Avainsana-arkisto: Kertomus

2018-2019

2020 2018-2019 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 Pidempiä tarinoita

80-luvun lopulla opiskelija-asunnon silminnähden homeista vessaa (repeilleen muovipäällysteen saumoihin päässyt hometta) ei korjattu kuin viiveellä. Olin jatkuvasti ”flunssassa” ja yleisesti huonovointinen ja väsynyt. Lääkärit väittivät syyksi tupakointiani.

Oireet helpottivat poismuuton jälkeen. -93 muutin ok-talon sivusiipeen ja sielläpä olikin taas näkyvästi ja runsaasti hometta (seinissä). Tässä vaiheessa puhkesi astma, tuli nivelkipuja ja kutisevaa ihottumaa. Menin todella huonoon kuntoon.

Ainoastaan astmasta sain diagnoosin ja lopetin samalla tupakoinnin. Muihin oireisiin ei löytynyt syytä, vaikka tutkittiin reumasta ja LED:istä (punahukka) lähtien. Muut oireet leimattiin psykosomaattisiksi (myös näkyvä ihottuma!). Kun hengenahdistuksen lisäksi oli sydämentykytystä ja huimausta, yritettiin tarjota diagnoosiksi mm.paniikkihäiriötä. En koskaan ole kuullut, että paniikkihäiriöön liittyisivät myös nivelkivut ja ihottuma(!), joita minulla oli. Jäin ilman apua.

Olen muuttanut usein ja myöhemminkin on silloin tällöin sattunut homeasuntoja. Nyt osaan jo yhdistää tietyt oireeni homeeseen. Tällä hetkellä minulla on vuoden määräaikaisella vuokrasopimuksella taas kerran homeasunto. Oireita alkoi tulla todella nopeasti sisäänmuuton jälkeen: olen aamuisin aivan tukossa ja yskin monta tuntia. Kolmen kuukauden aikana olen ollut useasti ”flunssassa”. Päänsärkyä (jota ei yleensä ole), on alkanut esiintymään. Olo on huono ja vetämätön. Vuokranantaja vähättelee tilannetta väittäen ikkunanpielissä ja vessassa olevaa mustaa hometta liaksi.

Jouduin irtisanoutumaan työstäni ja asustelen loput 9 kk (jäljellä oleva aika-määräaikaista vuokrasopimusta on vaikea irtisanoa) toisella paikkakunnalla sukulaiseni luona. Onneksi sain tuolta toiselta paikkakunnalta hanttihommien sijaisuuksia. Työvoimatoimistolle olisi ollut urakka selittää, miksi en työskentele etelä-Suomessa, jossa töitä (ja jossa homeasunto), vaan tulen työttömäksi Itä-Suomeen pikkupaikkakunnalle.

Odottelen nyt kosteusvauriomikrobiallergiatutkimuksen tuloksia. Nykyään yksityiset laboratoriot tutkivat lähestulkoon mitä vain, eikä tarvitse lääkärin lähetettä. Mietinkin, kuinkakohan olisi käynyt, jos nyt olisin mennyt kunnalliselle terveysasemalle: olisiko taas pidetty luulosairaana, kuten 80-90-luvuilla.

Home sweet home, nainen, 50

*****

Sairastuin töissä vuonna 2017 poskiontelontulehduksiin ja keväällä 2018 ja 2019 keuhkokuumeisiin. Lopulta poskiontelontulehdukset etenivät otsaonteloihin ja jouduin kohtuu isoon leikkaukseen.

Työterveyslääkärin kanssa testattiin johtuiko sairastaminen töistä, eli olin kotona 4kk ja parannuin. Menin töihin, sairastuin. Tätä testattiin useaan kertaan. Lista sairauksista yhden päivän työskentelystä työpaikassani: poskiontelontulehdus, korvatulehdus, keuhkoputkentulehdus, silmätulehdus, kurkunpääntulehdus ja joku ihotulehdus. Lisäksi PEF-arvot tippuivat 460:stä 280:een. Työpaikan tutkimuksissa on löytynyt sairastumisia tukevia kasvustoja ja rakennusvirheitä.

Nyt olen ollut sairaslomalla yli puoli vuotta, helmikuusta 2019. Vakuutuskassasta tuli päätös, että en ole oikeutettu sairaspäivärahaan, koska sisäilmajutut on työnantajan vastuulla ja työnantaja on sitä mieltä, että heillä ei ole korvausvastuuta rahallisesti, vaan he koittaa etsiä mulle uusia tiloja tai irtisanovat mut. Työnantajataho on kunta.

Emma, nainen, 33

*****

Marraskuu 2015, papereiden mukaan hyvässä kunnossa olevan rintamamiestalon kauppakirja allekirjoitettu ja laskettuun aikaan enää kuukausi.

Perheen ensimmäinen oma koti. Itsellä heti epätodellinen olo ja väsymys. Laitoin sen vauvan syntymän piikkiin. 2016 itsellä ensimmäinen keuhkokuume, 2017 lääkäriin väsymyksen vuoksi. Sukulaiset huomauttelevat, että vaatteissa on outo haju, itse emme haista mitään.

Pojan korvatulehduskierre, flunssat ja keuhkojen tulehdukset alkoivat jo vauvavuonna. Itse oksensin aina, kun tuli yskä, jatkuva infektiokierre päällä.

2018 joulukuussa henki ei enää kulje. Lääkärit eivät löydä mitään vikaa. Oireet pahenevat ja saan paniikkihäiriö-diagnoosin. Tässä vaiheessa pojan korvat on jo putkitettu ja kotona vietetty lukuisia sairaslomapäiviä.

Tammikuussa 2019 tulee uutispommi – rakennusmestari tulee katsomaan piirrustuksia remonttia varten, mutta kertoo jo hajun ja silmämääräisten havaintojen pohjalta, että talo on purkukunnossa.

Paniikkihäiriö pahenee, kun fyysistä syytä ei löydy, toukokuussa erikoislääkäri lähettää pään kuvaukseen, ilma ei kierrä pään sisällä enää ollenkaan, ei siis ihme etten saa enää henkeä kunnolla. Viikon päästä minut leikataan. Pallolaajennus ja alakuorikoiden poltto auttaa, kun ensin makaan nenäverenvuodon takia sairaalassa, kiitos talon mikrobien aiheuttaman limakalvoärsytyksen.

Kesäkuussa poika on yli viikon kuumeessa ilman mitään syytä, vointi on niin huono, ettei hän pysty edes kävelemään. Sairaalassa ei löydy syytä, veikataan ummetusta tai virusta.

Heinäkuussa 2019 saan raportin rakenteita avaamasta talon tutkimuksesta ja mikrobinäytteiden tulokset. Koko talo on täynnä terveydelle vaarallisia mikrobeja. Terveystarkastaja käy toteamassa paikan päällä, että asunnossa ei suositella asumista.

Terveystarkastajan käynnin jälkeen sain heti meille vuokra-asunnon. Jätimme kaiken taaksemme, huonekalut, vaatteet, lapsen lelut. Paperit haisivat kuin myrkky, kun niitä haistoi jälkikäteen. Saimme keräyksellä tarpeeksi vaatteita ja leluja, sängyn ja sohvan ostimme. Menimme pojan kanssa ostamaan kaupasta ensi hätään uudet vaatteet ja kengät, ja suoraan kaupan vessaan heittämään vanhat haisevat roskiin.

Olen nyt tilanteessa, missä minulla on vain velkaa, kun talo on arvoton. Mutta onnellinen jokaisesta päivästä, päivästä joka ei enää altista rakasta lastani näillä kauheille myrkyille.

Hajuaisti on palautunut nopeasti, ja jatkuva nenän kutina on lakannut. Toiveena on, että pojan jatkuvat pitkittyneet yskät ja astmalääkkeet saadaan vielä joskus pois, kun olemme tarpeeksi kauan olleet terveissä tiloissa.

Sekava selostus, mutta näihin vuosiin mahtuu niin paljon. Kenellekkään en tätä kohtaloa toivoisi.

Mirka, 32

*****

Olin terve 1-vuotias, kun muutimme uuteen kotiin.

Uudessa kodissa mulla alkoi kahden viikon asumisen jälkeen astmalääkkeet, oireet alkoi melkein heti muutettua.

Äiti käytti mua lääkärissä ja ihmetteli, mikä minun on kun en enää osaa hengittää kunnolla. Lakkasin myös höpisemästä itsekseni.

Sitten eräänä iltana, äiti oli viemässä mua sairaalaan hakemaan lisää happea, kun yhtäkkiä lakkasin hengittämästä. Onneksi äiti oli neuvokas ja sai minut elvytettyä ja ambulanssin henkilökunta jatkoi ja selvisin.

Talossa asumisen aikana äiti elvytti minut kaksi kertaa ja mummoni kerran.

Olin edelleen mykkä, kunnes äiti vaati korvien puhkaisun. Korvista löytyi isot putkilolliset mätää ja 3.asteen palorakkuloita. Korvat leikattiin ekan kerran. Nyt 7-vuotiaana ne on operoitu 11 kertaa.

Äiti ja isä erosi, kun isä ei uskonut minun oireilevan talosta. Olimme asuneet talossa vain 4 kuukautta, muutin äidin kanssa pois.

Äiti teetti taloon tutkimukset ja talo laitettiin myöhemmin asumiskieltoon. Aikaa meni eteenpäin ja aloin paranemaan, enkä ollut enää joka päivä kipeä.

Nykyisin asumme pienellä paikkakunnalla, jossa on uusi hirsikoulu. Käyn koulua normaalisti ja astmalääkkeet on jääneet pois.

Sairaus vaikuttaa vielä elämääni niin, että en voi vierailla vanhoissa tai vaurioituneissa rakennuksissa. TAYS:n läpikävely aiheutti 3.asteen palorakkulat korvakäytäviini ja pahoja hengitysvaikeuksia.

Mistä jään paitsi? Kaverisynttäreistä, mummoloista, kunnallisesta terveydenhuollosta, sisätilaharrastuksista, koulun sisäliikunnasta (meillä sisäliikunta on liikuntahallilla), teattereista, leffateattereista jne.

Lisäksi en voi mennä äitin mukaan virastoihin tai muihin julkisiin rakennuksiin.

Toisaalta, tämä sairaus on ollut mulla niin kauan kuin muistan, enkä muista elämääni terveenä, mutta lapsi joka muistaa elämän terveenä ei varmasti tällaista halua. Reagoikaa asiaan ajoissa.

Jaxon, 7 v

*****

Sairastin useamman eri keuhkokuumeen ja mykoplasman. Joillain kollegoilla oli ihan sama juttu. Myös astmaattisia oireita oli joillakin. Minua tutkittiin työterveyslääkärillä paljon, ja sain valtavia määriä erilaisia antibiootteja ja lisäksi avaavia, jotka eivät kuitenkaan auttaneet.

Irtisanouduin työpaikasta ja siirryin toiseen, jonka oletin auttavan oireisiin. Siellä sainkin alle vuodessa pahan astman (johon määrättiin vahva lääkitys).

Lopulta huomasin, että oireeni alkavat tällä vielä pahemmin vaurioituneella työpaikalla ja loppuvat pitkällä lomalla. Siinä vaiheessa minulla oli pahat keuhkokivut, valtava uupumus, silmä- ja korvaoireita, päänsärkyä, kilpirauhasen seudun kipua, ihon punoitusta ja kirvelyä, rytmihäiriöitä, usean tyyppisiä nivelkipuja ja mm. pari karmeaa muistikatkosta kesken opetustyön.

Irtisanouduin. Jäin työttömäksi ensi kertaa eläessäni. Hain paria paikkaa miettien sitä, minkälaisissa tiloissa työt tehdään. Sain sisäilmasairaus- ja monikemikaaliherkkyysdiagnoosit.

Tässä vaiheessa tajusin, että myös kotimme on minulle ongelma. Vuokra-asunnon paikatussa muovimatossa oli mustia pilkkuja. Eteisen muovimatto eritti jotain väsyttävää. Ei ihme, että olin niin kipeä, sillä olin altistunut sekä kotona että töissä.

Ratkaisuna muutimme vanhan ystävän kanssa terveeseen kimppakämppään – että kaikilla olisi hauskempaa ja että olisi ystävän tuki, jos jotain sattuu. Pelkäsin vakavia astmakohtauksia, enkä halunnut, että lapseni joutuvat niistä kärsimään ilman toisen aikuisen tukea (olen yksinhuoltaja). Astmalääkkeet eivät nimittäin nekään auttaneet. Päinvastoin eräs niistä sai henkeni salpautumaan (kuulemma se aiheutti oireita sieniallergikoille tms).

Kärsin myös pitkäaikaisen altistumisen seurauksena kivuista ja nivelet aiheuttavat paljon liikkumisrajoituksia. En ole siis tervehtynyt, minulla epäillään nyt myös nivelreumaa ja astma on huonossa hoitotasapainossa. Talven kuiva sisäilma saa nenäni vuotamaan verta, ja välillä myös yskin verta. Oireita saan nyt pesuaineista, tupakasta, formaldehydistä ja hajuvesistä yms., mutta näitä ei ole mitenkään terveydenhuollossa tutkittu. Pääsin kyllä muutaman homeen prick-testiin − ei värähdystäkään.

Työtilanteen ratkaistakseni perustin toiminimen, arvelin voivani työskennellä puhtaasta kodista käsin omassa rytmissäni. Samaan aikaan yhteisasuminen osoittautui huonoksi ideaksi, olin muuttanut yhteen ihmisen kanssa, joka alkoi hankaloittaa elämäämme monin tavoin. Se uuvutti kaiken muun tapahtuneen päälle. Haasteet vain jatkuvat. Jouduin myös julkiseen terveydenhuoltoon työsuhteiden jälkeen, ja tuntuu, ettei siellä osata tutkia ja hoitaa minua. Velkaa on jäänyt ja yksinhuoltajana on raskasta olla sairaana, kaikki on epäselvää.

Aalo, nainen 46

*****

Muutin Suomeen vuonna 2004. Olin silloin suht koht hyvässä kunnossa, lukuun ottamatta muutamia harvoja flunssia silloin tällöin. Altistuin Suomessa eri työpaikoissa ja asunnoissa homeelle, samoin poikani.

Terveyteni on täällä romahtanut monta kertaa. Oireita on pitkä lista, mm. migreeniä, huimausta, pahoinvointia ja oksentelua, alilämpöä, kuumetta, lihas- ja nivelkipuja, hammas-, keuhkoputken- korva-, poskiontelo-, kurkunpään- ja kohtutulehduksia, ihon kutinaa, nenäverenvuotoa ja kipua sisäelimissä.

En tiennyt, että homeet voivat sairastuttaa, kunnes kävin yksityisellä lääkärillä, joka tunnisti
terveysongelmien syyn.

Nykyinen kotini on ok, mutta ei näytä kodilta, koska en kestä uusia materiaaleja, minkä vuoksi huonekalujen hankkiminen ja sisustaminen on jäänyt. Velkaakin on kertynyt terveyden takia.

Työpaikalla on eri paikoissa sisäilmaongelmia, mutta töitä on tehtävä. Onneksi on
nyt järjestetty puhtaammat tilat, kun edellisessä jouduin käyttämään maskia selvitäkseni.

Harrastuksenani on punttitreenit, niitä teen kotona. Hajuvesiä ja kemikaaleja en kestä ja oireilen nykyään myös langattomille verkoille, kuten tukiasemille ja matkapuhelimille, sen takia vietän paljon aikaa kotona. Minulla on myös todettu tiomersaali-, metyyli-isotiatsolinoni- ja kathon-allergiat.

Välttelen homeisia paikkoja, koska en haluaa enää kärsiä. Joskus kun kaverit lähtee johonkin, on pakko sanoa kiitos, mutta ei kiitos.

Olen hakenut kouluun ja sainkin paikan, mutta en voinut aloittaa siellä sisäilmaongelmien takia. Tunsin siellä homeen hajua ja haastattelun jälkeen olin viikon kipeänä.

Poikani on altistunut eri kouluissa ja joutui jättämään ammattikoulunsa kesken jatkuvan sairastelun takia. Olen siitä äitinä todella surullinen. Hänelle kertyi paljon poissaoloja, joiden syynä olivat koulussa tulevat migreeni, kova väsymys, hengitystieoireet ja märkärupi. Hänellä todettiin myös anemia. Koulussa on todettu sisäilmaongelmia jo 10 vuotta sitten.

Vähättely ja tietämättömyys Suomessa on aikamoista. Toivoisin enemmän järkeviä käytännön ratkaisuja ja julkiselta puolelta parempaa perehtymistä asiaan. Jokaiselle kuuluu hyvä terveys, mutta rahattomana on aika vaikea käydä aina yksityisillä lääkäriasemilla, kun julkinen puoli ei tee mitään.

Omat terveyttä edistäneet ratkaisuni ovat: Homeiden ja hajusteiden välttely, terveellinen ruokavalio, kevyet treenit ja paljon ulkoilua. Lisäksi minua on auttanut vitamiinipuutosten selvittely. Minulla todettiin rauta-, B12 ja D-vitamiinipuutokset yksityisellä, ja olo on parempi, kun näitä on hoidettu.

Tsemppiä kaikille.

Homehtunut, nainen, 35

*****

Vaihdoin työpaikkaani koululta toiselle reilu vuosi sitten, ja jo parin kuukauden jälkeen alkoivat sisäilmasta johtuvat oireeni. Aluksi tuli flunssaa ja silmäoireita sekä äänen katkeilua. Vähän myöhemmin alkoivat kova kurkkukipu, pitkittyneet poskiontelo-oireet, tukkoisuus, korvakipu ja iho-oireet. Lisäksi sain astmaattista ahdistusta ja kaulan turvottelua. Selvisin töissä erilaisilla nenäsuihkeilla, silmätipoilla ja antibioottikuurilla. Huomasin myös herkistyneeni eri tuoksuille ja ruoka-aineille. Aiemmin mitään allergioita ei ole ollut.

Kesäkeskeytyksen aikana oireet vähitellen alkoivat helpottaa, mutta suun limakalvot olivat silti kipeät. Hammaslääkärin tutkimuksissa suusta löytyi limakalvojen kandidoosi.

Kun työt elokuussa jatkuivat, palasivat iho-oireet parissa päivässä. Iho kutisee päälaelta jalkoihin asti. Kutina alkaa lähes välittömästi koulun tiloissa ja laantuu kotona. Pahimmat ihottumat ovat nenän ja suun ympärillä. Myös hiiva on edelleen suussa ja olo jatkuvasti tukkoinen. Välillä tulee epätoivoinen olo, saanko itseäni kuntoon enää ikinä. Tällä hetkellä odotan, saanko lähetettä verikokeeseen, jossa tutkitaan kosteusvauriomikrobeja.

Jotain tutkimuksia työpaikalla on alettu tehdä, mutta saa nähdä, ovatko löydökset raja-arvojen sisällä. En ole ainoa oireilija, vaan meitä on aika monta: oireet saattavat olla osittain samoja ja osittain erilaisia.

Iso toive olisi, että sisäilmasta sairastuneet otettaisiin todesta ja saisimme asianmukaista hoitoa. Tuntuu hurjalta, että ”hyvinvointivaltiossa” täytyy tapella tällaisista asioista. Muutama tuttava on kamppaillut näiden asioiden kanssa jo parikymmentä vuotta sitten, mutta eipähän tässä juuri mikään näytä muuttuneen. Käsittämätöntä!

Huoli on myös siitä, kun lapset ja nuoret oleskelevat tuollaisissa tiloissa. Jos samalla tavalla jatketaan, mikä on tilanne parikymmentä vuotta myöhemmin.

Ope Itä-Suomesta, nainen, 38

*****

Parikymppisenä aloitin ensimmäisessä työpaikassa, jossa sisäilmaongelmat veivät nopeasti antibioottikierteeseen. Tulehduksia hoidettiin joka toinen kuukausi antibiooteilla. Loma-ajat voin hyvin. En osannut tuohon aikaan epäillä sisäilmaa, koska tällaiset asiat lakaistiin maton alle.

Työskenneltyäni samassa paikassa reilut kymmenen vuotta työpaikkalääkäri ehdotti työpaikan vaihtoa terveyssyistä. Hän tiesi sairashistoriani koko ajalta ja oli valveutunut. Vaihdoin alaa, ja olo helpottui hieman. Toki reagoin pitkään altistuttuani herkemmin, eikä työt missä tahansa onnistu.

Nykyään oireet alkaa heti kun astun ongelmaiseen rakennukseen. Oman talon etsiminen tuntuu loputtomalta, eikä sisäilmaongelmia selvästikään oteta vakavasti. Toivon lapseni pääsevän terveisiin rakennuksiin kouluaikanaan.

E, nainen, 37

*****

Työpaikkani työtilassa ei ole ilmanvaihtoa ja epäilen oireiden ja hajun perusteella, että siellä on sädesientä tai jotain muuta vakavaan kosteusvaurioon liittyvää mikrobia. Työtilassa on nimittäin entinen saunatila, jossa betonilattian päälle on laitettu suoraan kaakelit. Tilassa on ollut ainakin yksi vesivahinko. Oireilen siellä nilvereuma-tyyppisesti. Ilma on tunkkainen ja likaisen tuntuinen, kuin märkä ja mätivä maa-aines.

Aloin oireilla siellä jo muutaman työpäivän jälkeen. Huomaan, että muutkin työntekijät oireilevat. Valitettavasti joudun tekemään työni muista erillään, väistötiloissa läheisessä lounasravintolassa. Työnantaja ei ole pystynyt, ehtinyt tai voinut järjestää minulle muuta sopivaa ja tervettä tilaa. Kiinteistön omistaja ei tee tutkimuksia työtilaan. Työtilaa on remontoitu päällisin puolin, mutta eihän se poista rakenteissa olevaa ongelmaa.

Saan oireita nykyisin nopeammin näissä tiloissa, jo parin minuutin oleskelun jälkeen oloni on aivan kamalan tukala. Tulee lämpöä, silmiä, nenää, kurkkua ja korvia kipuilee, niveliä ja lihaksia turvottaa, väsyttää, tulee ajatuskatkoja… Fyysinen kipu on aivosumuakin pahempi asia. Fyysisestä altistumisesta palautuminen vie monia tunteja, jopa vuorokausia.

Valitettavasti minulla on pitkä historia home- ja kosteusvaurioisissa tiloissa asumisesta, opiskelemisesta ja työskentelemisestä. Haistan melko nopeasti, kuin jokin koira, jos tila ei ole terve.

Nykyisessä työpaikassani olen kokenut erittäin vaikeaksi tulla otetuksi tosissaan – minua on pidetty ja pidetään yliherkkänä, luulosairaana. Se harmittaa ja suututtaa.

Onneksi en vielä saa uusissa rakennuksissa mitään oireita uusista muovimatoista, liimoista ja muista kyseenalaisista materiaaleista. Mietityttää kuitenkin, että jossakin vaiheessa elämääni tilani on se, että en vain yksinkertaisesti voi olla enää missään. Kun nyt jo oireilen tällä tavoin, pelkään, että mitä jos jossakin vaiheessa olen liian herkistynyt. Kuin ihoni ja soluni olisivat niin rikki ja haavoittuneet, että ne imevät itseensä kaiken – näkymättömän, mutta tuntuvan.

Nykyisessä työpaikassani muutama muukin työntekijä saa lievempiä oireita työtilassa, kuten menettävät ääneensä, tuntevat kuumetta, heidän nenänsä menee tukkoon tai päänsä tulee kipeäksi, eivät voi keskittyä, saavat ”aivosumukohtauksia”. Minä olen meistä ainoa, joka on ottanut jalat alleen ja ilmoittanut, että en tule enää ollenkaan tähän tilaan. Teen siis työni muista erillään.

Olen yrittänyt opastaa, että vaikka juuri nyt ette saa oireita tässä tilassa, jossakin vaiheessa teilläkin voi tulla altistumisessa katto vastaan. Siihen tokaistaan, että ei saa pelotella, eivät kaikki ole niin herkkiä mitä sinä olet. Olen yrittänyt korostaa, että yritän vain suojella muidenkin työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia, sillä tilassa on vaurioita. Niitä ei edes ole tarkoitettu pidempiaikaiseen oleskeluun, jopa kiinteistön omistaja ei suositellut tilaa käyttöön, mutta työnantaja ei kuunnellut. Kuka tahansa voi sairastua ja joutua väistötiloihin.

Kunpa nämä asiat otettaisiin vakavasti – meillä kaikilla on vain yksi terveys.

Näkymätöntä vähätellään, oireita hävetään, nainen, 30

*****

Työskentelin 3 vuotta työpaikassa, jossa aloin jo heti alussa oirehtia silmien ja nenän ärsytysoireilla. Vähitellen oireet lisääntyivät ja olo huononi monin tavoin. Fyysisen suorituskyvyn lasku, hapeton olo, siniset huulet ja sormet, suolisto-oireet, vatsakivut ja -krampit, jatkuvat rytmihäiriöt ja tiheälyöntisyyskohtaukset, yöhikoilupuuskat.. Työterveys ja erikoissairaanhoitokin tutki, mutta mitään elimellistä vikaa ei löytynyt. Sisäilmatyöryhmä perustettiin työpaikalle ties monettako kertaa, ilmastointikanavia putsattiin, siinä se.

Lähdin työstä ja sain vähitellen terveyteni takaisin. Kuitenkin altistumisen jälkeen puhjennut hajusteyliherkkyys ja oirehdinta ”huonoissa” tiloissa rajoittaa elämää, mutta tulen toimeen.

Iloitsen palautuneesta toimintakyvystäni!

Katri, nainen, 48

*****

Vuosien sairastelukierre alkoi työpaikalla. Astma minulle puhkesi 3 vuotta sitten. Useita kertoja on viety ambulanssilla hengenahdistuksen takia. Lisäksi on neurologisia oireita, joiden vuoksi olen ollut hoidossa keskussairaalan stroke-osastolla, ja erilaisia tulehduskierteitä, totaalista väsymystä, vaikeita migreenikohtauksia, ihottumaa, nivelkipuja, huimausta, ym. Lapset pelkäävät, milloin äiti saa taas pahan astmakohtauksen, ovat myös joutuneet soittamaan ambulanssin pari kertaa.

Esimies ei ymmärrä vieläkään, sisäilmaongelmat on ollut kielletty sana. Töissä tehdyn PEF-mittauksen tulokset hävisivät työterveyshuollossa (niissä näkyi selvä heikentyminen työpäivän aikana), mutta onneksi sentään vuosien jälkeen pääsin työtiloihin, joissa pystyn olemaan. Tämä tapahtui työterveyslääkärin vaatimuksesta. Oireilen heti tiloissa, joissa on sisäilmaongelmia. Hajusteille olen herkistynyt.

Erilaiset julkiset tilat ja harrastepaikat jännittävät mahdollisten voimakkaiden oireideni vuoksi. Monia harrastuksia olen joutunut jättämään juuri tämän vuoksi. Sosiaalinen elämä on vähentynyt sairasteluni vuoksi. Rahaa on kulunut melkoisesti mm. lääkkeisiin, lääkäri- ja sairaalamaksuihin.

Yritän kuitenkin olla positiivinen ja iloinen, vaikka joinakin päivinä se tuntuu mahdottomalta. Onneksi mieheni on jaksanut tsempata minua ja hoitaa perheen asioita, kun en ole itse siihen pystynyt.

Liian tunnollinen työntekijä, nainen, 45

*****

Olen oireillut huonolle sisäilmalle jo lapsesta lähtien. Muutto toiselle paikkakunnalle saattoi viivyttää pahemmin sairastumasta. Nenäverenvuodot ja jatkuva sairastelukierre vaivasivat lapsena. Koulu suljettiin jo 90-luvulla. Eikä lapsuudenkotikaan varmaan jo alkujaankaan terveen papereita olisi saanut. Koulutie oli haasteellinen ja oireilin kovalla päänsäryllä ja mm. allergioiden puhkeamisina.

Navettatyöt oli myös jätettävä. Eipä olisi ollut maatilanemännäksi ryhtymistä. Vuosia nuoruus meni usvassa eikä se siitä ole helpottanut, vain pahentunut.

Pahempi altistuminen alkoi työelämässä, ja epäily omasta voinnista alkoi kaihertaa mieltä, kun ympäriltä porukkaa alkoi tippua pois työpaikoilla. Pitkät sairastelukierteet, jatkuvat antibioottikuurit, poskiontelotulehdukset ja alkavat keuhkokuumeet. Homekiinteistöjä on ollut työuralla aivan liikaa.

Potin räjäytti lopulta vanha saneerattu kiinteistö, jolloin kemikaalit astuivat kuvaan ja lisäksi omaa tyhmyyttä pienen puuliiterin purku samaan aikaan. Kattorakenteessa oli peltiä, huopaa ja puolimädäntyneet päreet alimpana.

Olisipa joku tullut kertomaan, että hengityssuojain myös ulkona on hyvä olla käytössä. Eipä ollut muillakaan. Tiedotuksia pitäisi olla enemmän, etteivät kaikki tekisi samoja virheitä. Myös tee-se-itse -miehiä ja -naisia pitäisi valistaa, varsinkin hengityssuojaimien käytössä. Kiinteistöjä alkaa olla käyttöikänsä päässä siellä sun täällä ja pienempiäkin varastoja puretaan talkoilla.

Vaikeasti monikemikaaliherkkänä tulevaisuuden ammatti on auki, jälleen. Ei auttanut ammatin vaihdot viime vuosien aikana vaan ongelmakiinteistöt ovat liian laaja ongelma jo valmiiksi sairaalle. Virallisestihan olen aivan terve. Kuitenkin sairastun usein jo ihan arjen asiointeja hoitaessa. Toivottavasti meidät tunnustetaan ja tunnistetaan suomessa ja saamme oikeuden diagnoosiin sekä sosiaaliturvaan. Sillä välin pienet lapset ovat sairastuttavan sisäilman indikaattoreina. Onko meillä oikeasti varaa sairastuttaa lapsemme? Tämä on mielestäni laitonta toimintaa!

Ansku, nainen, 44

*****

Altistuminen on minulla alkanut jo 80-luvun lopulla koulusta. Silloin vain ihmeteltiin kroonista poskiontelontulehdusta ja päänsärkyjä, joille kummallekaan ei löytynyt mitään selitystä.

Oireet vähenivät ja loppuivat yläasteelle siirtyessä. Eka oma vuokra-asunto kasvoi hahtuvapalleroista hometta ikkunanpielissä ja seinään saattoi työntää ruuvimeisselin ihan helposti. Sen verran oli kosteaa materiaalia. Poskiontelontulehdukset ja hengitystieinfektiot olivat alati läsnä.

Sen jälkeen on ollut muutama muu sisäilmaongelmainen asunto, joissa olen asunut ja joissa oireiden kirjo on laajentunut. Myös muutama työpaikka on aiheuttanut oireita. Ongelman tajusin ja yhdistin vasta aikuisiällä, kun lapseni alkoi oireilemaan samassa koulussa kuin minä lähes 30 vuotta aiemmin.

Tiedon lisätessä tuskaa opin tästä kaikesta enemmän ja tajusin oireideni yhteyden asuntoihin ja työpaikkoihin. Eli parikymmentä vuotta oireilin ilman, että edes tiesin homeista mitään. Nyt tiedän ja osaan vältellä. Hoidan itseäni myös homeopatialla, joka on minusta tuonut lisää vastustuskykyä. Tosin altistuksen välttäminen on ainoa keino, jolla ei sairastu pahemmin.

Enimmäkseen oireista puhuminen saa aikaan halveksuntaa ja naureskelua, sekä työpaikoilla että lääkärissä. Silmälääkäri oli iloinen yllätys, sillä hän tunnisti ja tunnusti oireilun johtuvaksi sisäilmasta. Raskasta on koittaa etsiä työpaikkoja ja asuntoja, joissa voi elää oireitta. Mutta päivä kerrallaan ja avoimin mielin olen, että hyvät paikat löytyvät. Voimia kaikille muille saman asian kanssa eläville.

Kuviteltuja oireita, nainen, 42

*****

Sairastuin, kun työskentelin sisäilmaongelmaisessa koulussa opettajana. Kyseessä oli vasta toinen työpaikkani opettajaksi valmistumisen jälkeen. Koulussa oli tutkittuja ongelmia, ja sitä remontoitiin työskentelyni aikana. Oireiluni alkoi hyvin nopeasti ja jo kuukauden sisällä töiden aloittamisesta terveyteni oli mennyt paljon huonompaan suuntaan.

Esimieheni tuki minua, mutta ei pystynyt tarjoamaan korvaavaa tilaa. Työterveydestä sain todella huonosti tukea: huonon vointini takia kävin monissa tutkimuksissa, mutta kun mitään ”vikaa” ei löytynyt, niin minun tulkittiin olevan työkuntoinen. Pahimmillaan sain kuulla, että ”eivät oireesi johdu sisäilmasta, vaan olet masentunut koska astmasi on pahentunut”. Ahdistuin tilanteesta voimakkaasti, ja lopulta päädyin irtisanoutumaan alle kolmen kuukauden päästä töiden aloituksesta.

Altistuin kyseisessä koulurakennuksessa niin voimakkaasti, että en ole tämän jälkeen onnistunut löytämään koulua, jossa en oireilisi. Olen myös hakenut muiden alojen töitä ja joutunut useamman kerran kieltäytymään kiinnostavasta työmahdollisuudesta nopeasti huomaamieni oireiden takia. Aion hankkia seuraavaksi itselleni ammatin, jossa voin tehdä töitä pääasiassa etänä.

Sairastuminen ei kuitenkaan ole vaikuttanut pelkästään työntekoon, vaan myös asumiseen ja vapaa-aikaan. Jouduin muuttamaan pois vanhasta asunnostani, kun aloin saada sielläkin voimakkaita oireita. Lisäksi jouduin hankkiutumaan eroon isosta osasta tavaroitani ja mm. uusimaan vaatevarastoni kokonaan, kun vaatteisin oli tarttunut hajua, joka ei lähtenyt useassakaan pesussa ja aiheutti oireita. Joudun miettimään tarkkaan, että missä vietän vapaa-aikaani, koska jo tunnin tai parin oleskelu huonossa tilassa saattaa vaikuttaa koko loppupäivän olooni. Olen myös herkistynyt hajusteille niin, että olen vaihtanut hajusteettomiin ja mahdollisimman luonnollisiin kosmetiikkatuotteisiin ja pesuaineisiin. Julkisilla liikkuessa huomaan heti, jos viereeni istuu hometalossa asuva tai paljon hajustettuja tuotteita käyttävä henkilö.

Koen, että elämääni on rajoitettu tahtomattani monin tavoin. Olen kuitenkin päättänyt, että en aio ottaa tulevaisuudessa yhtään riskejä kotini tai työpaikkani kanssa. Kun huomioin sisäilmaoireeni ja vältän niitä laukaisevia tekijöitä, pystyn toimimaan ja työskentelemään täysin normaalisti.

Anni, nainen, 26

*****

Olemme asuneet kaupungin vuokra-asunnoissa, joissa minulla ja perheenjäsenillä on ollut erilaisia terveysongelmia: Poskiontelontulehduksia, jatkuvaa päänsärkyä, nuorimmalla lapsella astmaa, pitkittynyttä flunssaa ja lihassärkyä, tyttärellä jalkojen särkyä.

Meitä on vähätelty ja sanottu, että ei asunnossa ole mitään vikaa. Olemme muuttaneet useita kertoja ja toivoneet, että olisipa tämä asunto sellainen, että ei tarvitsisi sairastaa.

Saimme yhteen asuntoon terveystarkastajan lastenlääkärin kautta, kun pojalla oli monta infektioastmakohtausta ollut vähässä ajassa. Terveystarkastaja totesi, että asunnossa oli kosteutta wc:ssä , saunassa sekä eteisessä. Meille tarjottiin asuntoa, jossa olimme asuneet aiemmin ja jossa myös oli sisäilmaongelma. Siihen tehtiin remontti, mutta ei kuitenkaan myönnetty, että siellä olisi mitään haittaa ollut, vaihdettiin vain suihkuhuoneen matto.

Muutimme siihen asuntoon ja oireet senkun paheni, joten jouduimme taas muuttamaan, nyt toiselle paikkakunnalle, vasten omaa tahtoa koska kunta ei enää järjestänyt meille asuntoa. Tätä kierrettä on nyt jatkunut, ja taas on edessä sama juttu. Mielestäni virkaihmiset eivät ota tälläista vakavasti.

Miitta, nainen, 41

 

*****

Olen altistunut homeelle useissa eri asunnoissa, ja minulla on todettu homeallergia. Olin töissä viime vuonna työpaikassa, jossa todettiin kosteusvaurioita. En pystynyt viime kevään jatkuvan sairastelun takia enää jatkamaan siellä.

Kesällä olin kotona, ja paranin ihan kuntoon. Nyt olen syyskuusta lähtien tehnyt eri paikoissa sijaisuuksia ja taas sairastunut, joudun nyt käyttämään astmalääkkeitä. Kova yskä, kuume, kurkkukipu ja hengenahdistus. Infektioastma on todettu monta vuotta sitten.

Piia, nainen, 55

*****

Olen asunnoton. Käyn töissä, ansaitsen ihan kohtuullisen mukavasti, en ryyppää tai käytä huumeita. Olen sisäilmasairas.

Altistumista ensin homekouluissa, kasarmeissa ja lopulta sisäilmasairaus puhkesi täydessä voimassa ostettuani pahasti kosteusvaurioiden omakotitalon. Rahaa paloi remonttiin kymmeniä tuhansia ja menetettyä työaikaa saman verran. Kuormituksesta seurasi avioero ja talo on myyty. Tapahtumasta on vuosia ja olen ollut sen jälkeen muuttokierteessä, koska on todella vaikea löytää asuntoa jossa pystyy olemaan terveenä.

Viime keväänä voimat loppui yrittämiseen ja asun teltassa ulkona. Tontti on oma ja sähköllä lämmitän telttaa. Haaveilen oikeasta kodista. Yritän taas löytää homeetonta ja kemikaalitonta asuntoa koska talvi lähestyy.

Antti, mies, 38

*****

Autan kolmea sisäilmasta sairastunutta naista.
Olen jo vuosien ajan kuskannut heitä autollani etsimään asuntoja, auttanut muutoissa, kaksi on pariin otteeseen koettanut asuakin perheemme asunnossa, jne. Ei ole heidän tilanteensa paljon edistynyt, kun puhtaita asuntoja ei vain ole.

Oma poikani oireilee homeisella, sädesienen valtaamalla yläasteellaa: oksentelee öisin, ihottumia, nenäverenvuotoa. Tyttäreni kilpirauhanen on tuhoutumassa ja hän saa myös kovia oireita hajusteista, homeista, pakokaasuista ym., kiitos aiempien Helsingin kaupungin vuokra- asuntojemme ja päiväkodin sekä koulujen sisäilmaongelmien.

Mieheni oireilee myös. Itse olen kuin ihmeen kaupalla pysynyt terveenä.

En voi kuin toivoa, että jatkossa täällä rakennetaan terveemmin ja kiinteistöjä hoidetaan ja remontoidaan viisaammin. Sisäilmaongelmat tuottavat jo nyt valtavan laskun yhteiskunnallemme.

Riika, nainen, 52

*****

Ostimme kolme vuotta sitten hometalon. Siihen aikaan emme ymmärtäneet näistä sisäilma-asioista mitään. Luotimme vain asiantuntijoihin, jotka kuntotarkastivat talon ja totesivat sen hyväkuntoiseksi.

Vaan toisin oli. Talo olikin läpimätä, purkukuntoinen ja sairastuimme koko perhe todella pahasti.

Vuoden sinnittelimme ja asuimme talossa, vaikka sairastimme koko ajan. Lääkärikäyntejä kertyi valtavasti. Itse kävin lääkärissä 13 kertaa tuon vuoden aikana. Söin lääkekuureja ja sairastin koko ajan.

Jo kuukausi taloon muuton jälkeen rakensimme pihaan pienen aitan, jossa aloimme yöpyä, koska huomasimme kaiken sairastamisen liittyvän talossa oleiluun. Pian aloimme viettää aitassa kaiken vapaa-aikamme. 7 neliötä oli melko pieni kolmelle hengelle asua. Lisäksi hometalossa oli pakko käydä suihkussa, vessassa, ruokaa laittamassa yms.

Ensin kuvittelimme, että vika oli muovimatoissa ja poistimme ne koko talosta. Sitten löysimme pari ongelmapaikkaa talosta lisää. Sitten ymmärsimme kutsua oikeat näytteidenottajat ja pian talo oli tutkittu ja todettu asuinkelvottomaksi. Muutimme evakkoon.

Mutta pian alkoivat taas oireet. Olimme koko ajan pienessä kuumeessa, vatsa oli sekaisin, syke ja verenpaine oli pahasti koholla, väsymys oli valtavaa, jatkuvasti oli pientä flunssaa sekä paljon muuta. Muutimme taas. Seuraava asunto ei ollut yhtään sen parempi ja pian aloimme oleskella kaiken aikamme parvekkeella. Muutimme taas ja sama homma. Käytännössä muutimme heti parvekkeelle. Tässä kohtaa ymmärsimme valita asunnon jo sen perusteella, että parveke oli mahdollisimman iso, lasitettu ja rauhallisella paikalla metsän reunassa.

Positiivista tässä on se, että on ollut upeaa asua terveenä parvekkeella puoli vuotta. Toki työpaikalla ja koulussa saamamme altistukset ovat aiheuttaneet edelleen pientä oirehdintaa, mutta koska olemme oleilleet kaiken muun aikamme ulkona hyvässä ilmassa, olemme heränneet aina aamulla terveinä. Mutta nyt on tulossa talvi ja seuraava puolivuotinen ulkona olisi taatusti tosi vaikeaa parvekkeella. Onneksi meillä kävi tuuri ja saimme pienen lisävelan, jolla saimme ostettua hirsisen minitalon. Nyt jännittää miten siellä pystyy asumaan, mutta toiveet ovat korkealla.

Jonotamme edelleen oikeuteen ja jännitämme, toteutuuko oikeus, eli se, että myyjän vastuu on viisi vuotta, vai huijataanko meiltä siellä koko omaisuus. Tuntuu ihan siltä kuin meiltä yritettäisiin ryöstää kaikki. Olemme niin paljon kärsineet tämän takia, että todella toivomme tämän jo loppuvan.

Parvekeasuja, nainen 41

*****

Kesäkuussa 2015 ostin rivitalo-osakkeen. Myyjä teki kaikki mahdolliset tutkimukset. Hienosti olivat remontoineet − uudet pinnat joka paikassa.

Pian huomasin, etten voi hengittää asunnossa. Pyysin taloyhtiötä tutkimaan asiaa. Ei tarvetta kuulemma. Kylpyhuoneen laatat tippuivat lattialle. Laita teipillä kiinni, sanoi isännöitsijä.

En antanut periksi. Neljän tutkimuksen jälkeen, jotka kaikki kertoivat samankaltaisista ongelmista, selvisi että asunnossa oli paljon homeita.

Luin kaikki yhtiön paperit läpi ja löysin paperin, jossa kerrottiin koko talonyhtiön olevan homeessa. Isännöitsijä ei maininnut asiasta isännöitsijätodistuksessa.

Taloyhtiön viivyttelyn takia ehti kaksi vuotta mennä umpeen, ei enää oikeutta saada kaupanpurkua.

Nyt on revitty koko asunto palasiksi. Osoittautui, että ’87 rakennetun talon betonilaatta oli ollut märkä, kun muovimatto oli asennettu. Siellä se home sai rauhassa kehittyä. Nyt olen vuoden ollut jo evakossa, laskuja kasaantuu ja asunnottomuus uhkaa pian. Sosiaalitoimi ei auta, koska omistan asunnon. Vakuutusyhtiön tuki päättyy, säännöissä lukee ”1 vuoden avustetaan 90%, riippumatta missä kunnossa asunto 1 vuoden jälkeen on”. Nyt joudun myymään rakkaan kesämökkini ja asuntoni pilkkahintaan, että selviän laskuista. Muut huijaavat, me kärsimme. Ottakaa hyvät ihmiset homekoira tutkimaan asunto ennen kauppoja tai vuokraamista. Kuvatkaa viemäriputket ja salaojat. Ei kannata luottaa ihmiseen.

Tepa, nainen, 51

*****

Oireeni ovat hengenahdistus, huimaus, päänsärky, ruokahalun heikentyminen, heikentynyt kuuman ja kylmän sietokyky, masennus, epänormaali hikoilu, korkea kolesteroli, kuulo-, haju- ja makuaistien heikentyminen, korkea leposyke, kävelyn hidastuminen, jalkapohjien aristus ja muistin heikentyminen. Luomia on yli 100.

Hanski, mies, 56

*****

Olin unelma-ammatissani ja perusterve, kunnes sairastuin työtilaa vaihdettuani − todennäköisesti remontin yhteydessä märälle betonille liimatun muovimaton päästöistä. Rakennuksessa oli myös homeongelmaa.

Lopulta, vain muutamassa kuukaudessa, minulle kehittyi vaikea astma ja monikemikaaliherkkyys laajalla oirekirjolla sekä suolisto-ongelmat, jotka vaativat erikoisruokavalion. Lisäksi puhkesi monia erilaisia allergioita.

Terveydenhuollossa olen kohdannut monenlaisia asenteita. Astman diagnosoinut keuhkolääkäri vaihtoi diagnoosin “toiminnalliseksi häiriöksi”, johon hän tarjosi siedätystä ja terapiaa. Onneksi löysin uuden, järkevän lääkärin.

Jouduin pois työelämästä, ja olen päätynyt työmarkkinatuen varaan. Aktiivileikkuri leikkaa osan siitäkin, sillä minun ei ole mahdollista täyttää aktiivisuusehtoja. Työmarkkinatuesta jää käteen alle 500 euroa kuussa.

Tuloni riittävät juuri ja juuri lääkkeisiin, lisäravinteisiin ja hengityssuojaimiin, joita joudun käyttämään aina asioilla käydessä ja myös ulkoillessa ison osan vuotta siite- ja katupölyn, ulkohomeiden ja teollisuuspäästöjen vuoksi.

En pysty asioimaan sisäilmaongelmaisissa terveyskeskuksissa, joten yksityiset lääkäri- ja hammaslääkärikäynnit on maksettava itse. Erikoisruokavalion noudattaminen tulee kalliiksi.
Ammattitautipäätöstä tai uudelleenkoulutustukea en saanut, vaikka molempien haussa valituskierroksineen oli apuna liiton lakimies.

Pääsin juuri (lopulta!) työkykyselvittelyyn, jonka ensimmäisellä lääkärikäynnillä selvisi, että kyseisellä lääkärillä ei ole kokemusta sisäilmasairaan työkyvyn selvittelyn erityispiirteistä. En ole vielä saanut lausuntoa häneltä. En tiedä vielä, sovelletaanko kohdallani sitä järkyttävän huonoa käypä hoito -suositusta, ja päätetään että pystyn palaamaan astmalääkityksen ja kognitiivisen terapian (DNRS:n) turvin takaisin normaaliin työelämään.

Vähän jännittää, mihin lopulta päädyn. Päädynkö vain takaisin ”vaikeasti työllistyväksi työnhakijaksi”? Aktiivileikataanko työmarkkinatukeani eläkeikään saakka? Onneksi puoliso on töissä. Ja onneksi olemme vielä yhdessä − monella sairastuneella on kariutunut parisuhdekin.

Sairastunut loppuiäkseen, nainen, 52

*****

Itsetuntoni on rakentunut työsaavutuksista ja tekemisen meiningistä. Suunnittelin tulevaisuuden niin, että kausityön päätyttyä työskentelen päiväkodissa. Se tarjosi minulle palkan, arkirytmin, sosiaalisen ympäristön, kokemusta ja yllätyksekseni myös homealtistuksen.

Miten kipeä ja sairas olin! Kuumeisena ja henki ahtaalla. Kahden viikon välein lääkärissä ja käsitaipeet violettina verikokeista.

Mitä kauemmin olin työpaikalla sitä vahvemmin aloin haistamaan homeita. Lenkillä omakotitaloalueella tunnistan hometalon, mutta eri homeet aiheuttavat erilaisia oireita.

Asia muutti elämäni vaikuttaen luonteeseeni ja arvoihini. Välillä mietin, uskallanko tehdä enää mitään, mutta toisaalta liekki taas roihuaa kirkkaampana.

Työtä rakastava, nainen, 24


2020 2018-2019 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 Pidempiä tarinoita

Kerro oma tarinasi lomakkeella.

Palaa tarinoiden etusivulle.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Kun väsytetään riittävän kauan, ei ehkä enää jaksa

Yhteiskunnassa voidaan joko rakentaa turvattomuutta ja osattomuutta tai kohdella ihmisiä ihmisarvoa kunnioittaen. Myös sisäilmasta sairastuneita.

Olin 25-vuotias, naiivin innokas uudesta työstä. Jakku päällä pikkukengissä uuden edessä. Jälkikäteen ajatellen elämä oli tuolloin ihan hyvin reilassa. Normaalein huolin ja elämänhaastein.

Kunnes avasin oven ensimmäiseen työpaikkaani – sisäilmasairaaseen rakennukseen.

Ensimmäisten kolmen työvuoden aikana olin sairastanut 25 tulehdusta. Ja syönyt niihin antibiootit. Kymmenen vuoden jälkeen olin sairastanut tähän päälle keuhkokuumeet ja saanut alveoliittiepäilyn. Tämän jälkeen lääkärini sanoi: ”Pelasta nahkasi ja lähde pois. Ehkä 10 vuoden päästä yhteiskunta ja terveydenhuolto on valmiimpi tähän”

15 vuoden jälkeen olin vaihtanut 10 kertaa työpaikkaa ja parikymmentä kertaa asuntoa. Keho ei ollut enää ennallaan. Se mikä oli ennallaan, olivat yhteiskunnan asenteet.

Toiveikkaat ajatukset kumpuavat aina esiin, ihmisen mieli on kai sellainen.

”Taatusti jonain päivänä tulen saamaan apua” – kantoi aika kauan. Kunnes se tie oli käyty läpi. Oli kolkuteltu ovia ja todettu, ettei minun kaltaistani tunnisteta lääkärissä, sosiaalitoimessa eikä te-toimistossa.

”Kun voin riittävän huonosti, kyllä minua sitten autetaan”, kantoi jonkin aikaa. Kunnes huomasin, että mitä huonommin voin ja mitä moninaisemmat oireet ovat, sitä vähemmän minua autetaan. Liian raskas paketti perehtyä.

”Kun kerron, miten voin, se uskotaan ja sitten mietitään apua”, kantoi myös eteenpäin. Tästä luopuminen on ollut kenties haastavinta. Huomasin, että kaikki kertomani fyysiset oireet voidaan kääntää psyykkisiksi. Siksi on viisautta olla hiljaa ja jättää kertomatta.

”Kyllä yhteiskunnan asenteet varmasti muuttuvat, kun sairastuneita tulee lisää” – tämä kantoi myös jonkin aikaa. Kunnes Suomen virallisten hyvinvointiorganisaatioiden ulostulot olivat karistaneet tuonkin ajattelun. Tuulet ovat jääkaapinkylmiä.

Olen oivaltanut, että olen yksin. Omien voimien varassa. Ja niiden muutamien lämminsydämisten ihmisten − läheisten, tuntemattomien ja ammattilaisten, jotka haluavat uskoa, mitä sanon. Jotka uskovat ihmisen omaan kykyyn arvioida, mikä on hänelle hyväksi, mikä häntä auttaa.

Yhteiskunnassa voidaan joko rakentaa turvattomuutta ja osattomuutta tai kohdella ihmistä ihmisarvoa kunnioittaen. Sisäilmasta sairastuneiden kohdalla nämä asiat auttaisivat:

• Minua autetaan, kun tarvitsen apua
• Minua uskotaan, kun kerron
• Minua ei ivata, kun kerron
• Myös minulle olisi olemassa hoitoa, kuntoutusta, opiskelu- ja työmahdollisuuksia.

Kirjoittaja haluaa pysyä nimettömänä.

Lisää sisäilmasta sairastuneiden lähettämiä kokemuksia: Lue täällä.

Sisäilmaongelmien asiantuntija kertoo, millaista taloa ei itse ostaisi ja miksi kuntotarkastuksessa on helppo huijata.
Lue täällä.

Tietoa ratkaisuista:
Lue täällä.

Sisäilmasairaiden tilanne ei ratkea luokittelemalla sisäilmaoireet toiminnallisiksi häiriöiksi. Järjestöjen yhteislausunto.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

29-vuotiaan sisäilmaongelmista sairastuneen naisen tarina

Odotan löytäväni asunnon, jossa en oireile

Lapsuudenkodissani haisi maakellari. Monista sisäilmaongelmista aiheutuneista oireista parhaiten muistan päänsäryn ja äitini henkisen ja fyysisen ”hajoilun”. Asunnosta eroon pääseminen oli pitkä ja raskas prosessi. Lopulta muutin kesken lukion omaan asuntoon. Sairastelin sielläkin jatkuvasti ja söin antibiootteja poskiontelontulehduksiin. Muutettuani aivan uuteen taloon olin kuusi vuotta terve, kunnes luovuin asunnosta seurustelun takia aavistamatta millainen muuttokierre siitä seuraisi. Nykyään 29-vuotiaana olen paljon aiempaa yliherkempi, ja olenkin reilun kolmen vuoden aikana törmännyt kahdeksaan asuntoon, jossa en voi asua.

Olen asunut viime vuosisadan alkupuolella rakennetuissa taloissa, 50-60-lukulaisissa taloissa ja 90-luvun ja 2000-luvun taloissa. Ulkona oireeni pääsääntöisesti katoavat, mitä nyt kostealla syyssääällä voi ulkoilmakin tuoda oireita. Olen myös aina ollut perusterve, enkä saa kuumeisia virusflunssia juuri koskaan. En ole myöskään allerginen eläimille, siitepölylle tai ruoka-aineille. Vanhoissa taloissa saan pahoja oireita, mutta nykyään uudetkaan asunnot eivät vaikuta minulle sopivan. Uusissa olen haistanut kaikissa saman tumman ruokamaisen tunkkaisen hajun. Sen esilletuloon vaikuttaa säätila ja ilmanvaihto. Allerginen nuha, limainen kurkku, aivastelu, pään vihlonta, yleinen huonovointisuus ja kuivat ja haavaiset limakalvot ovat esimerkkejä oireistani.

Kesken muuttokierteeni aloin ensimmäistä kertaa reagoida myös vahvoihin hajusteisiin. Samoihin aikoihin aloin myös haistaa busseissa ja junissa homeen hajun. Myös hometaloissa asuvien työkavereiden vaatteista tulee päänsärkyä, jos he ovat muutaman metrin päässä minusta. Kerrostalon pyykinkuivaushuoneessa olisi hyvä kuivata lakanat, mutta muiden pyykeistä tarttuu hajusteiden haju omiin pyykkeihini. Oireet rajoittavat myös harrastuksia.

Odotan löytäväni vielä joku päivä asunnon, jossa en saa oireita, eikä siellä haise miltään ylimääräiseltä. Olen ns. koti-ihminen ja rakastan sisustamista. Aikaisemmin ostin innoissani käytettyjä laadukkaita huonekaluja, mutta nykyään en voi tukea tällaista kierrättämistä. Kirpputorit ovat minun näkökulmastani usein homeesta saastuneiden tavaroiden vaihtopaikkoja. En enää edes muista, miltä tuntui, kun koti ei merkinnyt vankilaa, joka tekee olon kipeäksi. En usko, että edes terve asunto ja oireiden väheneminen palauttaisi elämääni enää täysin ennalleen. Minusta on tullut kyynisempi enkä luota, että elämä kantaa. Jos elämäntilanne sallisi joskus lasten yrittämisen, en tiedä miten uskaltaisin ryhtyä äidiksi tietäen homeisten päiväkotien ja koulujen yleisyyden. Tuntuu, että vain lottovoitto voisi pelastaa minut. Silloin voisin muuttaa maahan, jonka ilmasto ei olisi näin kostea ja kylmä. Voisin myös ryhtyä yrittäjäksi ja edistää terveiden talojen rakentamista. Haaveilen myös ostavani talon Espanjasta, jonne myrkyistä raihnaiset kohtalotoverit voisivat tulla kuntoutumaan.

Luulen, että olisin sairaampi, jos olisin vanhempi. Pelkään, että jonain päivänä minäkin joudun nukkumaan parvekkeella ja joudun odottamaan homeelta haisematonta bussia päästäkseni töihin. Jos siis voin työpaikallakaan enää siinä vaiheessa olla. Tämä huonon onnen kierre on johtanut siihen, että minun on vaikea enää uskoa, että asiat kääntyisivät paremmaksi. Huonon tuurin loputtomuus on alkanut vaikuttaa jonkinlaiselta kiroukselta. On vaikea uskoa, että tällaista voi tapahtua. Mutta asunto asunnon jälkeen on vain uskottava, että tällainen helvetti on täyttä totta.

Asuntoa odotellessa, 29v

Kerro oma tarinasi lomakkeella.

Palaa tarinoiden etusivulle.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Eristyneet koululaiset

Eristyneet koululaiset

Meidän tarinamme lyhyesti alkaa vuodesta 2003, jolloin vanhin lapsemme lähti ensimmäiselle luokalle. Suvi sairastui marraskuussa 2003 lähikoulussaan huonon sisäilman vuoksi. Eppuluokkalaiset aloittivat koulunkäynnin jumppasalissa (oman rakennuksen ollessa remontissa), joka laitettiin sädesienen vuoksi muutaman vuoden päästä käyttökieltoon. Suvi on nyt 8.luokalla kokeiltuaan seitsemää eri koulua aina yhtä huonolla menestyksellä – palattuaan aina uudelleen kotiopetukseen. Koko seitsemän vuoden aikaan ei mahdu kuin puolitoista vuotta yhtäjaksoista koulussaoloa.

Tällä hetkellä hän ei voi enää käydä koulua, koska hän oireilee jo ihmisille, jotka ovat olleet sisäilmaongelmaissa rakennuksissa. Pitkän taistelun jälkeen Suvi saa 7 tuntia/ viikko opetusta Kaukopulpetin kautta netistä ja lopun opetuksen hoitaa äiti. Olen jättäytynyt työelämästä hoitamaan lasteni perusopetusta, saamatta tietenkään minkäänlaista korvausta.
Suvin elämä on hyvin eristäytynyttä; kotona hän pärjää hyvin, mutta kodin ulkopuolista elämää ei juuri ole. Hän on sairastunut 2008 astmaan ja neurologiset oireet altistuksen yhteydessä ovat erittäin voimakkaat. Hän kärsii täydellisestä muistinmenetyksestä jo hyvin lyhyessä altistusajassa. Keväät ja syksyt ovat todella huonoa aikaa, koska ulkohomeet estävät jo ulkoilunkin.

Suvin pikkuveli Mika opiskeli neljä ensimmäistä vuotta puhtaassa koulussa Nyrölässä, kunnes siirtyi tänä syksynä Tikkakoskelle kouluun. Täysin terve poika sairastui kahdessa kuukaudessa astmaan ja alkoi kärsiä myös neurologisista oireista. Hänet siirrettiin takaisin Nyrölään opiskelemaan osittain uudelleen 4.luokkaa ja osan viikosta hän on kotiopetuksessa. Tässä meidän perheen tarina todella lyhyesti.

Anne Huttunen, Tikkakoski

 

Kerro oma tarinasi lomakkeella.

Palaa tarinoiden etusivulle.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Henkilöjäsenet

Tue toimintaamme ja liity jäseneksi

Jäsenyydelläsi autat meitä auttamaan ja otat kantaa sisäilmasta sairastuneiden hyvinvoinnin puolesta.

Tällä lomakkeella voit hakea Homepakolaiset ry:n kannatusjäsenyyttä. Kannatusjäsenmaksu on 15 €, eläkeläisiltä, työttömiltä, opiskelijoilta ja vähävaraisilta 5 €.

Lähettämällä hakemuksen hyväksyt antamiesi tietojen säilytyksen yhdistyksen jäsenrekisterissä ja sitoudut maksamaan jäsenmaksun.

Lähetämme tilisiirtolomakkeen sähköpostilla.

Mukaan toimintaan?

Aktiivitoiminnasta kiinnostuneille

Jäsenrekisterin tietosuojakäytännöt?

Tutustu tietosuojakäytänteisiimme täällä.

2017

2020 2018–2019 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 Pidempiä tarinoita

Sairastuin työpaikallani, sairaalassa. Minulla on todettu astma ja koska muita sairauksia tai allergioita ei ole, on astmani todettu työperäiseksi. Onnekseni työpaikan sisäilmatutkimusten rakennenäytteet osoittavat vakavat sädesieni- ym. bakteerien kasvun rakenteissa. Olen menettänyt terveyteni ja tulevaisuus huolettaa, kun edessä on sopivan työpisteen kokeilut, missä pystyisin olemaan. Lääkitystä lisätään, jotta selviytyisin. Jos puhdasta työpistettä ei löydy, olen sairaslomalla ja ansioni alenee. Työnantaja on hyvin pessimistinen ja odottaa, että me altistuneet etsisimme itse itsellemme uudet työpaikat. Lain mukaan työnhakija ei saa salata terveystietojaan. Kuka ottaa riskin ja meitä palkkaisi? Sisäilmasta sairastuminen on suuri henkilökohtainen tragedia, johon ei apua tai tukea ole saatavilla tässä maassa.

Maarit, nainen, 51 v, Espoo


Sairastuin sisäilmasta työpaikallani 2012 oltuani kaksi vuotta talossa töissä. Sain kuusi poskiontelotulehdusta peräkkäin ja monen tunnin yskimistä iltaisin kotona, istuin vati sylissä yskin limaa ja itkin ja aamulla taas töihin. Tilanne paheni koko ajan, päänsäryt voimattomuus ja hengenahdistus jatkui kuten myös työterveyshuollossa juokseminen. Kaksi vuotta tuota ”rumpaa” kesti kunnes sain astma diagnoosin ja polyyppinuhan, jonka johdosta poskiontelot leikattiin ja hengitys helpottui. Sain kokeilujen jälkeen työtilan, jossa pystyin työskentelemään ja olo oli helpottunut.

Mutta pahempaa seurasi. Sairastuin keuhkosyöpään ja nyt on synkkä syksy edessä. En voi olla ajattelematta, että olisiko vaan pitänyt ajoissa luovuttaa ja elää yhteiskunnan elättinä. Sitä vaan sitkeesti ajatteli, että kyllä mä eläkkeelle asti pärjään sairauksien kanssa, sitten saan itseni kuntoon. Nyt on olo kuin madolla puun ja kuoren välissä, miten tästä eteenpäin.

Tirpunen, nainen 61 v, Vantaa


Olen parantunut sisäilmasairaudesta!

Sairastuin vakavasti 2 vuotta sitten, ja minulla oli useita erilaisia ja kummallista oireita. Juoksin erikoislääkäriltä toiselle, jotka kaikki halusivat hoitaa oman alansa sairautta. Kävin jopa suomen huippulääkärillä homesairaudessa.
”Et sä kovin sairaalta näytä” oli usein sanoma. Mitkään hoidot eivät toimineet.

Menetin työni, kotini ja elämäni tuntui hajoavan silmieni edessä. Eikö mikään tai kukaan voi auttaa? Tässä tilanteessa alkaa olla valitettavan moni sisäilmasairas.
Kehoni oli niin herkistynyt, että minulla oli kaikki vakavat sairaudet – home-, kemikaali- ja sähköyliherkkyys.

En halunnut antaa periksi vaan uskoin, että joku lääkäri jossain päin maailmaa voi minut vielä parantaa ja aloin etsiä ulkomailta lääkäriä. Soitin Englantiin, Saksaan ja Usaan.

Päädyin lääkärille Yhdysvalloissa, joka käyttää dr Shoemakerin homesairauteen kehittämää hoitoprotokollaa. Tällaisia lääkäreitä on alle 20 koko maailmassa ja valitettavasti Euroopassa ei yhtään vielä.

Hoito-ohjelma on hyvin selvä. Sairaus on biotoksiinisairaus. Home, kemikaalit jne. ovat toksiineja, jotka kuormittavat kehoa ja kehon immuunijärjestelmä lopulta menee sekaisin aiheuttaen eri sairauksia.

Vuosi sitten aloitin hoito-ohjelman. Aloitin toksiineja sitovilla lääkkeillä ja oloni parani nopeasti. Pystyin tekemään enemmän ja siirryin eteenpäin monivaiheisessa hoidossa.
Puolen vuoden jälkeen voin jo niin hyvin että pystyin aloittamaan työnteon.
Nyt on kulunut vuosi hoitojen aloittamisesta ja olen täysin parantunut!!
Olen saanut elämäni takaisin. En uskonut että se olisi mahdollista, mutta onneksi en tyytynyt Suomen jäykkään terveydenhoitoon. Toivottavasti minun tarinani antaa uskoa toisille ihmisille, jotka kärsivät tästä vakavasta sairaudesta. Ja jos edes yksi lääkäri perehtyisi tämän sairauden hoitoon toden teolla, hänestä tulisi sankari Suomessa.

Max, mies, 47 v


Aloitin vuonna 2013 työskentelyn upeassa 1700-luvun rakennuksessa. Ensimmäinen vuosi meni ihan terveenä, olin aika vähän töissä, pari kertaa viikossa opiskelujen ohella.

Sitten hitaasti alkoi tuntua, että on flunssa koko ajan, kuumetta koko ajan. Tuntui, että fiilis tuli aina töissä. Oli väsynyt, pöpperöinen olo aina kun meni töihin. Samalla kuulin, että samassa rakennuksessa järjestetystä tapahtumasta oli homeherkkä lähtenyt ulos minuutissa, ja että työntekijät olivat valittaneet vuosia huonosta fiiliksestä.

Oireita alkoi tulemaan erilaisissa paikoissa, esimerkiksi Oulun yliopiston kakkoskerroksen luentosaleissa. Kuumeinen ja väsynyt olo alkoi vartissa luennon alusta.

Minua varoiteltiin etukäteen, että Hongkongissa on paljon hometta, mutta en halunnut peruuttaa vaihto-kohdettani. Oireilu alkoi pahana, kun olin ollut maassa kuukauden: koko asuntola oli umpihomeessa. Ykköskerroksen lattia oli mustana homeesta ja kylpyhuoneen katto myös. Asuntolan seinät olivat homeessa.

Olin ollut todella sekava, väsynyt ja kärsinyt erilaisista oudoista oireista kolme viikkoa, kun tajusin että tämän on tultava ulkoisista lähteistä. En osannut lukea metrokarttaa. Puheeni oli puuroutunutta. En nähnyt kunnolla, tein kokeita toinen silmä kiinni. Oli todella vaikea ymmärtää yksinkertaisia asioita, kuten kahvinkeittimen toimintaa.

Aluksi kukaan ei uskonut, ei poikaystävä, eivät opettajat. Mutta olin selvästi pahassa jamassa. Oireet helpottivat, kun vaihdoin asuntolaa. Damagea oli kuitenkin tullut jo keuhkoihin: puhkesi astma, ja poskiontelontulehduskierre alkoi.

Oli uskomatonta, miten sekaisin terve ihminen voi mennä. Nykyään menen tunninkin altistuksesta. Näen huonosti, motoriset taidot menevät (esim. silmä-käsi -koordinaatio tai esim. kyky kävellä suoraan). Olen ärsyyntynyt, lyhytpinnainen, väsynyt, sumussa ja hyvin yksinkertainen, etenkin simppeleissä tehtävis-sä.

Oireilen pahasti jopa homeasunnossa olleesta takista. Vähän jännittää, millaista elämäni tulee jatkossa olemaan. Olen nyt kaksi kertaa kokenut pahan ”sumukauden” jolloin olen hädintuskin työkykyinen, noin kolmen viikon kestoisena (toipuminen on alkanut, kun olen päässyt pois), ja pari kertaa lyhyempänä (kun olen vieraillut ongelmapaikassa).

Oli kiva huomata, ettei olekaan hullu – itse en siihen koskaan uskonut, mutta ihmiset taisivat uskoa, että mulla on burnout. Ei ollut, eikä ole.

Onneksi työni on vapaata, olen sinkku ja vapaa valitsemaan itse asuntoni. Mutta haaveeni urasta Aasiassa olen joutunut hautaamaan.

Nina, nainen 34v, Espoo


Yhtä helvettiä koko elämä, lääkärit ei välitä koko taudista, eikö mitään lääkettä ole kuin eutanasia?

Aaka, mies 56 v, Lapua


Kun esimies kertoo työpaikan olevan kaupungin puhtaimman ja tutkituimman, sekä kieltää edes puhumasta aiheesta, on vaikeaa lähteä tilannetta edes purkamaan.

Kun työssä joutui käyttämään ympärivuotisesti allergialääkkeitä, nenäsumutetta ja lisäämään jatkuvasti astmalääkityksen määrää pystyäkseen suoriutumaan työpäivästä, silloin viimeistään havahtui, ettei kaikki ollut niin kuin pitäisi. Tähän lisäksi silmien (ja korvien) epämääräiset kutinat, äänen käheytyminen ja särkyminen, poskiontelotulehdukset, jatkuva pääsärky ja loppuviikkoa kohden nouseva ruumiinlämpö. Jatkuva, loputon väsymys, joka ei lähtenyt nukkumalla eikä viikonloppu riittänyt työviikosta palautumiseen. Tämä tietenkin lisäsi ärtymystä ja ns. räjähdysherkkyyttä, positiivisuus ja työn ilo katosivat.

Työnantaja pesee kätensä, käskee oireiden kanssa työterveyteen ja vihjaa työpaikan vaihtamisesta. Työterveydessä kysytään, mitä työnantaja aikoo tehdä asialle ja ohjeistaa juttelemaan esimiehen kanssa. Esimies ohjaa työterveyteen… Alkaa usko mennä systeemiin ja epäily oman korvien välin tilasta herää, ehkä kuvittelenkin kaiken? Jospa olenkin vain uupunut. Ja sitä varmasti olinkin kaiken tuulimyllyjä taistelemisen jäljiltä!

Olo oli kaikkiaan uupunut jatkuvasta puoliteholla olosta, oli joko kipeä tai toipilas koko ajan viiden vuoden ajan. epänormaalista tuli normaali, kunnes pääsin uuteen työhön. Sairastelu loppui kuin seinään! Ensimmäisen vuoden aikana en ollut kertaakaan kipeänä hengityselinoireiden takia, jaksaminen ja olo koheni nopeasti ja oli virtaa erilaisiin vapaa-ajan rientoihin. Ennen kaikkea kotona työpäivän jälkeen jaksoi touhuta. Ilo palasi. Lääkitys putosi huimasti, rahaakin siis säästyi!

Jäljelle jäi yliherkkyys hajuille, mutta vihdoinkin voin varmuudella todeta, että pääni on terve ja muu elimistö seuraa perässä sen, minkä vuosien koetukseltaan pystyy.

”Meillä ei ole sisäilmaongelmaa, sinulla on sisäilmaongelma”, nainen 43 v, Jyväskylä


Altistuttuani vuosikymmenen ajan asunnoissa sekä opiskelu- ja työpaikoissa, menetin asuntoni ja sain diagnoosin vaikeasta astmasta vuonna 2006. Opin välttämään homeita ja kemikaaleja, ja evakkokodissani oleskellen ja hurjaan astmalääkekierteeseen joutuen selvisin jotenkin sinnitellen normaaliyhteiskunnassa melkein toiset 10 vuotta. Tosin se aika sisälsi nukkumista autossa, vessoissa ja ikkunat auki, mutta jotenkin sinnittelin. Olin sisäilmasairas astmaatikko.

2012 sain uuden tietokoneen ja älypuhelimen apuvälineiksi näkövammaani, ja kuukauden päästä olin sähköherkkä. Ihoni paloi langattomista kentistä, jalat lähtivät alta moottoreista esim. liukuportaista, tuli rajua uupumusta, vapinaa, sydänoireita, kipuja. Pian en kestänyt enää mitään sähkölaitteita – pyykkikonetta ja vedenkeitintä käytin oleskelemalla sen aikaa rappukäytävässä. Jatkoin osa-aikaista yliopisto-opiskelua avustajien avulla ja ammatinharjoittamista hurjista rajoitteista huolimatta. Kesti kuukauden toipua parin päivän työmatkasta. Olin home-, kemikaali- ja sähköherkkä ympäristösairas.

Vuonna 2014 sähköherkkyys levisi luonnonsähköön eli tulen ja auringon valoon. Asuin vuoden pilkkopimeässä sokeaintekniikoin avustajapalvelun ja tukiverkostoni varassa. Ei valoa, sähköä, tietokonetta, musiikkia, uutisia.. Vuoden päästä vähän helpotti mutta silloin jouduin lähtemään opiskelija-asunnostani, ja vuokranantaja myrkytti omaisuuteni lähtijäislahjaksi. Minusta tuli asunnoton.

Yli tuhat asuntoa olen nyt kahden vuoden aikana tarkastanut ja hakenut kaikkia mahdollisia reittejä pitkin. Olen voinut oleskella kolmessa evakkotalossa tuttavilla. Eilen kävi ilmi, että jäljellä on enää yksi, jossa en tässäkään voi olla enää kuin pari päivää. Olen asuntokokeiluissa menettänyt sietokykyni myös evakkopaikoilleni. Ulkona kuolen talvella kylmään ja kesällä valoon. Taidan lähteä homepakolaiseksi espanjaan, kun en itsemurhaa halua tehdä. Rakastan elämää – ja rakastan yhä Jumalaakin, joka ei tätä helvettiä ole tänne tehnyt. Hän ja tukiverkostoni on voimani. Taivaan kodista ei tarvitse ikinä lähteä evakkoon!!

Valon lapsi, nainen 36v, pääkaupunkiseutu


Pikku vinkki kaikille näistä oireista kärsiville; kunnon hirsitalo, paras mahdollinen rakennus ainakin minulle.

MK, nainen 28 v


Olen kahden lapsen äiti. Sairastuin tuetuissa asunnoissa, jossa edelleen väitetään, ettei ole hometta, vaikka koko paikka haisi maakellarilta ja oli saastunut pahoin. Jouduin lasteni kanssa muuttamaan kyseisistä asunnoista pois, koska tulin kipeäksi. Kotona kivut pahenivat ja sitten alkoi käsioireet ja voimakkaat neurologiset oireet. Oireilen myös pölyille pahasti.

Nyt minua pidetään sairaalassa psykiatrisella osastolla, jonne en todellakaan kuulu. Jokainen päivä on samanlaista kärsimystä, koska en voi olla lasteni kanssa. Oireilen heidän vaatteistaankin. Altistuin pahoin sädesienestä. Minua pidetään lähinnä mielisairaana. Aivosumuilin niin pahasti, että jouduin suljetulle osastolle tarkkailuun.

Kunpa joku taho ymmärtäisi tilanteen vakavuuden ja puuttuisi tähän. Tarvitsisin puhtaan ja terveen paikan jossa olla ja toipua, mikäli se vielä jotenkin on edes mahdollista..

Nilani, nainen 28v, Jyväskylä


Muutin vanhaan omakotitaloon 3,5 v. sitten. Ensimmäiseksi tulivat kurkkuoireet, jotka ilmenivät äänihäiri-öinä. Lauluääni meni. Vikaa ei löydetty. Samaan aikaan myös kasvojani alkoi kutittamaan ja pistelemään. Hengästytti ja sydän tykytti. Välillä palelin, välillä hikoilin.

Kävin lääkärissä. Verikokeissa näkyi kohonnut paastosokeri ja anemia, joista kummastakaan en ole koskaan aiemmin kärsinyt. Aloin nukahtelemaan sohvalle, bussiin yms. Vaatteeni haisivat jotenkin omituiselle, vaikka ne oli juuri pesty. Allergisoiduin hajusteille ja ihoni meni pahasti rikki. Lämmin suihkuvesi sai/saa ihoni syyhyämään. Kylpyhuoneen pesun jälkeen henki ei kulkenut viikkoon. Silmiä kirvelee, nenä ja silmät vuotavat, korvakäytävät/korvanlehdet kutiavat sietämättömästi.

Homekoira kävi eilen. Kaikista muista huoneista löytyi hometta paitsi olohuoneesta. Nyt odotan terveystarkastajaa. Sieltäkin yrittivät viivytellä tuloaan. Sanoivat että ehdin muuttamaan pois, ennen kuin he ehtivät tarkastamaan asunnon. En antanut periksi. Tulevat tutkimaan asunnon kahden viikon sisällä.

Asunnon omistaja ei ota mitään vastuuta asiasta. Hän vain kehotti muuttamaan pois, jos oireilen. Hän aikoo vuokrata asunnon heti seuraavalle. Ilmoitin homeongelmasta kiinteistönvälittäjälle, joka välitti asunnon myös meille ja olisi nyt taas hyvässä uskossa ehkä välittänyt sen seuraavalle vuokralaiselle, jos en olisi tuonut homeongelmaa esiin.

Menen huomenna taas lääkäriin. Hengittäminen tuntuu raskaalle ja silmiä kirvelee. Perheen kolme koiraa oireilevat koko ajan. Yksi lapsista yskii, huulet ovat alkaneet halkeilla ja hän on kalpea kuin lakana. Anemiako hänelläkin? Käytämme lisäravinteita ja syömme terveellisesti, joten mitään selitystä ravintoainepuutoksiin/anemiaan ei ole. Paitsi home!

Olen miettinyt elämänhistoriaani ja tulin siihen tulokseen, että olen saattanut aiemminkin asua hometalossa. Silloinkin ihoni rikkoutui ja hengittäminen vaikeutui. Sain astmadiagnoosin ja valohoitoa/erilaisia kortisonivoiteita ihoon sekä astmalääkityksen. Oireet/astma/heikotus/väsymys/”allergiaoireet” ym. katosivat kokonaan, kun muutin pois silloisesta asunnosta. Tein opinnäytetyötä/opiskelin muutama vuosi sitten. Sain kuulla jälkeenpäin, että koulukin oli homeessa. Ihmettelin, kuin kasvojani ja käsivarsiani kutitti ja kirveli. Migreeni ja silmätulehdukset sekä väsymys vaivasivat jatkuvasti. Koululta palasin sitten iltaisin nykyiseen homeiseen kotiin, lataamaan akkuja.

Näinkö ne ihmisten työurat pitenevät? Nainen 48v, Helsinki


Ostin mieheni kanssa vanhan talon. Kaikki vaikutti pintapuolisesti olevan ok, myös myyjä kehui taloa hyväksi, joten suurempia kuntotarkastuksia ei tehty.

Olimme sinisilmäisiä ja hyväuskoisia. Pian muuttomme jälkeen oireet alkoivat, saimme flunssankaltaisia oireita ja silmiä kirveli. Se, että kuntotarkastusta ei oltu tehty, ja että oireemme alkoivat niinkin pian, oli onni meille! Myyjä joutui vastuuseen, taloa tutkittiin lisää ja kaupat purettiin, koska myyjä oli myynyt meille suomeksi sanottuna hometalon.

Mia, nainen 30v


Olen sairastunut sekä työssä että mökillä. Reagointi on erilaista molemmissa paikoissa. Työssä saanut puhtaat tilat ja uusi mökki rakennettiin… mutta mökillä toisista pienemmistä kylläkin puhtaista pikkutiloista on kulkeutunut itiöitä uuteen mökkiin. Oireiluni on sellaista, että ihoni ja limakalvoni tulevat kosketusaroiksi päänahasta varpaisiin saakka.

Olemme epätoivoisia mieheni kanssa, enkä tiedä kestääkö parisuhde. Olen käynyt uudessa mökissä jo syksyllä ja talvella, mutta vasta viime viikonloppuna oireet tulivat voimakkaiksi.

Olemme hartaudella rakentaneet uutta mökkiä ja nyt olemme tipahtaneet epätoivoon…jopa itsellä kuolema-ajatuksia, niin pahalta tuntuu. Mies asunut 40 vuotta ko. paikassa ja tilasta luopuminen hänelle mahdotonta. Lähes kaikki heitettiin pois, mutta joitakin tavaroita jäi ja pikkumökeistä (vaikkakin puhtaista) siirrettiin tavaroita uuteen. Vieraat saattavat myös siirtää näistä pikkumökeistä itiöitä. Mies myös purkamis- ja rakentamisvaiheen yöpyi näissä pienemmissä tiloissa).

En reagoinut talvella, mutta nyt lämpimällä tilanne tuli toivottamaksi. Uuden mökin rakentamiseen meni satoja tuhansia ja vain minä nyt oireilen. En tiedä mitä tehdä. Miten tämä voitaisiin ratkaista vai onko vain talvella mahdollista olla uudella mökillä. Nyt epäilen, että kotiinkin on taas joitain itiöitä kantautunut koiran mukana. Kaikki on epävarmaa ja epäselvää. Meidän molempien tuska on sanoinkuvaamaton. Pitäisi varmaan saada vertaistukea meille molemmille jostain.

Toivoisin tukea. En pysty nukkumaan henkisen huonovointisuuteni takia, vaan epätoivo seuraa jatkuvasti ajatuksia. Suurin epätoivoni on, että joudumme luopumaan yhdessä rakentamastamme mökistä tai minä joudun. Mies ei voi edes ajatella asiaa.

Marjut, nainen 56-v


Ala-asteen olin homekoulussa ja sieltä sain astman. Vasta pari vuotta sitten se ala-aste on purettu sisäilmaongelmien vuoksi, vaikka se oli ongelmallinen jo pitkään aikaisemminkin. Pahempi oireilu alkoi tosin vasta yläasteella ja minulla oli silloin jatkuvia poskiontelontulehduksia, pahimmillaan joka kuukausi oli antibioottikuuri päällä tai jonkinasteinen flunssa, lisäksi poskionteloita leikattiin muutaman kerran laihoin tuloksin. Terveitä päiviä ei hirveästi ollut.

Opiskelin viime vuosina ammattiopistossa hoitoalaa ja siellä oli koulurakennuksessa jonkin sortin sisäilma-ongelmia todettu ja ne oli muka hoidettu kuntoon. Vähitellen minulle alkoi tulla monenlaisia oireita mm. väsymystä, poskisärkyä ja huimausta. Altistuin niin pahasti, että en pystynyt tekemään työharjoitteluita ja koulun jouduin lopettamaan. Monet päiväkodit ja vanhainkodit ovat sisäilmaltaan huonoja. Pahinta tietysti on se, että homealtistus jää pysyväksi ja työpaikan saaminen sisäilmaltaan puhtaasta rakennuksesta on vaikeaa. Herkkyys reagoida homeille ja muille sisäilmaongelmille pysyy ja se harmittaa, kun nuorena joutuu tällaista kokemaan.

Pirkanmaalla asuva, mies 25 v, Kangasala


Olen 13-vuotiaan pojan äiti. Poika on sairastanut koko ala-asteen pääkipuja, iho-oireita ja vatsaoireita. Olen monta vuotta sanonut lääkäreille, että pojan oireet johtuvat sisäilmasta, homeesta. Kukaan ei ole meitä kuunnellut, kymmeniä turhia lääkärikäyntejä ja yhteydenottoja kouluun ja aina vastaus, että home aiheuttaa vain astmaa. Aivot on kuvattu, silmät tutkittu moneen kertaan, fysioterapiaa, adhd-testejä…

Meidän kodista löytyi hometta, ja ollaan sen vuoksi muutettu nyt kaksi kertaa, koulussakin ongelmia, mistä tiedän pojan tulevan kipeäksi ja sanonut siitä. Kukaan ei kuunnellut.

Vasta nyt monen vuoden taistelun jälkeen, kun koulu tutkittiin ja sinne asennettiin sisäilman puhdistus koneet tammikuussa 2017, pojan vointi parani. Ei ollut enää joka päivä kipeä. Mutta ei vieläkään siedä kaikkia lisäaineita, hajuja, kauraa, valkosuklaata, kemikaaleja, uusia vaatteita….

Keväällä kävi tutustumassa kemian luokkaan, sai heti oireita, pääkipua ja hengitysoireita. Tiesin, ettei voi suorittaa yläkoulussa kemiaa ja oli pakko jostain oikeasti saada apua ja pojalle lääkärin lausunto, ettei sitä pakoteta kemian luokkaan. Olin jo varma, että jos seuraava lääkäri ei kuuntele meitä, poika ei enää ikinä suostu lähteen lääkäriin. Ei tarvittu kuin yksi terveydenhoitaja, kenellä oli vastaavanlaisia kokemuksia, niin saatiin uusi lähete yliopistolliseen sairaalaan. (2011 käytiin ekan kerran)

Ensi tiistaina on lääkäri ja allergiakokeet. Pieni toivo, että saadaan apua, mutta vielä isompi pelko ettei lääkäri kuuntele meitä. Ollaan niin montaa kertaa jouduttu pettyyn, luottamus lääkäreihin alkaa itselläkin olla jo mennyt. En tiedä mitä teen tai mistä saadaan apua, jos nyt ei sitä saada.

Epätoivoinen, nainen 37 v, Valkeakoski


2015 rivitaloasunnossani oli vesivahinko. Se korjattiin, mutta ei kunnolla, esim. märkä lasikuitutapetti liimattiin vaan takaisin kiinni ym.

Sitten aloin keväällä -16 oireilemaan. Olin tosi väsynyt, pitkittynyt flunssa, nenä tukossa jne. Taloyhtiö ei usko lainkaan, että olen homealtistunut. Olen evakossa omalla kustannuksella, koska ei kukaan korvaa. Mikrobitutkimus tehtiin ja on sädesieniä runsaasti ym. homeita ja rakennuspölyjä, kuituja ja vaikka mitä. Kaikki oireet, mitä homeesta ym. myrkyistä voi tulla. Asia edelleenkin epäselvä, missä vika? 9kk kestänyt jo eikä korjaussuunnitelmaa ole vieläkään. Pitkä ja vaikea juttu. JA MINUN PITÄISI ASUA SIELLÄ. Terveys on tärkeä.

Renata, nainen 69 v, Hämeenlinna


Rakennettiin omakotitalo vuonna 1997. Muutto oli huippujuttu. Tehtiin sen aikaisten ohjeitten mukaan. Höyrynsulkumuovit, koneellinen ilmavaihto jne.

Työskentelen kuitenkin aika usein kotona ja huomasin/herkistyneeni muutama vuosi sitten ilmeisesti homeelle. Alkoi nenään haista sellainen ikävä pistävä haju. Ei oikein mitenkään pystynyt paikallistamaan, mistä se tuli. Avasin lattioita ja yhden seinän tutkiakseni oliko ongelmia, ei ollut, rakenteet kaikki oli ja on kunnossa, ei kosteutta. Ilmastointijärjestelmä nuohottiin, ja aina vaan tuntui nenässä.

Pinta homettahan se sitten oli, mm. tiskialtaan takana siihen silikoniin (uusittu 3-4 kertaa) muodostui tuon tuostakin mustia pilkkuja, ja kun taloa tarkemmin tutkin, niin niitä samoja mustia pilkkuja oli ulko-ovien silikoneissa ja osassa ikkunoita. Saunaosastolla olin toki ennemmin jo huomannut saumoissa niitä samoja pilkkuja, niitä aina silloin tällöin kuitenkin putsattiin.

Sitten herkistyminen paheni. Juttu meni siihen malliin, että kaikki silikonit uusittiin. Laastisaumat ja koko saunaosaston ja pikkuvessat pesin homeenestoaineella, viemärit myös. Yksi pytty uusittiin. Kannattaa katsoa sinne vesisäiliön alle. Meillä oli aika musta. Sekoittajien kromisten läpivientikauluksien alustatkin pestiin. Kaapistojen saranoista lähtien piti käsitellä homeenestoaineella. Käytännössä kaikki kosteat pinnat ja viemärit pestään nykyään riittävän usein ja ulko-ovien edustat myös.

Nyt kun tiedän, mitä pitää aina etsiä kun nenä käskee, niin tilanne on hyvä, nenä pysyy auki ja ilma tuntuu raikkaalta.

Sitä mustaa hometta ei tarvi olla kuin pieni alle cm2, niin se käryttää tosi voimakkaasti.

Niskalenkki, mies 50v


Ostimme 50-luvun lopulla rakennetun rintamamiestalon idylliseltä alueelta, tietenkin loppukesästä, jolloin koko alue ja asunto näytti mitä ihanimmalta unelmalta. Taloa oli remontoitu paljonkin (myöhemmin ym-märsimme, että melko surkeilla taidoilla).

Kuukausi taloon muuton jälkeen yksi lapsistamme sairastui korvatulehdukseen, minkä jälkeen uusi tulehdus tuli aina 1kk kuluttua edellisestä, kunnes korvat putkitettiin. Putkituksen jälkeen infektiokierre siirtyi keuhkoihin, obstruktiivisia bronkiitteja oli noin 1kk välein ja henki niin ahtaalla, että välillä lapsi kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan. Lopulta saatiin diagnoosiksi astma. Avaavaa lääkettä, antibioottia ja kortisonia kului hirveitä määriä, mutta lapsi oli aina vaan huonossa kunnossa.

Hiljalleen koko perhe alkoi oireilla: yhdellä lapsesta toistuvasti silmätulehdus, jota ab-kuuri ei kunnolla poistanut, äänen käheyttä, lihasnykinöitä, tappoväsymystä, aftoja, hengityskatkoksia nukkuessa, migreeniä, nivelsärkyjä, silmäoireita…

Lopulta koko tilanne räjähti käsiin: vesivahingon yhteydessä yksi lapsista lähti sairaalaan tiputukseen akuu-tin keuhkokuumeen takia. Huoneilma oli sakeana myrkkyjä.

Lähdettiin evakkoon – ensin sukulaisten nurkkiin, sitten vuokra-asuntoon. Talolainan maksu tauolle. Talo tutkittiin isolla rahalla, rakenteet avattiin. Todettiin talon kellarin olevan umpihomeessa. Välipohjasta löytyi kivihiilipikeä, joka sisältää kreosoottia. Saimme tietää kreosootin aiheuttavan mm. syöpää ja perimänmuutoksia.

