Etusivu
Tarinat
    Lue lisää
    Kerro oma tarinasi
Vaikuttaminen
Hätämajoitus
Allekirjoita adressi
Yhdistys
Ehdotamme
 
Tutkimustietoa
Hyvä tietää
Myytit
Oireita ja sairauksia
Trauma
 
Lehdistötiedotteet
In English
Linkkejä
Facebook            
 
 


1      2      3      4      5       6      7      8      9      10      11      12     13      14      15      16      17      18      19      20      21

Asuin 60-luvulla rakennetussa talossa lasteni kanssa n. Vuodet 1987-1998. Tyttäreni sai siellä "homeallergian". Asunnosta löydettiin mm. sädesientä linoleumimaton alla olevasta vanerista. Jo monta vuotta ennen varsinaista talon perusteellista tutkimista valitin asiasta taloyhtiön isännöitsijälle. Hän ei ottanut asiaa vakavasti ja asia jäi useaksi vuodeksi aluksi vain hajuhaitaksi. En pystynyt enää loppuaikana nukkumaan siellä lainkaan. Vieläkin jotkut kellarissa pidettävät tavarat aiheuttavat oireita. Keskimmäinen lapsistani oli kehitysvammainen ja kuoli hoitokodissa, kun antibiootit eivät enää purreet jatkuviin keuhkokuumeisiin. Hänen verikokeestaan löytyi stachybotrys astraa, toisin kuin meiltä muilta. Osallistuin Asumisterveysliiton tilaisuuksiin. Sain ohjeita ja opastusta. Esim. eläimet saavat verenvuotoja sädesienestä. On tutkittu, että monet. ns. autoimuunisairaudet johtuisivat juuri homeista kun niiden kanssa joutuu liian tiiviisti elämään ns. "symbioosissa". Nykyisessä asunnossani saan nivelkipuja ja olen aina väsynyt. Tyttäreni haistaa täälläkin homeen, mutta hänen muuttokierrettään seurattuani en tiedä mihin tästä kannattaisi huonompaankaan muuttaa.

Surullinen tositarina hyvinvointi-Suomesta



En muista millaista on viettää kokonainen terve ja oireeton päivä. Näen unia oireettomista päivistä. Olisi kiva liikkua ja harrastaa kuten ennen. Näitä ei tarvinnut aiemmin ajatella, mutta nyt sen on jokapäiväistä arkea. Sairastuin työpaikallani home- ja kosteusvauriomikrobeille sekä toksiineille. En olisi arvannut, että ensioireet nuha ja yskä voivat johtaa lopulliseen immuunipuolustusjärjestelmän tuhoutumiseen. Pitkä tie on pitänyt kulkea ilman asiantuntevaa apua. Lääkärikuntamme on vaiennettu aiheesta, ehdotellaan mitä ihmeellisimpiä hoitoja – jopa siedätyshoitoa.

Toivon, että sinä joka painit samojen asioiden kanssa tutustut aiheeseen ja osaat olla fiksumpi ja tunnistaa vaarat ajoissa.

Nainen 40+



Tässäpä osa omasta kohtalostani, vaikka oireiden osalta menisi vähän toiston puolelle, jos kaiken luettelisi, niinpä ajattelin keskittyä taloudelliseen puoleen. Minulla sairastelu alkoi työpaikallani (koulussa) v. 1996. Lyhyesti sanottuna siitälähtien tilanne on pahentunut niin paljon, että olen kohta ollut kaksi vuotta kuntoutustuella. Eräs muukin kertoi alamäestään rikkauksista ryysyihin ja kovaa vauhtia on sama kehitys itselläkin menossa (tosin rikas en ole missään vaiheessa ollut).

Yhteiskunta on edesauttanut talouden ahdinkoa viisaudessaan siten, että kuntoutustuki (=työkyvyttömyyseläke) lasketaan viiden edellisen vuoden toteuman mukaan eikä niin kuin aikaisemmin, että paljonko olisi tulot olleet terveenä ollessa. Täten, jos sairastelet paljon, niin saat vähemmän tukea. Toisaalta, jos saat tukea, niin sinun on pitänyt sairastella paljon. Näin sinua rankaistaan loppuelämäsi ajan pienemmän tuen muodossa.

Työnantajalle voi tulla oikeus liikaa maksetun palkan takaisinperintään, jota toki ei olisi pakko käyttää. Itselläni se tarkoittaa lähes kahdeksan tuhannen euron summaa ja työnantaja (eräs iso kaupunki etelässä) ei ole suostunut luopumaan takaisinperinnästä vaikka se lain mukaan olisi mahdollista. Tuo liikaa maksettu palkka osaltani oli sairasloma-ajan palkka vähennettynä saman ajan kuntoutustuella.

Tarvitsee varmaan lopetella ja jatkaa joku toinen kerta. Kohtelustani aion kannella eduskunnan oikeusasiamiehelle; toivottavasti sieltä saisi jotain apua.

Opettaja etelästä, mies, 46v



Kesäasumista. Olin huomannut voivani huonosti asunnossani ja toivoin mökillä pärjääväni paremmin. Mökissä ilmeni sitten kosteusvaurio. Ikkunat auki voin asua mökissä (korjauksen jälkeen) ja varsinaisessa asunnossakin, siis kesällä.

Ostin matkailuauton ja asun siinä Etelä-Espanjassa tai Marokossa talvet (kuudes talvi alkaa pian). Osan kesästäkin. Ihmettelen miten keinomateriaaleista kasatussa autossa voi paremmin kuin asuinkäyttöön tehdyssä rakennuksessa?

nimimerkki Fuen, mies, 71v, Jyväskylä



Muutimme ollessani pieni 1980-luvun pientaloon. Isäni piti energiansäästösyihin ja vetohaittoihin nojautuen talon huippuimuria sammuksissa. Suihkun jälkeen peili saattoi olla puoli tuntia huurteessa, ja kylpyhuone monta päivää kostea vaikka sitä ei käytettäisikään. Sisällä saattoi kuivaa vaikka koneellinen pyykkiä, kylpyhuoneen laatoissa valui vesivanoja koska kosteus ei päässyt muualle. Aloin heräämään teini-iässä ilmanvaihdon merkitykseen ja sen laiminlyönnin aiheuttamiin terveyshaittoihin. Sain pitkän riidan kautta ilmanvaihdon pysymään jatkuvasti käynnissä, eikä sitä saanut käsirysyn uhalla sammuttaa. Sitten alkoi sairastelu. Verestäni löytyi aikuisellekin hengenvaarallisia määriä Aspergillus- ja penisilliini-homeen sekä sädesienen tuottamia myrkkyjä. Tämä on vienyt työkykyni kokonaan. En saa töitä, ja oireettoman asunnon saanti on mahdotonta. Minun ja äitini välit isääni ovat tulehtuneet pahasti, perheessämme on tapahtunut avioero eikä isä saa myytyä asuntoaan läpimätien rakenteiden takia. Oikeastaan isä-lapsi suhteemme on täysin kadonnut, tilalla on pelkkää vihaa, enkä ehkä pysty tukemaan henkisten esteiden takia isääni rahallisesti tämän vanhuusaikana. Siis: pitäkää se rakennuksenne ilmanvaihtojärjestelmä aina käynnissä ja huolehtikaa suodattimien ja kanavistojen puhtaudesta, vaikka energiaa kuluisikin ja vetoa syntyisi. Se on pieni hinta verrattuna totaaliseen terveyden ja työkyvyn romahtamiseen!

Pidä ilmanvaihto aina toiminnassa, nainen 26v, Pirkanmaa



Olen 35-vuotias nainen. Minulla on hyvä koulutus, olen ahkera, sisukas ja tunnollinen työntekijä. Niillä asioilla kun vain ei tunnu olevan mitään merkitystä tässä yhteiskunnassa, mikäli sattuu sairastumaan työssään väärään sairauteen. Siihen sairauteen, jota ei ole olemassa, joka jättää pimeään ilman apua, tukea ja hoitoa.

Kymmenen vuoden aikana olen vaihtanut lähes 10 työpaikkaa ja 20 asuntoa sisäilmaongelmien vuoksi. Olen kiertänyt 200 asuntoa, enkä ole löytänyt itselleni sopivaa. Olen saanut osakseni nöyryyttäviä kohtaamisia, lääkäreiden, isännöitsijöiden, asiantuntijoiden ja työnantajien taholta. Kymmenen vuoden aikana olen kärsinyt lukemattomista tuskallisista oireista ympäri kehoa. Minulle on puhjennut useita lisäsairauksia ja autoimmuunisairauksia.

Kokemuksieni kanssa en ole yksin, oman taistelunsa kanssa sitä kuitenkin on pohjattoman yksin. En keksi turvattomampaa tilaa kuin työpaikan menettäminen, asunnon menettäminen, terveyden menettäminen, voimavarojen loppuminen.. tämä kaikki ilman oikeaa diagnoosia ja hoitoa. Siihen tilanteeseen lääkärin naurahtava kommentti mielenvikaisuudesta vetää melko hiljaiseksi.

Tällä hetkellä nukun teltassa, olen työtön ja oireilen jatkuvasti. Siitä huolimatta, en aio luovuttaa. Aion etsiä omaa polkuani niin kauan kun voimavaroja riittää. Vielä en aio kaatua tämän kauheuden alle. Siihen olen ihan liian arvokas.

Maria 35-vuotta



ODTS on tunnistamaton diagnoosi Suomessa perusterveydenhuollossa. Oven avaaminen väärään taloon saa jalat nykyään jalat alta, vaikkei lääkkeitä olekaan; hoito onkin sairaitten rakenusten välttäminen. Muistikin alkaa jo rakoilla, koska kosteusvauriokorjauksia tehdään kaikkialla ilman asbestitasoista pölynhallintaa.

Alunperin sairastuin ilmanvaihdottomassa tilassa työskenneltyäni. Työpaikka ja käsityön opettajan ammatti meni kun ilmanvaihdon orgaaniset homepölyt puhallettiin työntekijän niskaan ajattelemattomasti hihnankorjauksen jälkeen. 10 vuotta meni ennenkuin ilmanäytteistä siirryttiin rakennenäytteisiin. Työkavereitakin sairastui. Yhtä kohdeltiin psykiatrisena potilaana ja syötettiin monia lääkekuureja seurauksella, että elimistö meni sekaisin antibiooteista ja tuli krooninen hiivatulehdus ja mielenterveyspaperit miltei. Hän lähti tiloista opiskelemaan, muttei jaksanut. Kolmas työntekijäkin alkoi oireilla, meni rehtoriksi ja sai sairastelun jälkeen itsensä rehtoriksi ja tiloille väistötilat. Rakennukselle tuli purkupäätös 12 v. siirrostani huoltoteknisistä virheistä osittain.

Sitten alkoi työnantajan kiusaamiseni. Olen eristettynä kotiin, paperityöruuhkasta uupuneena. Minut siirrettiin homesairaana niin pitkän työmatkan taakse, etten kykene sitä selkäsairaana kulkemaan. Olen kahden lapsen yksinhuoltaja, virassa, mutta työnnettynä Opettajien työttömyyskassaan, koska olen päättänyt ryhtyä "homesoturiksi". Minulla ei ole vaihtoehtoja. Avissa on tutkinta syrjinnästä ja häirinnästä. Lapsenikaan eivät ole koulussa juuri nyt koska peruskorjatun koulun käyttöönotto on epäonnistunut; homepölyä kulkeutuu remontista, joka on kesken, kotiin. Lapsellani on homegeenit ja lähimuistiongelmia. 3.ja 5.lk lapseni ovat olleet kosteikkopäiväkodissa, asuneet kosteikkokodissa (kodittomina 8 kk mummolassa), kodittomina koulun lattiaremontista 3 kk kosteusvauriomikrobipölystä. Nyt jo toisella (5.lk) muisti menee homepölyistä oppikirjoissa. Tiedän että homepöly aiheuttaa oppimisvaikeuksia ja matemaattisten taitojen ongelmia. Ihmettelen miksi remontit onnistuu vain kauppakeskuksissa, mutta julkiset rakennukset ovat "aivan heitteillä" Itse olen kokenut pahan "aivosumun" kahdesti astuessani julkiseen rakennukseen. Oletan sairastavani BIOTOKSIINISAIRAUTTA, jota voitaisiin kolestyramiinilla puhdistushoitaa. Olen väsynyt, hapeton, kipeä ja kiusattu, jopa Kelan ja Kevan toimesta.

Valtion johtomiesten pitäisi olla pienten asialla, mutta näin raha kääntyy lasten oppimiskykyäkin vastaan!

Kotona eristyksissä, lapsilla ei koulua, nainen 45 v, Jyväskylä



Asuin kolme vuotta kaupungin vuokra-asunnossa, jossa oli ollut vesivahinko. Ilma oli todella huono ja ilmanvaihto olematon, mutten sitä silloin tajunnut. Asunnon vaurioiden seurauksena sairastelin pari vuotta kerran kuukaudessa, saatan alkaa voida pahoin tietynlaisissa asunnoissa, en voinut lukea pääsykokeisiin kuin yhdessä kirjastossa ja parhaan ystäväni koti aiheuttaa minulle poskionteloiden särkyä. 21-vuotiaana elämäni pitäisi olla suht huoletonta, mutta kun joutuu murehtimaan mistä löydän koskaan sopivan seuraavan vuokra-asunnon tai voinkohan istua kahta tuntia luennolla jos salin ilma on huono, siitä on huolettomuus kaukana.

Helsinkiläinen opiskelijatar



Tarinani muistuttaa paljon tarinoiden joukosta löytyvää nuoren naistutkijan tarinaa.

Nautin uusien asioiden opiskelusta ja älyllisistä haasteista. Päästyäni opiskelemaan unelmieni alaa korkeakouluun, olin onneni kukkuloilla. Opinnot sujuivat hyvin. Opintojen loppuvaiheessa aloin huomata pitkien kurssipäivien aikana ja tietyissä luokkahuoneissa outoja oireita. Jalkojen lihaksista voimat katosivat, korviani kutitti, silmät olivat kuivat (piilolinssit piti jättää) ja nenä oli jatkuvasti tukkoinen. En kuitenkaan asiaa sen kummemmin ajatellut; en edes tiennyt homeista mitään. Varsinainen helvetti alkoi vasta kun jatkoin valmistuttuani työskentelyä samassa paikassa. Jo ensimmäisellä työviikolla minulla todettiin elämäni ensimmäinen poskiontelutulehdus. Kamala sairauskierre alkoi. Kymmeniä antibioottikuureja, poskiontelopunktioita, allergialääkkeitä ja lopuksi kaksi turhaa leikkausta joiden piti lopettaa oireiluni. Tässä vaiheessa tiesin jo, mistä kiikastaa ja oirekuvaan oli tullut mukaan kymmeniä muita oireita (kilpirauhasvaivat, ihon tulehduksia, nivelkipuja, sekavuutta, hengitysvaikeuksia ym). Muutin työpaikan sisällä viisi kertaa löytämättä paikkaa, missä olisin voinut työskennellä. Ajatukset pyörivät aamusta iltaan sairastelun ympärillä ja olin vain varjo entisestä minästä. Työterveyshuollossa sain kyllä jonkinlaista ymmärrystä ja sairauslomaa tarvittaessa eli käytännössä kaiken aikaa, mutta konkreettista apua tai neuvoja en mistään. Onnekseni tunsin tässä vaiheessa jo muitakin sairastuneita, joilta sain tarvitsemaani henkistä tukea. Selän takana kyllä puhuttiin pahaa ja jopa kyseenalaistettiin mielenterveyttäni. Yhdessä sisäilmatutkimuksissa työpaikaltani löytyi varsinkin sädesientä, mutta tutkimustulokset jotenkin unohdettiin ja kumottiin taas seuraavilla tuloksilla jotka olivat puhtaita tai ainakaan mitään vakavaa vaaraa ei pitänyt olla.

Minun onnekseni työsopimukseni päättyi. Tällä hetkellä teen töitä kotoa käsin apurahalla ja olen tervehtynyt lähes täysin, mistä olen erittäin onnellinen koska viisi vuotta elämästäni menetin jo homeelle. Pelkään tulevaisuutta, koska alalla työpaikat ovat vähissä. Jos töitä yleensäkin löytyy, pystynkö työskentelemään missään sairastumatta. En haluaisi olla yhteiskunnan elätettävänä. Tuntuu, että valitsin väärän alan ja varsinkin väärän opiskelupaikan. Olen lopun ikääni homeherkkä vaikka toivonkin, että viiden vuoden painajainen riitti minun henkilökohtaiseksi osakseni tästä homekatastrofista.

Toinen tutkija, nainen 30 v.

1      2      3      4      5       6      7      8      9      10      11      12     13      14      15      16      17      18      19      20      21

Kerro oma tarinasi
 
Sivun alkuun