Kirjoittajan arkistot:Homepakolaiset

Sisäilmaan liittyvä kodittomuus tilastoihin

17.10.2018 vietettiin jälleen asunnottomien yötä. Pysyvää kotia kaipaa myös moni sisäilmasyiden vuoksi asunnonhakukierteessä kamppaileva.

Asunnottomuutta on vaikea määritellä. Asunnottomuus ymmärretään eri maissa eri aikoina eri tavoin. Tästä johtuen myös asunnottomuuden tilastoinnin ja asunnottomuuden poliittisen huomioinnin tavat vaihtelevat.

Homepakolaiset ry osallistui 15.10.2018 ympäristöministeriön järjestämään asunnottomuuden tilastointi -työpajaan. Pajassa pohdittiin, miten asunnottomuuden tilastointia voisi kehittää ja vertailtiin eri pohjoismaiden tilastointikäytäntöjä.

Tällä hetkellä asunnottomia tilastoidaan Suomessa mm. asunnottomille suunnattujen palveluiden, järjestöjen ja Kelan kautta. Homepakolaiset-yhdistykseen näkyvä asunnottomuus mahtuu heikosti näihin tilastoihin. Edustamme sisäilmaongelmien vuoksi kodittomia ihmisiä. Heitä ei löydy perinteisten asunnottomuuspalveluiden piiristä, koska palveluja ei ole toistaiseksi tuotettu sisäilmaongelmien vuoksi kodittomille ihmisille.

Kun koti vaurioittaa terveyttä

Osa sisäilmasta sairastuneista on akuutisti kotia vailla oman kodin paljastuttua homeasunnoksi. Tämä joukko selviää uuteen alkuun yleensä yhdellä muutolla.

Osa sairastuu vakavammin. Vakavammin sairastuneilla elimistö on pysyvämmin vaurioitunut. Tällöin keho reagoi normaalia herkemmin esimerkiksi rakennusten kosteusvauroihin ja rakennusmateriaaleista vapautuviin kemikaaleihin. Moninaiset sisäilmasta johtuvat oireet ovat hankalia ja vaikuttavat merkittävästi sairastuneen arkielämään. Altistumisesta voi seurata esimerkiksi kuumeilua, hengenahdistusta, hermokipuja ja oksentelua – monenlaista vaivaa riippuen yksilöstä ja siitä, millaisille sisäilman epäpuhtauksille milloinkin altistuu.

Monessa tapauksessa sairastuneen on hankala löytää uutta kotia. Sekä kosteusvauriohomeet että rakennusmateriaaleista vapautuvat kemikaalipäästöt ovat varsin yleisiä sisäilman epäpuhtauksia, joita vaurioitunut elimistö ei juurikaan siedä. Tällöin asunnon löytyminen sairastuneelle on haasteellista.

Monenlaisia kodittomia

Sisäilmaongelmien vuoksi vailla pysyvää kotia olevien ihmisten määrää Suomessa tai muissakaan pohjoismaissa ei ole selvitetty. Homepakolaiset -yhdistys on tietoinen useista tuhansista pysyvää kotia etsivistä sisäilmasta sairastuneista. Arvioimme tietoomme tulleiden sairastuneiden määrän olevan jäävuoren huippu.

Asunnottomuuteen on tarjolla hyviä palveluita, jotka eivät kuitenkaan vastaa edustamamme ryhmän tarpeisiin. Sisäilmakoditon tohtori tai viidettä kertaa samana vuonna muuttava sairaanhoitaja eivät hyödy hiustenleikkuuavusta, asunnonhakuun opastavasta kurssista tai yösijasta, jossa he eivät pysty yöpymään. He hyötyisivät asunnosta, jonka putket eivät ole vuotaneet tai villat kastuneet rakennusaikana – asunnosta, jossa ei ole epokseja, akrylaatteja tai hartseja, joille he mahdollisesti ovat myös allergisoituneet. Sisäilmasta sairastuneiden tarpeisiin vastaavaa asuntotuotantoa ei tällä hetkellä ole.

Sisäilmaltaan soveltuvaa kotia etsivien ihmisten joukkoon kuuluvat ovat usein näkymättömiä. Harva sairastunut haluaa huudella tilanteestaan. Monestakaan sisäilmakodittomuuden kanssa kamppailevasta kodittomuus ei näy päällepäin. Moni käy töissä ja harrastaa, pukeutuu ja käyttäytyy kuten kuka tahansa meistä, hoitaa asiansa, on ystävä, läheinen, äiti, isä, lapsi, kollega, valmentaja, vaikuttaja − tämä vain tapahtuu hyvin raskaista olosuhteista käsin. Arki on muuttunut selviämiseksi.

Kukaan ei kokoa tietoa tästä ryhmästä. Harva tietää heistä, lähimpiä ystäviä ja tuttavia lukuun ottamatta. Selventääksemme sisäilmasta sairastuneiden kodittomien tilannetta, jaottelimme Homepakolaiset-yhdistyksessä heidät neljään kategoriaan:

  • Ihmiset, jotka ovat hyvin sairaita asuessaan asumiskelvottomassa asunnossa
    Kodin tulisi olla turvallinen, ei terveyttä tuhoava paikka. Katsomme, että henkilö on sisäilmakoditon, jos koti on niin huonokuntoinen, että se tekee siinä asuvan työ- ja toimintakyvyttömäksi. Tällainen henkilö tarvitsee terveellisemmän kodin.
  • Kiertolaiset, jotka yöpyvät väliaikaismajoituksissa ja tuttujen luona tai muuttokierteessä olevat
    Sisäilmakoditon on henkilö, joka ei etsimisestä huolimatta löydä itselleen sopivaa kotia ja muuttaa sen vuoksi jatkuvasti. Hän voi myös asua joko tilapäisesti tai pysyvämmin esimerkiksi hostelleissa tai muiden nurkissa rakennuksissa, jotka ovat sisäilmaltaan jollakin tavoin siedettäviä.
  • Ulkona asuvat
    Pieni osa sisäilmakodittomista on kokonaan vailla soveltuvaa sisätilaa. Tällöin sisäilmakoditon ei etsimisestä huolimatta löydä sellaista asuntoa, jossa terveys antaisi myöten asua. Tällöin henkilön ainoaksi vaihtoehdoksi jää siirtyä joko pysyvämmin tai väliaikaisesti ulkosalle. Tämä tarkoittaa esimerkiksi parvekkeella tai teltassa nukkumista.
  • Ulkomailla asuvat
    Osa sisäilmasta sairastuneista on muuttanut joko tilapäisesti tai pysyvästi ulkomaille asunto-ongelmien vuoksi.

Moni sairastuneista on käynyt läpi useamman kategorian ja tilanteet myös vaihtelevat. Jaottelu on suuntaa-antava ja se on tehty ongelman hahmottamisen välineeksi.

Monella kodittomuus on onneksi ollut väliaikaista. Useimmin elimistö toipuu, kun sille antaa aikaa ja ”raikasta ilmaa”. Joskus tilanne ratkeaa, kun löytyy harvinaisen hyvin rakennettu ja huollettu asunto tai sellaisen onnistuu rakentamaan itse.

Uusia tilastointikeinoja

Luotamme siihen, että opimme vielä ymmärtämään, mistä on kyse. Rakentaminen on muuttunut, rakennuksissa on valtavasti aineita ja aineyhdistelmiä, jollaisia ei tuotettu sata vuotta sitten. Jokainen tarkkasilmäinen on nähnyt sateessa lojuvia villoja ja keskeneräisiä seinärakenteita, joihin sataa sisään. Tämän muutoksen vaikutukset näkyvät nyt aivan uudentyyppisenä asunnottomuutena.

Sisäilmaan liittyvä kodittomuus tarvitsee Suomessa viralliset mittasuhteet. Sisäilmakodittomien määrä tulisi selvittää ja tehdä näkyväksi. Tämä vaatii sairastuneiden tavoittamista ja uusien tilastointitapojen soveltamista. Tämä on mahdollista vain aihetta tuntevien järjestöjen, asiantuntijoiden ja viranomaisten yhteistyöllä.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Homepakolaiset ry ei hyväksy Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman luonnosta

Yhdistys pelkää ohjelman heikentävän sisäilmasta sairastuneiden tilannetta entisestään.

Asioita tulisi ratkaista yhdessä saman pöydän ääressä.

Ohjelmavalmistelussa näkökantoja on jakanut etenkin käsitys, että sisäilmaan liittyvät oireet johtuisivat sisäilman kokemisesta haitalliseksi, ei sisäilmassa esiintyvistä terveydelle haitallisista aineista.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on julkaissut Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman luonnoksen. Homepakolaiset ry on ollut mukana THL:n järjestämissä valmistelevissa työpajoissa ja kommentoinut ohjelmaa sen eri vaiheissa.

Homepakolaiset ry katsoo, ettei julkaistu ohjelmaluonnos perustu todelliseen tilanteeseen ja tarpeisiin sisäilmasairastamisen kentällä. Lisäksi ohjelman tieteellinen perusta on vaillinainen ja näkökulmaltaan kapea.

Ohjelmaluonnos ei pohjaudu Homepakolaiset ry:n ja useiden muiden järjestöjen ohjelmatyöryhmälle välittämään tietoon. Yhdymme aikaisempiin kuuden ammattijärjestön esittämään eriävään mielipiteeseen sekä Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Vanhempainliiton lausuntoon.

Ohjelma ei perustu todelliseen tilanteeseen sisäilmasairastamisen kentällä

Homepakolaiset ry ei voi tukea Kansallista sisäilma ja terveys -ohjelmaa, koska ohjelmavalmistelu perustuu vahvasti käsitykseen sisäilmasairastumisesta toiminnallisena häiriönä. Ohjelmaluonnoksessa linjataan pitkäaikaisen sisäilmaan kohdistuvan oireiluherkkyyden johtuvan ympäristön kokemisesta haitalliseksi, ei sisäympäristön kemiallisista, biologisista tai fysikaalisista tekijöistä. Ratkaisujen pääpainotuksena ovat näin ollen toiminnallisiin häiriöihin liittyvät ja psykiatriset toimenpiteet sisäilmasta oireileville ja sairastuneille. Vaikka ohjelmassa on hyvän kuuloisia tavoitteita, kuten toimintakyvyn tukeminen ja hoitopolkujen kuntoon saattaminen, tältä edellä kuvatulta pohjalta rakennettavilla sisällöillä on riskinä vain voimistaa sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden tilannetta heikentäviä kehityskulkuja.

Potilasjärjestönä olemme kartuttaneet vuosien mittaan syvällisen ymmärryksen sisäilmasairastamisesta sekä tilanteen solmukohdista ja ratkaisuista. Emme tunnista ohjelman kohderyhmästä yhdistyksemme potilaskohderyhmää ja -jäseniä, emmekä suunnitelluista toimenpiteistä heidän todellisten avuntarpeidensa monipuolista huomioimista.

Viestimme on ollut koko ohjelman suunnitteluvaiheen ajan, että ohjelman tulee perustua todelliseen tilannekuvaan sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden tilanteesta ja tarpeista. Vain tällä tavoin siitä voidaan rakentaa vaikutuksiltaan positiivinen ja vaikuttavuudeltaan tehokas. Tämä on viestimme edelleen.

Olemme käyttäneet satoja työtunteja saadaksemme potilasjärjestön äänen kuuluviin ohjelmassa parantaaksemme sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden tilannetta Suomessa. Ohjelman valmistelijoille on välitetty runsaasti konkreettista tietoa oireilevien ja sairastuneiden tilanteesta ja tarpeista. Siitä huolimatta tuloksena on valitettavasti ohjelmaesitys, jota emme voi hyväksyä.

Ohjelman tieteellinen perusta on vaillinainen ja näkökulmaltaan kapea

Ohjelmaa ei ole laadittu hyvän tieteellisen tavan mukaisesti. Valtakunnallisen ohjelman tulisi nojata avoimeen ja kattavaan aihepiiriin liittyvän tutkimustiedon esiintuontiin, mukaan lukien tutkimusaukkojen avaaminen. Tämä ei ohjelmassa toteudu.

Varsinainen sisäilman terveyshaittoihin liittyvä näyttö jää ohjelmassa käsittelemättä kokonaisvaltaisella tavalla. Lisäksi perustelut ja lähteet useille keskeisille väitteille puuttuvat kokonaan. Useissa kohdin lähteitä on käytetty harhaanjohtavasti, vain tiettyjä näkökulmia poimien ja jättäen tuomatta esiin toisenlaisia lopputulemia kuvaavat lähdeviitteet.

Lisäksi ohjelmassa ei ole sanoitettu tutkimusaukkoja, vaan tutkimusten puutetta käsitellään todenteena sisäilman fysiologisten vaikutusmekanismien puuttumisesta ja tilalle tarjotaan toiminnallisten häiriöiden ja huolestuneisuuden teorioita.

Esimerkiksi sisäilmassa esiintyvistä VOC-päästöistä (peräisin mm. rakennusmateriaaleista), pienhiukkaisista, mikrobitoksiineista ja mikrobiperäisistä VOC-päästöistä on olemassa runsaasti tutkimusta, jota olisi voitu tuoda esiin ja analysoida. Muun muassa koko valtava tutkimusaineisto rakennusmateriaalien sisältämien aineiden myrkyllisyysvaikutuksista puuttuu, vaikka sen käyttö sisäilman riskinarvioinnissa on arkipäivää useissa maissa. Ohjelmassa ei myöskään käytetä lähteinä useita sisäilman mikrobien vaikutuksia kuvaavia solu-, eläin- tai kliinisiä tutkimuksia.

Ohjelmassa on käytetty tutkimuskenttään suhteutettuna suhteettoman paljon psykosomatiikan alan tutkimuksia, jotka eivät käsittele sisäilma-asioita, vaan yleisiä ehdollistumisteorioita esimerkiksi lääkkeiden placebo-vaikutuksiin tai median herättämiin pelkoihin liittyen. Samalla esimerkiksi kemikaaleille herkistymisen fysiologisia tautimekanismeja käsittelevistä tutkimuksista ei kerrota ohjelmaluonnoksessa lainkaan, vaikka sellaisia olisi käytettävissä.

Panostamme kokonaisvaltaisesti vaikuttavien ratkaisujen kehittämiseen

Jatkossa Homepakolaiset ry:ssä hyödynnämme osaamistamme ja ymmärrystämme valtakunnallisesti muuta kautta kuin yhteistyössä Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman kanssa − yhdistyksemme tavoitteena on konkreettisten ratkaisujen ja hyötyjen tuottaminen.

Emme halua enää käyttää yhdistyksemme resursseja kiistelemiseen peruskysymyksestä ”mitä sisäilmasairastaminen on”. Tieteellisen tutkimustyön seuraajana meillä on laaja-alainen ymmärrys siihen vaikuttavista tekijöistä. Potilasjärjestönä myös näemme joka päivä konkreettisesti, millaista sisäilmasta sairastaminen on.

*****

Lisäys: 31.10. julkaistu sisäilma- ja terveysohjelma

Lue lisää aiheesta:
Kooste Berliinin Indoor Air Toxicology -konferenssista
Maailmanympärimatka sisäilmauutisiin
Sisäilmaan liittyvä kodittomuus tilastoihin
Järjestöjen yhteislausunto toiminnallisista häiriöistä

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Viestintäkyselyn tulokset – ratkaisuja edistävää tietoa on hankala saada

Kysyimme ihmisiltä, millaista tietoa he sisäilma-asioista haluaisivat.

Ratkaisuja edistävää tietoa on nyt vaikea saada sieltä, mistä tietoa eniten haluttaisiin – virallisilta vastuutahoilta ja terveydenhuollosta.

Auttavan tiedon saamisen hankaluus johtaa siihen, että sisäilmaongelmiin ja niistä johtuviin terveysongelmiin liittyvien tilanteiden ratkeaminen estyy ja hidastuu.

Asia vaatii lisähuomiota. Olemme välittäneet kyselyn tulokset eteenpäin eduskunnan sisäilmaryhmälle ja kansallisten sisäilmaohjelmien vastuuhenkilöille. Kyselyraportissa listaamme ehdotuksia jatkoselvitystarpeiksi. Voit lukea raportin täällä.

Lyhyt video kyselyn tuloksista:

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Toivomme ministeriöltä, että sisäilmasta saataisiin ratkaisuja edistävää tietoa

Homepakolaiset ry:n toteuttaman kyselyn perusteella sisäilmaongelmista ja -sairastumisista saadaan viranomaisilta ja terveydenhuollosta huolestuttavan paljon ratkaisuja hidastavaa tai niitä estävää tietoa. Yhdistys toivoo sosiaali- ja terveysministeriön puuttuvan tilanteeseen ja pyytää lisäselvityksiä. Tänä syksynä käynnistyy Terveet Tilat 2028 -toimenpideohjelma, johon asia voitaisiin liittää.

Suuri ihmisjoukko, joka sanoo Tarvitsemmme parempaa tietoa.

Homepakolaiset-yhdistys järjesti toukokuussa 2018 kyselyn sisäilmaan liittyvästä viestinnästä ja tiedontarpeista. Kysely toteutettiin yhdistyksen teltalla Maailma kylässä -tapahtumassa, ja kyselylomakkeen täytti 99 henkilöä.

Kyselyllä haluttiin selvittää, saavatko ihmiset sisäilmaan liittyvissä kysymyksissä sellaista tietoa, joka auttaa ennaltaehkäisemään ja ratkaisemaan ongelmatilanteita ja pääsemään niiden kanssa eteenpäin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi asunnon sisäilmaongelman selviämistä tai työelämässä jatkamista sisäilmaoireista huolimatta.

Kyselyn vastaukset viittaavat siihen, että sisäilma-asioissa haitallista ja ratkaisuja estävää tietoa saadaan nimenomaan virallisen järjestelmän toimijoilta ja vastuuhenkilöiltä.

Ratkaisut viivästyvät, asiantuntemus puutteellista

”Saamme kentältä jatkuvasti viestiä, että sisäilmasta sairastuttaessa on vaikea saada sellaista tietoa ja apua, joka auttaisi selviämään sairauden kanssa tai kuntoutumaan siitä,” sanoo toiminnanjohtaja Katja Pulkkinen Homepakolaiset ry:stä.

Kyselyyn vastanneista moni ilmoitti, että he ovat saaneet apua hakiessaan ratkaisujen kannalta haitallista tietoa nimenomaan viranomaisilta, terveydenhuollosta ja tilanteeseen osallisilta tahoilta, kuten rakennusten omistajilta tai tilavastaavilta.

Vastaajat nimesivät muun muassa seuraavat asiat haittaaviksi: Sisäilmaan liittyvistä oireista ei saatu tietoa silloin, kun vakavampi sairastuminen olisi vielä ollut ehkäistävissä, rakennusten sisäilmatutkimusten tuloksia oli hankala saada ja terveydenhuollossa annettiin terveydentilaa heikentävää neuvontaa. Ylipäänsä käyttökelpoisen tiedon saanti on kyselyn mukaan hidasta ja tietoa joudutaan etsimään sieltä täältä.

Pahimmillaan heikkotasoinen viestintä oli johtanut oireiden pahentumiseen ja kroonistumiseen, kun ongelmat tunnistettiin tai niihin kyettiin reagoimaan viiveellä tai ei lainkaan.

Vastaajat pitivät tiedonjakajien asiantuntemusta usein puutteellisena ja kokivat, että ennen neuvojen jakamista tiedontarjoajienkin olisi hyvä tuntea aihealue ja avunhakijoiden tilanne nykyistä paremmin.

Tietoa halutaan muttei saada viranomaisilta

Vastaajat kaipasivat tietoa etenkin oireiden ja sairastumisen hoidosta ja kuntoutumisesta sekä sisäilmaongelmatilanteiden käytännön ratkaisuista.

Vastaajat olisivat halunneet ratkaisuja edistävää asiallista tietoa nimenomaan terveydenhuollosta, julkisilta laitoksilta ja tilojen kunnosta vastaavilta.

Näiltä tahoilta tietoa ei kuitenkaan vastausten mukaan useinkaan saatu.

Sen sijaan vastaajat olivat saaneet auttavaa ja hyödyllistä tietoa vertaisilta, kokemusasiantuntijoilta ja järjestöiltä. Myös oman kokemuksen karttuminen nousi esiin ratkaisujen kannalta hyödyllisenä.