Koko tilanne oli kaoottinen. Koko irtaimisto jäi tuohon ”homeläjään”, asuttiin kaikuvassa, tyhjässä asunnossa. Nukuttiin lainatuilla patjoilla ja lakanoilla, koko perhe (5hlöä) patjoilla rinnakkain, kuin leirikoulussa. Talolta tavaraa hiljalleen hilattiin vuokra-asuntoon… kulutettiin remonttirahat hyvään pesutorniin. Pestiin pyykkiä säkkikaupalla. Puhdistettiin pari huonekalua. Heitettiin roskiin kaikki oireita aiheuttavat tai haisevat tai kuumissa pesuissa pilalle menneet. Oireiltiin jokaisesta talolla käymisestä. Itkettiin traumojamme. Lopulta totuttiin tähän jo vuoden kestäneeseen helvettiin ja samassa helvetissä edelleen ollaan. Raha on menettänyt merkityksen. Ainoa jolla on väliä, on perheen fyysinen ja henkinen hyvinvointi. Raha ja tavara on toissijaista. Rakastan jokaista hetkeä, kun katson lapsiani, joilla on hyvä olla. Rakastan jokaista auringonsädettä. Säälin jokaista asiakastani, jonka vaatteista haistan homeen. Ahdistun siitä, että Suomi on umpihomeessa.

En halua luovuttaa, nainen 25 v, Valkeakoski


 

2020 2018–2019 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 Pidempiä tarinoita

Kerro oma tarinasi lomakkeella.

Palaa tarinoiden etusivulle.

 

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Parvekkeella nukkuminen ei ole pidemmän päälle terveellistä

En tiedä jaksanko enää käsittää itsekään

Olen 32-vuotias nainen. Viimeiset kaksi vuotta elämäni on ollut niin absurdia, että sitä on ihmisten vaikea käsittää. En tiedä jaksanko enää käsittää itsekään. Olen yliväsynyt. En saa mitään apua, sillä minulle on tapahtunut asia, josta Suomessa ei näköjään haluta puhua, jota ei kukaan halua nähdä ja jonka parissa kamppailevat leimataan psyykkisesti sairaiksi: sairastuminen kosteusvaurio-rakennuksissa.

Olen koulutukseltani artesaani ja hieroja. Kaksi vuotta sitten olin perustamassa yritystä, kun sairastuin asunnossani. Olin ollut perusterve, en kärsinyt edes mistään allergioista. En ensin ymmärtänyt, että oireeni (mm. kuumeilut, verenvuodot, kouristelut, nivelsäryt, raajojen tunnottomuudet ja pistelyt, jatkuvat virtsatie-tulehdukset) liittyivät asuntooni. Asuin pienellä paikkakunnalla 80-luvun rivitalossa. Vasta juteltuani kahden naapurini kanssa, joilla oli täysin samat oireet, ymmärsimme, että sairastelemme asunnon vuoksi. Ilmoitimme omistajalle (kunta) ja terveystarkastajalle. Terveystarkastaja kävi paikalla 6 kk:n päästä. Silloin olin jo niin sairas, että kävin nukkumassa tuttujeni luona. Etsin uutta asuntoa. Jo 10 minuutin käynti kotonani riitti laukaisemaan vakavat oireet – usein hoipertelin ulos.

Minä ja seinänaapurini muutimme pois. Minä muutin Helsinkiin. Jouduin hävittämään lähes koko irtaimistoni, sillä sain siitä kovia oireita. Pieni osa, mm. tärkeät paperit ja muutama rakas tavara, on minulla varastossa, ja viidessä minuutissa saan niistä edelleen mm. verenvuotoa kitalakeen ja kieli sekä käteni menevät tunnottomiksi, vaikka olen tuulettanut/pessyt kaiken moneen kertaan. Asunnossa ei tehty kunnon tutkimuksia, esim.VOC-päästöjä ei koskaan mitattu, vaikka pyysimme. Tarkempaan määrittelemättömiä bakteereja löytyi epänormaalin runsaasti. Asunnossa oli omituinen haju. Noin puolet vieraista sairastui kyläillessään luonani. Terveystarkastaja kehotti ”vaihtamaan kukkamullat ainakin pintakerroksiltaan”. Asunnossa asuu nyt lapsiperhe.

Vuokrasin uuden asunnon. En pystynyt nukkumaan siellä edes yhtä yötä. Isännöitsijän mukaan asunnossa ei pitänyt olla mitään vikaa. Naapuri kertoi siellä olleen joskus massiivisen vesivahingon. Nukuin siskoni parvekkeella etsiessäni uutta asuntoa, oli kevät. Sain ilokseni asunnon Helsingin kaupungilta. En huomannut mitään hälyyttävää näytössä, lukuunottamatta tunkkaista hajua rappukäytävässä. Muuttaessani asuntoon alkoivat tunnottomuudet välittömästi palata kehooni. Muutin suoraa parvekkeelle. Asunto meni lopulta terveystarkastajan kehoituksesta remonttiin, sieltä löytyi mm. sädesientä, liimoja ja ftalaatteja (muovimaton pehmitinaineita).

Muutin tällälailla n. 5 kertaa, aina sain isoja oireita. Olin hankkinut jo uudet tavarat. Jouduin hävittämään suuren osan niistäkin. Oireiluni paheni koko ajan, en yrityksistäni huolimatta pystynyt tarjoamaan elimistölleni paikkaa, jossa alkaa toipua. Nyt on kulunut kaksi vuotta. Olen käynyt katsomassa n. 150 asuntoa, oireillut lähes joka näytössä. Eri oireita eri paikoissa. Olen vuokrannut niistä n. 20 koenukkumista varten. Missään en ole voinut olla yli yhtä yötä. Olen istunut varmaan satoja tunteja tyhjissä asunnoissa kuulostellen, ja koittanut olla toivomatta liikaa taas kerran. Joistain asunnoista sain rahoja takaisin, kun oireilin, osasta maksoin vuokrat ja takuut, vaikka en niissä voinut ollakaan. Olen asunut nämä vuodet parvekkeilla, autossa, asunnoissa ikkunat aivan auki, kokeillut olla tuttujen luona – oireillen. Hädissäni kokeilin myös asunnottomien paikkoja, mutta niissäkin sain kaikissa pahoja oireita. Jos minua haluaisi kiduttaa, minut voisi pakottaa lukemaan sisustuslehtiä, katselemaan lämpöisiä kuvia muiden asunnoista ja muistamaan, millaista elämä joskus oli. En voi oleskella suurimmassa osassa sisätiloja kuin lyhyesti. Kesällä kokeilin teltassa. Olen kuitenkin näköjään niin altistunut, että nukkuminen maan lähellä ei sovi enää minulle, oireilen luonnon homeistakin. Sitä on ollut vaikea hyväksyä. Olen aina ollut luontoihminen, metsä on ollut henkireikäni ja paikka, jossa olen onnellisimmillani. Nyt marja- ja sienireissut vain saavat minut sairaaksi.

Viimeiseen puoleen vuoteen en ole jaksanut enää katsella asuntoja. Nyt kun on kylmä, asun pariksi kuukaudeksi tutulta vuokratussa huoneessa, jossa pystyn käymään nukkumassa, kun kaikki isotkin ikkunat ovat auki, ja sänky aivan avoimen ikkunan alla. Nukun pipo päässä ja kirjoitan tätä toppatakki päällä ikkunan alla. Ystäväni osti minulle lämminvesipullon. Tämä on ensimmäinen sisätila pitkään aikaan, jossa voin edes näin olla, ja olen saanut vähän levättyä, vaikka asunto saakin minut kipeäksi. Päivät yritän kuluttaa ulkona, jotta oireet menevät ohi. Oireet ovat luusärkyjä, pahoja tunnottomuuksia, kouristeluja, ihomuutoksia, vatsakipua, oksentelua jne. Ulkona oireet pikkuhiljaa poistuvat. Kunhan en mene märkään metsään enkä pöyhi maan lähellä. Asfaltoiduilla alueilla on hyvä olla, samoin meren rannalla. Olen löytänyt Helsingistä kaksi kahvilaa, joissa en saa mitään oireita. Istuskelen niissä sen minkä kehtaan.
Vuosi sitten oireilin myös sähkölle ja hajusteille, se alkoi siinä rivitaloasunnossani. Nämä ovat nyt onneksi helpottaneet, elimistöni on varmaan puhdistunut jonkun verran, koska olen vältellyt paikkoja, joissa minulle tulee oireita. Minulle on kuitenkin tullut erilaisia ruoka-allergioita, en esim. voi enää syödä mitään koti- tai ulkomaisia viljoja. Vieläkin haistan tietyt pyykinhuuhteluaineet kymmenen metrin päähän. Kerran avattuani homeisen leipäpussin, sain akuutin kohtauksen, meinasin tukehtua yskään ja kurkun turpoamiseen, juoksin ulos. Sama on tapahtunut muutaman kerran julkisissa liikennevälineissä, varmaankin jonkin kanssamatkustajan vaatteista.

Työt lopetin 6 kk sitten, olin mennyt vanhainkotiin töihin muutettuani Helsinkiin. Ensimmäisessä työpisteessä saatoin oksentaa 10 minuutin työssäolon jälkeen, nousi kuume, kitalaestani alkoi vuotaa verta, silmät tulivat punaisiksi, sain lihasnykinöitä. Jouduin olemaan 2 kk sairaslomalla. Tilamme oli puoliksi kellarissa, siellä jo haisikin raskas imelä tuoksu. Kela ei korvannut sairaslomiani, sillä tämähän ei ole Suomessa virallistettu sairaus. Sain siirron toiseen työpisteeseen, jossa oireilu helpotti vähän. Silti kuumeilin joka päivä töissä, ja kärsin yleisoireista. En ollut sairaslomalla, mutta oireilu oli pelottavaa, ja väsyin myös asuntotilanteeni takia. Kävin töissä nukkuen ystäväni autossa ja siskoni parvekkeella, kaiken vapaa-aikani juoksin asuntonäytöissä. Työ oli henkireikä kaiken keskellä, siksi jatkoin, vaikka oireilin. Minun piti aloittaa oppisopimuskoulutus alalle sen ohella, että tekisin yrittäjänä töitä hierojana (artesaanin pölyiseen työhön olen jo liian sairas), mutta jatkuvan oireilun vuoksi sitten lopulta lopetin työt. Ei tässä tilanteessa pysty keskittymään uuden omaksumiseen.

Nyt olen työtön työnhakija. Olen kaksi vrk kipeänä jo työvoimatoimistossa käynnin jälkeen. Tuntuu, että elimistöni on ihan romuna. Pelkään, että niveliini on jäänyt joitain pysyviä vaurioita, jotka estävät hierojan työt siinä vaiheessa, jos tämä tästä joskus selviäisi ja minulla olisi puhdas asunto ja työtila.

En jaksa puhua saamastani lääkärikohtelusta, se on ollut niin järkyttävää. Minua on haukuttu ja uhkailtu psyykkisellä pakkohoidolla. Kuitattu, että oireet saattavat johtua hyperventiloinnista. Tiedän, etten hyperventiloi, olen liikunnallinen ihminen ja tunnen elimistöni toimintatavat. Hyperventilaatio-testissäkin todettiin, etten hyperventiloi. Lääkärin mukaan ”saatat silti hyperventiloida”. Allergiasairaalassa lääkäri väitti, etteivät homeet ole ihmiselle vaarallisia, ja kehui itsekin asuvansa hometalossa. Ainoa saamani ’apu’ on astmalääkkeet, mutta en kärsi astmaoireista, ja lääkkeet vain pahentavat muuta oireiluani, en käytä niitä. Olen käynyt monilla lääkäreillä. Suomessa lääkärit eivät tiedä tästä asiasta mitään, vaikka tutkimuksia alkaa olla jo paljon. Ainakin tarpeeksi sen älyttömyyden lopettamiseksi, että me sairastuneet muka oireilemme psyykkisin perustein. Jos minä maallikkona pystyn alan tutkimuksista lukemaan esim. ne homelajit, jotka aiheuttavat lihasnykinöitä ja oksentelua, mikä siinä on lääkärille niin ylitsepääsemätöntä, en voi ymmärtää.

Olen pyytänyt apua sosiaalitoimistosta, diakonissalaitokselta, SPR:n kotimaan avusta, vaikka mistä. Kukaan ei halua kuulla tätä. On naurettavaa sanoa, että kuolen tähän, ennen kuin pääsen turvaan, mutta niin minä koen. Mikä pahinta, se tuntuu jo kohtuullisen hyvältä vaihtoehdolta. Muuttaisin ulkomaille, lämpimään, jossa voisin olla vain ulkona ja elimistöni saisi puhdistua, mutta millä eläisin siellä? Olen hirveän väsynyt, en jaksa muuttaa ulkomaille töihin tällaisena. Pitäisi saada levätä ensin. Sitäpaitsi en ole koskaan halunnut muuttaa ulkomaille, ajatus homepakolaisuudesta on ahdistava. Tekisi mieli vain lysähtää maahan ja antaa kaiken olla, mutta sitten minut vietäisi johonkin homeiseen sairaalaan.

Aikaa menee älyttömyyksiin, kuten sen miettimiseen, missä tilassa voin kuivattaa pyykit, jotta pystyn pitämään vaatteita päälläni. Kuivaushuoneet ovat kellareissa, joissa on näin herkistyneelle liikaa vaatteisiin tarttuvia mikrobeja. Muiden hajusteetkin tarttuvat. Olen löytänyt yhden hyvän itsepalvelupesulan, jossa pestyjä vaatteita voin käyttää. Se vain on kallista. Uusien vaatteiden hankkiminen on välillä hankalaa, kun vaatteet on käsitelty niin voimakkailla kemikaaleilla. Kirpputorit ovat kuitenkin vielä pahempia. Julkisilla liikennevälineillä matkustaminen on hidasta, kun oireilen homeisista busseista ja junista, ja joudun usein jäämään kyydistä happituokiolle. Kirjaston kirjoja en voi lukea, koska sairastun niistä. Olen miettinyt opiskelua ammattiin, jota voisin tehdä etänä, mutta oireilen kaikissa kokeilemissani oppilaitoksissa, ja esim. yliopiston kirjastossa (H3) käydessäni saan heti poskiontelovaivoja ja kuumetta, joka alkaa myös, jos luen sieltä lainaamiani kirjoja sisätiloissa. Kesällä luin joitain kirjoja rannalla ilman oireita, osasta sain oireita ulkonakin.

Minulla on pari repullista tavaraa. En enää hahmota, millaista elämä oli ennen tätä. Mitä myrkkyjä elimistöni on saanut? Kuinka kauan elän? Kannattaako minun tehdä pitkän vai lyhyen tähtäimen suunnitelmia? Haluaisin vaan nukkua. En saa oireiltani nukutuksi kunnolla. Kesällä sain levättyä ulkona, viime kesä oli minulle ihana, kun oli lämmintä ja kuivaa.

