Häiriökysyntää sote-palveluissa on mahdollista vähentää

Merkittävä osa suomalaisista oireilee sisäilmaongelmien vuoksi. Osa myös sairastuu sisäilmasta pysyvästi. Heitä ei kuitenkaan osata huomioida sote-palveluissa. Väliinputoajuus kuormittaa yksilön lisäksi koko järjestelmää.

Merkittävä osa suomalaisista oireilee sisäilmalle. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2017 toteuttaman FinTerveys-tutkimuksen mukaan noin 15 % suomalaisista oli oireillut työpaikoillaan viimeisen vuoden aikana. Vuonna 2018 tehdyn Kansallisen sisäilmakartoituksen mukaan kotona oireita on saanut vuoden aikana lähes 400 000 ihmistä. Monen työ- ja toimintakyky heikentyy ongelmien vuoksi kroonisesti.

Mittaluokan suuruudesta huolimatta terveydenhuollossa ei osata kohdata näitä potilaita. Sisäilmasta sairastavat joutuvat apua hakiessaan usein tilanteisiin, joissa he saavat väärää palvelua, osittaista palvelua tai eivät saa lainkaan palvelua. Siksi he joutuvat hakemaan apua yhä uudestaan. Häiriökysynnän ilmiössä on kyse kohtaanto-ongelmasta: tarve ja tarjonta eivät kohtaa. Tämä kasvattaa kustannuksia sote-palveluissa.

Järjestelmään tarvitaan muutoksia

Monien ongelmien syyt juontuvat järjestelmätasolta. Asiakas jää valitettavan usein ilman sopivaa palvelua ja apua, sillä sisäilmaoireilulle ei ole selkeää kaikkiin tilanteisiin soveltuvaa diagnoosia eikä potilaille myöskään tehdä toimintakykyarviota. Sisäilmasta sairastavien avunsaanti onkin täysin sattumanvaraista.

Monet potilaat kertovat, että heidän tilannettaan ei hahmoteta terveydenhuollossa kokonaisuutena. Siksi kuntoutuminen monesti epäonnistuu. Sisäilmasta sairastunut tarvitsee kuntoutuakseen myös ympäristötekijöiden huomiointia, kuten hänelle soveltuvia työtiloja ja työjärjestelyjä, eli sisäilmaesteettömyyden huomioimista.

Sisäilmasta sairastuneiden hoito- ja kuntoutuspolut ovat Suomessa rikkinäisiä. Tuloksettomat avunhakukierteet ovat rasite sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Tällä hetkellä sisäilmasta sairastunut voi helposti pudota esimerkiksi työelämästä, kun hänen sairautensa ja avuntarpeensa eivät mahdu ahtaisiin hoitoraameihin.

Kaikille samaa samalla tavalla -periaate vastaa huonosti asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Sisäilmasta sairastuneet tarvitsevat usein räätälöityjä palveluita ja tukitoimia toimintakykynsä tueksi paitsi terveydenhuollossa myös työelämässä ja asumisessa, jotta he pystyvät toimimaan yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä.

Tarvitaan työkaluja, jotka huomioivat sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden tarpeet ja tilanteen nykyistä monipuolisemmin. WHO:n toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokituksen (ICF-luokitus) hyödyntäminen voisi parantaa sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden hoitoa ja kuntoutusta. ICF-luokituksen etuna on sairastuneen tarpeiden huomiointi kokonaisvaltaisesti. Lainsäädännössä edellytetään toimintakyvyn arviointia palveluiden tai etuuksien saamiseksi, mutta sisäilmasta sairastuneiden kohdalla toimintakyvyn huomiointi on kehittymätöntä ja harvoin käytettyä.

Palveluitta ja avutta jäämisen vuoksi sisäilmasta sairastuminen on Suomessa merkittävä työttömyyden ja syrjäytymisen riskitekijä. Negatiivinen kierre voitaisiin ennaltaehkäistä käyttämällä sairastuneille sopivia keinoja työkykyisenä ja työllisenä pysymiseen.