Avainsana-arkisto: Järjestelyt

WHO:n toimintakykyluokitusta kannattaa hyödyntää sisäilmasairaiden hoidon kehittämisessä

Homepakolaiset ry:n mukaan WHO:n luokitukseen perustuvat hoito- ja kuntoutuskäytännöt voisivat nostaa sisäilmasta sairastuneiden hoidon ja kuntoutuksen uudelle tasolle jo lähitulevaisuudessa. Sen etuna on sairastuneen tarpeiden huomiointi kokonaisvaltaisesti. Nykyiset hoitokäytännöt ovat sirpaleisia ja tuloksettomia.

Kansainvälinen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokitus (ICF) kuvaa, miten sairauden ja vamman vaikutukset näkyvät yksilön elämässä. (Kuva: Tavaton media).

Sisäilmasta sairastuneiden hoito- ja kuntoutuspolut ovat Suomessa tällä hetkellä rikkinäisiä. Tuloksettomat hoitokierteet ovat rasite sekä yksilölle että yhteiskunnalle.

Monet potilaat kertovat, että heidän tilannettaan ei hahmoteta kokonaisuutena terveydenhuollossa. Siksi kuntoutuminenkin monesti epäonnistuu. Tarvitaan työkaluja, jotka huomioivat sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden tarpeet ja tilanteen nykyistä monipuolisemmin.

Avuksi kansainvälinen toimintakykyluokitus

Tarjolla on vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi.

WHO on kehittänyt toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokituksen (ICF-luokitus), joka huomioi laajasti erilaisia toimintakyvyn osa-alueita ja niihin vaikuttavia tekijöitä ympäristössä ja ihmisissä. ICF-luokitusta on tarkoitettu käytettäväksi nykyisen tautiluokituksen (ICD) rinnalla.

ICF-luokitusta voitaisiin hyödyntää myös sisäilmasta sairastuneiden toimintakyvyn ja siihen vaikuttavien tekijöiden kuvaamisessa, hoidon rakentamisessa ja hoitotulosten seuraamisessa.

ICF-luokituksessa huomioidaan mm. keuhkojen, lihasten, hermoston ja aineenvaihdunnan toiminnot, eli se käsittää lähtökohtaisestikin sisäilmasta sairastuneiden tyypillisiä oireita huomattavasti kattavammin kuin keuhko-oirepainotteiset home- ja kosteusvaurio-oireiden hoitosuositukset.

Lisäksi ICF-luokituksessa tarkastellaan mm. monenlaisten ympäristötekijöiden vaikutusta, henkisiä voimavaroja ja sosiaalisen tuen tarvetta.

Luokituksen osa-alueet kattavat esimerkiksi terveyttä edistävät tuotteet ja osaratkaisut − kuten tekniset apuvälineet ja ruokavalion, monenlaisia ympäristötekijöitä sekä yhteisöjen toimintaan, vuorovaikutukseen ja yksilön tukemiseen liittyviä asioita. Juuri näistä sisäilmasta sairastuneiden tilanteet koostuvat, mutta tätä ei nyt huomioida hoidossa ja kuntoutuksessa.

Tarvitaan uudenlaisia työkaluja

Tällä hetkellä sisäilmasta sairastunut voi helposti pudota esimerkiksi työelämästä, kun hänen sairautensa ja avuntarpeensa eivät mahdu ahtaisiin hoitoraameihin.

Yhdistyksessä nähdään, että sisäilmasta oireilun yhdistäminen lähinnä astmaan ja hengitystieoireiluun on potilaskentälle katsottaessa vanhanaikainen ja kapea-alainen lähestymistapa ympäristötekijöistä johtuvaan sairastamiseen.

Tilanteen avuksi tarvitaan moderneja ja joustavampia työkaluja. Sisäilmasta sairastunut tarvitsee kuntoutuakseen myös ympäristötekijöiden huomiointia, kuten hänelle soveltuvia työtiloja ja työjärjestelyjä. Eli sisäilmaesteettömyyden huomioimista. Tämä jää nyt toteutumatta, kun tarkastellaan pitkälti vain keuhko-oireita ja niiden lääkehoitoa.

Lainsäädännössä edellytetään toimintakyvyn arviointia palveluiden tai etuuksien saamiseksi, mutta sisäilmasta sairastuneiden kohdalla toimintakyvyn huomiointi on kehittymätöntä ja harvoin käytettyä.

Vaikuttaa lupaavalta

Homepakolaiset ry on alustavasti selvittänyt luokituksen soveltuvuutta sisäilmasta sairastuneiden toimintakyvyn kuvaamiseen. ICF-luokituksen avulla saatiin esiin monipuolisesti niitä haasteita, joiden kanssa sairastuneet kamppailevat. Vastaavasti samalla tulivat näkyviksi ne tekijät, joita huomioimalla toimintakykyä voitaisiin nostaa.