Ihmisten on vaikea ymmärtää tällaista. Tunnen itseni eristetyksi ja mykäksi, minulla ei ole sanoja kaikelle kokemalleni. Elän yksinäistä painajaista keskellä tavallisten ihmisten tavallista elämää. Yksi ystäväni kysyi minulta äskettäin harvinaisen kysymyksen – miltä minusta tuntuu sairastua näin. Kaikkein eniten olen täynnä vihaa. Sitä on niin paljon, että se pelottaa välillä itseänikin. Olen hyödytön, olen menettänyt ammattini, joissa olin lahjakas, ja kun muut ikäiseni perustavat perheitä ja luovat uraa, minä tuulettelen toppavaatteitani parvekkeella ja koitan tappaa aikaa. Kehoni on muuttumassa vieraaksi itselleni, kun en voi kipujen ja oireilun vuoksi urheilla ja harrastaa tai edes nukkua niinkuin ennen. Jotain on lukkiutunut ja murtunut sisälläni kun olen tullut käännytetyksi joka paikasta apua hakiessani ja joutunut puolustamaan itseäni jatkuvasti ja yksin. En pysty enää itkemään ja tiedostan kyllä olevani hyvin viileä tilanteissa, joissa yleensä reagoidaan jotenkin. Ei varmaan ole enää voimia tuntea kaikkia menetyksiä. Koitan olla ajattelematta liikaa kaikkea tätä, jotta pysyisin järjissäni, mutta se on vaikeaa, koska on jäljellä niin vähän mitään muuta, oikeastaan kaikki normaalit palat elämästä ovat poistuneet. Olen tietyllä tapaa uteliaskin, mitä ihmiselle jää, kun menettää elämänsä palaset – kodin, työn, tavarat aina uudelleen, kehon normaalit tuntemukset, muiden ihmisten tuen, harrastusmahdollisuudet, lähes kaiken. Onko elämällä enää merkitystä, mikä oikeastaan on ihmiselämässä merkityksellistä? Kyllä minä koen vieläkin kauniita hetkiä, mutta pahinta minulle on kaiken muuttuminen niin omituiseksi, etteivät pienet kauniit asiat enää liity mihinkään järkevään, ne ovat vain lepohetkiä keskellä sekavaa aikaa, jossa ei oikein ole tulevaisuutta ja menneisyyden muisteleminenkin on hirveän satuttavaa.

Olen ottanut paljon selvää asioista. Oireeni ovat tyypillisiä kosteusvauriomyrkkyjen aiheuttamia oireita. Suomen rakennuskanta on hälyyttävässä kunnossa. Olen nyt ymmärtänyt, että ongelma ei ollut vain se asuntoni, jossa sairastuin. Olin altistunut jo aiemmin. Vanhassa koulussani tehdään nyt kosteusvaurioremonttia. Olen käynyt kahdessa asunnossani, jossa aiemmin aikuisiälläni asuin yhteensä 6 vuotta (90-luvun asumisoikeus- ja 70-luvun vuokrakerrostalo) ja ne ovat sisäilmaltaan hälyyttävässä kunnossa. Silloin oireilin mm. angiinakierteellä, ääniongelmilla ja käsien puutumisella öisin, mutta en ymmärtänyt oireiden yhteyttä asuntoon. Kävin puheterapeutilla, söin antibioottikuureja ja minulta leikattiin nielurisat. Rivitaloasunnossani vaan oli joku viimeinen piste, joka laukaisi tämän massiivisen oireilun. Nyt kun oireet ovat jo näin valtavia, huomaan niiden selvän yhteyden asuntoihin, ja helpottamisen, kun altistus loppuu.

Oireilen uusissakin asunnoissa, joissa myös aistin tunkkaista hajua aivan juuri rakennetuissakin. Tämä on järjetöntä tuhlausta yhteiskunnalta, rakentaa asumiskieltotavaraa ja altistuttaa terveitä ihmisiä tällaiseen kuntoon. Millaista katastrofia olemme luomassa? En koe olevani poikkeuksellisen herkkä, vaan valitettavasti uskon olevani vain ensimmäisten joukossa. Toisaalta on lohduttavaa, että perässäni tulee joukko samankaltaisia, jolloin saamani kohtelu ehkä muuttuu ymmärtäväisemmäksi, enkä ole enää niin yksin.

Näinkin voi käydä, 32v

 

Kerro oma tarinasi lomakkeella.

Palaa tarinoiden etusivulle.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Veera sairastui vastasyntyneiden teho-osastolla

Veera sairastui vastasyntyneiden teho-osastolla

32-vuotiaan Veeran sairastuminen johti hänet ulkoasujaksi, mutta nyt Veera on palannut töihin.

Veera valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 2007. Tuore sairaanhoitaja aloitti työt vastasyntyneiden teho-osastolla. Kahden vuoden työssäolon jälkeen Veera sai ensimmäisen lapsensa ja vietti vuoden hoitovapaalla, mistä palasi töihin vuonna 2011.

Sairaalassa oli kuitenkin vakavia homeongelmia, ja pikkuhiljaa aiemmin perusterve Veera alkoi sairastaa. Veera odotti toista lastaan, ja viimeisiksi työviikoiksi hänet siirrettiin toiseen yksikköön.

Kolme kuukautta lapsen syntymän jälkeen, keväällä 2012, Veeran elimistö ei enää kestänyt, ja hänen terveytensä romahti. Veera oireili vakavasti lukuisille altisteille. Aluksi oireita aiheutti vain työpaikka, lopulta lähes kaikki sisätilat.

Samoihin aikoihin hänen vanha osastonsa asetettiin käyttökieltoon vakavien homevaurioiden vuoksi. Muu sairaala on yhtä lailla huonossa kunnossa ja edelleen toiminnassa.

Asunnottomuus ja työkyvyttömyys

”Joka ilta olin vuoteen omana. Altistuksia seurasi kuumeinen olo, luita vihloi hirveällä tavalla ja tuntui, että kävelin lasinsirpaleilla. Päätä särki, ja tuli erilaisia selkä- ja nivelkipuja.”

Veeran immuniteetti oli romahtanut, ja hänen elimistönsä ei sietänyt enää pieniäkään määriä homeita tai kemikaaleja. ”Kaikki tuntemani ihmisetkin aiheuttivat oireita, ja olin aina tapaamisten jälkeen vuoteen omana. Lopulta en ravannut enää lääkärissä, sillä en saanut sieltä apua ja tulin joka reissusta kipeäksi. Ainoa keino välttää oireita ja toipua niistä oli pysytellä ulkoilmassa.”

Veera kärsi hengitysvaikeuksista, rytmihäiriöistä, mahakivuista ja erilaisista tulehduksista. Ihon valtasi lähes joka päivä nokkosrokko. Usein oli niin paha olo, että oksetti.

Veera ei voinut enää asua kodissaan materiaalipäästöjen vuoksi. Hän kävi katsomassa noin sata asuntoa ennen kuin sopiva metsämökki löytyi toiselta paikkakunnalta. Perhe sai asua siinä vuoden. Tänä aikana Veera ulkoili paljon metsässä ja vältti altistumista sairastuttaville kemikaaleille ja mikrobimyrkyille. Harvoja kaupunkireissuja seurasi aina vammauttava oireilu.

Paluu kaupunkiin

Vuoden metsässä asumisen jälkeen perhe joutui uudestaan tien päälle omistajan laitettua mökin myyntiin. ”Kiersin kahdessa viikossa kokeilemassa 23 taloa, joista yksikään ei sopinut minulle.” Lopulta perhe löysi asunnon paikalla muuratusta 2000-luvun kivitalosta, jossa Veera selviää jotenkuten. ”En voi olla keittiössä. Erilaisia tulehduksia ja oireita on koko ajan, mutta selviän tässä toistaiseksi”, Veera sanoo.

Vuoden toipuminen altisteettomassa ympäristössä oli edellytys terveydentilan kohenemiselle ja sietokyvyn kasvulle. Veera pystyi lopulta palaamaan myös töihin. Hän toimii vanhan työnantajansa palveluksessa, mutta toisessa sairaalassa.

Hän aloitti työt räätälöidyllä toimenkuvalla toimimalla jatkuvaa hoitoa tarvitsevan potilaan vierihoitajana yhdessä potilashuoneessa. Apunaan hänellä oli ilmanpuhdistin.

Työpaikalla tiedotettiin Veeran herkkyydestä hajusteille etukäteen, ja työkaverit ovat ottaneet asian huomioon. Alussa Veera ei poistunut osastolta sairaalan muihin osiin.

Pikkuhiljaa Veera huomasi pystyvänsä liikkumaan sairaalassa vapaammin sairastumatta ja hoitamaan sairaanhoitajan tehtäviä laajemminkin. Hajusteherkkyyden vuoksi hänellä on ollut yksittäisiä vaikeuksia, ja silloin tällöin hän on saanut hajustealtistuksen vuoksi työpäivän jälkeen migreenikohtauksen.

Tällä hetkellä Veeralle ei enää ole tarjolla räätälöityä toimenkuvaa työnantajan puolesta. Hänen täytyy pystyä hoitamaan kaikkia sairaanhoitajan töitä osastolla ja tarvittaessa vierailla myös osaston ulkopuolella. Veera tekee täyttä työaikaa ja kaikissa vuoroissa.

Ilmanpuhdistin hänellä on edelleen apunaan, ja siitä on hänelle hyötyä. Veeran terveydentilaa seurataan työterveyshuollossa, ja hänen täytyy työssään kuitenkin välttää merkittävää altistumista sisäilman epäpuhtauksille. Hänelle ei suositella pidempiaikaista oleskelua vanhalla työpaikallaan.

”Työpaikkani on tällä hetkellä minulle riittävän puhdas sisäilmaltaan, ja sietokykyni sisäilman pienille epäpuhtauksille on kohentunut huimasti. Nykyään siedän lyhyitä aikoja kohtuullisesti hajustettujen ihmisten lähellä ja lyhyitä käyntejä sairaalan muissa osissa. Oireet tai haju paljastavat, missä minun ei kannata oleilla pitkään. Oireiluni on nykyään kuitenkin lievempää ja menee ohi nopeammin. Hometaloihin minulla ei ole kuitenkaan enää asiaa.”

Veera katsoo, että vuosi sitten hän ei olisi kyennyt vastaavaan työhön. Kun hänen elimistönsä oli ensin saanut rauhoittua, oli aika kokeilla miten hän sietäisi kohtuullisia altistusmääriä.

Terveen infrastruktuurin tarve

Veeran tilanne näyttää nyt paremmalta kuin kaksi vuotta sitten heti vakavan sairastumisen jälkeen.

Veeran tilannetta rauhoittaisi edelleen puhdas asunto ja kokonaan sisäilmaongelmaton työpaikka. ”Nyt en ehdi järjestämään asuntonäyttöjä ja koenukkumisia”, Veera selventää asuntotilannettaan.

Ratkaisuvaihtoehtoja rajoittavat myös taloudelliset tekijät. ”Sairastaessani olin hoitovapaalla, ja pärjäsimme taloudellisesti juuri ja juuri mieheni tuloilla ja säästöjen avulla. Kotihoidon tuella ei kannata sairastaa”, sanoo Veera.

”Meillä meni 30 000 euroa säästöjä vuodessa. Meillä oli vain yhdet säästöt ja niitä ei tule lisää. Se harmittaa, koska olisimme halunneet käyttää säästömme pitkän tähtäimen asuntoratkaisuun.”

Veeran tapauksessa sairastumisen todennäköisyyttä olisi voitu vähentää korjaamalla työpaikan kosteusvauriot ajoissa ja reagoimalla henkilökunnan oireiluun mm. asianmukaisin oirekyselyin.

Veeran vanha työpaikka on yksi niistä kohteista, joista on tullut vakavia sairastumisia vuosien ajan. ”Vanhoja työkavereitani on lähtenyt samasta sairaalasta homepakolaisina evakkoon vielä viime aikoinakin.”

Palaa tarinoiden etusivulle.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Toimintakertomukset

Toimintakertomukset

Homepakolaiset ry:n toimintakertomukset pdf-tiedostoina:

2018

2017

2016

2015

2014

2013

2012

2011

Toimintasuunnitelmat

Toimintasuunnitelma vuodelle 2020

Palaa yhdistys-osioon.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Sisäilmasairaalle: Miten tunnistaa sisäilmaoireilu?

Viitteitä sisäilmaongelmiin saattaa antaa jatkuva sairastelu ja oireiden liittyminen tiettyyn rakennukseen.

Sisäilmaongelmien vuoksi oireileminen ja sairastuminen näyttäytyvät jokaisen henkilön kohdalla yksilöllisesti. Toisilla sisäilmaoireet saattavat alkaa hyvin pian altistuksen jälkeen. Kuten muillekin ympäristötekijöille altistuttaessa, kaikki eivät sairastu ollenkaan. Ratkaisevia tekijöitä sairastumisessa ovat mm. aiempi altistuskertymä, muut sairaudet ja geneettiset alttiudet ja se, mille ihminen on aiemmin altistunut. Löydät paljon tietoa sisäilmasta ja terveydestä sisäilma ja terveys -osiosta.

  • Sisäilmasairaan oirekuva muodostuu yksilöllisesti. Sama altistus voi laukaista eri henkilöillä erilaiset oireet. Joskus oireet tulevat viiveellä, joskus välittömästi.
  • Sisäilmaoireilusta saa viitteitä, mikäli oireet liittyvät tiettyyn rakennukseen. Lievenevätkö tai häviävätkö esimerkiksi työpaikalla ilmenevät oireet viikonloppuisin tai lomilla? Entä onko vointisi erityisen kurja, kun vietät paljon aikaa kotona?
  • Viitteitä sisäilmaongelmiin saattaa antaa myös jatkuva sairastelu. Usein toistuvat infektiot (kuten ”flunssat”, silmätulehdukset, virtsatieinfektiot), hengitystieoireilu, väsymys ja vatsaoireet voivat viitata sisäilmaongelmiin. Lue täältä lista oireista ja sairauksista, joita on raportoitu sisäilmaongelmiin liittyen.
  • Lähtökohtaisesti terveellinen sisäilma on hajuton ja raikas. Rakennuksen ilmasta, hajusta ja tunkkaisuudesta voi saada merkkejä sisäilmaongelmista. Onko näiden suhteen tapahtunut muutosta? Kaikki sisäilmaongelmat eivät kuitenkaan aina haise.
  • Muista, että sisäilmasta johtuviin oireisiin on löydettävissä ratkaisuja, vaikka tilanne olisi päässyt vakavaksikin. Alkavat oireet ovat usein ohimeneviä. Lisälukemista aiheesta löydät esimerkiksi materiaalit-osiosta ja ratkaisuja kuvaavista tapauskuvauksista.

Selvitysprosessi terveydenhuollossa:

  • Oireiden tai sairastelun alkaessa ota yhteyttä omaan terveydenhuoltoon, joko terveyskeskukseen tai opiskelija-/työterveyshuoltoon.
  • Kerro terveydenhuollossa oireistasi ja epäilysi niiden liittymisestä sisäilmaongelmiin. Valveutunut terveydenhuollon ammattilainen osaa yhdistää oireilun mahdolliseen sisäilmaongelmaan. Voit käyttää oireilun kuvaamisen apuna oirepäiväkirjaa.
  • Muista, että sisäilmaongelmat tunnetaan toistaiseksi terveydenhuollossakin puutteellisesti. Pyri avoimeen ja ratkaisukeskeiseen dialogiin.

Palaa sisäilmasairaalle -osioon.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista