Kaksi naista kertoo, millaista elämä on ilman kotia, jossa voisi levätä ja pysyä terveenä.
Sisäilmaongelmista johtuva kodittomuus on yksi asunnottomuuden muoto, jonka ratkaisemiseen tarvitaan yhteiskunnan apua.
Alla sisäilmasta sairastuneet Satu ja Ninni kertovat, millaista on elää ilman kotia, jossa voisi levätä, pysyä terveenä ja josta käsin voisi myös käydä töissä.
Jutun lopusta löydät linkkejä, joissa kerrotaan tarkemmin sisäilmaan liittyvästä kodittomuudesta ja sen ratkaisuista.
*****
Huonosti rakennettu vuokra-asunto teki minusta kiertolaisen
Satu, 52 v.
Sairastuin vakavasti kaupungin vuokra-asunnossa. Aloin oireilla puoli vuotta muuton jälkeen. Parin vuoden päästä jaloissani oli paha ihottuma, olin jatkuvasti huonovointinen, kärsin useista keuhkoinfektioista ja olin usein muuten kipeänä. Aiemmin en ollut juuri koskaan sairas.
Asunnossa haisi tupakka ja lika. Terveystarkastaja totesi, että haju kulkeutui raitisilmaventtiilien ja vuotavien rakenteiden kautta kotiini naapuriasunnoista.
Asunnossa oli alipainetta, sillä vuokranantaja oli laittanut tuloilman nollille. Tästä syystä poistoilma imi haitallisia aineita korvausilman sijaan rakenteista. Vanha sementin päälle asennettu muovimatto alkoi värjääntyä ja haista, ja siitä alkoi irrota VOC-myrkkyjä, joita löytyi mittauksissa.
VIISI VUOTTA MYRKYLLISTÄ ILMAA
Puisten huonekalujen pinnat alkoivat hajota asunnossa. Kengistäkin kuoriutuivat pinnat irti, ja nahka hapertui. Kankaat hajoilivat käsiin, osa meni ihan murusiksi.
Jos tavaroille kävi näin, voi vain kuvitella, millaiset sisuskaluni ja keuhkoputkeni ovat hengitettyäni näitä myrkkyjä viisi vuotta.
Kärsin mielestäni jonkinlaisesta myrkytyksestä. Yksityisellä lääkäriasemalla myrkytystila kirjattiin loppulausuntoon, mutta sairaalassa asialle vain naureskeltiin. Tuttavani sanoivat, että ihoni haisi koko ajan aivan muoviselle.
Asunnossa kävi terveysongelmieni vuoksi terveydenhoitaja ja sosiaalityöntekijä, ja hekin totesivat asunnon kosteaksi ja kylmäksi. Ulkopuolinen sisäilmatutkija totesi asunnossa kosteusvaurioita. Reklamoin tilanteesta vuosia vuokranantajalle kirjallisesti, mutta en saanut uutta asuntoa.
Viiden vuoden asumisen jälkeen jouduin lähtemään kodistani evakkoon. Menetin samalla kaikki tavarani, rakkaat muistoni. En voi enää pitää niitä, koska saan niistä oireita.
UUSI ASUNTOKIN ON TEHTY MITEN SATTUU
En ole löytänyt itselleni uutta asuntoa, jossa ei olisi sisäilmaongelmia. Asuin väliaikaisesti teollisuushallissakin, sillä rahat eivät riittäneet muuhun – en saanut apua tilanteeseeni Kelalta enkä kaupungilta. Aloin hallissa parantua, vaikka sielläkään ilma ei ollut ihan kunnossa ja asumisolosuhteet olivat epäinhimilliset. Kun sain vuokrattua asunnon, siellä oli ollut vesivahinko ja ilmanvaihtokanavissa kasvoi hometta. Jouduin lähtemään taas pian pois.
Nyt asun ihan uudessa talossa. Täällä hajosi ilmanvaihtokone pian muuttoni jälkeen, eikä sen jälkeen ilmanvaihto ole ollut kunnossa. Rakenteet eivät ole kuivuneet, ja niistä lähtee hajuja ja kemikaaleja. Olen paljon poissa asunnosta.
Rakentaja ja taloyhtiö väistävät vastuutaan. Koska olen talossa vain vuokralainen, minulla ei ole tehokasta mahdollisuutta vaikuttaa asiaan.
