Sisäilmaongelmissa erilaiset tekniset mittaukset ja ihmisen kuuntelu ovat toisiaan täydentäviä paloja. Kumpaakin tarvitaan. Kokemusten kunnioittaminen pitää kaivaa roskakorista ja hyödyntää sitä systemaattisesti ratkaisujen etsimisessä.
Helsingin Sanomat uutisoi 29.3.2019 Tehtaankadun ala-asteesta:
Lapsilla ja opettajilla on ollut muun muassa pahenevia hengitystieoireita, astmaoireita, päänsärkyä, migreeniä, iho-oireita ja pahoinvointia. (..) Kaupungin mukaan löydökset eivät aiheuta haittaa tiloissa oleskeleville lapsille ja koulun työntekijöille eikä niitä pidetä varsinaisina vaurioina. (..) Riskiarviossa pitää arvioida kokonaisuutta, eli rakennuksessa olevia altistumisolosuhteita ja sitä, mikä on rakennuksessa oleskelevien terveyden tila.
Valitettavan tyypillinen tilanne, jossa ratkaisuihin ei päästä, sillä käytäntö ja teoria eivät kohtaa. Todellisuus ohitetaan toteamalla, ettei se ole mahdollinen.
Toinen esimerkki 2000-luvulta: Uudessa koulurakennuksessa, jossa liimat ja muovimatot hajoavat märän betonin päällä, sekä lapset että opettajat ovat huonovointisia. Poissaoloja on kaikilla paljon ja työteho on laskenut. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sanoo: materiaalipäästöt eivät ole meillä ongelma, pitoisuudet ovat pieniä, näyttöä terveyshaitoista ei ole, resursseja laajemmalle rakennusmaterialipäästöjen selvittämiselle suomalaisissa rakennuksissa ei riitä, oirekyselyihinkään ei oikein voi luottaa.
Tällainen kommentointi on valitettavan irtautunut todellisuudesta. Se on ongelmien ratkaisun lykkäämistä, jolle ei ole tieteellisiä eikä inhimillisiä perusteita, kansantaloudellisista puhumattakaan. Miksi ihmeessä meillä toimitaan näin?
Aliarviointi tuhoaa työrauhan
On selkeät syyt sille, että suomalaisissa rakennuksissa sairastetaan. Koulurakennuskanta ja pikaisesti kaupungistumisen hallitsemiseksi pystytetyt betonilähiöt ovat elinkaarensa päässä. On kaikille selvää, mitä erilaisista laastarihoidoista on seurannut. Rakennusten huolloissa on epäonnistuttu, korjauksia on lykätty tai tehty väärin, uusia rakennuksia pystytetty sateessa, otettu testaamatta käyttöön jos minkämoisia rakenneratkaisuja, kemikaaleja käytetty holtittomasti, ilmanvaihtojärjestelmät ovat olleet liian monimutkaisia pienten ihmisten käsiin ja niin edelleen.
Kuitenkin meillä mm. kansallisessa sisäilmaohjelmassa linjataan, että sisäilmaan liittyvä oireilu on usein toiminnallista (=psykologista) ja että ihmisiä pitää nyt kaikin voimin rauhoitella. Mietitään suurella rahalla, miten ’homehysteria’ saadaan kuriin.
Ihmisten aliarviointi on vuorovaikutuksen ja ratkaisujen tuho. Hetkellä, jolloin kipeästi pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ratkaisujen löytämisessä, yritetään vielä sulkea silmät ongelmilta. Tämä on kapeakatseista, näköalatonta ja taitamatonta toimintaa. Ei ihme, että luottamus ja työrauha on kadoksissa.
Asiallista valtakunnallista ohjausta tarvitaan
Työpaikoilla, oppilaitoksissa ja erilaisissa palveluissa työskentelevissä on paljon potentiaalia: sairastuneita kohtaavat haluavat auttaa ratkaisujen löytymisessä. Harvalla on kuitenkaan aikaa ja mahdollisuuksia kehittää vaikuttavia ratkaisuja omassa työympäristössään, perustyö on jo tarpeeksi kuormittavaa.
Näille ammattilaisille tarjotaan työvälineeksi valtakunnallisia suosituksia, ohjeita ja linjanvetoja, joissa sisäilmaoireiluun suhtaudutaan kieltävästi. Osa kenttätoimijoista niitä kuunteleekin.
On valtava resurssihukka, että kenttätoimijoita ei tueta oikeaan ongelmanratkaisuun. Siksi sairastuneiden avunsaanti on täysin sattumanvaraista ja törmää usein seinään.
Uusissa ohjelmissa ja hoitosuosituksissa vanha suositus ihmisten kuuntelusta on heitetty romukoppaan. Sen sijaan yksi pääviesteistä on, että ihmisen kokemuksella ei ole merkitystä – se johtaa harhaan. Teknisille mittareille on annettu isännän rooli, vaikka ne ovat vasta keskenkasvuisia, oli sitten puhe rakennusten tai ihmisten tutkimisesta. Ja usein mittareitakin hyödynnetään vajavaisesti.
Vaikka rakennusten ongelmakohtia voidaan tutkimuksilla löytää, ollaan vielä aika kesken siinä, mitkä aineet, määrät ja olosuhteet tässä kaikessa voivat yhdistyä terveyshaittoihin. Esimerkiksi mikrobi- ja rakennusmateriaaliperäisen altistumisen tutkimiseen ei ole validoituja, kattavia, toimivia menetelmiä, joilla rakennusten ongelmat saataisi yhdistettyä terveyshaittoihin. Eivät kehitteillä olevat eivätkä virallistetut menetelmät tarjoa aukotonta välinettä terveyshaittojen hahmottamiseen – ongelmakohtien ja aineiden kirjo on nykyään niin valtava. Monissa tutkimuksissa ja tutkijayhteisön keskusteluissa on käsitelty mittausmenetelmien keskeneräisyyttä ja kehitystarpeita mm. 1-6. Sama keskeneräisyys koskee ihmisen tutkimista terveydenhuollossa.
Ihmisten ongelmia ratkaisemassa?
Tutkimusmenetelmiä kehitetään koko ajan, mutta ongelmien kanssa kamppaillaan nyt. Kun sisäilmaongelmia ei saada haltuun, kaikki osalliset kärsivät ja väsyvät.
Meillä oli vielä vanhassa home- ja kosteusvaurioita koskevassa hoitosuosituksessa (Majvik II) maininta ihmisen kuuntelusta: tulee huomioida muun diagnostiikan lisäksi ihmisen oma näkemys oireista ja niiden syistä.
Tämän hyvän ohjenuoran hylkääminen on ollut kohtalokasta.
Sairastuneet ovat ahdingossa ja haluavat apua. Näemme potilasjärjestössä, että suurin osa ihmisistä on ratkaisukeskeisiä. He haluavat löytää heikentyneeseen terveydentilaansa ratkaisut, jotta voivat jatkaa elämäänsä: tehdä töitä ja käydä koulua, olla hyvävointisia. Tähän he tarvitsevat tukea. Mutta kun he sitä vaativat, se koetaan hassulla tavalla raskaaksi tai jopa hysteeriseksi, sen sijaan että tarjottaisi oikeasti keinoja eteenpäin pääsemiseksi. Vyyhti on valmis.
Olemme potilasjärjestönä systemaattisesti keränneet tietoa ihmisiltä ja kehittäneet keinoja ja malleja, jotka toimivat käytännön tilanteissa. Palaute, joka meille potilasjärjestöön tästä käytännön avun tarjoamisesta tulee, on kiittävää: ongelmista saadaan ote ja päästään eteenpäin.
Miksi virallinen Suomi ei voi tarjota ihmisille konkreettista apua ongelmien kieltämisen sijaan? Kuntoutumiseen tarvitaan tosielämässä toimivia ratkaisuja. Systemaattiselle kokemusasiantuntijuuden hyödyntämiselle nyrpistetään kuitenkin sisäilmaohjelmissa nenää. Haluammeko vaikuttavuutta – vai millä tarkoituksella liikkeellä ollaan?
Kaikki ovat väsyneet keinottomuuteen
Maailmalla tapahtuu hyviä asioita, joita olisi hyvä meilläkin huomioida. Tutkimusta tulee koko ajan lisää ja sisäilman terveyshaitoista käydään hyvää keskustelua. Tietoa karttuu monelta rintamalta. Esimerkiksi monissa maissa selvitetään, mitä ylipäänsä 2000-luvun sisäilmassa on – rakentamistavathan ovat muuttuneet radikaalisti myös muualla kuin Suomessa. Nyt tätä tutkitaan, ja keskustelua käydään näiden eri aineiden terveysvaikutuksista. Myös koko monimutkaisen cocktailin yhteisvaikutukset ovat vihdoin nousseet kunnolla keskiöön mm. 1,2. Tietoaukoista puhutaan: sekä homeiden että kemikaalien osalta on sanoitettu kohtia, joita pitää täydentää ja joista ei vielä ole tarpeeksi tietoa laajempien riskinarvioiden tekemiseksi 1-6. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että riskejä ei olisi, päinvastoin.
On kestämätöntä, että Suomen valtakunnallisissa sisäilmaohjelmissa yritetään täyttää tietoaukkoja taivuttamalla sisäilmaoireilu ”toiminnalliseksi”. On jopa esitetty, että missään muualla ei ole tällaista ”homehysteriaa” kuin Suomessa, että sisäilmaongelmien kanssa ei muualla kamppailla. Se on hyvin kaukana totuudesta.
Kaikki ovat väsyneitä tällaiseen. Pyydämme asiallista vastuunkantoa ja kentän toimijoiden tukemista, esimerkiksi seuraavin tavoin:
- Käynnistetään keskustelu siitä, mitä sisäilma-asioihin liittyvät tietoaukot ovat ja miten tiedon puute huomioidaan tekemisessä ja ratkaisujen etsimisessä.
- Hyödynnetään aktiivisesti olemassa olevaa tietoa. Pienen maan pitää hyödyntää sitä myös ulkomailta.
- Tunnustetaan, että ihminen on vielä ylivoimaisesti paras mittari, ja tehdään ratkaisuja ihmisten parhaaksi. Seurataan vaikuttavuutta monin tavoin ja monilla tasoilla.
- Tarjotaan kentällä sairastuneita kohtaaville eri alojen ammattilaisille sellaisia työkaluja, jotka toimivat käytännön tilanteissa ja kohtaamisissa ratkaisuja edistäen.
Sisäilma-asioissa ratkaisut lähtevät tosielämän tilanteista systemaattisesti oppien. Jos ratkaisuihin halutaan edetä nopeasti, ei tutkimustietoa voi yksin asettaa kuljettajan paikalle, sillä sitä on vajavaisesti.
Katja Pulkkinen
Toiminnanjohtaja, Homepakolaiset ry (2017-2019)
Lähteitä ja lisälukemista:
1. National Academy of Science, engineering and medicine (2017). Microbiomes of the Built Environment: A Research Agenda for Indoor Microbiology, Human Health, and Buildings.
2. Indoor Air Toxicology 16-18.9.2018: International Conference on Risk Assesment of Indoor Air Chemicals. Konferenssikooste: Sisäilman kemikaaleista keskusteltiin Berliinissä, Homepakolaiset ry.
3. World Health Organization, 2009: Guidelines for Indoor Air Quality: Dampness and Mould. WHO, Geneva, Switzerland.
4. Corsi, R. L. (2015) Connect or stagnate: the future of indoor air sciences. Indoor Air.
5. Nevalainen, Taubel ja Hyvärinen (2015). Indoor fungi: companions and contaminants. Indoor Air.
6. National Research Council (2012). Exposure Science in the 21st century – a vision and a strategy. The National Academies Press, Washington DC.
