Yhdistykseen uusia työntekijöitä

Homepakolaiset ry on saanut vahvistusta uusista työntekijöistä. Tässä esittäytyvät Kaisa, Aila, Jenni ja Joni.

Päivänkakkaroita auringossa, hyttynen yhdessä kukassa

Homepakolaiset ry on viime kuukausien aikana saanut palkkatuen avulla vahvistusta neljästä uudesta työntekijästä. Heinäkuussa saimme yhdistyksen vapaaehtoistyöntekijöiden avuksi uuden hallintosihteerin, järjestösihteerin ja jäsensihteerin, kun riviin astuivat Kaisa, Aila ja Jenni.

Kaisa hoitaa yhdistyksen hallinnollisia asioita Vantaalta käsin, Jenni pitää yhteyttä jäseniin Turusta, Aila huolehtii järjestöasioista, kuten tapahtumista, Tampereen suunnalta.

Syyskuussa puolestaan työnsä järjestelmäkehittäjänä aloitti Joni, joka Joensuusta käsin auttaa niin sisällön tuottamisessa kuin tietoteknisissä ratkaisuissakin.

Hallintosihteeri Kaisa

Kaisa on koulutukseltaan merkonomi. Hän on toiminut vapaaehtoisena erilaisissa yhdistys- ja järjestötehtävissä parinkymmenen vuoden ajan. Kaisa sairastui sisäilmasta koulussa, jossa työskenteli vuosina 2011–2016. Ylioppilaaksi hän valmistui keväällä 2021.

Harrastukset ovat aina olleet tärkeitä Kaisalle. Sairastumisen myötä hän joutui kuitenkin aluksi luopumaan niistä. Esimerkiksi lukeminen oli pitkään mahdotonta painomusteen ja paperipölyn takia. Vähitellen Kaisa on kuitenkin pystynyt taas palaamaan kirjojen ääreen. Toinen rakas harrastus, käsityöt, on Kaisalle vieläkin hankalaa, sillä kankaissa ja langoissa käytetyt väri- ja muut aineet oireiluttavat häntä edelleen. Kaisa harrastaa myös ulkoilua ja lenkkeilyä.

Kaisa on aloittanut innolla työnsä yhdistyksessä ja uskoo omien kokemustensa avulla voivansa edistää yhdistyksen työtä.

Järjestösihteeri Aila

Aila on kemisti, lääke-edustaja, opettaja ja nyt myös järjestösihteeri. Ailalla ei ole aiempaa kokemusta järjestötyöstä, eikä hän ole aiemmin ollut minkään alan aktiivi. Hän on kuitenkin innoissaan uudesta työstään, sillä tietää Homepakolaiset-yhdistyksen tekevän tärkeää työtä.

Ailakin sairastui koulussa, kun kattovuodon aiheuttamaa homevauriota desinfioitiin, eikä riittäviä korjauksia tehty. Aila harrastaa muun muassa käsitöitä, valokuvausta ja ulkoilua. Sairastumisen jälkeen virkkauksesta on muodostunut hänelle lähes terapiamuoto, kuten myös toisesta rakkaasta harrastuksesta luontokuvauksesta.

Jäsensihteeri Jenni

Jenni on koulutukseltaan fysioterapeutti. Hän työskenteli alan tehtävissä joitakin vuosia ja on lisäksi työskennellyt erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä. Vapaa-ajallaan Jenni nauttii liikunnasta eri muodoissaan ja luonnossa liikkuminen on niistä ehdottomasti ykkösenä.

Jenni kokee yhdistyksen työn hyvin merkitykselliseksi. Hänestä on erittäin tärkeää tehdä sisäilmasta sairastuneiden asema nähdyksi ja kuulluksi. Aihe on tullut myös hänelle tutuksi vuosien saatossa.

Järjestelmäkehittäjä Joni

Elokuvia, lukemista ja videopelejä harrastavalla Jonilla on taustallaan kymmenen vuoden toimistosihteerin ura. Nyt yksi hänen tavoitteistaan on saada sisäilma- ja homeongelmien haitat kaikkien tietoisuuteen. Kun ihmiset oppivat tunnistamaan vaaran merkit ajoissa, niihin voitaisiin puuttua tehokkaammin ja ennaltaehkäistä uusien ongelmien syntymistä.

Jonin mielestä oireilevien auttamiseksi pitäisi saada tautiluokitukset, koska nykyisin aivan liian moni jää luokitusten puuttumisen vuoksi täysin tyhjän päälle. Joni onkin ollut kiitollinen Homepakolaiset ry:lle mahdollisuudesta päästä omalta osaltaan auttamaan tärkeässä työssä.

”Tehdään yhdessä omien voimavarojen ja kykyjemme mukaan elämästä elämisen arvoista kaikille”, toteaa Joni kirjoittamassaan esittelytekstissä.

Jonin ajatuksiin on helppo yhtyä. Tällä porukalla pyrimme nyt tuomaan sisäilmasta sairastuneiden tilannetta yhdessä vapaaehtoisten kanssa entistä paremmin näkyville, kasvattamaan yhdistyksen jäsenmäärää ja lisäämään jäsentoimintaa.

(Kuva: Aila Virta)

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista