasta sairastuneiden lääkärikokemuksista osoittaa sairastuneiden kohtaamisessa ja hoidossa merkittäviä kehittämistarpeita. Kyselyn tulokset kertovat siitä, että potilaslain edellytys hyvästä hoidosta ei sisäilmasta sairastuneiden kohdalla toteudu.

Kysely toteutettiin toukokuussa 2019, ja siihen vastasi 311 henkilöä. Kyselyyn oli mahdollisuus osallistua verkossa tai yhdistyksen tapahtumateltassa Maailma kylässä -festivaaleilla.

Vastaajista vain 6 % koki, että lääkärikäynneillä oli aina suhtauduttu sisäilmaoireiluun asiallisesti. Ainoastaan 5 % vastaajista kertoi saaneensa lääkäriltä aina apua tai mielestään asiallisia jatkotoimenpiteitä ongelmiinsa.

Sisäilma-asioista epäröidään kertoa lääkärille

Järjestön toiminnanjohtaja Katja Pulkkinen pitää erityisen huolestuttavana, että vain alle puolet vastaajista kertoi mainitsevansa jokaisella lääkärikäynnillä epäilevänsä sisäilmaongelmien olevan omien oireiden tai sairastamisen syynä.

”Se että potilaat eivät voi kertoa oireidensa taustoista lääkärissä, on hyvin hälyttävä viesti, jonka syitä täytyy selvittää lisää”, Pulkkinen sanoo.

Moni kertoi kohdanneensa sisäilma-asioissa lääkäreiden asenteellisuutta ja osaamisen puutetta. Vastauksissa toistuivat myös vähättelyn ja ohittamisen kokemukset. Osalla vastaajista terveysongelmat oli määritetty psykosomaattisiksi ilman tarkempia tutkimuksia. Jotkut olivat kohdanneet suoraa epäasiallista kohtelua, kuten naureskelua. Toiset kokivat saaneensa samoihin vaivoihin paremmin apua niillä lääkärikäynneillä, joilla eivät maininneet sisäilmayhteyttä.

Terveydenhuollon keinottomuus vaikutti myös muilla elämänalueilla. Vastauksista ilmeni, että monella sisäilmasta sairastuminen oli hankaloittanut elämää kokonaisvaltaisemmin ja että apua tilanteeseen oli hankala saada.

Kyselyn tulokset heijastavatkin sisäilmasta sairastuneiden ongelmallista asemaa terveydenhuollossa ja laajemmin yhteiskunnassa. Sisäilmasta sairastumista ei osata vielä käsitellä neutraalisti ja ratkaisukeskeisesti. Tämä johtaa usein väliinputoajuuteen. Vastaukset kertovat vakavasta eriarvoisuudesta, johon tulee puuttua.

Lääkäreiltä puuttuvat työkalut sisäilmasairaiden auttamiseen

Monen vastaajan mielestä lääkäreillä oli puutteellisesti tietoa sisäilmaoireilusta ja sen aiheuttajista sisäympäristössä sekä hoitoon ja kuntouttamiseen soveltuvista keinoista. Useassa vastauksessa nostettiin esiin, että näin monisyiset tilanteet sopivat huonosti lyhyille vastaanottoajoille ja rajallisiin terveydenhuollon resursseihin.

Hyvä hoito tarkoittaa potilaan tarpeiden huomioimista

Vastaajien mielestä hyvä avunsaanti lääkärissä tarkoittaisi esimerkiksi oireiden tarkempaa selvittämistä, kokonaisuuden hahmottamista, konkreettisia auttavia toimenpiteitä ja potilasta kunnioittavaa kohtelua. Sairastuneet toivoivat, että heitä uskotaan ja heidän oireisiinsa suhtaudutaan vakavasti. Tämä on tärkeää myös varhaisen puuttumisen onnistumiseksi.

Pulkkinen summaa, että potilaat eivät vaikuta odottavan terveydenhuollolta ihmeitä, vaan yhdenvertaista ja asiallista kohtelua, jossa ongelmia pyritään oikeasti ratkaisemaan ja hoitokäytäntöjä kehittämään.

Homepakolaiset-yhdistys toivoo, että potilaskokemuksia, hoidon tasoa ja sen vaikuttavuutta kartoitetaan tarkemmin, jotta sisäilmasairaiden potilasturvaa ja hoitoa voidaan kehittää tarpeita vastaavaksi. Potilaiden ohella on tärkeää kuulla terveydenhuollon eri ammattiryhmien näkemyksiä sisäilmasta sairastuneiden hoidosta.

”Tähtäimenä täytyy olla, että potilaiden oikeudet turvataan, kuten laki potilaan oikeuksista määrää. Myös sisäilmasairaille on annettava hoitoa ihmisarvoa kunnioittaen, yhdenvertaisesti, ja hoidon on tapahduttava yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Sisäilmasta oireilevan potilaan tulee voida puhua vapaasti sisäilmaan liittyvistä epäilyistään ilman riskiä mahdollisista haitallisista seurauksista”, Pulkkinen tiivistää.

Lue raportti kyselyn tuloksista täällä.
Lue tiedote STT-infon sivulla.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista