Kirjoittajan arkistot:Homepakolaiset

Sisäilmaoireilu kuormittaa työpaikoilla – Laaja tietopaketti ratkaisuista julkaistu

Homepakolaiset ry on laatinut esimiehille, työterveyshuolloille ja muille työelämätoimijoille suunnatun materiaalipaketin, jossa kuvataan oppain ja videoin sisäilmasta sairastuneiden työntekijöiden työssä jatkamisen keinoja. Työvälineitä tarjoamalla järjestö haluaa edistää työhyvinvointia ja vähentää sairastuneille ja työpaikoille aiheutuvaa kuormitusta.

Ihminen katsoo tablet-tietokoneelta pöydän ääressä, joka on täynä tilastopapereita.”Olemme havainneet, että vaikka sisäilmaongelmista puhutaan paljon, on työpaikoilla puutteellisesti tietoa ja keinoja tukea sisäilmasta sairastuneiden ja oireilevien työntekijöiden työssä jatkamista,” sanoo Katja Pulkkinen, Homepakolaiset ry:n toiminnanjohtaja.

Tähän tiedontarpeeseen on nyt tarjolla sivusto, joka sisältää mm. oppaita, videoita, muistilistoja ja tapausesimerkkejä. Tietopaketti keskittyy nimenomaan ihmisten tilanteiden ratkaisuihin. ”Emme tarjoa rakennusten tutkimiseen ja korjaamiseen liittyvää tietoa, sillä sitä on jo saatavilla. Sen sijaan sisäilmasta jo sairastuneiden huomioiminen työelämässä on alue, johon ei ole oikein ollut tarjolla tietoa ja käytännön vinkkejä. Valitettavan usein kuulemme, että helppojakaan työssä jatkamisen keinoja ei huomata hyödyntää.”

Yleisestä keskustelusta ovat puuttuneet kannustavat selviytymistarinat sekä konkreettiset ratkaisut työssä ja kotona. Nyt julkaistu paketti sisältää esimerkiksi videoita, joilla kerrotaan vakavastikin sisäilmasta sairastuneiden työntekijöiden onnistuneesta kuntoutumisesta sairauslomilta takaisin tuottavaan työhön.

Hyvä sisäympäristö tukee työtehoa ja hyvinvointia

Sisäilmaan liittyvä oireilu on yleistä. Vuonna 2017 tehdyssä FinTerveys-tutkimuksessa ilmeni, että noin 500 000 työikäistä oli kokenut eriasteisia sisäilmaan liittyviä oireita työpaikalla viimeisen vuoden aikana. Tämä on n. 15 % kaikista työikäisistä. Työnantajalle tästä aiheutuu kustannuksia ja lisätyötä, ja oireilevalle tilanne on yhtä hankala ja kuormittava.

”Viimekädessä tarvitaan tietenkin terveellisiä rakennuksia, mutta nyt ollaan tilanteessa, jossa tarvitaan lisäksi nopeita käytännön keinoja työpaikoilla. Usein nämä keinot eivät ole mitään rakettitiedettä, vaan apua saadaan oireiden paremmasta tunnistamisesta, avoimesta keskustelusta työyhteisössä ja joustavasta ratkaisujen hakemisesta yhdessä kaikkien osallisten kesken,” Pulkkinen sanoo.

Moni on pystynyt jatkamaan työssä esimerkiksi tilanvaihdon ja osittaisen etätyön, sopivien laite- ja huonekaluvalintojen, siivousaineiden vaihtamisen ja työnkuvan muokkaamisen avulla. Työkokeiluja ja ammatillista kuntoutusta voidaan hyödyntää vakavammin oireilevien kohdalla ratkaisujen hakemisessa.

Terveellisen sisäympäristön on havaittu vaikuttavan merkittävästi työtehoon, ongelmanratkaisuun ja strategiseen ajatteluun. Pulkkinen alleviivaa, että terveellisistä työolosuhteista huolehtiminen on nykypäivää ja monet työnantajat ovat jo kiinnostuneita sisäilma-asioista osana menestyvää työyhteisöä.

”Tämä ei koske vain sisäilmasta oireilevia, vaan kaikkia työntekijöitä. Hyvistä sisäilmaolosuhteista huolehtiminen on työnantajan etu.”

Linkki tietopakettiin: https://homepakolaiset.fi/ammattiryhmille/tyoelama/

Lisälukemista

Tietoa terveiden tilojen vaikutuksista työkykyyn

Lisätietoa tutkimuksesta: Green environments linked with higher cognitive function scores.
Avaa tästä.

Sisäilmaoireiden yleisyys työpaikoilla

Sisäilmaoireilun yleisyyttä selvitettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Finterveys-tutkimuksessa 2017 (s. 90-91). Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa – FinTerveys 2017-tutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Avaa tästä.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Vanhempien ja kunnan yhteistyö kannattaa

Näkökulmia – Vierailijablogi
Sarjassa sisäilma-asioiden parissa toimivat kertovat, mitä sisäilma-asioiden tiimoilla tapahtuu ja millaisten asioiden kanssa he omassa roolissaan työskentelevät. Sarja alkaa tällä kirjoituksella.

Tiina Julin
Tuusulan sisäilmajaoston puheenjohtaja

Tuusulassa vanhemmat järjestäytyivät sisäilmajaostoksi, joka keskustelee kunnan kanssa säännöllisesti. Sisäilma-asioiden hoidossa on harpottu isoin askelin eteenpäin.

Tuusulan sisäilmajaosto perustettiin reilu kaksi vuotta sitten. Jaoston perustamisen aikaan sisäilmailmapiiri oli ollut kunnassa vuosia mielestämme vähättelevä, ongelmia ei myönnetty eikä kouluja ja päiväkoteja tutkittu eikä korjattu riittävän laajasti. Yksittäiset vanhemmat taistelivat lapsilleen puhtaita koulu- ja päiväkotitiloja.

Vanhemmat ja asiantuntijat yhdistyivät

Laadin tuolloin reilut kaksi vuotta sitten muutaman muun koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmista huolestuneen kuntalaisen kanssa kuntalaisaloitteen sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi. Toimitimme aloitteen vaadittavien allekirjoitusten kera kuntaan. Perustimme lisäksi Facebookiin keskusteluryhmän ja järjestimme kuntalaisille sisäilmaillan, joka keräsi runsaan huolestuneiden vanhempien joukon lisäksi paikalle kunnan tilakeskuksen ja sivistystoimen väkeä. Illasta tehtiin myös lehtijuttu paikallislehteen ja onnistuneen illan jälkeen minä ja joukko aktiivisimpia kuntalaisia päätimme perustaa Tuusulan sisäilmajaoston.

Toukokuussa 2017 käynnistimme toiminnan Hengitysliittoon kuuluvan Sisäilmasta sairastuneet -yhdistyksen alaisuudessa ja minä ryhdyin jaoston puheenjohtajaksi.

Jaostoon kuuluu meidän sisäilmasta huolestuneiden ja aktiivisten vanhempien lisäksi luottamushenkilöitä ja sisäilma-asiantuntijoita.

Perustimme jaostolle Facebook-sivun tiedottamiseen ja tiedon jakamiseen ja aloimme tehdä vaikuttamistyötä. Aloitimme yhteistyön sivistystoimen ja tilakeskuksen kanssa ja olemme siitä lähtien kokoontuneet säännöllisesti keskustelemaan. Kuulemme kunnan suunnitelmista, nostamme epäkohtia esiin, teemme kannanottoja tutkimuksista sekä ehdotuksia käytäntöjen parantamiseksi. Joissain asioissa olemme tulleet kuulluiksi, mutta joihinkin toivomme edelleen muutosta. Tärkeä osa työtämme on jakaa kuntalaisille tietoa sisäilmaongelmista ja niiden aiheuttamista oireista. Tietoa ja ymmärrystä on nimittäin edelleen liian vähän. Haluamme myös tukea ja auttaa vanhempia sisäilmaongelmissa.

Edistysaskelia

Viimeisen kahden vuoden aikana sisäilma-asiat ovat menneet kunnassa eteenpäin. Jaoston toiminta ja olemassaolo ovat varmasti vaikuttaneet ainakin osaan edistysaskelista.

• Kaksi vuotta sitten laadittuun pormestariohjelmaan kirjattiin nollatoleranssi sisäilmaongelmiin liittyen.

• Kunnassa päätettiin, ettei kunnan rakennusten ilmanvaihtoa suljeta koskaan kokonaan.

• Kuntaan on perustettu useita kohdekohtaisia sisäilmatyöryhmiä, joissa on myös vanhempien edustus.

• Kunnan verkkosivuilla on nykyään sisäilma-asiat -sivusto, jossa julkaistaan paitsi kunnan sisäilmatyöryhmän ja kohdekohtaisten ryhmien kokousmuistiot myös sisäilmatutkimuksiin liittyvät uudet raportit.

• Tiedottaminen sisäilma-asioista on parantunut huomattavasti.

• Erittäin hieno edistysaskel on uusi palveluverkkosuunnitelma, jonka myötä lähivuosina poistuu useita käyttöikänsä päässä olevia tai sisäilmaongelmaisia kouluja ja päiväkoteja uusien rakennusten tieltä.

• Väistötiloja on tullut ja tulossa lisää.

• Tuusula lähti mukaan SataKunta-hankkeeseen ja aikoo toteuttaa lähivuosina hankkeeseen liittyvän oirekyselyn koko kunnassa.

• Kaksi kuntamme koulua ovat mukana Hengitysliiton, Vanhempainliiton ja Homepakolaisten Ratkaistaan yhdessä! -hankkeessa.

Kehitystarpeita

Näiden kahden vuoden aikana julkisuuteen on kuitenkin noussut uusia sisäilmaongelmaisia kouluja ja päiväkoteja, ja tuntuu siltä, että ongelmat kunnassa vain paisuvat. Siksi ongelmiin pitäisi mielestämme reagoida entistä nopeammin, jotta altistumiskierre saataisiin katkaistua. Ongelmiin tartutaan edelleen joissain tapauksissa mielestämme liian hitaasti ja ratkaisut kestävät. Lisäksi kunta aikoo edelleen säilyttää osia sisäilmaongelmaisista rakennuksista, vaikka vaihtoehtona olisi rakentaa kokonaan uusia.

Muutamat lapsista ovat jo sairastuneet niin vakavasti, että riittävän puhtaita koulutiloja on vaikea löytää. Kunta on kuitenkin järjestänyt näille oppilaille muun muassa etäopetusta videoyhteyden välityksellä, mikä on erittäin hienoa. Jaostolla on kuitenkin suuri pelko siitä, että koska altistusta on monilla lapsilla kertynyt jo useiden vuosien ajan ensin päiväkodista ja sitten koulusta, vakavasti oireilevien määrä tulee kasvamaan ennen uusien koulujen ja päiväkotien valmistumista.

Myös kuntalaisten tietoisuutta täytyy parantaa entisestään. Vaikka tiedotus ja tietoisuus ovat lisääntyneet huomattavasti, sisäilmaongelmat ja oman lapset oireet tulevat edelleen monille vanhemmille yllätyksenä. Monet eivät edelleenkään ymmärrä, että lapsen jatkuva sairastelu tai selittämättömät oireet voisivat johtua sisäilmasta. Monilla vanhemmilla ei myöskään ole tietoa siitä, että pitkä altistuminen voi johtaa vakaviin sairauksiin ja tehdä normaalista elämästä vaikeaa. Sitä emme toivo yhdellekään lapselle.

Tuusulan sisäilmajaostolla riittää siis edelleenkin työsarkaa.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Sisäilmakodittomuus saatiin ensimmäistä kertaa hallitusohjelmaan – Homepakolaiset ry toivoo, että selvitystyö johtaa pilottihankkeisiin

Hallitusohjelma tekee sisäilmasta sairastumisen vuoksi kotia etsivien tilanteen näkyväksi ensimmäistä kertaa koskaan. Yhdistys toivoo selvitystyön käynnistyvän ripeästi ja siinä hyödynnettävän monialaisesti terveellistä rakentamista tuntevien asiantuntemusta.

Nainen sateessa katselee puistossa kaukaisuuteen sateenvarjon alla.

Monien muiden sisäilma-asioihin liittyvien kirjausten ohella hallitusohjelmassa esitetään selvitettäväksi, voiko valtio tukea puhtaiden asuntojen rakentamista sisäilmasta sairastuneille.

”On valtavan merkittävä ja toivoa herättävä signaali, että sisäilmaongelmien vuoksi kodittomina ja asuntokierteessä olevien tilanne on nostettu hallitusohjelmaan”, sanoo Homepakolaiset-yhdistyksen toiminnanjohtaja Katja Pulkkinen.

Homepakolaiset-yhdistys on tehnyt pitkäjänteistä työtä tilanteen edistämiseksi, ja piti asiaa aktiivisesti esillä myös vaaliteemoissaan.

Erityisen puhtaita asuntoja tarvitaan ihmisille, jotka ovat altistuneet vaikeille sisäilmaongelmille ja sen vuoksi sairastuvat normaalia herkemmin sisäilman epäpuhtauksista. Sekä kosteusvauriohomeet että rakennusmateriaaleista vapautuvat kemikaalipäästöt ovat yleisiä nykyrakennuskannassa. Tällaisille tekijöille herkistyneille ihmisille asunnon löytyminen voi muuttua haasteelliseksi. Osa sairastuneista elää tämän vuoksi hyvin hankalissa ja kuluttavissa elämäntilanteissa.

Sisäilmaongelmien vuoksi asuntoa etsivät ovat uudenlainen kodittomien ryhmä, joka ei aiemmin ole mahtunut virallisesti mukaan asuntotyöhön ja asunnottomuusohjelmiin.

”Kyse on ihmisistä, joiden tilanne on pitkään ollut yhteiskunnallisesti näkymättömissä”, Pulkkinen sanoo. Asian huomioiminen hallitusohjelmassa on yhteiskunnallisesti merkittävä suunta ja rohkaiseva viesti yhdenvertaisuudesta tämän kaltaisten haasteiden kanssa kamppaileville.

”Pidämme tätä myös työvoimapoliittisesti järkevänä toimena, sillä monella pitkittyneet asunto-ongelmat syövät työkykyä. Koska nämä ongelmat ovat aina yleisempiä, näemme niiden huomioimisen yhteiskunnallisesti kannattavana”, Pulkkinen sanoo.

Yhdistys näkee positiivisena, että sisäilmasta sairastuneille suunnatun rakentamisen tukemisesta käynnistetään aluksi selvitys.

”Kyseessä on yksi esteellisyyden muoto, joka pitää rakentamisessa huomioida aivan kuten muutkin rakentamiselle erityisiä vaatimuksia asettavat toimintarajoitteet. Aihe on hankala, ja sen ratkaisemiseksi tarvitaan yhteistyötä. Toivomme, että selvitystyö saadaan ripeästi käyntiin ja että siinä hyödynnetään monialaisesti terveellistä rakentamista tuntevien asiantuntemusta. Tämä on tärkeää, jotta konkreettisiin ratkaisuihin ja rakennuspilotteihin ihmisten tilanteen helpottamiseksi voidaan edetä pian.”

Yhdistys aikoo seurata tarkasti selvityksen toteuttamista ja tarjoaa asiantuntemustaan selvitystyön avuksi.

Lisätietoa sisäilmasta sairastuneiden tilanteesta ja ratkaisumahdollisuuksista:

Sisäilmasairaille soveltuvia rakennuksia? Ongelman ymmärtämisen ABC

Sisäilmakodittomuus tilastoihin

Terveellisen rakentamisen markkinat ovat pian trendi – samalla virheinvestointien riski kasvaa

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Selvitämme sisäilmasta sairastuneiden lääkärikokemuksia

Vastaa ja vaikuta!

Haluamme tietää, millaisia kokemuksia sisäilmasta oireilevilla/sairastuneilla on lääkärikäynneistä. Selvitämme nyt potilasryhmän kokemuksia lyhyellä kyselyllä. 

Julkaisemme kyselytuloksista koosteen sivuillamme ja toimitamme tulokset tiedoksi myös Terveet Tilat 2028 -ohjelman vastuuhenkilöille.

Voit vastata kyselyyn sunnuntai-iltaan 26.5.2019 asti sähköisesti täällä. Edit: Kyselyaika on päättynyt, kiitos kaikille vastaajille!

Voit myös käydä vastaamassa lomakkeeseen teltallamme Maailma kylässä -festivaaleilla 25.-26.5.2019.

Lämmin kiitos vastauksestasi!

 

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Yhdistys Maailma kylässä -festareilla 25.-26.5.2019

Tervetuloa kyläilemään ja vaikuttamaan Homepakolaiset ry:n teltalle!

Osallistumme tänäkin vuonna Maailma kylässä -tapahtumaan Helsingin Kaisaniemessä 25.-26.5.2019. Olemme mukana omalla teltalla, jossa vieraileville on tarjolla juttuseuraa, tietoa, julkaisuja ja mahdollisuuksia vaikuttaa.

Aukioloajat:
La 25.5. klo 11-21
Su 26.5. klo 11-19

Kerro kokemuksistasi terveydenhuollossa

Teltaltamme löytyy kesäisen keltainen messupostilaatikko, jonka kautta voit osallistua vaikuttamiseen.

Viime vuonna keräsimme messupostilaatikkoomme vastauksia siitä, millaista tietoa sisäilma-asioista kaivataan. Välitimme tiedot päättäjille.

Tänä vuonna selvitämme kokemuksia terveydenhuollossa. Haluamme tietää, millaisia kokemuksia sinulla on lääkärikäynneistä sisäilmasta oireiluun/sairastamiseen liittyen.

Jos et pääse täyttämään kyselyä teltalle, voit vastata siihen sunnuntai-iltaan (26.5.2019) asti sähköisesti täällä. Kysely on anonyymi.

Julkaisemme yhteenvedon tuloksista ja toimittamme sen myös Terveet Tilat 2028 -toimintaohjelman vastuuhenkilöille.

Tapahtumatiedot facebookissa:

Liity tapahtumaan facebookissa täällä.

Mistä telttamme löytyy?

Sama paikka kuin viime vuonna, Suihkulähteen ja suuren Mahdollisuuksien tori -teltan välimaastossa:

Avaa kartta pdf-muodossa omaan välilehteen.

Tunnelmia viime vuodelta

Yhdistyksen työntekijät mukana Maailma kylässä -festivaaleilla esittelemässä Homepakolaisten toimintaa.

Esittelypöydästä löytyy kaikki yhdistyksen esitteet ja julkaisut.

Lue lisää: Viime vuoden viestintäkyselyn tulokset.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Vaalikeskustelu: Sisäilmasairaan asema nyt ja tulevaisuudessa

26.3.2019 järjestetään Laurea-ammattikorkeakoulun Hyvinkään kampuksella (Uudenmaankatu 22, Hyvinkää) Sisäilmasairaan asema nyt ja tulevaisuudessa -vaalipaneeli. Osallistumme vaalikeskusteluun alustuksella ja kysymyksin.
Iltalehden IL-TV esittää tilaisuuden suorana live-streamina (nauhoite katsottavissa täällä).

Ohjelma:

15.00 Yritystori avautuu, kahvitarjoilu

Ohjelma alkaa kolmella alustuksella:

15.30 Tervetuloa Laureaan; markkinointi- ja yhteiskuntasuhteiden johtaja Teemu Ylikoski
15.45 Suomen hajuste- ja kemikaaliyliherkät ry, tapahtumatuottaja Reetta Lappalainen (katso täällä)
16.00 Homepakolaiset ry, toiminnanjohtaja Katja Pulkkinen (katso täällä.)

Vaalikeskustelu:

16.10 Järjestöt kysyvät, eduskuntavaaliehdokkaat vastaavat. Kysymyksiä ehdokkaille eri teemoista esittävät mm. OAJ, Juko ry, Homepakolaiset ry, MLL/Suomen Vanhempainliitto, Suomen ev.lut. kirkko.
17.30 Kahvitauko ja mahdollisuus tutustua yritystoriin
18.00 Vaalikeskustelu jatkuu. Keskustelun päätteeksi on aikaa myös yleisökysymyksille.

19.45 Tilaisuus päättyy.

Järjestöjen kysymykset löytyvät videolta kohdista: Homepakolaiset sisäilmasta sairastuneiden tilanteesta terveydenhuollossa (1h 15min), OAJ siitä, miten kuntien mahdollisuudet sisäilmaongelmien annaltaehkäisyyn turvattaisiin (1h 28min),  Juko ry ammattitautipäätösten ja -lain muutostarpeesta 1h 54min, MLL/Suomen Vanhempailiitto sisäilmasta sairastuneiden lasten oppimisen tuen järjestämisestä (2h 52min), Kirkon diakonian avustusrahasto homeloukkuun päätyvien terveyshaitta-avustusten palauttamisesta (3h 09min).

Arjen kemikaalit -seminaarit saavat suuren suosionsa vuoksi jatkoa! Tällä kertaa tapahtuma rakentuu vaalikeskustelun ympärille ja teemana on sisäilmasairaiden yhdenvertaisuus ja asema yhteiskunnassa. Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös yritystori. Tule kuulemaan, mitä ehdokkaat ja puolueet todella ajattelevat sisäilmasairaiden tilanteesta ja sen ratkaisumahdollisuuksista. Tapahtumaa on mahdollisuus seurata myös streamin kautta. Järjestöistä kysymyksiä esittävät OAJ, Suomen Vanhempainliitto, MLL, Suomen ev.lut kirkon diakonia, JUKO ry ja Homepakolaiset ry.  Tulethan tuoksutta! Mukana tapahtumassa: Otto Andersson (RKP), Johanna Karimäki (VIHR), Ulla Kaukola (SDP), Outi Lankia (KESK), Meri Leena (PS), Olli Polo (SIN), Kari Tolvanen (KOK), Tiina Tuomela (KD), Mika-Erik Walls (VAS)Tervetuloa! Ilmoittaudu tästä.

Tapahtuman sivut facebookissa.

Päivitys 28.3. Lisätty linkit esityksiin.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Eduskuntavaalit 2019

Vaikuta sisäilmasta sairastuneiden tilanteeseen

Homepakolaiset ry on tehnyt pitkään työtä sisäilmasta sairastuneiden ja heitä kohtaavien tilanteen parissa. Olemme koonneet alle kolme keskeisintä aihealuetta, joiden kehittämiseen tarvitaan nyt poliittista tahtoa ja osaamista. Voit jakaa vaaliteemojamme sekä ennen että jälkeen vaalien. Toivomme näkevämme näitä aihealueita tulevan hallituksen työlistalla.

1. Sisäilmasta sairastuneet mukaan asuntopolitiikkaan ja asunnottomuustyöhön

Sisäilmasta sairastuneista on muodostunut merkittävä asunnottomien joukko, jota ei nykyisellään huomioida asuntopolitiikassa. Sopivan asunnon puute hankaloittaa tervehtymistä ja työssäkäyntiä. Sisäilmasta sairastuneet tulee ottaa mukaan yhdeksi asuntopolitiikan kohderyhmäksi.

Moni homeille ja rakennusmateriaalien kemikaaleille altistunut kokee hankalaksi löytää asuntomarkkinoilta sellaista kotia, jossa selviäisi terveenä.

Ongelmien syyt löytyvät mm. korjausrakentamisen laatuongelmista, rakentamisen kemikalisoitumisesta ja uudisrakentamisen heikosta tasosta. Ongelmat korostuvat erityisesti heillä, joilla sairastuminen on alentanut sietokykyä rakennetun ympäristön epäpuhtauksille.

Sen vuoksi moni sisäilmaongelmille altistunut elää pitkittyneessä muuttokierteessä. Moni myös joutuu sopivan asunnon puuttuessa asumaan asunnossa, joka romuttaa oman terveyden ja työkyvyn. Jonkin verran ihmisiä asuu myös ulkona, parvekkeilla tai ulkomailla, joko pysyvästi tai väliaikaisesti. Kyse on tavallisesti henkilöistä, joiden asunnonhakutaidoissa ei ole ongelmia ja jotka olisivat aivan työkykyisiä, jos heille järjestyisi terveellinen asunto. Sopivaa asuntoa ei vain rakennuskannasta löydy.

Sisäilmasta johtuvaa kodittomuutta ei kuitenkaan ole tutkittu – ei laadullisesti eikä määrällisesti.

Terveellinen koti on perusta mielekkäälle elämälle ja hyvinvoinnille. Koti ja terveys luovat pohjan myös työelämässä jaksamiselle.

Vaadimme:

Sisäilmasta sairastuneille soveltuva rakentaminen on tärkeä ottaa yhdeksi asuntopoliittiseksi linjaukseksi. Hallitusohjelmassa tulee huomioida sisäilmasyiden vuoksi pysyvää kotia vailla olevat henkilöt ja varata resursseja ilmiön selvittämiseen sekä ratkaisujen kehittämiseen. Asunnottomuusohjelmiin tarvitaan resursseja ja osaamista sisäilmakodittomuuteen liittyvään työhön. Sisäilmasta sairastuneiden huomioimista yhtenä erityisryhmille suunnatun rakentamisen kohderyhmänä tulee edistää. Kehitystyön käynnistämiseksi kannattaa ympäristöministeriöön nimetä aihealueelle oma vastuuhenkilö.

Lisätietoa:

2. Sisäilmasta sairastuneiden tilanne terveydenhuollossa

Sisäilmasta sairastuneet eivät saa tarvitsemaansa apua ja kuntoutusta. Viime vuosina avunsaanti on entisestään heikentynyt ja asenteet ja sisäilmaan liittyvien terveysongelmien psykologisointi on lisääntynyt – tämä on tapahtunut virallisten toimenpideohjelmien ja kehitystoimien puitteissa. Aihe vaatii uudenlaista poliittista ohjausta ja tarkempaa vaikutusten seurantaa.

Sisäilmaan liittyviä lääketieteellisiä ongelmia ei osata vielä asianmukaisesti tunnistaa ja hoitaa. Sairastuneet eivät usein pääse tarvitsemiinsa tutkimuksiin ja hoitoon. Vakavasti sairaat ja toimintakykyrajoitteiset sisäilmasairaat luokitellaan usein terveiksi tai ns. toiminnallisesti sairaiksi, mikä johtaa siihen, että he jäävät käytännössä vaille tarvitsemaansa apua ja kuntoutusta.

Tilanne on entisestään heikentynyt viime vuosina. Monet ratkaisujen edistämiseksi käynnistetyt toimenpiteet, kuten uusi Käypä hoito -suositus, koulutuskierrokset ja lääkäreille suunnatut koulutusmateriaalit, vaikuttavat valitettavaa kyllä heikentäneen sisäilmasta sairastuneiden tilannetta.

Tämä johtuu siitä, että toteutetuissa toimenpiteissä ja niiden jalkauttamisessa kentälle on alleviivattu käsitystä sisäilmaan liittyvästä sairastamisesta jonkinlaisena pelkoihin ja huoleen liittyvänä ongelmana. Tutkimusnäyttö ei tue tällaista linjanvetoa.

Tämä suunnanmuutos on ollut kohtalokas sairastuneiden tilanteelle ja kyseenalainen myös uusien sairastumisten ennaltaehkäisyn kannalta. Tilanne kentällä on tällä hetkellä kriisiytynyt.
Sisäilmasta sairastuneiden hoidon ja kuntoutuksen osalta toimenpiteistä on tähän asti puuttunut vaikuttavuuden seuranta.

Vaadimme:

Sisäilmasta sairastuneiden tilanteesta terveydenhuollossa ja kuntoutuspalveluissa tarvitaan perusteellinen tilannekatsaus. Tehtyjen ja tulevaisuudessa tehtävien toimenpiteiden vaikutuksista täytyy tehdä seurantaa.

Lisätietoa:

3. Sisäilmasta sairastuneiden työelämäosallisuus

Sisäilmasta sairastuneille soveltuvaa työssä jatkamisen ja työhön paluun tukea ei ole saatavilla. Sen vuoksi moni työkykyinen putoaa työelämästä. Sisäilmasairaat tulee huomioida työvoimapoliittisissa ratkaisuissa.

Sisäilmasta sairastuminen on muodostunut merkittäväksi syrjäytymisen kierteen riskitekijäksi Suomessa. Sairastuminen johtaa helposti työelämästä putoamiseen, sillä sisäilmasta sairastuneiden tarpeita ja tilannetta ei tunnisteta eikä osata huomioida työmarkkinoilla eikä työvoimapalveluissa.

Tällä hetkellä työkykyiset ja työhaluiset sisäilmasta sairastuneet putoavat usein työelämän
ulkopuolelle, kun tukijärjestelmä toimii tukitoimien sijaan ovia sulkien. Väliinputoajuus ja työelämästä putoaminen voitaisiin välttää oikeilla toimenpiteillä. Tukea ja apua tarvitaan niin työpaikoilla ja työterveyshuollossa kuin kuntoutuspuolella ja te-palveluissa.

Ympäristötekijöihin saumattomasti liittyvät sairaudet ovat meille vielä aika uusi pala purtavaksi. Sisäilmasairaat ovat nk. työpaikkakyvyttömiä. Terveydenhuollossa, työvoimapalveluissa ja kuntoutussektorilla ei osata huomioida tämän kaltaista ympäristötekijöihin liittyvää terveysongelmaa. Sisäilmasta oireileva henkilö ei luokitu selkeästi sairaaksi tai terveeksi, vaan on usein terve terveellisissä olosuhteissa.

Vaadimme:

Työelämässä jatkamisen tukemisessa on tärkeä huomioida tämä työkyvyn muoto – työpaikkakyvyttömyys.

Lisätietoa:

*****

Lataa/tulosta sivu pdf-tiedostona.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Sisäilmasairaiden työelämäosallisuutta voidaan edistää – uusi opas tarjoaa välineitä työpaikoille ja palveluntarjoajille

Sisäilmasta sairastumisesta on muodostunut merkittävä syrjäytymisen kierteen riskitekijä Suomessa. Sairastuminen johtaa helposti työelämästä putoamiseen, sillä sisäilmasta sairastuneiden tilannetta ja tarpeita ei tunnisteta eikä osata huomioida työmarkkinoilla eikä työvoimapalveluissa. Uusi opas erittelee nykytilanteen solmukohtia ja tarjoaa niihin ratkaisuja.

Palapelissä kootaan työntekijöistä yhtenäistä kokonaisuutta.Homepakolaiset ry on julkaissut käytännönläheisen oppaan Sisäilmasta sairastuneiden työllisenä pysyminen – Miten vältetään työkykyisten sisäilmasta sairastuneiden ajautuminen työelämän ulkopuolelle? (Kuva: AdobeStock)

Oppaassa kuvataan sisäilmasta sairastuneiden työllisenä pysymistä estäviä ja mahdollistavia tekijöitä sekä esitellään käytännön ratkaisuja työssä pysymiseen ja sinne paluuseen.

Tällä hetkellä työkykyiset ja työhaluiset sisäilmasta sairastuneet putoavat usein työelämän ulkopuolelle, kun tukijärjestelmä toimii tukitoimien sijaan ovia sulkien. Väliinputoajuus ja työelämästä putoaminen voitaisiin välttää oikeilla toimenpiteillä.

Sisäilmasta sairastuneet tarvitsevat usein juuri heidän tilanteensa huomioivaa asiantuntevaa apua ja työssä jatkamisen käytännön järjestelyjä. Näihin tilanteisiin soveltuvia ratkaisuja tunteva asiantuntija-apu olisi tervetullutta myös työnantajille.

Oppaasta apua työyhteisöille, työvoimapalveluihin ja kehittämiseen

Uudessa oppaassa käsitellään havainnollisesti vaihe vaiheelta, miten nykytilanteeseen voidaan vaikuttaa. Oppaalla halutaan tuoda välineitä esimerkiksi esimiehille, työterveyshuoltoon, työsuojelun toimijoille sekä kuntoutus- ja TE-palveluihin. Opasta voidaan hyödyntää myös laajemmin palvelupolkujen ja kuntoutuksen kehittämisessä sisäilmasta sairastuneille.

”Sisäilmasta sairastuneet ovat yksi merkittävä erityisryhmä nykyisillä työmarkkinoilla”, sanoo suunnittelija Minna Pimiä-Suwal Homepakolaiset-yhdistyksestä. ”Ongelman yleisyyteen verrattuna sisäilmasta sairastuneille soveltuvia työelämäosallisuutta edistäviä palveluja ja tukitoimia on toistaiseksi kehitetty hämmentävän vähän. Tästä kärsivät niin työnantajat kuin sairastuneet itse. Oppaalla olemme halunneet täyttää tätä aukkoa.”

Opas perustuu yhdistykselle vuonna 2017 palvelumuotoilun opinnäytetyönä tehtyyn selvitykseen ja yhdistyksen kokoamaan tietoon sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden työelämätilanteesta.

Opas löytyy sähköisessä muodossa täältä.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Luento ja keskustelutilaisuus jäsenille: rakentaminen sisäilmasta sairastuneille

Mielessä rakennushanke sisäilmasta sairastuneelle – mitä huomioida?

Järjestämme 8.12.2018 Helsingissä jäsenillemme tilaisuuden sisäilmasta sairastuneille soveltuvasta rakentamisesta.

Tilaisuudessa asiantuntijana ja alustajana toimii rakennusmestari ja sisäilma-aktiivi Nea Sten. Keskustelulle, kysymyksille ja pohdinnoille on varattu runsaasti aikaa. Käymme läpi sisäilmasta sairastuneille soveltumattomia ja soveltuvia rakennustapoja ja -materiaaleja ja näihin liittyviä haasteita ja avoimia kysymyksiä. Tilaisuus sopii kaikille sisäilmaltaan terveellisestä rakentamisesta kiinnostuneille.

Paikka ja aika:

Tilaisuus järjestetään Helsingin Katajanokalla hotelli Grand Marinan kokoustiloissa klo 13:30-15:30. Tarkemmasta tilasta ilmoitamme ilmoittautuneille osanottajamäärän varmistuttua.

Paikan päälle voi halutessa tulla jo klo 13 alkaen glögikupposelle ja tutustumaan yhdistyksen materiaaleihin ja yhdistysväkeen.

Ilmoittautuminen

Tilaisuuteen on pakollinen ennakkoilmoittautuminen: mukaan pääset lähettämällä sunnuntaihin 2.12. mennessä viestin otsikolla ”JÄSENLUENTO” osoitteeseen [email protected]. Kerro viestissä osallistujan nimi ja jätä yhteystietoina sähköpostisoitteesi ja puhelinnumero. Voit jättää myös sisältötoiveita, jotka huomioimme mahdollisuuksien mukaan.

Jäsenmaksun tulee olla maksettuna ilmoittautumiseen mennessä.

Lämpimästi tervetuloa!

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Tervetuloa ständillemme Kuopion sisäilmapajaan

Tietoa, ratkaisuja ja yhteistä kehittämistyötä

Homepakolaiset ry:n ständillä Kuopion sisäilmapajassa 14.-15.11.2018 voit tutustua mm.

  • tutkimuskoosteisiin
  • uutisiin maailmalta
  • työelämä- ja opiskeluratkaisuihin
  • sisäilmasta sairastuneille soveltuviin kuntoutusratkaisuihin.

Tervetuloa tutustumaan, tavataan Kuopiossa!

Lue lisää aiheesta:

Sisäilman kemikaaleista keskusteltiin Berliinissä.

Solmukohtana diagnoosin ja toimintakykyarvion puute.

Millaista tietoa sisäilmasta kaivataan?

Ammatillinen kuntoutus sisäilmasairauksissa

Sisäilmasta sairastuneen työjärjestelyt