Olen ollut aivan voimaton. Elimistöni ei ole palautunut. Sain astman ja herkistyin aineille, joista en aiemmin saanut mitään oireita. En ole ollut ennen millekään allerginen ja nyt en voi käydä edes kaupassa saamatta pahoja hengitystieoireita. Ihottuma puhkeaa jalkoihin pienestäkin ärsytyksestä. Niistä on otettu koepaloja.
Ihottuma paranee aina, kun voin olla vähän pidempään paikassa, jossa on puhdas sisäilma. Kuukausi sitten olin viikon hirsimökissä majoittumassa ja ihottumat poistuivat eikä keuhkojen kanssa ollut ongelmia. Kun palasin kotiin, kesti vain kaksi päivää ja ihottumat pahenivat ja astmalääkkeet oli otettava taas käyttöön.
Olen joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle kolme vuotta sitten. Sisäilmaongelmaisessa asunnossa alkaneet sairastelu ja pahat niveloireet veivät lopulta työkykyni. Olen yrittänyt panostaa töihin palaamiseen, mutta aina tulee takapakkia, kun en voi enää elää normaalioloissa.
*****
Yritteliäisyydestä huolimatta en ole löytänyt kotia
Ninni, 43 v.
Olen asunnoton. Kesti kauan ymmärtää, että tämä on oikeasti totta. Asunnottomuus on aiemmin ollut minulle hyvin kaukainen asia, ja mielessäni ovat olleet lähinnä median välittämät mielikuvat syrjäytyneistä.
Olen nainen, hieman yli neljäkymmentä. Asiantuntijatehtävissä. Päivät kuluvat töissä, vapaa-ajalla harrastan, tapaan ystäviä ja yritän levätä.
Jätän monille kertomatta sen, ettei minulla ole kotia. Toki kattoja on ollut monenlaisia, mutta ei sellaista, jota voisin kutsua kodiksi ja johon voisin asettua. Asiasta on vaikea puhua, koska olen väsynyt selittämään. Kun kerron asunnottomuudestani, moni katsoo kummissaan.
SAIRASTUMINEN OLI PITKÄN TIEN TULOS
Olen muuttanut sairastumiseni jälkeen kymmeniä kertoja. Viimeksi minulla oli jokin kodiksi kutsuttava yli kymmenen vuotta sitten, työurani alussa.
Aloin sairastella jo opiskeluaikana. Sekä opiskelija-asunnossani, oppilaitoksella että ensimmäisellä työpaikallani oli vakavia sisäilmaongelmia. Olin aivan tokkurassa useamman vuoden, puolet ajasta sairaana. Työelämäni ensivuosina minulle määrättiin lähes kaksikymmentä antibioottikuuria. Yritin olla töissä loppuun saakka.
Vasta myöhemmin ymmärsin, mitä nuo vuodet tekivät keholleni. Aivan kuin minulla ei olisi enää puolustusjärjestelmää. Keuhkoni eivät kestä, limakalvoni hajoavat ja elintoiminnot häiriintyvät. En tiennyt, että näin voi käydä. Oli hirveää asunto asunnolta huomata, että jotakin terveydessäni on murentunut.
MITÄ KODITTOMUUS KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA?
Sairastun nykyisessäkin asunnossani. Yritän olla sieltä mahdollisimman paljon pois. Teen töitä olemalla liikkeellä ja vaihtamalla usein paikkaa – siten pysyn jotenkuten terveenä. Olen kiitollinen työstäni ja selviän siitä näin ihan hyvin.
Viimeisen vuoden aikana olen käynyt noin kahdessakymmenessä asuntonäytössä. Olen soittanut lukuisia tiedustelusoittoja: Millaiset lattiamateriaalit asunnossa on ja onko ollut vesivahinkoja? Millainen ilmanvaihto? Eihän laminaatin alla ole muovimattoa, eihän asuntoa ole vastikään remontoitu? Olen vuokrannut muutamia. Ja sitten parin viikon päästä kerännyt voimia ja soittanut jälleen kerran minuun luottaneelle omistajalle, etten voikaan jäädä asuntoon. Selvittely ja epäonnistuminen kuluttavat voimia joka kerta enemmän.
Sopivan kodin etsiminen käy työstä. En pääse pysähtymään mihinkään. Joudun liian usein luopumaan vapaa-ajasta asunnon etsimisen takia ja aikaa sekä rahaa vievät myös ilmanpuhdistimien hankkiminen, jatkuva pyykkääminen ja muiden terveydelleni olennaisten selviämiskeinojen toteuttaminen.
Olen vaivannut kaikkia läheisiäni hätätilanteissa: Voinko yöpyä luonasi, koska minulla ei ole täksi yöksi paikkaa? Oksennan asunnossani. Saisinko pitää luonasi tavaroita hetken aikaa? Jos menen kotiin, en pysty nivelkipujen vuoksi kävelemään.
PAHINTA ON UUPUMINEN
Huomaan, että tapani ajatella on muuttunut, kun olen joutunut luopumaan tavaroista ja kodista niin monesti: on hyvä, että maallista roinaa on vähän. Muuttaminen on helppoa, ja kun jonain päivänä löydän kotini, siellä tulee olemaan pelkistetty skandinaavinen sisustus. Onneksi identiteetistä ja ystävistä voi pitää kiinni, vaikka maisemat vaihtuvat.
Tilannettani on hankala selittää. Pystyn olemaan monissa paikoissa jonkin aikaa. Työtapaamisissa, seminaareissa, sukulaislasten syntymäpäivillä. Voin yöpyä joissakin hotelleissa ja muutamien ystävien sohvilla, mutta monissa tulen nopeasti kipeäksi. Viimeksi vuokraamassani asunnossa olin kuumeessa kahden yön jälkeen. Viimeisestä työmatkasta selvisin, mutta sen jälkeen makasin poskiontelontulehduksessa. Käyn usein toipumislomilla etelän ilmastossa sietokykyä nostamassa.
Olen kyllä löytänyt sopivia asuntoja, mutta onni ei ole ollut myötä. Muutamaan minulla ei ole ollut varaa, ja osa taas ei ole ollut kaupan tai vuokrattavissa. Yhdessä sattui vesivahinko yläkerrassa puolen vuoden asumisen jälkeen.
Olen tavannut vertaisryhmissä monia kaltaisiani. Usein mietimme, kuinka kauan näin voi jaksaa. Asunnon etsimiseen, muuttamiseen ja sairastamiseen menee niin paljon aikaa, että sen ohessa pystyn juuri selviämään työstä, mutta lepääminen ja vapaa-aika jäävät aika vähiin. Rakkaista asioista voi luopua hetkeksi, mutta kun vuodet vierivät välitilassa, millainen ihmisestä tulee? Vahvistumisen ja haurastumisen raja on lopulta aika ohut. Pelkään voimien loppumista − monella kohtalotoverilla ne ovat jo loppuneet. Olemme tilanteessa, josta emme selviä yksin ja johon tarvitsemme yhteiskunnan apua.
*****
Ninnin ja Satun nimet on muutettu. He haluavat kertoa tarinansa nimettömänä lisäkuormitusta välttääkseen.
Lue lisää sisäilmakodittomuudesta
Sisäilmaan liittyvä kodittomuus tilastoihin:
https://homepakolaiset.fi/2018/10/sisailmakodittomuus-tilastoihin/
Kirjoituksessa kerrotaan, millaisissa asuntotilanteissa sisäilmasta sairastumisen vuoksi eletään ja pohditaan tarvetta selvittää tämän kaltaisesta kodittomuudesta kärsivien määrä Suomessa.
Sisäilmasairaille soveltuvia rakennuksia? Ongelman ymmärtämisen ABC: https://homepakolaiset.fi/ammattiryhmille/rakentaminen/
Sivulla käsitellään sisäilmasta sairastuneille soveltuvaa rakentamista. Millaista tällainen rakentaminen voisi olla ja miten sitä voitaisiin kehittää?
Tukea ja apua sairastuneelle:
https://homepakolaiset.fi/sairastuneelle/apua-ja-tukea/
Sivulta löydät linkkejä mm. erilaisiin vertaisryhmiin ja neuvontapalveluihin.
”Olemme havainneet, että vaikka sisäilmaongelmista puhutaan paljon, on työpaikoilla puutteellisesti tietoa ja keinoja tukea sisäilmasta sairastuneiden ja oireilevien työntekijöiden työssä jatkamista,” sanoo Katja Pulkkinen, Homepakolaiset ry:n toiminnanjohtaja.