ICF-luokitus vaikuttaa tarkoitukseen hyvin lupaavalta. Toimintakykyluokituksen hyödyntäminen voisi laajentaa huomattavasti mahdollisuuksia kartoittaa ja kuvata sisäilmasta oireilevan potilaan terveydentilaan ja toimintakykyyn vaikuttavia ympäristötekijöitä ja sisäilman epäpuhtauksista johtuvia toimintarajoitteita ja esteellisyyksiä.

Yhdistys toivoo, että Suomessa luodaan yhdenmukainen ICF-järjestelmään perustuva arviointi- ja kuntoutuskäytäntö ja siten autetaan terveydenhuollon ammattilaisia auttamaan sisäilmasta sairastuneita nykyistä paremmin. Sisäilmasairaiden toimintakyvyn arviointi tulee sisällyttää erilaisten sosiaali- ja terveysalojen tutkintojen opetussuunnitelmiin. Ammatissa toimiville voidaan järjestää täydennyskoulutusta. Myös kolmannen sektorin toimijoita tulee tukea lisäämällä toimintaedellytyksiä ja koulutusta.

Lue lisää

1. Sisäilmasta sairastuneiden toimintakyvyn ja toimintarajoitteiden kuvaaminen – Pohdintoja kansainvälisen toimintakyky­luokituksen (ICF) mahdollisuuksista. Homepakolaiset ry:n selvitys 2020.

2. Lyhyesti: Miten Homepakolaiset ry selvitti ICF-luokituksen soveltuvuutta?

3. Tietoa sisäilmasta sairastumisesta.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Miksi suomalaiseen sisäilmakeskusteluun ei tule järkeä?

Kuka vastaa siitä, että terveyshaittojen käsittely kansallisissa sisäilmaohjelmissa on edistyksellistä ja palvelee kentällä työskentelevien tarpeita?

Voiko tämä olla totta, ajattelin kävellessäni kasseineni bussiin Liettuan Kaunasissa elokuisen konferenssiviikon päätteeksi. Ero siihen, mistä maailmalla sisäilman suhteen keskustellaan ja mitä suomalaisissa sisäilmaohjelmissa painotetaan, tuntui hämmentävältä.

Matkustin Liettuaan, sillä maan yliopistokaupunki Kaunasissa järjestettiin merkittävä kansainvälinen tapahtuma: altistumistieteilijät (exposure scientists) ja sisäilmatutkijat kokoontuivat yhteen, höysteenään paljon viranomaisia ja kärkihankkeita. Satoja vieraita eri maista, neljä täyttä päivää esityksiä viidessä salissa. (Konferenssiohjelma löytyy täältä. Sitä selaamalla pääsee vihille, missä sisäilma- ja altistumistutkimuksessa nykyisin mennään. Esitykset on lueteltu sivuilla 34–103.)

Esitykset Kaunasissa käsittelivät pitkälti sisäilmaa ja kemikaaleja. Sisäilmahan on tullut viimeisten 10−20 vuoden aikana ryminällä mukaan ympäristöterveystutkimukseen. Perinteisesti ympäristöterveyden tieteenalalla on keskitytty ulkoilman saasteisiin ja työperäiseen altistumiseen. Tällä vuosituhannella on herätty siihen, että vietämme sisätiloissa valtaosan ajastamme. Ympäristöterveyshaittojen ymmärtämiseksi suurennuslasi on siis pitänyt kohdentaa sisäilmaan. Tutkimuskentällä tapahtuukin nyt paljon mielenkiintoista sisäilma-asioissa.

Kaunasissa niin tutkijat kuin useiden maiden julkislaitokset esittelivät työtään. Moni esityksistä käsitteli altistumisen ymmärtämistä: mitä aineita sisäilmasta löytyy, miten aineet käyttäytyvät sekä kulkeutuvat ja siirtyvät ihmiseen ja millä menetelmin kaikkea tätä kannattaa mitata. Kyseessä on valtava kokonaisuus ja aivan korvaamaton pohja terveysvaikutusten ymmärtämiselle ja riskien vähentämiselle. Samoin esityksissä käsiteltiin terveyshaittojen arviointia, etenkin sitä, mitä sisäilmasta löydetyistä aineista tiedetään.

Esitysten antia, muutamia esimerkkejä

  • Esimerkiksi ranskalaistutkijat maan julkisista tutkimuslaitoksista (CSTB & ANSES) esittelivät toimenpiteitä sisäilman haitallisten aineiden kartoittamisessa. Maassa on tällä vuosituhannella toteutettu laajoja hankkeita, joissa sisäilmaa on tutkittu erilaisissa rakennuksissa (esimerkiksi 600 luokkahuoneessa yhteensä 301 koulussa). Tietoa löydettyjen aineiden myrkyllisyydestä hyödynnetään terveysriskejä arvioitaessa. Maassa etsitään sisäilmasta myös nk. tulokasaineita (aineita, joita ei ole ennen ollut sisäympäristössä tai joita ei ole osattu siitä mitata). Kaikkiaan sisäilman kemikaaleja on ollut ranskalaisten työpöydillä muutamia tuhansia, ja nyt niistä 109 on valittu perusteellisempaan jatkotarkasteluun ”high priority” -luokassa. Moni muukin maa toteuttaa samankaltaisia selvitysohjelmia kuin Ranska.
  • Toisena esimerkkinä voisi nostaa ruotsalaisen Lundin yliopiston tutkimukset, joissa vertailtiin sisäilman ja ulkoilman hiukkasten toksisuutta. Tutkija Aneta Wierzbicka totesi, ettei sisäilman hiukkasten toksisuutta ole ympäristöterveysriskien laskennassa osattu erikseen huomioida. Riskilaskelmat voivat antaa väärää tietoa, toisin sanoen ulkoilman riskit painottuvat ehkä virheellisesti, kun hiukkasten arvioidaan olevan kaikkialla samanlaisia. Tätä epäkohtaa lähdettiin korjaamaan vertaamalla ulko- ja sisäilman hiukkasten myrkyllisyyttä. Sisäilman hiukkasten havaittiin olevan selvästi ulkoilman hiukkasia myrkyllisempiä. Nyt seurataan, miten tutkimus aiheesta etenee ja vaikuttaa mahdollisesti jatkossa sisäilmaa koskeviin riskiarvioihin.
  • Kolmantena esiin kannattaa nostaa havahtuminen yhteisvaikutuksiin. Esimerkiksi suuressa EDC-MixRisk -hankkeessa on mallinnettu kemikaaleille altistumisen yhteisvaikutusta. Kemikaalien riskit voivat jäädä huomiotta, jos niitä arvioidaan yksi aine kerrallaan, kuten tähän asti on toimittu. Kukaan ei kuitenkaan arkielämässä altistu vain yhdelle aineelle. Sen vuoksi vaikutuksia pitää tutkia seoksilla, jotka sisältävät keskenään samankaltaisesti vaikuttavia aineita. Hankejohtaja Carl-Gustaf Bornehag (Mount Sinain lääketieteellinen tiedekunta, New York, ja Karlstadin yliopisto, Ruotsi) esitti päätösluennossa tähän soveltuvan mallin, jolla he ovat nyt selvittäneet ftalaattien vaikutuksia. Ftalaatteja on esimerkiksi muovimatoissa, ja niille altistutaan juuri sisäympäristössä, Bornehag painotti. Uudella yhteisvaikutukset huomioivalla mallilla havaittiin, että itse asiassa 13 % raskaana olevista naisista altistuu merkittävälle riskille (lapsen kehityshäiriöt). Jos aineita olisi tarkasteltu perinteisellä aine kerrallaan -mallilla, vain 1 % naisista olisi osattu laskea riskiryhmään.

Konferenssipäivien aikana nähtävillä oli myös valtava määrä postereita. Niissä kerrottiin mm. 2-etyyliheksanolin aiheuttamista maksamuutoksista eläinkokeissa (ainetta haihtuu sisäilmaan mm. lattiamateriaalien liimoista) ja huonekalujen ja rakennusmateriaalien vaikutuksesta sisäilman pölyn myrkyllisyyteen sekä esiteltiin malleja sen tutkimiseen, mitä kautta altistumme ftalaateille.

(Jos haluat vilkaista aiheita tarkemmin, hae tviittejä tunnisteella: #ISESISIAQ2019 − konferenssista nimittäin tviitattiin aktiivisesti. Myös Sisäilmauutiset on kirjoittanut muutamista konferenssiesityksistä.)

Miksi näitä asioita ei käsitellä Suomessa?

En ollut Kaunasin bussiasemalla ensimmäistä kertaa hämmentynyt. Vuosi sitten paluumatkalla Berliinin konferenssista ja mietin: Miksi emme Suomessakin yritä kurottaa eteenpäin sisäilmaan liittyvien terveysongelmien ymmärtämisessä ja ehkäisemisessä, vaikka meillä olisi siihen hyvää osaamista?

Meillä on kansallisissa sisäilmaohjelmissa ja julkisten laitosten taholta laajamittaisesti juurrutettu kyseenalaista tietoa. Esimerkiksi Työterveyslaitos on esittänyt, ettei muissa maissa koeta vastaavaa turhaa homehuolta kuin meillä1. Kansallisessa sisäilma ja terveys -ohjelmassa puhutaan sisäilmaan liitetyistä, ei liittyvistä oireista2. Sisäilmaoireilun kerrotaan johtuvan pitkälti median levittämästä huolesta –  oireista kuulemma valitetaan paljon, vaikka altistuminen on meillä vähäistä3. Kyse onkin peloista ja ehdollistumisreaktioista4, eivätkä altistumistasot rakennuksissa oleville kemikaaleille ole merkittäviä terveydelle5. Lisäksi opetetaan, että ”homeista aiheutuu vain astmaa” ja muut oireet eivät ole pysyviä6.

Esimerkiksi Kaunasissa käsiteltiin nimenomaan sisäilmaperäisen altistumisen yhteydessä mm. bentseenin aiheuttamien syöpien kustannuksia kansantaloudelle, 2000-luvun uusien kemikaaliyhdistelmien löytymistä sisäilmasta ja muovinpehmentimiin liittyviä kehityshäiriöitä.

Suomen sisäilmaohjelmat ovat jääneet valovuosien päähän tällaisista keskusteluista.

Rakennuksissamme sairastetaan valtavasti ja niin kunnat kuin yhteisötkin ovat oireilevien kanssa aivan liemessä. Valtakunnallisten ohjelmien ja ohjelmaviestinnän tulisi auttaa ratkaisemaan tätä tilannetta, ei hämmentää sen syitä ja tukahduttaa ennaltaehkäisyä7.

Vuosi sitten Berliinissä esimerkiksi Kanadan, Japanin ja Itävallan ympäristöviranomaiset kertoivat maissaan käynnissä olevista ohjelmista, joissa kartoitetaan sisäilmassa esiintyviä kemikaaleja laajoin ohjelmin ja tehdään löydetyistä aineista riskinarviointia kemikaalitietokantoihin ja tutkimuskirjallisuuteen perustuen. Nyt Kaunasissa vastaavia ohjelmia esittelivät mm. Kiina ja Ranska.

Suomessa ei ole selvitetty kattavasti väestön altistumistasoja sisäilman kemikaaleille. Suomessa ei ole kartoitettu uusia aineita sisäilmasta (emerging substances). Sisäilmaohjelmissa ei vastata kysymykseen, mikä sisäilman kemikaalicocktailissa on nimenomaan Suomelle tyypillistä, minkälaisia haittoja näihin aineisiin voi liittyä ja mitä tutkimuskirjallisuus niistä sanoo, mistä materiaaleista ja rakennustavoista näitä aineita sisäilmaan tulee ja niin edelleen. Sen sijaan meillä puhutaan toiminnallisista sisäilmaoireista.

Muutama kysymys:

1. Suomen edustajia vierailee kansainvälisissä tapahtumissa julkisin varoin. Kenelle näistä tapahtumista raportoidaan? Verrataanko Suomen toimia muiden maiden toimiin? Miksi kansainväliset kehityskulut eivät näy sisäilmaohjelmiemme sisällöissä ja viestinnässä? Millaisia arvokeskusteluja ja linjanvetoa tästä käydään ja missä? Vai käydäänkö edes?

2. Eikö juuri Suomessa, jossa esimerkiksi märkäbetoni−muovimatto-ongelmat, monikerrosrakentaminen ja monenlaisten aivan uusien materiaalien käyttö ovat yleisiä, olisi tarvetta juurikin materiaalipäästöjen ja niiden terveysvaikutusten syvälliseen tarkasteluun?

3. Hallitusohjelmassa mainitaan, että Terveet Tilat 2028 -ohjelman kunnianhimoa nostetaan ja tavoitteenasettelua tarkastellaan. Voisiko tasoa nostaa esimerkiksi ottamalla oppia maista, joissa tehdään systemaattista arviointia sisäilman kemikaaleista ja niiden riskeistä? Meillä on paljon osaamista yliopistoissa, julkisissa laitoksissa, järjestöissä ja yrityksissä. Mitä jos heitettäisiin se aidosti yhteiseen pataan ja alettaisiin pohtia, mitä nimenomaan täällä kannattaisi tehdä uuden ymmärryksen rakentamiseksi?

Välineitä tilanteen ratkaisuun

Olemme järjestönä useamman vuoden yrittäneet tuoda näitä asioita keskusteluun mm. monin lausunnoin ja osallistumalla kansallisten ohjelmien valmisteluprosessiin. Pyysimme vuonna 2012, että kansallista sisäilmatyötä ei terveysvaikutusten osalta jämähdytettäisi koskemaan vain kosteutta ja homeita, vaan sisäilma otettaisiin mukaan kokonaisuutena. Eduskunnassa työtä vetäneen Tuija Braxin asiantuntijana toimi tuolloin mm. Kari Reijula, jonka mielestä vielä vuonna 2019 ”lääketieteen päivitetty ja yleinen näkemys on, että kosteus- ja homevauriot eivät aiheuta pitkäaikaisia, vakavia sairauksia eivätkä vahingoita terveyttä pysyvästi. Sen sijaan astmaan ja hengitystieoireiden ilmaantumiseen sisäilmaongelmilla on ajallinen yhteys”.8

Toimenpiteet pidettiin homekeskeisinä, ja valokeilan ulkopuolelle jäi valtavasti olennaisia oireita, sairauksia ja epäpuhtauksia.

Kansainvälisestä tutkimuksesta ei voi tehdä johtopäätöstä, että sisäilmaongelmat tai homeet eivät aiheuttaisi pysyviä, vakavia sairauksia9.

Vuosina 2017−2018 käydyt Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman valmistelukeskustelut olivat vinoutuneita. Niissä keskityttiin pitkälti sisäilmaoireiluun toiminnallisena häiriönä − häiriönä, jolle ei ole elimellistä, altistumiseen liittyvää perustaa. Hoitopolkuja lähdettiin kehittämään tältä pohjalta. Sanouduimme ohjelmasta lopulta irti sen psykologisten painotusten vuoksi.

Miksi potilasjärjestönä haluamme puhua tästä? Kun sisäilmaoireita väheksyviä näkökantoja jalkautetaan, ei oireilevia oteta vakavasti: Hoitoa ei saa, kuntoutukseen ei pääse, oireisiin suositellaan mielenhallintatekniikoita, työelämästä pudotaan. Sairastuneiden ahdinko näkyy potilasjärjestöön merkittävämmin kuin koskaan aiemmin. Myös sairastuneita kohtaavat ammattilaiset kärsivät siitä, että ratkaisujen kehittäminen viivästyy. Hämmentyneitä ammattilaisia, jotka jäävät yksin oireilevien ja ongelman väliin, palaa kunnissa loppuun.

Kuka vastaa siitä, että Suomessa ohjelmasisällöt muutetaan eteenpäin katsoviksi ja palvelemaan kentällä ongelmien kanssa kamppailevien tarpeita?

Katja Pulkkinen
Kirjoittaja toimi Homepakolaiset ry:n toiminnanjohtajana 2017-2019.

 

*****

Lähteet:

1.
Kyseistä viestiä on toistettu useissa tilaisuuksissa ja medioissa monien henkilöiden toimesta. Esimerkiksi: ”Työterveyslaitoksen ylilääkärin Markku Sainion mukaan Suomi on yksi maailman puhtaimmista maista, jossa on paljon sisäilmasta oireilevia. – Missään muualla maailmassa ei oteta sisäilmaongelmia yhtä vakavasti kuin Suomessa. Täällä ongelmia yritetään ratkaista tosissaan. Suomi edustaa maailman kärkeä siinä, että ihmiset kokevat sisäilman terveysuhaksi.”
https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/huoli-sisailmasta-herkistaa-keskushermoston-ttln-ylilaakari-markku-sainio-oireilu-ei-selity-pelkastaan-rakennukseen-liittyvilla-tekijoilla-239425/

2.
Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma:
http://www.julkari.fi/handle/10024/137064
ja
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137627/Terve%20ihminen%20terveiss%c3%a4%20tiloissa_Ymp%c3%a4rist%c3%b6%20ja%20terveys_2019.pdf?sequence=1&isAllowed=y

3.
Esimerkiksi Kuntamarkkinat 2019: Juha Pekkasen ja Kari Reijulan esitykset 11.9.2019.

4.
Lukuisat koulutukset, ks. esim. kysymykset STM:lle:
https://homepakolaiset.fi/2019/09/kysymyksia-sosiaali-ja-terveysministeriolle-ja-tyoterveyslaitokselle-12-9-2019/

5.
Useissa tilaisuuksissa ja keskusteluissa, mm. Terveet Tilat 2028 -foorumissa valkoisessa salissa 28.2.2019 Homepakolaiset ry:n kysymykseen vastasi Jussi Lampi (THL): Suomessa VOC-päästöt rakennuksissa ovat pitkälti varsin matalia, eikä niihin liity merkittävää sairastumisen riskiä (aiheuttavat pääasiassa ärsytysoireita). Kuuntele koko vastaus: https://youtu.be/NzHpLyCiaPk?t=10659

6.
Toistuva viesti useissa yhteyksissä: oireet eivät ole pysyviä ja vakavia. Esimerkiksi Anne Hyvärinen (THL) esityksessään, jossa tiivistyy se, miksi sairastuneet ovat ahdingossa: Jos radonia tai ulkoilman kulkeumaa ei lasketa, katsotaan Suomessa, ettei sisäilmaongelmista voi aiheutua pysyvää haittaa kosteusvaurioastmaa lukuun ottamatta (s. 4).

7.
Näiden teesien jalkauttamisen seuraukset näkyvät mm. näin:

Avi lopetti Julkulan sisäilmaongelmien käsittelyn – KYSin mukaan osastoilla voi työskennellä ilman pelkoa pysyvästä terveyshaitasta
: https://yle.fi/uutiset/3-10967355

152 huolestunutta vanhempaa kirjoittaa lastensa oireiden käsittelystä Sepänkadun koulussa:
Lukijalta: Sepänkadun koulutilojen sisäilma ei ole aivan ok:
https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4713044/Lukijalta+Sepankadun+koulutilojen+sisailma+ei+ole+aivan+ok

8.
Jämijärvellä roihahti tyypillinen suomalainen homesota – Koulusta paennut opettaja: ”Minua mustamaalataan kylällä ja leimataan hysteerikoksi”:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4865e72b-d3cd-4e12-bee4-49221a2f512a

9.
Esimerkiksi WHO:n vuoden 2009 laajassa home- ja kosteusvaurioita käsittelevässä raportissa kuvataan monia sairauksia, joiden osalta on riittävää näyttöä yhteydestä home- ja kosteusvauriorakennuksiin. Samalla julkaisussa kuvataan kattavasti, minkälaisia puutteita on vielä esimerkiksi mittausmenetelmissä ja altistumisen määrittämisessä, ja selitetään, että tämän vuoksi home- ja kosteusvaurioaltistumiseen liittyvien terveyshaittojen selvittäminen on kokonaisuutena kesken. WHO toteaa, että syy-seuraussuhteiden todentaminen on hankalaa, sillä tarkan terveyshaittoja aiheuttavan tekijän ja siihen johtavan tautimekanismin sekä annos-vastesuhteen todentaminen on näin monitekijäisessä ongelmavyyhdissä hankalaa (luku 4.1 ja luku 2 ja sivut Xii, 2 ja 29), mutta liiallinen määrä mitä tahansa mikrobiperäistä epäpuhtautta on mahdollinen terveyshaitta (s. 94). Monen sairauden ja oireen osalta tutkimuksia on joko liian vähän kattavan arvion tekemiseen, ne ovat heikkolaatuisia tai näyttö on vasta alustavaa (s. 63–78, luku 4.1). Dokumentissa ei missään nimessä todeta, että sairaudet ja oireet eivät liittyisi altistumiseen, vaan ennemminkin sen mahdollisuutta, lisätutkimustarvetta ja riskien minimoinnin hyödyllisyyttä.
Home- ja kosteusvaurioihin liittyvien tautitaakka-arvioiden keskeneräisyydestä on Suomessakin kirjoitettu. Arvioissa on tutkimusnäytön keskeneräisyyden vuoksi osattu huomioida vasta joitakin epäpuhtauksia, sairauksia ja vain osa oireista – kokonaiskuva ei ole selvä, ja sitä on tarve täydentää. Sisäilma ja tautitaakka – Missä mennään?
Homeiden ohella tulisi huomioida myös kemikaalit, joita esiintyy modernissa rakennetussa ympäristössä. Niihin liittyen kansainvälistä keskustelua löytyy esimerkiksi tästä konferenssikoosteesta: Sisäilman kemikaaleista keskusteltiin Berliinissä.

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Puurakentaminen, oikotie onneen?

Puurakentaminen ylläpitää sisäilmaongelmia, jos ei sitä toteuteta kunnolla.

Viime aikoina on uutisoitu useista puurakennushankkeista, joissa sisäilmaongelmia halutaan välttää tilaamalla puinen – tai hyvin puupitoinen – rakennus.

Terveestä sisäilmasta on tullut vetovoimatekijä, jonka perässä muutetaan ja joka edistää oppimista, työkykyä ja hyvinvointia.

Luo toivoa, että sisäilman merkitys on tiedostettu jo käytännön tasolla. Tilataan uudenlaista, ongelmiin on väsytty. Samoin on hienoa, että suomalaista puurakentamista edistetään ja kehitetään. Tärkeitä tulevaisuuden linjoja.

Samalla nämä puukohteet herättävät paljon mietteitä. Sisäilmaongelmia ei voida nimittäin ehkäistä pelkästään sillä, että rakennus tai sen osa on puuta. Monet esillä olleet puurakennukset sisältävät selkeitä riskirakenteita. Osa kohteista on toteutettu ilman sääsuojausta. Osassa puuta on vain nimeksi, ongelmia kasapäin.

Myös puurakennuksissa sairastutaan, jos rakennus ei ole kunnossa.

Puurakentamista ei ole millään tavoin määritelty. Millaista rakennusta voi kutsua puurakennukseksi? Riittääkö puuvuoraus? Paljonko muita rakenteita puurakennus voi sisältää? Ja millaista sen puun tulee olla: missä vaiheessa hirrestä tulee liimaa, liimasta hirttä, voiko puristetta kutsua puuksi? Perinteinen hirsitalo kesti isältä pojalle, mutta uudenlaisista puurakentamiseen liittyvistä ratkaisuista ei ole pitkän aikavälin seurantatietoa.

Puurakentamista tuodaan nyt aktiivisesti esiin ratkaisuna terveeseen sisäilmaan. Joukkoon mahtuu monenlaisia kohteita. Se, että seinissä on puuta, ei pelasta esimerkiksi vuotavalta kattoikkunalta, alapohjan märkäbetoni-muovimatto -ongelmalta, liimapäästöiltä, ilmanvaihtohankaluuksien tuomilta alipaineongelmilta tai sisään sataneen veden aiheuttamilta kosteusvaurioilta. Tällaisiakin viestejä puurakennuskohteista kantautuu.

Puurakentamista koskevat samat lainalaisuudet kuin kaikkea muutakin rakentamista: riskirakenteita tulee välttää, rakentaminen tulee toteuttaa huolella ja sääsuojattuna, uusien ratkaisujen toimivuutta täytyy testata sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, materiaalien kemikaalikuorma on huomioitava, huollon ja käytön täytyy olla rakennusterveyttä ylläpitävää ja niin edelleen.

Nämä seikat kannattaa huomioida puurakennuksia tilatessa ja suunniteltaessa. Kun kokonaisuus on kunnossa, puu on mitä loistavin valinta terveellisen, ekologisen ja kotimaista teollisuutta ja työllisyyttä tukevan rakennuksen materiaaliksi.

Palaa ajankohtaista-sivulle

 

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Joutsenmerkiltä kriteerit kokonaisille rakennuksille

Lupaava luonnos kemikaalien vähentämiseksi.

Joutsenmerkin kriteeriehdotus taloille, kerrostaloille sekä päiväkoti- ja koulurakennuksille on käynyt lausuntokierroksella. Kriteeriehdotuksia sai kommentoida 24.8.2015 asti. Olemme positiivisesti yllättyneitä joutsenmerkin ehdotuksista rakennusten kemikaalikuorman vähentämiselle. Vaikka kriteerejä voidaan aina parantaa, ovat Joutsenmerkin ehdotukset rakennusmateriaalien kemikaalien vähentämiseksi ehdottomasti paremmat, kuin millään muulla Suomessa käytössä olevalla merkillä tai sertifikaatilla. Hyvä Joutsenmerkki!

Rakennuksen asumisterveyttä ja kemikaalikuormaa kuvaavalle kriteerille tai merkille on todellinen tarve. Rakennusmateriaalien kemikaalien käyttö on villiä ja vapaata, ja oikeastaan kukaan ei tiedä, mitä tavallinen talo sisältää. Rajoitettuja kemikaaleja ei ole kuin kourallinen, useimpien haitallisten aineiden käyttö on sallittua.

Joutsenmerkin kriteeriluonnos listasi kaikista rakennukseen tulevista materiaaleista pois EU:n REACH-lainsäädännön kandidaattilistan aineet, tämän lisäksi eri rakennusmateriaaliluokille on vielä tarkempia kriteerejä. Eli joutsenmerkki sulkisi rakennuksesta ulos joukon haitallisia kemikaaleja. Lisäksi joutsenmerkin saa näillä näkymin vain talo, jonka jokainen rakennusmateriaali on listattu ja dokumentoitu. Tällaista läpinäkyvää rakentamista Suomeen tarvitaan.

Kemikaalien käyttöä oikeasti rajoittava merkki helpottaisi sisäilmasta sairastuneiden asunnon etsimistä, jos merkillä kyetään vähentämään konkreettisesti rakennuksen kemikaalikuormaa ja huolehtimaan samalla kosteusteknisesti kunnollisista rakennustavoista.

Homepakolaiset ry:n lausunnon kriteereistä löydät täältä.

Joutsenmerkin ehdolla olevat talokriteerit löytyvät täältä (tiedosto englanniksi):

https://joutsenmerkki.fi/2015/05/21/joutsenmerkin-kriteeriehdotus-taloille-kerrostaloille-seka-paivakoti-ja-koulurakennuksille-on-lausunnolla/ (linkki poistunut).

Päivitys:

Valmiit kriteerit löytyvät täältä.

 

Palaa ajankohtaista-sivulle.

 

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Oppaita työpaikoille ja oppilaitoksille

Konkreettista tietoa yksissä kansissa

Sisäilmasairauksista on tullut kansallinen ongelma ja ne aiheuttavat haittaa lukuisilla työpaikoilla ja oppilaitoksissa.

Rakennusteknisen ongelman selvittelyyn on olemassa toimintamalleja, mutta entä sairastunut ihminen? Tilanteet aiheuttavat päänvaivaa, murhetta ja taloudellisia kustannuksia kaikille osapuolille. Usein ei tiedetä, kuinka toimia.

Olemme laatineet kaksi opasta näiden tilanteiden avuksi:

Sisäilmasairas työpaikalla -opas on suunnattu avuksi työpaikoille sisäilmasairaustilanteisiin. Oppaassa kerrotaan mitä sisäilmasairastuminen on, millaisia erityispiirteitä siihen liittyy ja millaisin keinoin työpaikalla voidaan edistää sisäilmasta sairastuneen työkykyä.

Oppaan sähköinen versio on luettavissa täällä:

Sisäilmasairaus ja opiskelu -opas on suunnattu oppilaitoksille, opiskelijoille, koululaisille ja koululaisten vanhemmille avuksi sisäilmasairaustilanteisiin.

Oppaassa kerrotaan perustietoa sisäilmasairastumisesta ja sen erityispiirteistä sekä neuvotaan millaisin keinoin sisäilmasairaan opintiellä voidaan edetä.

Oppaan sähköinen versio on luettavissa täällä:

Kannatusjäsenet voivat tilata oppaita veloituksetta yhdistyksestämme tämän vuoden ajan jaettavaksi niitä tarvitseville. Toimitamme oppaita myös yhteistyökumppaneillemme. Jäsennumerolla/yhteistyötahon nimellä varustetut tilaukset pyydämme ystävällisesti lähettämään osoitteeseen:

homepakolaiset(a)homepakolaiset.fi

Sähköisiä oppaita saa jakaa vapaasti ja opaslinkkejä voi myös liittää muiden organisaatioiden internet-sivustoille vapaasti luettavaksi.

Toivomme oppaiden olevan avuksi. Otamme mielellään vastaan palautetta ja kehitysideoita.

Hyvää ja aurinkoista kesää!

 

Palaa ajankohtaista-sivulle.

 

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista

Toimistohotelleja sisäilmasairaille

Kun rakennuslainsäädännössä on sisäilmaongelman mentävä reikä, terveydestä tulee erityinen myyntivaltti

Kukaan ei ole laskenut, kuinka paljon sisäilmasairaita tällä hetkellä kiertää etsimässä sopivia, terveellisiä työtiloja oman sisäilmaongelmaisen työpisteensä tilalle, työntekoa tehokkaasti jatkaakseen. Näiden etsijöiden ja kiertolaisten määrä on kuitenkin merkittävä, se näkyy kaikille alan aktiivisille toimijoille.

Lisäksi kun tiedetään laadukkaan sisäilman yhteys työtehoon ja luovuuteen, voi vain ihmetellä, miksi smoothien lisäksi hengitysilmaa ei vielä ymmärretä laittaa kaupan.

Sisäilmaongelmatilanteissa toimivia työjärjestelyjä löydetään esimerkiksi etätyön kautta. Silloin kun kyse on pitkälti näyttöpäätteen kautta tehtävästä työstä, työtä voi kuljettaa mukanaan ja siirtää sen sellaisiin tiloihin, joissa on hyvä olla. Usein tämä on oma koti.

Kaikki kuitenkin tiedämme, miten kahvitauko kollegoiden kanssa virkistää, kuinka arvokkaita ideoita syntyy kävelylenkillä ja vapaa-ajan tapaamisissa, kuinka työn lomassa ajatuksia on hyvä vaihtaa kolmiulotteisten, samaa ilmaa hengittävien kollegoiden kanssa. Etäyhteydenpitojärjestelmät ovat kehittyneitä, ja niiden kautta voi järjestää huoletta kokonaisia työnkuvia, mutta kasvokkaisia tapaamisia ne eivät etenkään pidemmän päälle korvaa.

Työnantajalle pitkät kierteet, joissa työntekijöille haetaan soveltuvaa työhuonetta, ovat raskaita. Ne vievät niin työntekijän kuin esimiehenkin työaikaa, ja jos onni ei ole myötä muutaman kokeilun jälkeen, työntekijän terveys on vaakalaudalla.

Tuhansien hometoimistojen maassa tilaongelmia voitaisiin ratkoa kätevämmin ja tehokkaammin – rakentamalla terveellisiä työympäristöjä.

Kuka tarjoaisi työnantajille mahdollisuuden vuokrata työpisteitä varmasti terveellisestä tilasta, jossa työvälineet ja toimivat yhteydet ja kenties ihan oma it-tukikin ovat jo valmiina? Jossa kaikki erityisosaamista vaativat tekijät on valmiiksi mietitty, jonne työntekijä voi vain istahtaa ja aloittaa siltä istumalta niiden töiden tekemisen, joita varten hänet on alun alkaen töihin palkattu.

Toimistohotelleja löytyy jo, mutta ei sellaisia, jotka voivat tarjota nimenomaan terveellisen työympäristön sisäilmasta sairastuneelle työntekijälle. Ja miksei kaikille muillekin terveydestä ja työtehosta kiinnostuneille.

Emmekö voisi tehdä sellaista?

Tämä vaatii innovatiivisen ja vastuullisen yrityksen, osaavaa asiantuntijuutta sisäilmasairastuneille soveltuvista laitteista, sisustuksesta, altistavista tekijöistä ja erityisistä ongelmakohdista.

Se vaatii kemikaalilainsäädännön tuntemista ja kykyä ottaa selvää, millaiset rakennusmateriaalit ovat turvallisia. Se vaatii materiaalintuottajia, jotka ovat valmiita kertomaan, mitä kemikaaleja heidän tuottamansa eristeet, betoni, lattiamateriaalit, laastit, liimat ja laitteet sisältävät, ja ennen kaikkea: mitä ne eivät varmasti sisällä. Valmiita, tähän tarkoitukseen sopivia sertifikaatteja ei ole.

Se vaatii ymmärrystä siitä, kuinka erilaiset kemikaalit, myös homeiden desinfiointiin käytetyt biosidit, vaikuttavat mikrobien myrkyllisyyteen, niiden leviämiseen ja tilan käyttäjien terveydentilaan.

Ennen kaikkea se vaatii huolellista rakennusprosessin hallintaa. Vanhanajan ammattiylpeyttä, suoraselkäisiä ammattilaisia, joilla on kärsivällisyyttä, ymmärrystä rakennustekniikoista ja kosteudenhallinnasta, halua olla menemättä siitä, missä aita on matalin.

Asiakkaita olisi, kuka tekisi tuotteen?

Katja Pulkkinen

Projektipäällikkö

Ratkaisuja Sisäilmasairaille! -projekti

Tutustu täällä Ratkaisuja sisäilmasairaille -projektin julkaisuun Kohti terveempää rakentamista. Julkaisussa pohditaan, millaista sisäilmasairaille soveltuva ja muutoinkin terveellinen rakentaminen voisi olla.

 

Palaa ajankohtaista-sivulle.

 

Mitä mieltä olet sisällöstä? Voit valita useita vaihtoehtoja.
  • Uutta tietoa
  • Hyödyllistä
  • Asiantuntevaa
  • Antaa toivoa
  • Surullista
  • Hyödyksi ammatillisesti
  • Haluan tietää tästä enemmän
  • En ymmärrä
  • En pidä artikkelista