”On tarpeen lisäselvittää, mitä haitallista ja hyödyllistä tietoa nykyään eri tahoilta saadaan, ja tältä pohjalta kehittää ratkaisuja edistävää tiedon saantia”, sanoo Minna Pimiä-Suwal, kyselyn laatinut suunnittelija Homepakolaiset-yhdistyksestä.

”Tiedon saannin pirstaleisuus ja tätä kautta ratkaisujen estyminen tai hidastuminen vaativat lisähuomiota, etenkin kun sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden hoito- ja palvelupolkujen kehittäminen on nyt agendalla,” kertoo Pimiä-Suwal.

Homepakolaiset ry toivoo ministeriöltä lisäselvitystä

Nyt toteutettu kysely ei laajuudeltaan vielä riitä kattavien yleistysten ja johtopäätösten tekemiseen.

”Suuri osa vastaajista ilmoitti, ettei saa virallisten kanavien kautta hyödyllistä vaan jopa haitallista tietoa. Tämä on signaali, johon pitää tarttua”, sanoo Katja Pulkkinen. ”Ei ole kenenkään kannalta järkevää, että tilanteiden ratkaisu ja sairastumisten ennaltaehkäisy jumittuvat oikean tiedon saannin haastavuuteen. Sekä sairastuneet että heitä kohtaavat haluavat ratkaisuja.”

Homepakolaiset ry on esittänyt sosiaali- ja terveysministeriölle, valtioneuvostolle ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle, että tänä vuonna käynnistyvässä Terveet Tilat 2028 -toimenpideohjelmassa selvitettäisiin, millainen tieto edistää kuntoutumista ja tilanteiden selvittämistä. Ohjelmassa käynnistyy syksyllä 2018 laaja kysely kansalaisten sisäilmaan liittyvistä riskikäsityksistä. Yhdistys toivoo, että samalla selvitettäisiin eri tahojen tarjoaman tiedon hyödyllisyyttä nimenomaan ratkaisujen kannalta.

Raportti kyselystä: https://homepakolaiset.fi/viestintakysely/

Artikkeli on julkaistu myös STT-infossa tiedotteena.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Indoor Air Summer School, Turku

Homepakolaiset ry on mukana kansainvälisessä seminaarissa Turussa 23.8.-24.8.2018.

Indoor air summerschool on SATAKUNTA-hankkeen järjestämä kansainvälinen kokous, jossa on puhujia mm. Yhdysvalloista, Ruotsista sekä monista kotimaisista tutkijayhteisöistä ja yrityksistä. Tapahtuman työkieli on englanti.

Oma puheenvuoromme on perjantaina 24.8. klo 14:00. Puheenvuorossa tuomme esiin potilasjärjestön näkemyksiä solmukohdista ja ratkaisuista. Esityksen diat pdf-tiedostona.

Tapahtuman ohjelma ja ilmoittautumistiedot.

SATAKUNTA-hanke

Tilaisuuden järjestää SATAKUNTA-hanke. Hanke on osa Valtioneuvoston käynnistämää Terveet tilat 2028-ohjelmaa. Tavoitteena on vastata valtioneuvoston ja ministeriöiden TT’28-toimintaohjelman haasteeseen suurella ympäristölääketieteen interventio-ohjelmalla.

Hankkeesta vastaavat Turun yliopiston työterveyshuolto ja ympäristölääketieteen oppiaine. Mukaan otetaan sata suomalaista kuntaa. Kunnissa selvitetään ja korjataan rakennusten sisäilmaongelmia ja seurataan korjausten vaikutuksia rakennusten käyttäjien terveyteen.  Interventioiden vaikutuksista tehdään myös kustannus-vaikuttavuusanalyysi.

Hankkeen www-sivut.

Hankkeen facebook-sivu.

 

 

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Tutkimusta ftalaateista

Ftalaatteja käytetään muovien pehmentämiseen. Rakennusmateriaaleissa ne ovat yleisiä esimerkiksi muovimatoissa. Useat ftalaatit on tunnistettu mm. lisääntymismyrkyllisiksi, mutta niillä on havaittu myös monia muita terveyshaittoja.

Olemme koonneet tutkimustietoa ftalaattien terveysvaikutuksista tutkimustietoa-osioomme. Ftalaattien, kuten muidenkin rakennusmateriaaleissa esiintyvien aineiden, vaikutusten ymmärtäminen voi auttaa sisäilmaan liittyvien oireiden ja sairauksien monimuotoisuuden ymmärtämisessä.

Pääset tutustumaan suomenkieliseen ftalaatti-pakettiimme tästä.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Yhdistys Maailma kylässä -festareilla 26.-27.5.2018

Tervetuloa kyläilemään Homepakolaiset ry:n teltalle!

Osallistumme Maailma kylässä -tapahtumaan Helsingin Kaisaniemessä 26.-27.5.2018. Olemme mukana omalla teltalla, jossa tarjolla juttutuokioita, tietoa, julkaisuja ja mahdollisuuksia vaikuttaa.

Tapahtumatiedot facebookissa:

https://www.facebook.com/events/828665897333919/

Mistä telttamme löytyy?

Avaa kartta pdf-muodossa omaan välilehteen.

Tunnelmia viikonlopulta

Homepakolaiset ry:n työntekijät ja vapaaehtoiset esittelevät yhdistyksen toimintaa Maailma kylässä -festivaaleilla.

Homepakolaisten teltasta löytyy kaikki yhdistyksen painetut oppaat.

Viime vuonna

Vuoden 2017 pöytää pystyttämässä. Olimme mukana pöytäpaikalla järjestöteltassa. Valmista alkaa olla!

 

 

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Järjestöjen yhteislausunto toiminnallisista häiriöistä

Sisäilmasairaiden tilanne ei ratkea luokittelemalla sisäilmaoireet toiminnallisiksi häiriöiksi.

Seitsemän ammattiliittoa, lapsiasiajärjestöä ja potilasjärjestöä on allekirjoittanut lausunnon, jossa otetaan kantaa sisäilmaoireiden ja sairauksien käsittelyyn. Järjestöt eivät hyväksy sisäilmaoireiden ja -sairauksien siirtämistä toiminnallisten häiriöiden hoitopolulle, kuten sosiaali- ja terveysministeriön asetettaman työryhmän laatimassa toiminnallisten häiriöiden hoidon järjestämistä käsittelevässä muistiossa esitetään.

Mistä on kyse?

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan linjauksia toiminnallisten häiriöiden hoidolle. Hoidon linjauksista on ollut huhti-toukokuussa 2018 kierroksella lausuntopyyntö, jossa nimetään toiminnallisiin häiriöihin myös sellaisia oirenimikkeitä, joiden alla sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden tilannetta usein käsitellään.

Lausuntokierroksella olevassa muistiossa esimeriksi ympäristöyliherkkyys ja monikemikaaliherkkyys luokitellaan toiminnallisiksi häiriöiksi.

Toiminnallisten häiriöiden hoito painottuu esityksessä pitkälti mm. kognitiivisiin terapioihin. Sisäilmasairaiden kannalta tilanne on ongelmallinen, sillä puuteellisen diagnostiikan ja ohjeistuksen vuoksi moni sisäilmasairas tulee perusteetta luokitelluksi ympäristöherkäksi.

Järjestöjen yhteislausunnossa todetaan, että sisäilmaan liittyvää oireilua ja sairastumista ei tule perusteetta käsitellä toiminnallisena ja selittämättömänä häiriönä. Sen sijaan sisäilmasta sairastuneille toivotaan kehitettävän diagnostiikkaa, hoitoja ja kuntoutusta perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa sekä aihealueeseen erikoistuneilla poliklinikoilla.

Muistio ja lausuntopyyntö

Yhteislausunnon ovat allekirjoittaneet Julkisten ja hyvinvointialojen  liitto JHL, lähi- ja perushoitajaliitto Super, terveys- ja sosiaalialan ammattijärjestö Tehy, opettajien ammattijärjestö OAJ, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Suomen Vanhempainliitto ja Homepakolaiset ry.

→ Lausunto on luettavissa täällä.

→ Valtakunnallinen hoidon saatavuuden ja yhtenäisten hoidon perusteiden työryhmä,
Sosiaali- ja terveysministeriö. Toiminnallisten häiriöiden hoidon järjestäminen – Työryhmän muistio on luettavissa täällä.

”Me allekirjoittaneet järjestöt vaadimme, että STM, Työterveyslaitos ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Kela muuttavat nykyistä linjaansa sisäilmasairastuneita koskevissa ohjeistuksissaan ja että sisäilmasairastuneiden hoito, kuntoutus ja sosiaaliturva parannetaan nopeasti asianmukaiseksi sekä järjestöt otetaan mukaan em. linjausten tekemiseen.”

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Työkykyisten sisäilmasairaiden putoaminen työelämästä voitaisiin estää

Sisäilmasta sairastuneet menettävät työkykynsä liian usein siksi, että puutteet ongelman tunnistamisessa ja diagnooseissa sulkevat heidät ratkaisujen ja usein koko palvelujärjestelmän ulkopuolelle. Avun puuttuessa monen tilanne kroonistuu ja kriisiytyy. Homepakolaiset ry. toivoo, että työelämän solmukohtiin aletaan kiinnittää nykyistä tarkempaa huomiota.

Henkilö seisoo odota tässä tekstin päällä. Edessä on kieltonauha, jossa teksti sisäilmasairailta pääsy evätty. Nauhan takana on kolme ovea, joissa on stop-merkit ja tekstit tuki, työ ja kuntoutus.

Keinot, joiden avulla sisäilmasairaat voisivat jatkaa työssä, eivät ole täysimittaisesti käytössä, kertoo uusi tutkimus.

Sisäilmasta eri tavoin sairastuneet ovat usein hyvin motivoituneita jatkamaan työssä. Oikea-aikaista tai koordinoitua apua ei kuitenkaan ole työkykyisille sairastuneille tarjolla, vaikka avun puuttuminen johtaa usein työelämäosallisuuden katkeamiseen.

Erityisesti sisäilmasairaille suunnatut työssä jatkamista tukevat palvelut ovat vielä riittämättömällä tasolla. Merkittävää on kuitenkin myös se, että sairastuneet eivät pääse osallisiksi olemassa olevistakaan palveluista. Lisäksi sairastuneita pallotellaan taholta toiselle, mikä kuormittaa myös palvelujärjestelmää.

– Onnistuneille työelämässä jatkamisen kokemuksille yhteinen piirre on se, että sairastuneet ovat saaneet heille räätälöityä apua. Sellaista, jossa on huomioitu kokonaisuus aina diagnoosista työympäristön rajoituksiin. Sairastuneet eivät useinkaan ole työkyvyttömiä, vaan työpaikkakyvyttömiä, eli soveltuvilla järjestelyillä aivan työkykyisiä. Tätä kokonaisuutta ei kuitenkaan nyt huomioida ja onnistumiset ovat harvinaisia, toteaa Homepakolaiset ry:n toiminnanjohtaja Katja Pulkkinen.

Myös diagnosoinnin ja tukipalvelujen asiantuntemuksen tulisi Pulkkisen mukaan siirtyä nykyaikaan ja potilaiden todellisuuden tasolle. Terveyden ja työkyvyn säilyttämistä sekä työllisenä pysymistä estävät merkittävästi sisäilmasairastamisen kiistanalainen asema lääketieteessä ja työkyvyttömyyden määritelmä lainsäädännössä.

– On lukuisia esimerkkejä, joissa sisäilmasairaiden avuntarpeen aito tunnistaminen on pysähtynyt ”joko terve tai työkyvytön” -asetelmaan. Liian usein on myös kyseenalaistettu, ovatko terveytensä menettäneet ihmiset oikeastaan edes sairastuneet mihinkään. On kuitenkin niin, että ne sairastuneet, jotka ovat saaneet edes jonkinlaisen lääketieteellisen diagnoosin, ovat lopulta saaneet apua ja myös työllistyneet ”paperittomia” verrokkejaan paremmin, Pulkkinen kertoo.

Tutkimus kartoitti sairastuneiden työssä jatkamisen solmukohtia

Potilasjärjestöjen havaintoja tukee Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa valmistunut tuore palvelumuotoilun opinnäytetyö (ylempi amk-tutkinto), jossa selvitettiin kahdeksantoista sisäilmasairaan työllisyyden haasteita ja mahdollisuuksia. Minna Pimiä-Suwalin tutkimus tuo esiin uutta ja tärkeää tietoa siitä, millaisin edellytyksin sairastuneet pääsevät työelämässä eteenpäin, ja mitkä tekijät estävät sitä.

– Usein työllistymisyritykset kaatuivat kielteiseen päätökseen työeläkelaitosten tai Kelan taholta. Monet roikkuivat hakuprosesseissa vuosia tuloksettomasti. Jatkuvat väliin putoamisen ja poiskäännyttämisen kokemukset aiheuttivat turhautumista ja toivottomuutta, Pimiä-Suwal kertoo.

Yhteistä näillekin 18 kokemukselle oli vankka halu jatkaa työelämässä. Ratkaisut kariutuivat usein ymmärtämättömyyteen sisäilmasairastamisesta tai ongelman vähättelyyn. Useat sairastuneista riippumattomat tekijät estivät sisäilmasairaiden pyrkimykset pysyä työelämässä tai palata sinne.

Moni tutkimuksen kohdehenkilöistä oli myös täysin työkykyinen, kun heidän terveydentilaansa ymmärrettiin etsiä soveltuvia tiloja ja työjärjestelyjä. Tämä vaatii tukea ja osaamista joko omalta työympäristöltä tai työvoima- ja kuntoutuspalveluilta.

Sisäilmasairaus tunnistetaan usein liian myöhään, minkä vuoksi tilanteet pääsevät kroonistumaan.

– Työkykyiset sisäilmasairaat tulee tunnistaa. Heille ja heidän työyhteisöilleen tulee voida tarjota soveltuvaa tukea työllisyyden ylläpitämiseksi, sanoo Katja Pulkkinen.

Yhteiskunnan kannattaisi lisätä panostuksia tutkimukseen. Tähän mennessä kehitetyt ratkaisut sairastuneiden toimintakyvyn tukemiseksi ovat olleet irrallaan sairastuneiden tiellä olleista solmukohdista.

– Tämä tutkimus tuo tärkeän viestin siitä, että sisäilmasairaiden tilanne ja ongelman todelliset solmukohdat tunnetaan vielä heikosti. Ilman näiden solmukohtien tarkkaa tuntemista toimivia ratkaisuja on mahdotonta kehittää, Pulkkinen sanoo.

Lue lisää:

Tutkimus: Työhaluisesta väliinputoajaksi – Sisäilmasta sairastuneiden kokemuksia työelämässä pysymisestä ja työhön paluusta.

Pähkinänkuoressa: 10 kysymystä tutkimuksesta ja sisäilmasairauksista

Artikkeli on julkaistu myös STT-infossa tiedotteena.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Terveellisen rakentamisen markkinat ovat pian trendi – samalla virheinvestointien riski kasvaa

Terveellinen sisäilma on nousemassa yhdeksi lähivuosien trendeistä rakentamisessa, ja sisäilmasairaille sopivia tilaratkaisuja tarvitaan akuutisti. Ongelmaan tarttuminen on viisasta koko yhteiskunnan kannalta, mutta kääntöpuolena ilmiö vetää puoleensa toimijoita, joiden asiantuntemus aiheesta on puutteellinen. Rakennuttajien, rakennusten ostajien ja myös median olisi syvennyttävä aiheen laajuuteen nykyistä paremmin.

Ostoskärryssä palikkatalo.

Sisäilmaongelmat ja niistä johtuvat sairastumiset ovat nousseet melkeinpä päivittäiseksi puheenaiheeksi julkisessa keskustelussa ja mediassa. Ongelmat huutavat ratkaisua, ja onkin nähtävissä, että sisäilman kannalta terveellinen rakentaminen on yksi rakentamisen isoista trendeistä tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.

Yksittäisten rakentajien tekemä kehitystyö aiheen tiimoilta on ensiarvoisen tärkeää, mutta etenkin sisäilmasairaille kohdennetun rakentamisen markkinat vetävät puoleensa myös sellaisia toimijoita, joiden tietotaito sisäilmasairauksista ja näihin soveltuvasta rakentamisesta on vasta kehittymässä ja joilla on siksi puutteita riskien hahmottamisessa. Siksi on toivottavaa, että julkisessa keskustelussa ja mediassa syvennyttäisiin ongelmiin nykyistä huolellisemmin.

Homepakolaiset ry vetoaa, että sisäilmasairaille soveltuvaan rakentamiseen syvennyttäisiin aiheen edellyttämällä kriittisyydellä ja taustoittamisella.

– Mediassa menee läpi testaamattomiakin ratkaisuja, joiden kerrotaan ratkaisevan sisäilmasairaiden tilaongelmat. Näille ratkaisuille ja tuotteille on ollut yhteistä, että markkinoille lähdetään mainonta, ei tutkimus ja asiantuntemus edellä, sanoo Homepakolaiset ry:n toiminnanjohtaja Katja Pulkkinen.

Osa tiedotusvälineissä esitellyistä ratkaisuista on ollut Pulkkisen mukaan lähtökohdiltaan selkeästi keskeneräisiä. Kun tällaiset kohteet sitten epäonnistuvat tavoitteissaan, juttujen funktio kääntyy sisäilmasairaita vastaan.

– Tällaisten keksintöjen myötä suuri yleisö voi alkaa pitää sisäilmasairaita kummajaisina, joiden tarpeet ovat mahdottomia toteuttaa. Ihmisille on syntynyt sekavia vaikutelmia, joista on noussut kysymys, miksi kokeilla mitään, kun mikään ei sairastuneille kuitenkaan kelpaa, Pulkkinen sanoo.

Yksittäisten kohteiden esittelyn sijaan tiedotusvälineiden tulisi Pulkkisen mukaan perehtyä sisäilmasairaiden tarpeisiin ja heille markkinoitujen rakennushankkeiden perusteluihin, ja seurata hankkeita ja aihepiiriä pidempään ja kattavammin. Ongelman laaja-alaisuus ja moninaisuus jää monesti käsittelemättä, ja käsitteistöltään vakiintumattoman aihepiirin uutisoinnissa syntyy helposti väärinymmärryksiä. Myös jatkojutut, joissa yksittäisten kohteiden toimivuutta seurattaisiin, ovat usein jääneet tekemättä.

– Rakennusalalla pääosa on vastuullisia toimijoita, ja sisäilmasairaille on löydettävissä myös toimivia ratkaisuja asunnoiksi sekä työ- ja opiskelutiloiksi. Kuitenkaan rakentajat, jotka kehittävät tällaisia ratkaisuja pitkäjänteisesti, eivät tyypillisesti ole julkisuudessa esillä.

Myös kuntien, rakennuttajien ja muiden ostajien vastuu korostuu, sillä virheinvestointien riskit kasvavat.

– Yhä useampi kunta on kiinnostunut sisäilmasairaille suunnatuista rakennushankkeista. Tämä nähdään vetovoimatekijänä. Olisi hienoa, jos kunnille olisi tarjota valintojen pohjaksi perusteltuja vaihtoehtoja, joiden riskit ja mahdollisuudet kyettäisiin erittelemään luotettavasti.

Pulkkisen mukaan jokseenkin villiksi muotoutuvilla sisäilmasairaille suunnatuilla rakentamismarkkinoilla olisi hyvä saada koottua tietoa ja kokemuksia nykyistä koordinoidummin. Tutkimustietoa aiheesta tarvitaan. Eri tahojen, siis rakentajien, tilaajien, terveydenhuollon ammattilaisten ja sisäilmasairaiden, pitäisi myös päästä vaihtamaan kokemuksia ja tietojaan nykyistä tehokkaammin.

– Tällä hetkellä tieto onnistuneista ja epäonnistuneista ratkaisuista ei tule kootuksi mihinkään. Olisi hyvä saada aihetta esimerkiksi tutkimuslaitosten toiminnan piiriin. Liikkeelle voisi lähteä määrittelyistä, eli siitä, että alalle luotaisiin yhteinen käsitteistö, sanoo Pulkkinen.

Homepakolaiset ry puhuu sisäilmasta sairastuneille soveltuvasta rakentamisesta ja sen kehittämisestä Tampereella Rakennusfysiikka 2017 -seminaarissa 25.10.2017. Seminaarijulkaisusta löytyvä Homepakolaiset ry:n kirjoitus ”Kohti sisäilmasairaille soveltuvaa rakentamista – kehitystyön lähtökohtia” on luettavissa täällä.

Artikkeli on julkaistu myös STT-infossa tiedotteena.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista